Viimeisiä viedään!

Tämä loma on mennyt laiskotellessa, enemmän kuin mikään muu loma aikaisemmin. Eilenkin oli ihan öllöttelypäivä. Maattiin aamupäivä rannalla ja käyskenneltiin pitkin suhteellisen autiota rantaa. Chillailtiin ja siinä sivussa keräiltiin muovipaskaa vesirajasta. Täällä ei toi kierrätys ole vielä missään kantimissa, käytössä on pelkästään kertakäyttöpulloja , kaikki pakataan muoviin ja mitä tahansa ostat, se tungetaan muovipussiin! Lasipullot menee laariin ja jonnekin, muovipullot vaan rytistetään ja heitetään roskiin! Ja täällähän niitä riittää, vettä menee varmaan pari kolme litraa päivässä per hippi ja kun kaikki myydään muovissa niin voi vaan arvata paljonko sitä muovisaastaa syntyy, puhumatta kioskiruuasta ja muusta.

Usein kun ollaan "vapaalla" rannalla, eikä kenenkään hoitamalla, niin muovipulloja ja maskeja killuu rantavedessä ihan riittävästi. Kävellessä vesirajaa pitkin muutaman metrin välein sai aina pysähtyä ja nakella roskia kauemmas veden ulottuvilta. Kyytiin niitä ei viittiny kaikkia ottaa kun olis loppunu kädet kesken aika pian.

Miksi tästä ylipäätään kirjoitan? No siksi, koska luonnon varjeleminen on maailman laajuinen kaikkien yhteinen kysymys. Yksittäinen turisti ei voi paljoa tehdä muutoin kuin omalla pienellä esimerkillään, mutta matkojen järjestäjät yhdessä voisivat jo aika paljon, paitsi roska- ja kierrätysasiassa, luonnon suojelussa ylipäätään.

Loppupäivä lojuttiin sitten altaalla magnoliapuiden varjossa seuraten parin paikallisen rastaan laulelua, jonka sävelkulku oli paitsi hyvin polveileva ja monisointuinen, myös varsin kimeä ja kova! Huippu konsertti!

Hyvä ääninen tirppa toi oli

Illalla käytiin syömässä hyvin ostamassa paikallinen apteekki tyhäks koronan kotitesteistä, ne ei olleet liian kalliita ja täältä niitä varmuudella saa. Nyt on sit varaa testailla vaikka halituksen suositteleman koululais-frekvenssin tahtiin. Ja matkalla hotellille poikettiin Rajun kioskilla sovittamassa viimeiset kerrat kuteita. Istuu hyvin ja näyttää hyviltä. Viimeistelyt vielä ja huomenna haetaan ne mukaan ennen kotiin lähtöä.

Eeva kysy miten ne istuu vyötäröstä

Rouvat ei koronaturvallisina

Herrat koronaturvallisina

Viimeinen aamu valkeni yhtä aurinkoisena kuin muutkin. Käytiin aamiaisella ihan reunimmaisissa pöydissä nauttien maisemasta. Samalla tuli todettua että kyllä tää pandemia täälläkin näkyy, melkein 300 hengen aamiaissalissa oli viitisen pöytää miehitettynä, mutta koko henkilökunta oli paikalla. Joka pöydällä oma blokkaaja! Iltaisin ollaan  saatu olla lähes ainoita asiakkaita alaravintolan terassilla, sama allasalueella. Jos on laatuhotelli niin se toimii niin kuin odotetaan, vaikka tappiolla!

Kyllä tässä aamiainen maistuu

Turvavälit kohdallaan

Monessa kohtaa kuitenkin näkyy, että hiljaista on ollut pari vuotta. Viime käynnin jälkeen ei juuri isoja remontteja hotellissa ole tehty, pulut ovat ottaneet parvekkeet haltuunsa kun asukkaita ei ole ollut häiritsemässä ja altaan ympäryslaudoitus alkaa olla jo muutamista kohdista uusimiskunnossa, sisustusta on riisuttu ja maalautöillekin alkaa olla paikoin tarvetta.

