Parmaan, täysin erilainen kaupunki

Aamulla pakattiin kamat ja kiiteltiin henkilökunta. Olipa järkyttävän kauniit maisemat huoneen ikkunasta ja todella ystävällinen ja osaava palvelu. Tätä San Marinon vanhassa keskustassa sijaitsevaa hotelli Cesarea voi kyllä ihan varauksetta suositella kaikille, jotka vain San Marinon suunnalla liikkuu. Koska oltiin hotellin vieraina, niin pysäköintikin maksoi vain 12 € kahdelta päivältä, lähinnä keskustaa olevalla parkkialueella.

Ajeltiin kohti Maranelloa pikkuhiljaa tasaisemmiksi muuttuvia maisemia tsuumaillen. Maranello oli ihan pakko ottaa ohjelmaan, kun nyt oltiin ohi ajamassa; Ferrarin kotikylä ja museo. Onhan tämä sellainen onece in the life time -kohde, mutta mielenkiintoinen. Erittäin kauniita autoja ja niitä yllättäen pörräsi myös pitkin kaupunkia.

Oli oikeesti kokemus, kyllä kannatta poiketa jos kulmilla liikkuu. Aivan uskomatonta tekniikkaa ja todella huikeaa muotoilua. Oheistuotteidenkin hinnat tosin ihan kohdillaan, pikeepaita 90 €, leluauto (die cast metallivehje muovikotelossa) 370 € ja kahvikuppi 30 €. Petri hankki paidan, muuten ei juuri hyödykkeitä hankittu. Jatkettiin matkaa tietä pitkin, muutaman Ferrarin saattamana.

Hieman neljän jälkeen saavuttiin Parmaan. Suurin kaupunki tällä road tripillä, hieman nuhjuinen ja ei niin kaunis, mutta jotain kivaa täältäkin löytyy.

Pienen säädön ja sekoilun jälkeen löydettiin meille varattu Air B'n'B paikka. Emäntä oli oikein mukava ja paikka varsin hyvä ja tilava. Rouvat jäi purkamaan pakaaseja ja me mentiin Petrin kanssa etsimään parkkipaikkaa. Toisella kierroksella pitkin kylää löytyi vihdoin suurinpiirtein auton mentävä reikä seinästä ja sinne siis. Vastassa  oli ahdas halli, jossa oli autoja ihan sumeenaan. Paikan pyörittäjä kysyi, että mihin aikaa ollaan jatkamassa matkaa ja jättäkää vaan avain siihen jakkaralle niin hän hoitaa homman eteenpäin. Toivottavasti huomenna on auto naarmmuton ja ajokunnossa kun se haetaan. Samalla keikalla löydettiin jokunen kauppa joista sopivalla valinnalla saatiin kasaan suurinpiirtein kohtuulliset huomisen aamupalan tarvikkeet.

Otettiin Parmaan tulo skumpat majoituksessa ja lähdettiin tallaamaan kohti keskustaa. Käytiin ihailemassa katedraali ja joku toinenkin iso kirkko jossa oli juuri iltavesperi menossa. Iltavesperin osallistujamäärä kolminkertaistui, kun me saavuttiin paikalle. Vaikuttavaa musiikkia ja hieno tilanne, emme sitä kuvanneet, vaan kuuntelimme hetken ja hipsimme sen jälkeen mahdollisimman hiljaa tiehemme etsimään ruokapaikkaa.

Pari ravintolaa oli täynnä, mutta kolmanteen mahduttiin sisään. Se oli Atmosphera -niminen kreikkalaisravintola. Oli loistavat sapuskat ja omistajan oman tilan viinit ja oliivit. Nautimme täysin siemauksin.

Olisi ollut hyvä niillä eväillä mennä suoraan vatsan viereen nukkumaan, mutta mutkia tuli suunnitelmaan, kun suihkulaite osoittautui niin haastavaksi, että iltapesut tehtiin miten kyettiin. Laite oli joku hitec käikäle, joka piti ohjelmoida etukäteen, Siis öh ja äh!Suihku ruiski kylmää vettä joka seinämältä. Pestiin miten sitten muuten onnistuttiin. Sattuuhan sitä.

