Kuihtuvia kukkia, söpöjä kilejä, endurosafaria scootterilla ja pari temmppeliä

Aamulla mentiin Soi Welcomelle tuttuun ravintolaan aamupalalle, mutta huonoin tuloksin. Niiltä oli jotain vissiin loppunut ja naapuripöydän savolaiset sanoivat odotelleensa jo puolisen tuntia eväitä. Emme jääneet jonon jatkoksi odottelemaan, vaan vaihdoimme seuraavaan. Sieltä saatiin aamupala ihan kohtuu ajassa ja siinä sivussa jutusteltiin mukavia naapuripöydän belgialaisen herrasmiehen kanssa. Varsin piristävä ja sivistynyt vanha konserttipianisti oli hän.

Napattiin hotellita scootteri ja lähdettiin kohti Flower Land Pattayaa pienempiä sivuteitä koluten. Niillä on mukavampi ajella kuin kehäteiden ruuhkissa. Perillä henkilökunta oli pahoillaan, kun kukintokausi alkaa olla ihan lopuillaan ja ensi kevään uudistustyöt on jo menossa. Mutta silti mentiin sisään. Portilla oli runsaasti päivänvarjoja käytettävänä ja pääsyliput oli käsiviuhkoja, joten eiköhän tästä selvitä.

Kukinta oli todellakin jo lopuillaan, mutta puisto oli jopa tällaisenaankin vaikuttava. Olisi mukava joskus osua tänne sadekauden alkupuolella, kun kaikki kukkii ihan valtoimenaan. Silloin tämä on varmaan aivan loistava kokemus, kun ei se nytkään huono ollut. Alueella oli pieni akvaario murenoineen ja hai-kaloineen sekä pieni eläinalue, josta löytyi strutseja, ankkoja ja muutama ihan muutaman päivän ikäinen kili. Ihan syötävän söpöjä otuksia! Parin kilin emo oli vaan aika Hulda Huoleton ja seikkaili pitkin puutarhaa syöden kaiken mikä vielä vähänkin vihersi, ja sitähän riitti kastelun ansiosta.

Todella pieniä ja suloisia

Sitten kun utareissa alkoi painaa, se ilmestyi alueelle ja tarjosi luomuruokaa jälkikasvulle, kunhan hanhet oli ensin saatu hätistettyä turistien kimppuun. Tälle paikalle vahva suositus!

Ei niin ujolle pissalle soveltuva pisoaari

Eväshetki

Riittävästi koi-karppeja

Seuraavaksi otettiin suunta valkoiselle tempppelille Wat Phon Prapa Nimitille. Juha kysyi Eevalta, että mennäänkö pohjoisen pikkuteiden kautta vai omia jälkiä vähän niinkuin takaisinpäin ja todettiin yhdessä, että pikkuteitä. Ajeltiin maaseudulla, josta Eeva kohta antaa oman selvityksensä ja ajatuksensa, mutta yllätys tuli vastaa hieman ennen temppeliä kun tie meni uimarantahiekkaiseksi kynnöspelloksi! Onneksi Juhalla on kokemusta enduropyöristä sekä Suomessa, että Islannin laavakentillä, myös Räyskälässä olevaa kuuluisaa saharaa on poliisien harjoituspyörillä tullut joskus ryönättyä. Takapenkiltä kuului ajoittain "riemukasta" kiljahtelua ja Juhalla alkoi ajo-crocksit täyttyä hiekalla, välillä vastaan tuli kunnon kuralätäkötkin, mutta kunnialla selvittiin about asfalttitielle asti.

Juuri tielle noustessa oli muutaman metrin todella pehmeää hiekkaa oleva ylämäki jossa paikallinen nuoriso pylläsi pyöriään tielle ja ihmetteli kun pappa ajoi Hondan tielle ilman isoja ongelmia. Oli kavereiden ilmeet näkemisen arvoisia, kun papparainen puski pehmeän hiekkamäen ylös, kun he puolestaan olivat juuri kolme pyörää siinä miehissä suurinpiirteiin kantanut saman paikan yli. Onneksi on tullut "salaa harjoiteltua" Transun kanssa, vaikka ei toi 160 kuutioinen scootteri ihan samanlainen ajo-ominaisuuksiltaan ole.

Siinä Juhan ajaessa Eevalla oli aikaa ajatella kaikenlista ja katsella ympärilleen. Maaseutu täällä on kaunista, ainakin siellä missä ei ole roskia. Liikenne sen sijaan näyttäytyy ensin täydelle kaaokselle, mutta taitaa siinäkin olla jokin logiikka, kun ei enemmän satu kolareita. Läheltä piti tilanteita lienee kyllä senkin edestä.