Rannalla on täällä aina keskiviikkoisin siivouspäivä ja ei tuoleja/varjoja missään. Muutama paikallinen siellä notkuu avo lavapakujensa kanssa puiden varjossa, mutta uimareita ei ole. Olipas rauhallista kävellä! Altaalla taas oltiin vähän virkistäytymässä ja ajoittain jopa tarjoilu pelasi. Ei kuitenkaan luotettu siihen ja kävin hakemassa jokusen olusen 7 Elevenistä. Mikä oli tavallaan sandi virhe kun sitten se tarjoilu taas toimi ja mullahan on sit jääkaapissa jonkunverrankin ylimääräisiä olusia...

Kalastaja heittoverkoilla

Katson autiota hiekkarantaa...

Käytiin hakemassa vaatteet Rajulta ja Juha vielä viimeisessä hieronnassa. Ja ei kun uutta shortsia jalkaan ja syömään. Ne housut on oikeesti hyvän näköset ja todella mukavat jalassa. Jos täällä kylässä poikkeilee niin Rajua kannattaa käydä moikkaamassa, tekee kuteet nopeesti ja oikeesti hyvälaatuista kamaa. Ruokakin oli taas hyvää, Eeva luuli tilanneensa pääruuaksi pienen ahvenen mutta pöytään tuotiin parin kilon lahna! Siinä oli snadi taistelu että saatiin edes säädyllinen otos eväästä syötyä.

Ja sen jälkeen tuhoamaan niitä jääkaapin oluita, pakkaamaan ja kirjoittamaan tätä blogia. Herätys on 2.40 paikallista aikaa että ehditään alas ennenkuin lentokenttäkuljetus saapuu. Huominen meneekin sitten rattoisasti kotimatkan merkeissä.

Siirtyminen Cha Amiin ja loman aloitus

 Eilen herättiin Beach Resort hotellissa ja käytiin kiskomassa aamiainen, kaksi munaa, neljä palaa kinkkua ja kaksi siivua paahtoleipää - viimeisen kerran. Pakkailtiin matkakamat ja mentiin vielä altaalle hetkeksi koska  Cha Amin hotlassa saisimme huoneen vasta kahden paikkeilla. Tultiin altaalle, ja juuri kun oli saatu taas kehuttua että tässä hotellissa ainoita toimivia asioita on siivous, niin jouduimme perumaan puheemme. Eeva veteli tyytyväisenä uintiliikkeitä altaassa, kun päälle alkoi sataa vettä! Syynä oli siivoojatäti joka pesi juuriharjalla pulunpaskoja parvekkeen kaiteelta ja huuhtoi ne käsisuihkulla uima-altaaseen. Jotenkin ei enää kauheesti tehny mieli uimaan...

Otettiin taksi ja sanottiin yhdensuuntainen Cha Amiin, tää liiteri riittää nyt. Taksikuski halusi kuitenkin  antaa puhelinnumeronsa, jos hyvinkin tulette katumapäälle ja haluatte takaisin Hua Hiniin. Siinä vaiheessa kun kuljettajarouva veivasi Toyotansa Methavalain eteen eikä ehtiny edes autosta ulos, kun lakeijat jo olivat nostelleet meidän laukut kärryyn ja kuskasivat niitä respan suuntaan. Kuljettajarouva totesi että "Wow, now I understand!" Onhan tää vähän eri tasoinen ku se Hua Hinin lato!

Hotelli Methavalai

Kirjauduttiin sisään ja täytettiin netissä Cha Amin oma covid pass -sovellus. Ylin kerros, hyvä näkymä altaille ja merelle ja muutenkin varsin tasokas huone. Hiljaista täälläkin on, on vissiin ollut jo aikoja, koska paikalliset pulut piti kukkapuskaa tän huoneen partsin takana yöpaikkanaan. Hätistin topakasti pois,  edellisen uima-altaa pulunpaskaepisodi oli vielä tuoreessa muistissa!

