maanantai 31. joulukuuta 2018

Taas mennään

Jotenkin on jo pitkään ollut meininki käydä katsomassa miten aidot Kuubalaiset sikaarit kääritään. Nyt se sitten toteutuu ja istutaan lentokentällä odottelemassa että sinivalkoiset siivet siivittävät matkamme Havanaan uuttavuotta vastaanottamaan.

Tällä kertaa tämä blogin kirjoittaminen saattaa ollaenemmän satunnaista kun kuulemma paikan päällä sekä nettiyhteys että jopa sähkön saanti saattaa olla ajoittain hieman hakusessa. Mutta näillä mennään mitä käteen on jaettu.

Pakattu, enempi kesävaatteita

Virallinen lähtöpönötys
Kelien pitäisi olla kohdallaan, ensi viikoksi on luvattu about 30 asteen lämpöjä ja eihän noissa lämmöissä pieni monsuunin ripsauskaan haittaisi. Katotaan miten menee...

perjantai 27. heinäkuuta 2018

Kotiin, mitähän tästä jäi käteen?

Aamulla lähdettiin kohti Roomaa, tavoitteena oli käydä kiipeämässä Vesuviukselle kun se nyt kuitenkin tossa ihan vieressä olisi mutta ne Pompein opasteet! Taas ajeltiin niitä julman tukkoisia katuja ja kujia puolisen tuntia ja lopulta kyrvähti närvi ja vaihdettiin navigaattoriin asetus "Roomaan ja vähä äkkiä maksoi mitä maksoi..."

Tossahan se olis
Huideltiin menemään moottoritietä ja väisteltiin parhaan taitomme mukaan päälle pyrkiviä rekkoja jotka kimpoilivat kaistoilta toiselle ilman mitään varsinaista pläniä eikä myöskään kovin usein vilkku osunut kuskin hallintaan... Pysähdeltiin ajoittain kahville kun kerran ei ollut kiire ja Eeva luki eilistä blogia. Valitteli järkyttävästä määrästä kirjoitusvirheitä mutta tee ite säkkipimeessä ilman taustavalaistua näppistä!

Koska aikaa oli niin ajateltiin poiketa katsomassa antiikin Ostiaa jota kehuvat melkein Pompein kaltaiseksi paikaksi. Eli osoite naviin, joka sen ihan yllättäen löysi. Kokeilin kyllä muutamaa eri vaihtoehtoa ja parhaaksi osoittautui jättää kaikki mahdolliset Viat ja San alkujutut pois ja laittaa vain pelkkä kadun nimi. Eli ihan toisin kuin missään osoitteistoissa lukee. Mutta sillä kohdalleen!

Tai no, siihen keskiaikaiseen Ostiaan, missä käytiin kahvilla ja ihailemassa paikkaa kunnes mä katsoin tarkemmin ja löysin sen oikean antiikin Ostia puolen kilometrin päästä. Mutta ainahan ei voi kerralla onnistua.

Sitäpaitsi Eevakin sai jo pumpun tasaantumaan sen melkein osuneen ketjukolarin jäljiltä. Tie Ostiaan oli kaunis, vauhdit kovia ja edessä rytisi neljän auton voimin. Onneks mulla on nopeat refleksit tietty rutiini tollasten varalle.

Minuutti ja edessä rytisi kunnolla

Keskiaikainen Ostia

Keskiaikainen Ostia

Keskiaikainen Ostia
Mentiin sitten sinne oikeaan antiikin Ostiaan. Eikö nää italiaanot osaa tehdä mitään pienesti ja vaatimattomasti? Tääkin kylä on sellainen Pompein kokonen ja melkein makeempi jollain tavoin. Täällä ei ollu ollenkaan samanlaista ruuhkaa kun Pompeissa, paikkaan pääsi tutustumaan paremmmin ja ravitsemusliike ja vessat oli just alueen puolivälissä!

Hieman erilaista rakennustekniikkaahan tää edustaa mutta samalta ajalta. Koko homman kruunas amfiteatteri jonne juuri oltiin rakentamassa lavaa Pink Floydin lauantaiselle keikalle. Ei voinu vastustaa kiusausta, kysyin roudalilta että saako ja kävin revittelemässä ilmakitaraa stagella yleisön mylviessä!

Antiikin Ostiaa

Antiikin Ostiaa

Antiikin Ostiaa
Stage

Tiski

Areenalle käynti

Tähti leipoo
Yleisö mylvii!
Kolmisen tuntia me siellä paahteessa jaksettiin lyllertää ja sitten mentiin Fiumicinoon ottamaan hotellihuone vastaan. Survottiin laukut sinne pieneen huoneeseen että saadaan illalla solkata tavarat oikeisiin laukkuihin ja lähdettiin palauttamaan vuokra-autoa.

Homma meni juuri niinkuin suunniteltiin kunnes piti lähteä etsimään kentältä paikallistaksin tolppaa. Täällä nimittäin 95 % takseita ajaa Roomaan ja vain muutamalta saa kyydin tähän lähelle kylään tai Ostiaan ja niillähän on oma tolppa.

Ihmeteltiin me siinä vähän että miks kaikki hipit tukkii kulkuväylät siinä kakkos ja kolmoskerroksen välissä kunnes huomattiin että rullaportaat sun muut on poliisien lippusiimoilla suljettu ja muutama komea sotilas selvensi että kakkoskerros on nyt tilapäisesti suljettu.

Sitten Eeva meinas saada seuraavan halvauksen kun sieltä kakkosesta kuului rapsakka räjähdys. Pojat vissiin purki siellä pommia tai jotain muuta. Kymmenkunta minuuttia vielä odoteltiin ja pojat ilmoittivat tilanteen palanneen normaaliksi ja avasivat kakkoskerroksenkin. Aika pieni pommi oli...

Ilta vietettiin aina yhtä kivassa Fiumicinon kalastajakylässä syöden ihan loistavan illallisen todella hyvällä viinillä ja ihaillen kalastajakylän verkkaista elämänmenoa. Edelleenkin on vaan niin että tässä kylässä ollaan aina saatu parhaat kala-ateriat mitä Italiassa on syöty!

Fiumicino

Fiumicino

Fiumicino

Fiumicino

Tätä raflaa voi varauksetta suositella!
Valkkari tehtynä punkkurypäleistä, oikein hyvä

Alkupalasettiä



Nyt ollaan jo kotona ja on jonkunlaisen yhteenvedon aika. Italia alkaa jo pikkuhiljaa tuntua toiselta kotimaalta, niin ihania ihmisiä siellä on tavattu ja aina sinne on kiva mennä uudelleen. Umbria on se vanha rakkaus ja se vaan tuntuu vahvistuvan koko ajan, mutta tuo pieni kierros etelään ja Adrianmeren rannalle paljasti aika paljon muutakin.

Umbriassa roskat lajitellaan melkein säntillisemmin kuin Ruåtsissa ja se on muuten paljon se! Etelässä roskat tiputetaan siihen mihin ne vielä mahtuvat, kai ne joku siitä joskus pois korjaa. Samoin Pompeista lähtiessämme ihmettelimme lähes joka mäenrinteeltä nousevia savupatsaita ja epäilimmevulkaanisen toiminnan aktivoituvan kunnes huomasimme että paikalliset vastoin kaikkia säädöksiä surutta polttivat roskia niin että ilma oli kitkeränä kemikaalisavuista varsin kaus. Käyttävät siellä varsin paljon muovia pakkauksissaan.

Mutta ihmiset olivat aivan yhtä mukavia sielläkin. Etelässä ja sannikolla vain tuntuu olevan vähän "rennompi" meinnki ja kaikki ei ole ihan niin pilkuntarkkaa, kyllä sisämaassakin välittömiä ja rentoja ollaan mutta tietynlainen asioista huolehtiminen tuntuisi siellä olevan vähän enemmän kunniassaan. Umriassa on kauneutta ja valoa ainakin meidän makuun sopivasti. Rannikolla valo lähes murhaa, on se niin kirkas.

No mitäs tässä muuta, solkkailen kuvia ja sulattelemme kahden ja puolen viikon kokemuksia. Kait sitä taas jonnekin olis jossain vaiheessa suunnattava!

torstai 26. heinäkuuta 2018

Itärannan kautta Pompeihin, mutkia...

Eilen vedettiin aamupala oikein kauniissa maisemissa iloisia pieniä italiaanoja ihaillen ja lähdettiin matkaan. Navissa oli asetuksena vältä tulliteitä ja meno sen mukaista. Toiset aamukahvit nautittiin pienemmässä turistipaikassa vajaat sata kilsaa etelämpänä puolentoista tunnin ajon jälkeen. Oli vähä rantabulevardia matkalla...

Kyl täs aamupalaa kehtaa

Toiset aamukahvit
Sit siirryttiin pienemmille teille ja komeeseen vuoristoon. Ihaitiin neliökilometrien kokoisia tomaatti- ja melonipeltoja. Väännettiin serpentiinejä ja kiroiltiin että miksei ne ymmässä rakentaa mitäänälyllisiä pysähdyspaikkoja just niiden kauneimpien maisemien kohdalle. Tulee vaan paskaa kuvaa ku pitää ottaa siellä missä pystyy...

Ainoo särö idyllissä oli tien varrella päivystävät ilolinnut ja todella saasteiset tienvarret. Umbsiassa oli totuttu siistiin Italiaan, täällä tuntuu mentaliteetti olevan että jos sen voi heittää ikkunasta ulos se heitetään. Niillä harvoilla kuvauskelpoisilla paikoilla sai suoraan sanottuna kahlata jätteissä että pääsi paikkaan missä ne skeidat ei tuu kuviin.






Seuraavaks alkoikin varsinainen kuumotus! Tie kiemurteli oikein kauniissa peikkometsäaaä Garganon luonnonpuiston alueella melkein kilometrin korkeuteen ja navi ilmoittaa että Manfredoniaan, eli seuraavaan yöpaikkaan on vielä runsaan tunnin matka. Ja Pantasen bensanvaroitusvalo syttyy...

Rangeksi ajotietokone ilmoitti jotain 70 km mutta samalla tuli vastaan kyltiti että edessä on sortunut silta ja kierotie on käytössä. Siitä ny ei oo just kuvaa kun ajettiin vuorenharjanteella hieman Pandaa leveämmällä tiellä jolla ei ollut mitään kaiteita ja kummallakin puolella melkein pystysuoraa pudotusta 200 - 400 m... Pukkas pientä hikee jo ajatus että tulee toinen Pnda vastaan ja kumpi väistää vai painitaanko.

Parin kilsan jälkeen tie leveni ja rotkotkaan ei ollu enää niin syviä, kaiteita ei tietenkään vieläkään ollut ja seuraavaks merkit ilmoitti 20 prosentin laskusta... Pandan kone huus hoosiannaa ykkönen pesässä moottorijarrutuksessa ja jarrupalat hehku punasena mutta alas päästiin, iso tie tuntui muuten hyvältä...

Tripin mukaan oli ajettu jo 25 km ja range oli vieläkin 60 km kun päästiin kylään, jonka Essolla ei ollut pumpuissa edes letkija! Eni jonka piti olla seuraavassa risteyksessä oli lopetettu jo vuos sitten. Onneks kylän kolmas huoltsikka oli vielä elossa ja palveli! Pantaseen meni litra enemmän soppaa ku ohjekirjan mukaan pitäis mahtua... Poltin kahvilassa toskanalaissikarin puolikkaan!






Saavuttiin Manfredoniaan joka ei antanut itsestään kovin hemaisevaa ensivaikutelmaa. Eteläitalialainen teollisuus ja satamakaupunki. Kovat ruuhkat ja matkalla majoitukseen nähtiin tyhjällä tontilla maastopalo joka ei tuntunut ketään kiinnostavan. Ehkä joku heitti roskapussin buusteriks kun samllahan nekin siitä...

Majoitus oli "Delux huone" joka oli kyllä iso ja komea ja puolipukeista naista esittavä malaus sängyn päällää muttia suihkut ja vessat käytävällä. Emäntä oli kyllä mukava ja kertoi että keskustaan kävelee vartissa, sinne on vain vähän päälle kilometri.

Tairetta

Vessan ikkunasta...

Mutta voi että voi ensivaikutelma pettää! Lyllerrettiin Manfredonian keskustaan ja sieltähän paljastui vallan elämän makuinen kaupunki. Kiva satama, vanha linnoitus joka puistoon porukka kooontui tapaamaan toisiaan ja paljon kivoja kuppiloita ja toreja täynnä elämää.

Poikettiin syömään pienne osteriaan nimeltä Osteria Boccolicchio joka oli oikein idyllinen ja safka oli ihan huikeen hyvää! Pois lähtiessä huomattiin Michelin maininta oven pielessä. Satasella kaks henkee juomineen, ei paha.



Osteria Boccolicchio, alkupalat

Osteria Boccolicchio, Entrecote

Osteria Boccolicchio, pientä raoua

Osteria Boccolicchio
Käppäiltiin kylällä ja viihdyttiin. Vanhemmat istui kahvilla ja punaviinillä piazzalla ja riiviöt piti julmaa meteliä ja hauskaa vielä melkein puolilta öin muttei sillais häiritsevällä tavalla vaan ihan sillai elämän makuisesti. Tää oli kiva kylä enivei. Kämpille palatessa oli maastopalokin jo sammunut.

Palmulla pipa ettei palele

Paikallinen kolmen sepän patsas

Satamaa

Satamaa

Linnan puistikko

Riiviöt melskaa

Aamulla Pabda tulille ja kohti Pompeita. Navin asetuksina oli edelleen "vätä moottoriteitä" ja sen kyllä huomasi! Mentiin ihan hillittömän kauniita maisemia pitkin vuoristoa ja tasankoa. Kauniita kyliä ja upeita maisemia. Kuvia laitan sit joskus lisää, tää Pompeilaisen hotlan nettiyhteys on vähä hida, tähän mennessä on menny pari tuntii pelkästään kuvien lataamiseen...

 Se mikä täällä etelässä on aika erilaista ku Umbriassa on se, että kun siellä talon käyttö loppuu se joko myydään tai rempataan uudelleen käyttöön. Täällä se lähinnä jätetään raunioitumaan. Nähtiin tänäänkin kymmeniä näin hylättyjä kiinteistöjä joista olis aikoinaan pikkuhommilla saanu ihan hyviä. Ja se roskien määrä joka paikassa.

Raunioita

Raunoita

Sit lähestyttiin Pompeita. Sitähän luulis että parinkymmenen tuhannen asukkaan pikkukaupungissa 66 hehtaarin kokoisen arkeologisen ihmeen löytää helposti mutta väärin luultu!

Garmin ei nimittäin löytänyt poikkeuksellisesti kadunnimeä ollenkaan. Kartat on päivitetty just ennen keikalle lähtöä mutta tää Italian osoitteisto on aina ajoittain "vähän" tökkiny... Kylästä ei juurikaan opasteita löytynyt joten syötin Googlesta löytyneet GPS koordinaatit naviin ja johan alkoi tapahtua!

Ajeltiin ihan hengettömiä kujia puolisen tuntia ja aina välillä peruutellen ja kierrellen kun Pantanen ei meinannu mahtua kujille etenkin jos oli trafiikkia. Löysimmehän me sen, huoltoportin ja ajokiellon! Millä hitolla ne tonne portille sitä huoltoajoa meinaa ajaa kun Pandakaan ei meinaa mahtuu noille väylille?

Seuraava vaihe oli puhelimen Google aps joka ajelutti pitkinpoikin keskustaa ja aina jotenkin vituilleen. Ja se ruuhka ja liikenne noilla kujilla oli oikeesti aika hermoille käypää. Pari kertaa tuli mieleen että toi Vesuvius vois mun puolesta röyhtäistä uudelleen niin selviäis helpommalla tästäkin...

Lopulta mentiin konetielle, maksettiin 2.10 €  siitä että ajettiin 600 m seuraavaan liittymään josta oli opastus pelipaikalle! Oli muuten kaks tuntii aika hektistä liikennöintiä Pompeissa ja sen liepeillä takana. Join oluen ja poltin toskanalaissikarinpuolikkaan ennenkuin mentiin raunioille...

Onhan toi aika kokemus. Kävellä 2000 vuotta vanhoja katuja, katsoo miten mahtavalla mallillaan kaikki oli ollu ennen isoa röyhtäsyä ja fiilistellä kolmenkymmen kolmen ateen lämmössä. Se mesta on oikeesti ihan törkeen iso, miettikää ny Kokkolaa tuhkaan hautaantuneena! Ehkä turku olis parempi mut se on vähän liian iso vertailukohdaks.

Mut oikeesti, 66 hehtaaria arkeologista kaivausta, mun enovainaalla ei ollu metsääkään niin paljoa ja se oli sentään paikkakuntansa isoimpia tilallisia! Me dallattiin siellä pari tuntii ja paaaaaaaljon jäi vielä näkemättä. Toisaalta, se on ollu siellä jo pari tuhatta vuotta joten eiköhän se kestä ens kertaankin.

Pompei yks pääkaduista

Pompei

Pompei

Pompei

Pompei, tolleen ne jäi

Koira kans

Olihan se vaikuttava paikka! Keli oli aika armoton joten mentiin etsimään majoitusliike, suihkuun ja taapertamaan kylään. Ei kovin hääppöinen esitys, kylä siis. Ainoo varsinaisesti positiivinen asia oli rautatieaseman vieressä ollut pizzeria! Vuosiin parasta mitä pizzarintamalla on Italiassa saanut. Mezzo-metri  riitti oikein hyvin kahdelle ja maksoi pullollisen varsin hyvää punaviiniä kanssa vain 15 €. Sanoisin että hinta-laatu oikein kohdallaan. Ei muuten jaksanu kaikkea.

Pizzan mallia


Ja eikun vatsan viereen nukkumaan...