Pieni valtio on aika nopeesti kierretty

Aamulla kun ei ollut mihinkään kiirettä niin lonnittiin aamupalan kanssa juuri siihen hetkeen asti, että sitä vielä sai. Suunniteltiin, että kierretään San Marinon kuuluisat tornit ja kikkaillaan mitä kikkaillaan mutta ei oteta stressiä mistään. Lomalla ei tarvitse suoriutua!

Sen verran oli eilisestä opittu, että iltasafkan paikka pitää varata ja selvittää ajoissa. Tänne kun tulee melkein kaikki tyypit tuolta Riminin ja Riccionen suunnalta busseilla päiväkäynnille, niin eihän täällä kovinkaan moni paikka ole auki enää seitsemän jälkeen kun bussilastilliset turisteja syöksyy alarinteeseen kohti rannikkoa. Tämähän oli juttu jo viimeksi täällä käydessä mutta onnistunut unohtumaan. Miksi pitää ravintolaa auki jos asiakkaat poistuvat 19:00...

Aamupäivä kierrettiin torneja ihailemassa, istuttiin kuppilassa ja rouvat shoppaili genuinen nahkaisia laukkuja. Eli oli ihan julman hyvä meininki! Noi tornit on ihan huikeita. Kun miettii, että vanhin niistä on aloitettu rakentaa 1100-luvulla niin on siinä saanu plebeiji raahata kiveä ihan urakalla mäen päälle. Ei oo nimittäin tota kiveä kaikkea täältä huipulta saatu.

Könyttiin alamäkeen kunnes löydettiin turisti-info jossa ne lätki virallisa San Marino leimoja passeihin. Nehän nyt ehdottomasti piti saada! Noissa passeissa kun ei enää nykyään oo sitä ihanaa leiaviidakkoa. Juha muisteli nuoruusvuosiltaan villiä interrail-kesää jolloin meinas passista sivut loppua kun leimaa tuli joka maasta ja kun aktiivisti liikkui nii pari suvua täyteen leimoja päivässä ei ollut mikään ihme.

Varattiin pöytä varsin lupaavanoloisesta terassiravintolasta joka ilmoitti olevansa jopa illalla auki. Ikkunapöytä, jos vaikka sitä auringonlaskua pääsisi katselemaan.

Koska aikaa oli, poikettiin vahakabinetissa jossa piti olla myös kidutusmuseo sekä kummajaismuseossa. Vahakabinetti oli snadi pettymys, vahanuket oli kyllä reippaasti näköisempiä kuin Visulahdessa mutta aika heppoinen tuon anti oli, irtileikatusta kädentyngästäkin törrötti M14 pultti. Keskiaikaisilla rikollisilla on siis selvästi ollut melkoisen rautapitoinen luusto...

Kummajaismuseo sen sijaan oli kiva ja informatiivinen. Ny esimerkiksi tiedämme, että renesanssiaikaan oli pierupusseja jotka keräsivät hienojen naisten hameen alla suolikaasut ketterästi nahkaiseen pussiin. Ja jos tämä ei sopinut niin hanuriin saattoi tunkea filtterin jossa oli tuoksuvia yrttejä ja sitten saattoi rupsutella vapautuneesti koska perus pierun hajun sijasta ilmoille levisi lähinnä lavendelin tuoksua. Myös entisajan hiustekuivaajat ja permaentintekokoneet olisi meidän mielestämme paremmin kuuluneet sinne kidutusmuseon puolelle!

Vedettiin henkeä hetken hotellilla, tai ainakin luultiin niin. Eeva meni huilaamaan ja muu rahvas ajatteli käydä hotellin vastapäisessä viini- ja muujuomakaupassa hakemassa pari olutta illan varalle. Virhe! Jouduimme paikallisen innokkaan papan viininmaistajaisiin jotka kestivät melkein puoli tuntia ja estelyistä huolimatta aina uusi pullo avattiin ja maisteltiin. Eeva kävi jo soittelemaan että onko jotain tapahtunut kun ei porukkaa kuulu hotellille. Saatiin tasting loppumaan ostamalla pari pulloa todellakin erinomaista viiniä kohtuuhintaan.

Lopeteltiin hotellilla eilen avattu Amarone ja  lähdettiin syömään terassiravintolaan. Ruoka oli pääsääntöisesti hyvää ja osin jopa loistavaa mutta palvelu oli silleen vähän vasemmalla kädellä. Meinasivat syöttää meidät ilman viinejä, mutta onneksi tilanne saatiin paikattua kun riittävästi vonguttiin viinilistaa ja itse sieltä valittiin hyvä. Onneksi alkaa olla jonkunlainen käry mikä rypäle ja alue minkäkin ruoan kanssa jollain tavalla mätsää. Henkilökunnasta ei tähän juurikaan ollut apua.

Hyvä hetki lähteä keräämään voimia huomiseen.

San Marinoon

Aamu aukeni Assisissa kovin sateisena. Pakattiin kamat, nautittiin suhteellise hyvä hotelliaamiainen ja valmistauduttiin siirtmään toiseen maahan.  Ensin käytiin kuitenkin ihastelemassa Pyvän Klaran katedraali ja hauta kun ne nyt oli ihhan Hotelllin vieressä. Ja ostamassa tryffeleitä ja parasta mahdollista oliiiviöljyä tietenkin. Näiden aamutoimien jälkeen haettiin auto parkkihallista hotellille ja pakattiin kamat kyytiin. Miten se jotenkin tuntuu siltä että toi lasti jotenkin turpoaa koko ajan.

 Pakkauduttiin autoon ja lähdettiin ajamaan Anconan kautta San Marinon kääpiövaltiota kohti. Täytyy kyllä sanoa, että on menny teiden kunto paikoittain kovasti huonoksi näillä kulmin. Samoja teitä muutama vuosi sitten ajaneena voi kyllä kertoa että välillä meinasi olla olo kuin linnanmäen laitteissa. Maisemat täydellisiä kauniine vuorineen, mutta ei niitä paljoa ehtinyt vilkuilemaan kun piti monttuja ja patteja väistellä moottoritiellä! Pohjoiskarjalan peräkylillä on melkein parempikuntoisa tietä kuin Italin poikki kulkevilla moottoriteillä!

Jokunen kilometri moottoritielle siirtymisen jälkeen se sitten tapahtui! Kyltissä luki Gubbio ja kovin aljoa neuvottelematta suunta otettiin sinne. Eevalle ja Juhallehan paikka on tuttu jo vuosien takaa ja varsin rakas, mutta Petelle ja Anitalle ihan uusi tuttavuus.

Auto vedettiin parkkiin köysiradan ala-asemalle ja kun ei hirveen pahasti näyttänyt sade uhkaavan niin otettiin Gubbion legendaarisella köysiradalla kahdensuuntaiset liput Ubaldon katedraalille ja takaisin. Gubbion köysiradassahan on siis kahden hengen avokorit kohtuu jyrkällä profiililla ja tuulelle alttiilla reitillä. Anitalle vähän siedätyshoitoa tiedossa  molempiin suuntiin matkustettaessa.

Ylös päästiin about täysissä sielun- ja ruumiin voimissa. Mitään ei ilmeisesti edes pudotettu matkalla. Mentiin ihailemaan Ubaldon katedraalia ja muumiota ja niitä kilkkeitä joilla sankarit Ubaldon juhlassa kilpailee! Juhla oli ollut noin kuukautta aikaisemmin ja koska Italiassa rakastetaan kaikkia juhlallisuuksia , kulkueita ja lippuja niin liputushan oli jätetty päälle.