Onhan tää ny vähä eri juttu

Suht asialliset näkymät partsilta

Iloisia kaloja lätäkössä

Lähdettiin mittailemaan katua ja katsomaan ympäristöä. Juuri kun oli löytynyt kiva pieni kansankuppila kuului takaa "Terve terve, mitä kuuluu!" ja Eeva häkeltyi niin että vastas suomeksi:" Kiitos hyvää, mites teille?" Raju oli vaimonsa kanssa skootterilla menossa kotiin lounaalle... Kerrottiin että vaihdettiin kylää ja tullaan illalla moikkaamaan.

Syötiin maukas keittolounas ja mentiin hotellille purkamaan runsaan viikon kasaantuneet sähköpostit, koska täällä toimii netti! Pari tunnin kuluttua oli uusi nälkä. Mä yritin houkutella Eevaa katukeittiöihin syömään, mutta ei hän alkanut siihen leikkiin mukaan. Löydettiin kansan ravintola ja lasku oli noin puolet siitä mitä Hua Hinissa, missä kansankuppilat olis ollu ihan toisella puolella kaupunkia kuin missä me oltiin...

No tokihan emme voineet kävellä nenä pystyssä Rajun puodin ohi. Eeva oli vailla uutta työ-/edustusvaatetta. Raju raapi uudet mitat paperille ja kertoi että huomenna illalla kasilta eka sovitus, sopiiko. Samalla Eeva puhui mut ympäri tilaamaan vähän edustavammat shortsit. Rajullakin on ollu vähän hiljaisempaa Korona-tilanteen takia, joten tarjous oli about 120 € koko paketin. Sillä ei sais Suomesta välttämättä niitä shortseja, malli ja kankaat ovat hyviä ja vaatteet mittojen mukaan tehtynä. Ei tarvinnut pohtia, vaan tilaukseen.

Hotellin aulabaarikin oli vielä auki. Nyt tuntuu hyvältä ja lomalta!

Tänään aamulla lähdettiin aamupalalle intoa puhkuen ja kyllä kannatti! Tää Methavalain aamiainen on vissiin ihan paikkakunnallakin aika kova kattaus, on thaita, mannermaista ja vaikka sun mitä. Ja henkilökunta roudaa lisää syötävää  sitämukaa kun tarjoilupöytä hupenee. Tää vaan niin toimii!

Päivä meni rattoisasti rannalla. Mummeli ohjas tuoleille ja kyseli mitä saa olla juotavaa ja kuinka usein täydennetään! Lutrattiin meressä, käveltiin pitkin autiohkoa hiekkarantaa ja nautittiin. Turisteja ei oo todellakaan liikaa ja paikalliset on töissä, joilla sitä vielä on, ja loput istuu varjojen alla kauempana merestä. Aika omassa rauhassa saatiin olla.

Iltapäivällä lähdettiin taas kylille ajatuksena etsiä apteekki ja ostaa se tyhjäks koronan kotitesteistä, varmistaaksemme niiden saannin Suomeen, jossa niistä on kuulemma pulaa. Eihän se sit lopulta ihan niin menny. Eksyttiin ekaks norjalaisten kuppilaan ja tutustuttiin iris coffen uuteen haastajaan Norsk Coffeeseen, ihan mukiin menevä sekin. Muuten sama resepti,mutta whiskyn sijasta mausteena oli akvaviittia ja suklaamuruja.

Sit Eeva sai päähänsä manikyyrin! Löytyi salonki ja eiku Eeva jakkaralle käsittelyyn. Mä koitin suunnitella muuta, mutta viereinen ravitsemusliike oli jäätelöbaari joten hölkkäsin hierontaan, oli muuten oikein hyvä hieronta, ehkä paras koko tällä matkalla! Ja kun Eevan hoito vaan veny ja veny niin jouduin  vielä odottelemaan hetken.

