lauantai 31. toukokuuta 2014

Satumaisemista kokoustilaan

Viimeinen enemmän vapaa päivä Islannissa meni lähiseutuja katsastellen. Kun ensin oli saatu Duster iskuunsa eli pakattua...

Ei toi silleenn varsin täynnä ole

Ajeltiin Akranesin kaupunkiin, ihasteltiin, katseltiin ja nautittiin elämästä. Löydettiin majakka ja kaunis pieni kirkko minne ei kuitenkaan päästy kun siellä oli hautajaiset menossa. Tämä oli taas uusi puoli Islannista.

Majakka

Muistomerkki

Oikein söpö kirkko
Matka jatkui vuonoa kiertäen karunkauniissa maisemissa. Matkan varrella piti olla Islannin korkein vesiputous mutta kun etsimme  paikkaa törmäsimme valitettavaan ilmiöön nimeltä ajan puute. Putoukselle olisi pitänyt patikoida melkein kolmen tunnin matka jossa olisi ollut 846 m korkeuseroa. Joten valitettavasti sen paikan ihmettely jää seuraavaan Islannin matkaan. Tosin siihen on jäämässä varsin paljon muutakin...







Sitten mentiinkin kokoushotellille jonne FEMAn porukat alkoivat jo kokoontua. Laitettiin itsemme komeiksi ja kauniiksi heti kun oli saatu auto palautettua vuokraamoon.

Pitää laittaa korvikset kohdalleen

Loppuilta syötiin ja juotiin ja harrastettiin kansainvälistä small talkkia kansainvälisten kokousosallistujien kanssa.

Aamulla alkoi kauhistuttava kokouspuudutus jonka katkaisi vain pari kahvitaukoa ja ryhmäkuvan otto lounastauolla.

Kovaa kokoustamista

Ryhmäkuvan säätämistä

Illalla sitten jännittää minne me oikein osutaan syömään... Siitä sitten lisää

perjantai 30. toukokuuta 2014

Putouksia, jäätiköitä ja kuun maisemaa

Aamupäivästä lähdettiin kohti etelärannikkoa ja Seljalandsfossin putouksia. Varsin huikaiseva paikka. Neljä putousta vierekkäin ja suurimman taakse pääsi kiertämään. Ei voi kun huokailla ja ihailla. Kuvat saa puhua puolestaan,





Jatkettiin matkaa tarkoituksena mennä kokeilemaan pääsisimmekö jäätiköillekin, mutta eihän se koskaan mene niinkuin Strönsössä. Matkalle osui Skögarin putous ja suunnitelmat uusiksi. Tunti meni tätä maailman ihmettä ihaillessa. Mutta ei suinkaan turhaan. Janikin pääsi tetaamaan miten Goretexit vielä pitää vettä...


Ihmettelyn jälkeen jatkettiin matkaa ja löydettiin Myrdalsjökul jäätikölle. Vetää kyl hiljaiseksi. Eilen oltiin kuumilla lähteillä miettimässä miten saisi nakit kypsennettyä luonnonmenetelmällä ja tänään ollaan jäätiköllä katsomassa kuinka tuhatvuotinen jää tunkee itseään eteenpäin ja sulaa pikkuhiljaa.

Tää on ihan ihme paikka. Missään vastaavassa en kyl oo ollu koskaan. Vastakohdat kohtaa samassa paikassa ja aiheuttaa ongelmia. Naapurijäätiköllä Eyjafjallajökulilla purkautui jokunen vuosi sitten tulivuoiri joka on jäätikön alla ja tuhkapilvi sotki koko Euiroopan lentoliikenteen. Hassu maa, pieni saari ja outo luonto...









Syötiin valtaisan makoisat savulohipiiraat jäätikön opastustuvan kahvilassa ja jatkettiin matkaa seuraavaan sovittuun kohteeseen, eli Blue Lagooniin. Matkahan oli piiiiitkä ja ensimmäisenä tuli vastaan varsinainen maahisen kolo.

Oikeasti kyseessä oli ikiaikainen paimenten maasuoja jota maitoautojen ja tilatankkien tuloon asti oli käytetty myösmaitotonkkien kylmävarastona. Mutta kuvitteellinen selitys maahisten asumuksesta toimii paremmin...







Ajateltiin mennä Blue Lagooniin etelärannan kautta ja yllätys oli valtaisa kun maisema muuttui aivan täysin kuun maisemaksi. Pelkkää laavakiveä ja hassun näköistä sammalta. Tää saari osaa oikeasti yllättää vaikka luulee jo nähneensä kaiken.

Ajeltiin sitä karua maisemaa melkein sata kilometriä ilman muita tielläliikkujia tai edes vastaantulijoita. Aavemaista mutta koskettavaa ja viehättävää.







Blue Lagoon oli yllättäen keskellä tuota karua aluetta! Oli aika hurja fiilis tulla kesken kaiken loistavaan kylpylään lillumaan terveellisiin hoitaviin rikkipitoisiin vesiin tuoppi kädessä. Etuoikeutettuna, sillä paikka ei todellakaan ole halpa eikä aivan jokaisen tavoitettavissa.






Parin tunnin lillumisen jälkeen olimme varsin valmiit palaamaan majoitukseen tekemään ruokaa ja lepäämään. Vapaalla olo on muuten raskasta vaikka ei olekaan mitään varsinaista suunnitelmaa tai päämäärää. Joskus sitä vaan on liikaa juttuja yhdelle päivälle.

torstai 29. toukokuuta 2014

Putouksia ja Geysirejä

Aamulla pakattiin porukka autoon, tai siis Daciaan, ja lähdettiin kohti sisämaata tarkoituksena poiketa Gulfossin putouksilla ja Geysirialueella.

Maisemat häikäisivät ja todettiin yhteen ääneen, että karua mutta kaunista.

Ensimmäinen pysähdys tehtiin Gulfossin putouksilla. Ei niistä saa mitään tolkkua kuvista mutta hiljaiseksi veti ryhmän! Ei tollaista kauneutta voi ollakaan! 2000 kuutiota vettä sekunnissa alas jyrkkää kanjonia. Pari tuntia meni kuin siivillä.







Seuraavaksi siirryttiin kohti Geysirejä. Aamulla oli poikettu kaupassa ostamassa retkieväitä ja samalla pohdittiin makkaroiden ja makkaratikkujen hankintaa. Jos vaikka olis saanu nakit ja kabanossit kypsäksi lämpimissä vesissä...

Alueen hienous yllätti. Kuumaa vettä kupli ja pulputti useammastakin kohdata maan alta ja Stokkur ruiski muutaman minuutin välein 25 metristä suihkua ilmoille. Pakko oli ihan vieretä käydä katsomassa!

Tytöt kävi huiputtamassa läheisen kukkulan ja Jani ja Juha pohti niitä makkaran kypsennyspaikkoja suurella sydämellä. Eli kaikki viihtyivät...





Takaisin päin tullessa vielä poikettiin suuren entisen tulivuoren kraaterilla ihmettelemässä. 6500 vuotta vanha kuoppa joka oli mitoiltaan sellainen, että pamahdus on mahtanut olla melkoisen messevä kun laava liikkeelle lähti.




Illalla mietittiin sapuskan tekoa, mutta mukavuus kuitenkin voitti ja mentiin Reykjavikiin olusille ja taapertamaan pitkin kylää... Kannatti, syödä voi huomennakin!


Ja lopussa kiitos seisoo, jos vaan videon editointi onnistui... Stokkur ruiskaisee pienet.