Ubaldon juhlassa kolme joukkuetta kantaa ihan jumalattoman kokoisia puutötteröitä kilpaa Guvvion torilta Ubaldon katedraalille noin kymmenmiehisin joukkuein. Palkkiona on lähinnä mainetta ja mahdollisesti sen mukanaan tuomia etuisuuksia naaraspuolisten katsojien taholta. Paikalla on koko kaupunki, ympäröivä maaseutu ja arvatenkin niin paljon ulkopuolisia kuin pienen kaupungin kaduillle mahtuu. Vielä paikoillaan olevista lipuista voi päätellä reitin. Mainittakoon kuitenkin, että katedraali on noin 300 m kylän keskusaukeaa ylempänä ja olemme Eevan kanssa aikoinaan kävelleet kilpailureitin vastavirtaan, eli ylhäältä alas, ja mielestäni meillä silloin meni siihen pari tuntia!

Näillä niitä kannetaan

Näitä siis kannetaan

Tultiin alas sillä köysiradalla ja juuri kun oltiin alhaalla alkoi sataa! Hyvä niin, sillä köysiradan avokoreissa olisi sateen sattuessa ollut varsin ankeatt olosuhteet... Taaperettiin lounaalle Dugaleen, joka on kaupungin keskustori laidalla, ja tunnettu Isä Matteon kuvauspaikkana ja kuvausryhmän majoitupaikkana. Syötiinvarsin maittava lounas ja fiilisteltiin hetki Mattein ja Ceccinin maisemia ennenkuin lähdettiin jatkamaan matkaa.

Maisema muuttui Marcen puolella asteetta dramaattisemmaksi korkeampine vuorineen, tien kunto sitä mukaa ei kyllä ollenkaan parantunnut. Ajoittain tuntui, että moottoritiellä 90 km/h on vähän liikaa kun auton renkaista saattoi yhtä aikaa olla vain kaksi tiessä kiinni. Aavistuksen verran kuoppaista tuo tie. Lisäksi Riminiä lähestyttäessä alkoi bensa osoittaa loppumisen merkkejä, ja pieni huoli meinasi jo hiipiä puseroon kun ensimmäisillä kolmella huoltoasemalla oli self service tankkauksen puolella laitteet rikki tai jumissa. Palvelupuolta ei edes pidetty vaihtoehtona koska litrahinta oli palvelusta johtuen 20 centtiä/litra kalliinpaa kuin itsepalvelussa. Siis tankillisen hintaero palvelu/itsepalvelu oli noin 6 euroa! Sillähän olis saanu Venetsiassa Markuksen torilla 1/3 tuopin olutta! Muualla tuopillisen tai kaks...

Illansuussa saavuttiin San Marinoon. Onneks oli naviin (Garmin Zumo 660, luottovehkeen maksamaton mainos...) ajettu jo Suomessa hotellin osoite. Meinasi usko välillä loppua kun kiivettiin vain ylöspäin serpentiinejä pitkin ja melkein ne kolme San Marinon maamerkkeinä pidettävää tornia alkoi olla jo ihan tossa kohdalla. Juha sitten muisti, että taisi varata hotelli Cesaren huoneet, jotka on sit ihan siinä keskustan kupeessa. Eli juuri siinä tornien alapuolella!

Auto parkkiin läheiselle parkkipaikalle ja kamojen kanssa 100 m hotellille. Palvelu oli hyvää, mutta huoneet ei ihan vastanneet mainoskuvia. Petri siitä hieman kyselemään respasta ja tätihän tuli sieltä uusien avaimien kanssa esittelemään uusia huoneita pienellä upgreidaushinnalla (30/huone/yö) ja kyllä, nää huoneet vastas mainoskuvia. Itseasiassa ne oli ne huoneet jossa mainoskuvat oli otettu! Nyt kelpaa!

Kierrettiin kylää ja todettiin, että turistipaikka mikä turistipaikka. Tilausbussit lähtee alas klo 18:00 jolloin kylä menee kiinni. Ilmiön Eeva ja Juha muisti jo neljänkymmenen vuoden takaa edelliseltä visiitiltään. Eli ruokaa sai hotelin ravitsemusliikkeestä. Mutta jumalaisen hyvää se oli, joten ei niin paljoo sylettänyt. Päätettiin ilta Amaroneen ja kuunvaloon huoneessa 305