Ruokapaikaks valikoitui listan tuijottelun jälkeen Ozone. Tavallaan hyvä ja tavallaan huono. Huonoo oli täysin ummikko teineistä koostunut henkilökunta, joista yksi puhui auttavaa englantia ja muut vaan kiitteli ja nyökytteli. Tilatut safkat tuli pöytään random järjestyksessä, ensin Eevan chilietanat, sit mun kasviskana ja hieman sen jäleen Eevan alkuruuaks tilaama tomaattikeitto ja lopuks varttii myöhemmin mun alkuruuaks tilaama sienikeitto. Ruoka oli hyvää, joten plussat siitä. Elävää musiikkia ei tällä reissulla ole Hua Hinin irkkubupin lisäksi juuri kuulunut, joten trubaduuri ravintolan nurkassa auttoi musiikin kaipuuseenkin.

Sit sovittamaan pukua. Ekaks tuli tietenkin tölkki olutta käteen ja sit Eeva takahuoneeseen vaihtamaan uutta luomusta päälle. Täytyy myöntää että aika kova toi Raju tiimeineen on. Ekalla sovituksella jo alkoi näyttää siltä että hyvää ja hienoa tulee. Huomenna lopullinen sovitus ja samalla mun shortsit.

Hyvältähän tuo alkaa näyttää!

Kyllä tähän alkaa jo tottua!

Eilinen meni vähän notkuen ja tyhjässä joutilaisuudessa. Aamupalan, joka oli taas samaa kevyttä huttua, jälkeen otettiin taksi ja mentiin Cha Amiin verestämään parin vuoden takaisia muistoja,koska siellä oli muistaaksemme mainio rantakin. Taksi tiputti meidät rannan eteläpäähän ja siitä sitten käpöteltiin pohjoiseen päin about kolmisen kilometriä. Matkalla ihasteltiin kalakauppoja ja todettiin että täälläkin muutoksen tuulet ovat puhaltaneet. Iso osa rantaa oli "rakennettu" betoniportaiksi joilta pääsisi uimaan. Ei ollut meidän makuun, joten käveltiin sinne parin vuoden takaisen hotellin kulmille ja sieltähän ne tutut hyvät rannat löytyivät!

Siitä se ajatus sitten lähti. Tää Hua Hinin hotla on ollut "aikamoinen" pettymys. Netti on yskinyt koko ajan, Eevan olis kuitenkin tarvinnut pari työjuttua hoitaa ja ne on jotenkin kikkaillen saatu hoidettua, ja ihan jo tän blogin päivityskin on yskinyt koko ajan. Ranta täällä on varmaan jossain vaiheessa vuotta ihan hyvä, mutta nyt se on hengetön kaistale hotellien muurien ja meren välillä, ei siellä kivaa ole olla. Aamupala on henkilökunnan vähyydestä johtuen aika simppeli ja vaatimaton, vaikkakin palvelu on todella ystävällistä, kunnes henkilökunta puolilta päivin lähetetään kotiin.

Yleensähän me ollaan matkustettu perin omatoimisesti, mutta nyt varattiin Aurinkomatkojen kautta pitkälti koronatilanteen vuoksi. Olemme aiemmin varanneet muutaman matkan Aurinkomatkojen kautta ja olleet varsin tyytyväisiä. Tämä kerta ei ole ollut tähän asti mikää kiitettävä suoritus. Aika omatoimisesti olemme joutuneet täällä toimimaan, mm. hotellin olemaattomasta nettilinkistä johtuen ei ole aurinkochattia ja niiden aplettia pystytty käyttämään. Suomen kautta soittamalla on jotain infoa saatu aina pienellä viiveellä.

Kun matkaa varattiin elokuussa tällä hotellilla oli vielä kolme tähteä ja ajateltiin sen välttävän meille. Nyt yllätykseksi Aurinkomatkojenkin sivuilla onkin vain kaksi joista toinen on meidän mielestämme ihan liikaa. Sisilian takamailta löytyy kymmeniä pieniä hotelleja ja B&B paikkoja, jotka ovat paljon halvempia kuin tämä liiteri ja kuitenkin paljon parempia. Tämän hotellin ainoat hyvät puolet ovat olleet siivous ja ystävällinen henkilökunta yhdistettynä hyvään sijaintiin kaupungin parhaan irkkupubin vieressä, toista kyseenalaistakin meininkiä tosin on lähistöllä, hotelli Hiltonin lähettyvillä. Olemme tarvinneet vain irkkupubin palveluita...

Aamulla opas poikkesi hotellilla (nähtiin se ekaa kertaa kun ei missään mainittu koska se täällä suunnalla poikkee...), kysyimme koska tähän latoon saadaan nettiyhteys ja mitä maksaisi jos päivittäisimme loppulomaks johonkin vähän laadukkaampaan majoitusliikkeeseen. Vastaus oli että siitä vaan omalla kustannuksella. Homma ymmärretty, mentiin huoneeseen ja taisteltiin netti pystyyn ja varattiin loppulomaks 5 tähden hotelli Methevalai Cha Amista (tuttu paikka kahden vuoden takaa jossa kaikki toimii) hintaan 150 €!!!! Huomenna muutetaan!

Loppupäivä hulahti siellä varjoisella altaalla ja syöden hyvin sekä hyviä trubaduureja kuunnellen kadun toisella puolella. Ai niin Juha kävi elämänsä ensimmäisessä pedi- ja manikyyrissä samalla kun Eevan jalat hierottiin notkeiks. Kuvamateriaalia ei ole luvassa mutta nut on jalat ja kädet uskomttoman kaunit ja seksikkäät! Niiden kanssa on hyvä pakata ja käydä nukkumaan.

Vähän erilainen päivä, positiivisessa mielessä pääsääntöisesti.

 Joka lomalla on hyvä jotenkin vähän tempaista ja tänään oli tämän keikan tempaisun vuoro. Olimme tutkailleet Aurinkomatkojen retkitajontaa, mutta sieltä ei oikeastaan löytynyt kuin yksi vähänkään mielenkiintoinen juttu. Mutta tässä lähellä kauppakadulla ohikävellessä oli tullut aina vilkuiltua paikallisen Ken Diamontin kataloogia ja sieltä löytyi paljonkin mielenkiintoista. Toissa iltana käytiin moikkaamassa Keniä ja tilattiin tämänpäiväinen keikka. Ken pahoitteli sitä että retki on suhteellisen kallis jos se ylipäätään pystytään toteuttamaan kun melko monet paikat ovat kiinni.

Muutama puhelinsoitto ja Ken ilmoitti että onnistui järjestämään retken, ihan vaan meille kahdelle! Sitä tässä on pari päivää nyt innolla odotettu, saa kohta pari juttua pyyhkiä pois bucket listalta!

Aamulla siis herättiin kuudelta ja vedettiin toosi pikaiset aamutoimet ja aamupala ja mentiin pihalle jossa Joo jo odottelikin tila-auton kanssa. Kolmisen tuntia ajeltiin kohti Kwai-jokea mukavia jutellen ja kauniita maisemia ihaille. Joo vaihtoi puolivälissä pikkuteille koska isolla baanalla oli kuulemma niin paljon liikennevaloja, että pikkuteitä mutkitellen oltaisiin perillä samaan aikaan mutta ilmaan turhia seisokkeja ja huomattavan kauniita reittejä pitkin. Samalla hän otti aina välillä lyhyitä puheluita ja sinksasi siten päivän aikataulua mahdollisimman joustavaksi ja napakaksi, tekemistä oli tiedossa.

Ensimmäinen stoppi oli pikku-Kwain varrella olevalla elefanttiranchilla jossa työkäytöstä pelastetut, vankeudessa syntyneet, elefantit puuhaa vielä ihmisten kanssa ja jos homma menee kohdilleen niin siirto luonnonpuistoon voi olla mahdollinen. Tila oli siis avattu meitä varten tänään!

Auto parkkiin ja katsomaan jättiläisiä joista pari vesseliä oli tuotu lähelle ja toiselle oli laitettu kevyt satula selkään. Poika hyppäsi korvien taakse ja jaloilla kevyesti korvista ohjaten toi kyseisen tunturin viereemme. Lyhyen tutustumisen jäkeen mentiin Eevan kanssa satulaan ja poika ohjasi massiivin hieman avoimemmalle paikalle. Kun hän huomasi että mä kuvasin toimintaa niin hän sanoi että hän voi kuvata, otti kännykän käteen ja hyppäsi maahan.

Jokunen tonni lihaa lähestyy

Varsin maastokelpoinen tämä

Minä siitä kysymään että mites me nyt edetään niin kaveri sanoi että tuut vaan pois satulasta, istut siihen korvien taakse ja antaa mennä! Niinhän se sit oli tehtävä. Eeva vaihtoi keskelle satulaa ja mä siihen kuskin paikalle. Muutama tonni lihaa ojenteli kärsäänsä ja ilmeisesti haisteli että uus tyyppi ohjissa. Oli muuten mieletön se kärsä, ihan samettinen kärki, joka kääntyili joka suuntaan ja tykkäs selvästi silityksestä.

Siinä sitten vartti tallusteltiin sinne tänne puutarhassa ohjaajapojan kuvaillessa ja mä yritin ohjailla norsua, mutta aika paljon se tais katsoo ohjaajaa ja minne pitäis mennä. Mä lähinnä fiilistelin ja silittelin sitä vähän juuriharjaa pehmeempää päälaen karvoitusta ja rapsuttelin kylpypyyhkeen kokoisten korvien takusia. Tais tykätä kun tasaiseen tahtiin nosti kärsää ja tunnusteli että kaikki on hyvin. Lopuks ohjaaja sanoi taikasanat, oikea jalka nousi astinlaudaks ja ohjaaja hyppäs omalle paikalleen mun kiivetessä takaisin satulaan ja mentiin maaliin! Lopuks vielä vähän hömpötystä ja rapsuttelua taputtelua. Ei muuten ihan heti unohdu tää kokemus.

Iloinen elefantti

Hei me tullaan ny!

 Ei noita elefantteja ainakaan huonosti kohdella, sen verraan hyvinvoivilta ja iloisilta ne molemmat vaikuttivat. Toinenkin tuli vielä moikkaamaan meitä mutta oli selvästi hieman enemmän varautunut. Mahtavuutta tämä, ja yksityissetti suljetulla ranchilla.

Hei kaunokainen!

 Seuraavaks vedettiin pelastusliivit päälle ja hoiperreltiin bambupitkospuita pitkin rantaan missä oli bambulauttoja. Hypättiin yhden kyytiin ja pitkähäntävene veti meidät kolmisen kilometriä pikku-Kwaita ylävirtaan, irroitti köyden ja poistui takaisin lähtölaiturille. Sieltä sitten virran viemänä ihanassa hiljaisuudessa livuttiin pikkuhiljaa takaisin satamaan ohjaajan aina välillä melalla auttaen. Ja ne maisemat, aivan mahtavaa, tropiikin sademetsässä lintujen laulaessa ja mangrovepuiden juurakoita väistellen isoa virtaa pitkin.

Päivän kuumottavin paikka!

Alkuvauhdit pitkähännällä

Hiljaist ja kaunista

 Taivas loppuu aikanaan ja oli aika siirtyä eteenpäin. Seuraavaksi oli ohjelmassa lounas muttaa ennen sitä käytiin kuvaamassa "kuoleman rautatien" hienoin paikka missä juna menee joen mutkan ympäri, ja sopivasti juuri kun juna oli sieltä tulossa! Tämä rata on se minkä sotavangit japanilaisten käskytyksessä rakensivat samaan aikaan Kwai-joen sillan kanssa. Ja kuolema korjasi satoa sekä sotavankien että pakkotyöhön laitettujen paikallisten keskuudessa, mutta siitä myöhemmin.

Joen mutka, juna tulossa kulman takaa

Nysse tulee

 Lounaalle mentiin yhden radan aseman luona olevaan isoon ravintolaan, mikä oli sekin avattu vain meitä varten! Emäntä selitti, että kun asiakkaita ei kohta pariin vuoteen ole ollut kuin varsin satunnaisesti, jopa kahta varten kannattaa avata ettei tatsi ja ammattitaito katoa. Ja kyllä muuten palvelu pelasi, pöytä notkui thaiherkkuja siihen malliin että ihan liikaa jäi syömättä kun ei kertakaikkiaan mahtunut ja aikaa oli vain vajaa tunti kun piti siihen junaankin ehtiä! Taivaallisen hyvää! Toivottavasti tää covid menee jossain vaiheessa ohi, siinä on maailmaluokan ravintola yli 200 asiakaspaikalla ja ruoka ei häviä pätkääkään oikeastaan millekään mitä täällä ollaan maistettu.

Dekoraatio

Näyttävä sali

Näiden jälkeen tuli vielä jokunen lasti!

 Kello soi ja mentiin odottamaan junaa asemalle. Joo sanoi että kannattaa mennä oikealle puolelle ja avonaisen ikkunan ääreen jos haluaa kuvia. Teimme työtä käskettyä ja kyllä kannatti! Pikku-Kwai oli kauneimmillaan junan ikkunasta kuvattuna karun historian omaavalla radalla.

Saako ottaa rennosti?

Waiting for the train!

Ny lähtee!

 Olimme sopineet Joon kanssa millä asemalla hyppäämme pois ja siellä hän sitten jo odottikin. Ilmastoitu auto tuntui varsin luksukselta paikallisjunan jälkeen ja ajoimme katsomaan sitä varsinaista Kwai-joen siltaa ja sen rakentamisesta kertovaa museota. Se veti vähän hiljaiseksi iloisen miehen. Uutta tietoakin tuli: vangit rakensivat ensin puusillan jonka jäänteitä on museossa. Vangit rakensivat toisenkin sillan, koska vanha puinen silta ei olisi kestänyt kovin kauaa sotatarvikejunia. Niinpä Filippiineiltä purettiin teräsrakenteinen silta joka rakennettiin Kwai-joella vanhan viereen. Silta on edelleen käytössä, tosin korjattuna sillä toisen maailmansodan melskeissä jenkit onnistuivat pommittamaan keskijänteen jokeen. Silta korjattiin hieman erinäköiseksi. Se junakin saatiin kuvattua sillalla...

Alkuperäistä ajokalustoa

Itse silta

Akuperäisen puusillan osia

Komentajan kiesit

Juna sillalla

Oli niillä siellä prätkiäkin

Sitten oli aika mennä katsomaan kansainvälistä sotilashautausmaata, mihin radan ja sillan rakentamisessa kuolleita sotilaita oli haudattu. Jäänökset on jossain vaiheessa kaivettu ylös ja maittain ryhmitellen haudattu uudelleen lähemmäs keskustaa. Vanha hautausmaa on nykyisin vain muistolehto, jossa on noin 1500 rakennustöissä menehtyneen sotilaan muistolaatat. Ikähaarukka oli 18 vuotiaista 45 vuotiaisiin upseereihin. Sodan järjettömyys konkretisoitui taas kerran. Kaikkiaan rakeennustöissä kuoli 15 000 sotavankia ja yli 20 000 thaimaalaista orjatyöhön pakotettua. Tähän oli "hyvä" lopettaa tämä ekskurssio ja palata takaisin Hua Hiniin vähän sulattelemaan näkemäämme ja huilaamaan.

Nää vetää aina vähä hiljaseks

Kaikenkaikkiaan huikea päivä, Ken ja Joo tekivät uskomattoman hyvää työtä ja aikataulu napsahteli kohdalleen kuin juna. Tämän kioskin palveluksia voi varauksetta suositella kaikille jotka näillä kunmin liikkuvat. Saa nähdä jos jotain muutakin vielä keksitään, ny suihkuun ja nukkumaan...