tiistai 2. heinäkuuta 2019

Maltaa vai ihan Valetta

Aamulla anivarhain heti aamupalan jälkeen taksi poimi meidät  kyytiin ja mentiin satamaan. Liput laivaan oli jo aikaa sitten tilattu ja maksettu joten prosessi oli nopea ja sulava. Eli jonotettiin katamaraaniin joka veisi meidät Maltalle!

Laiva valmiina

Terminaali Pozzallon malliin


Laiva oli sellainen päivitetty versio takavuosien Tallinnankatamaraaneista ja kyyti oli aika tasaisa ja mukavan nopeaa. Matka kesti tunnin ja vartin. Juuri ehti särpiä jotain juotavaa ja hankkia oppaan siihen mitä saarelta mahdollisesti löytyisi.

Hei me mennään

Vanavettä

Malta näkyvissä


Valetan päässä katsottiin Google sovelluksesta että matka hotellille olisi 25 minuuuttia kävellen joten päätettiin kävellä. Tavallaan hyvä ratkaisu, sillä kippo tuli satamaan yhdeltätoista ja ennakkotiedoissa oli että hotellin huoneen saa about kolmen paikkeilla. Päätettiin kuitenkin mennä hotellille, jos vaikka sinne saisi jonnekin laukut jätettyä ettei tarvitsisi ihan koko kylää kiertää kasseja perässä raahaten.

Meinasi muuten puskea snadia hikeä siinä matkalla! Lämmintä oli rapiat 30 astetta ja ei ilma juurikaan liikkunut. Ja ekat 10 minuuttia kiivettiin varsin reipasta ylämäkeä! Mäen päällä oli ihan pakko pitää lyhyt kostean paikan leiri että jaksoi jatkaa... Oman lisänsä soppaan teki se että nyt ollaan brittiläisen kansanyhteisön alueella ja näähän ajaa väärällä puolella. Piti siis taas aina muistaa katsoa juuri siihen toiseen suuntaan kun ylitti katua ettei käynyt "hupsis" tilanteita!

Hotelli oli sellainen jonka olin aikoinaan varannut Booking.comista jolllain genius-statuksella special price just for you just for today. Mesta oli Grand Hotel Excelsior ja olihan luukku! Sisääntuloaula ja aulabaari oli isompi ku ykskään aikaisemmista hotelleista kokonaisuutena! Edeskäypä katsoi koneelta ja sanoi että huone olisi jo valmis, ei muuta ku viihtymään!

Tosta sisään

Ja tonne matka
Aulabaarin etuosa

Aula ja siellä perällä aulabaarin takaosa!


Ja kyllä me viihdyttiinkin! Sänky muistutti Helsini Vantaan ykköskiitotietä, partsilta oli näkymä merelle ja vastarannan bilekaupunginosaan. Kai se viis tähteä sit velvoittaa. Huonepalvelu soitteli tasaiseen tahtiin että onhan kaikki hyvin ja viihdytäänkö ja respa lainasi brittityyppisen adapterin että saadaan laitteet ladattua ja toimimaan.

On tilaa

Voi olla ihan äksänä

Näkymä partsilta


Suihkun kautta kylälle! Vanha kaupunki on kartan mukaan muutaman minuutin kävelymatkan päässä ja sehän piti paikkansa! Taaperrettiin siellä silmät ymmyrkäisinä jokunen tunti ja poikettiin ihan loistavassa ravintolassa nimeltään La Sfoglia syömässä lounasta. Oli ihan taivaallista mustekala-simpukkakeittoa! Tuolla kannattaa poiketa jos kylällä pyörähtää, merenelävät haetaan suurinpiirtein omasta akvaariosta ja on maut kohdallaan!

La Sfoglian kevyt lounaskeitto!
Valetta

Valetta

Valetta

Valetta

Valetta

Valetta

Valetta

Valetta

Valetta


Pyörittiin sitten vielä pari tuntia kylällä ja poikettiin hotellilla kun siell on myös uima-allas ja oma ranta joten pitihän ne testata. Allas hyvä, rannassa vähän haastava uimapaikka ja hiekkaa varpaanväleihin. Kannatamme allasta. Sitäpaitsi siellä on myös sorsia uimassa mukana ja täti kiertää koko ajan kyselemässä juomatoiveita!

Sorsat altaalla

Allas ja Tikibar

Oma ranta


Kuivailtiin itemme, otettiin vartin välikuolema ja lähdettiin vanhaankaupunkiin syömään. Löytyi ihan pääkadun Revolution Streetin varrelta King's Own Restaurant jossa oli alkupaloina omassa kuoressaan valmistettuja etanoita. Hakkaa markettien purkkikaman kyllä 100 - 0 ! Ihan törkeen hyvää joskin sotkuista syötävää. Pääruokana mä vedin kaniinia kun aikoinaan Maltalaiset tutut oli kehunu että niillä on loistavia reseptejä kaniinille punaviinissä ja totta puhuivat! Tää on kanssa mesta missä kannattaa vierailla jos haluaa hyvää ruokaa.

Arkkitehtuuria


Sitten vaan istuskeltiin ja katseltiin ohikulkevaa rahvasta. Tää on jännä mesta silleen, että ollaan peribrittiläisessä moodissa vahvalla italialaisella twistillä ja ihan afrikan ilmasto-oloissa. Huomenna sit muu saari...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti