sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Puriaisten kautta Ranualle

Oulusta lähdettiin perjantaina kohti Rovaniemeä mutta kun koskaan ei ollut tullut pysähdyttyä, niin ihan pakko oli poiketa katsomassa Keminmaan toista kuuluisuutta. Nimittäin edesmenneen kirkkoherra Rungiuksen muumiota joka köllöttää lasisessa arkussaan kohtuu hyvävointisen näköisenä ollakseen neljä sataa vuotta vanha ja luonnollisesti muumioitunut.

Kyllä toisaalta noissa maisemissa viihtyykin. Komealla paikalla kirkko sijaitsi. Poistuimme kuitenkin pikaisesti ennenkuin paikkakunnan toinen kuuluisuus saattaisi ilmaantua paikalle...
Komealla paikalla meren rannalla

Riittävän paksut muurit
Keminmaalta tuikattiin Rovaniemen taakse Vanttauskosken suunnalle Karu Mc:n järjestämille Poronpuriaisille. Täytyy myöntää että kylmäähän siellä aina on, yleensä sataa ja hyttysiä on enemmän kun ilmatilaan sovinnolla mahtuu mutta meininki on ihan joka kerta loistava! Tarttee sinne taas mennä uudelleen .
Koivu vetää lauantaiaamun bingoa

Teltat mäellä
 Sunnuntaina aloitettiin aamupäivästä paleleminen poikkeamalla napapiirillä ja pukin pajassa. Kun nyt melkein oli jo kolme päivää kesään niin tuo muutaman asteen lämpötila ja reippaampi tuuli tuntui tulevan suoraan siperiasta.
Varsin kylmä napapiiri...
Ranualle paletiin seuraavaksi! Poikettiin katsomassa eläinpuiston ihmeitä ja olihan niitä. Pari tuntia meni rattoisasti ja lämminkin  alkoi tulla nahoissa kävelemisestä. Mutta kivaa oli ja etenkin jäi mieleen suloinen karhunpentu joka piti hassua yninää nuoleskeleessaan kiveltä jotain hyvää. Varsin keskittyneesti.

Majoitus oli Gasthaus Ranuassa. Loistava ja halpa paikka. Huoneet pieniä mutta riittäviä ja aivan loistava rantasauna kauniin järven rannalla. Tänne kannattaa majoittua jos on näillä kulmin liikenteessä.
Saunan kuistilta

Vanha kunnon kuuppavesi

Kaunista

torstai 2. heinäkuuta 2015

Oulusa, satelee mutta muuten hyvä meininki


Aamulla nautittiin itse tehty oikein ravitseva aamupala ja lähdettiin ajamaan uudelleen sinne missä jo eilen illalla poikettiin, eli Knuuttilan museotielle kohti Ison Antin ja ruman vallesmannin kotipaikkaa. Pojathan oli naapureita ennenku vallemanni Kauhavalle muutti Antin järjestettyä jonkunnäköisen ammuntasession naapurinsa pihalle...

Nykyisin vallesmannin talo on Juhani Palmun ateljeena ja poikettiin siellä ihmettelemässä latoja runsaasti. Mentiin sitten sinne päätaloon ja meinattiin yllättää itse taiderohvessori yöpuvussa mutta onneks hää ehti nappaamaan sikarin ja aamutuikun käteen ettei ihan alasti näyttäytynyt. Muutaman vilosohvillisen hajatelman lausuttuani toivottelimme hyvät kesät ja kieltäydyimme kahvista ja raparperipiirakasta nousimme korskuvien ratsujemme selkään ja poistuimme kohti Pietarsaarta.
Matalat ovet ...

Knuuttilan raittia

Vallesmannin talo toi taempi

Uudetkin rakennukset istuu maisemaan
Sitten ajeltiin oikein kauniita rantateitä heti kun masentavalta 8-tieltä vaan suinkin pääsi tuikkaamaan sivuun. Nähtiin nättejä lahdenpoukamia, kalastajakyliä ja paljon siltoja. Sielu lepäsi ja kun kelikin vielä oli oikein messevä niin hyvinhän täällä viihtyi...
Rouva ja jonkun verran peltoa ja latoa

Terassilta


Kalastajakylää
Kokkolan jälkeen oli hassu eläinpuisto ja museo jossa poikettiin kahvilla. Ihan hauska paikka, jos joskus sattuu vahinko ja tullaan isovanhemmiks niin tänne on riiviöt tuotava ihan ehdottomasti. Tää on asiamesta! Paikalla oli myös pieni kissanpentu joka koki syvän rakastumisenpinen tytön tu skanssa ja kömpi jatkuvasti tämän syliin kahvilassa ja nukahteli siihen. Tyttö oli suloinen ja kissanpentu oikein söpö. Oli liikkistä!
Toimintaa ei testattu

Mittojen mukaiset aitat leikkimökeiks
Ja seuraavaks poikettiin Kalajoen hiekkasärkillä. Viime käynnistä olikin aikaa. Ruokaa ei saatu kun rafla oli liian fiini ja tarjoilu alkoi vasta illemmalla. Jatkettiin matkaa ja alkoi sataa... Sataa siis vettä. Ihan kunnolla. Suomen kesä ja helteet...
Kalajoella on hiekkaa

Melkein sataa jo!
Sitten kumipukua päälle ja Ouluun. Hotelli paljastui huoneistohotelliksi!. Meillä on 2 h ja keittiö melkein keskustassa. Ei paha. Nyt kylälle tuttuja moikkaamaan. Jos illalla vielä olis jotain päivitettävää...

Ja olihan sitä! Marjaa ja Jennaa nähtiin paikallisessa Pubissa ja taas on maailma parempi paikka elää ;)
Skål på den saken

Tienaripojat kovalla vahvistuksella
Huomenna sit puriaisia kohden

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Pitkästä aikaa tien päällä, Espoosta Ala-Härmään

Vuoden tauon jälkeen vähän vakavammin menopällä. Siis muutenkin kun jonkunsorttisen työn, sairauden tai sellaisen takia. Nyt mennään ihan vakain aikein ja rouvan kanssa pohjoista kohti lomailemaan!

Tänään otettiin ihan perinteinen "työpäivä". Eli ajoa ajoa ja ajoa. Vaikkei tämän pitemmälle päästykään. Kevään viipymisestä yli juhannuksen oli sellainen seuraus, että Eeva otti pyörän liikenteseen vasta viikko sitten joten nyt on tavallaan kevään ensimmäinen "ruosteenpoisto" kohdallaan. Hyvähän se on totuttaa beba satulaan vetämällä kylmiltään 460 km...

Lähtöhän perinteisen kuvion mukaisesti taas hieman venähti ja kun ajeltiin pitkin pikkuteitä nautiskellen niin Juustoportilla Jalasjärven paikkeilla oltiin neljän huitteilla nauttimassa myöhäistä lounasta.
Pohojanmaalla kaikki on isompaa
Ala-Härmään saavuttiin sitten just vartti majoitusliikkeen respan sulkeutumisen jälkeen. Hyvin me kuitenkin saatiin avaimet ja hoidettua homma himaan. Täällä ei kaiken kanssa aina olla niin nihkeitä ja pikkutarkkoja.

Tää Jääskän loma hoitaa edukkaasti tällaisia motellityyppisiä majoituksia joissa on pienet keittonurkkaukset että voi itse askarrella haluamansa aamu tai iltapalan. Sehän sopii.

Paikalliset tutut ovat pitkin maailmaa moottoripyörillään joten tänne tultiin kerrankin ihan vaan ihastelemaan suurta ja mahtavaa noiruttua pohojanmaata. Aloitettiin se siten Power Parkista. On suurta ja prameaa. Mentiin pikkaisen kahvia juomaan ja jumalattoman kokoinen lätäkkö ja rantaterassi oli keskelle peltoa luotu.
Hotelli Power Park

Tää on niinku rantaterassilta ;)

Eeva ihmettelee...
Sen jälkeen mentiin reippaasti pyörillä sitä joenvartta ja ihasteltiin vauraita pohjalaisia maisemia.

Jääskän lomasta löytyi jotain moitittavaa: nettiä ei oikein mitenkään saanut toimimaan ainakaan tässä mun miniläppärissä. Puhelimen kautta se meni heittämällä nettiin.

Pitäähän tää blogi päivittää ajoittain...