Meillä on Suomessa ja Euroopassa useimmat asiat loistavasti, muun muassa liikenne. Kaikkialla on omat ongelmansa, mutta ajokaistojen ja liikenteen suunnittelu on kyllä Euroopassa varsin mallikasta. Yleensäkin mieleen nousee kysymys tyytyväisyydestä. 

Tyytyväisyys lienee yksi suhteellisimmista asioista mitattavaksi. Yksi tyytyy vähempään, toinen ei saa millään tarpeekseen. Vaikea on usein asettaa itseään tässä mittarissa oikeaan kohtaan. Mutta kun siirtyy riittävän etäälle oman maan rajojen ulkopuolelle, joko fyysisesti tai virtuaalisesti, se hieman auttaa näkemään omaa asemaa suhteessa muun maailman väestöön. Maailman rikkaimman neljänneksen kansalaisena on tärkää katsoa toisaalta ympärilleen ja toisaalta peiliin.

Kuinka tyytyväinen olen siihen, minkä keskellä elän ja voinko tehdä jotain toisten hyväksi. Itse en koe olevani tässä suhteessa kovin hyvä, eli parantamisen varaa kyllä riittää. 

Itse valkoinen temppeli oli todella valkoinen ja kaunis harmonisessa ympäristössä mäen päällä. Puolisen tuntia siellä pööpöilimme yrittäen olla häiritsemättä munkkien meditaatiota.

Jostain syystä otettiin nyt pikkuisen isommat tiet paluumatkalle! Muutama kilometri kun oli ajettu, tultiin todella ison temppelialueen kohdalle, jossa oli kohtuullinen määrä turistibussejakin parkissa. Spontaanisti käytiin sekin katsomassa, mutta kyllä se pienempi valkoinen vei voiton. Tää oli osittain remontin alla ja jotenkin sellainen markkinameininki menossa, joten pikaisesti läpi ja kohti hotellia.

Juha kävi palauttamassa scootterin vuokraamoon ja ehkä parhaassa hieronnassa mitä tällä keikalla on saanut, jotenkin sen endurojutun jälkeen vähän kaipasi notkistusta.

Iltaruuan jälkeen on hyvä siirtyä hotellille. Täkäläinen katuruoka on kyllä ihan loistavaa ja kohtuu edullistakin.

Meriseikkailuja kuivalla maalla

Eilen syötiin aamupala, itse tehtynä hotellilla. Oli ihan toimiva, kun itse tekee, niin saa mitä sattuu. Oikeesti oli ihan toimiva, micro-croisantteja, hassun makuista jugurttia ja instant capuccinoa. Mutta piti nälän tarpeeksi pitkään.

Sitten ei kun scootterin selkään ja kohti Pattaya Underwater akvaariota, matkalla pesulan kautta koukaten. Aika nasta mesta, se akvaario siis. Joissain jutuissa häviää Bhuketin merimaailmalle, mutta jotkut jutut oli paljon makeempia. Kuten toista sataa metriä pitkät tunnelit, jotka menee akvaarion pohjalla ja niissä voi katsella kun isot rauskut lilluu pään yli, tai julman kokoiset krokotiilikalat ja muut lötköt poikkee pukkailemassa lasiseinää muutaman sentin päässä.

Ehkä makeinta oli isojen fisujen syöttöhetki, missä hoitaja paineilmalaitteilla tippui lätäkköön ja alkoi survoa silakan tapaisia pikkufisuja niiden, melkein kaksi metristen uiskentelijoiden suihin. Tai siis ei hänen juuri tarttenu survoa. Riitti, että hän heilutti silakan pätkää ja jätti sen leijumaan. Iso fisu tuli ja nappasi kalan kitusiinsa. Suurin lötkö ahmi varmaan puoli kiloa pikkufisuja kerralla. 

Katsottiin muutkin kalat, korallit, sammakot ja muut pikkuelävät leguaaneja myöten. Oli mielenkiintoista!

Skoballa bensiksen kautta hotellille ja sieltä rannalle käristymään. Käristyminen ei ollut tarkoituksena, mutta siltä olo tuntui kahden ja puolen tunnin aikana, minkä kykenimme olemaan rannalla siinä paahteessa.

Illalla poikettiin hakemassa puhtaat vaatteet pesulasta ja mentiin yötorille syömään. Ranta on melkoisen myllerryksen vallassa, koska täällä on parin viikon päästä vesijettien MM-skabat ja nyt rakennetaan katsomoita ja varikkoalueita. Jokunen tuhat neliötä telttaa nousee tuohon meidän läheiselle uimarannalle.

Nyt jätettiin krokotiillit maistamatta, mutta erilaisilla vartailla kyllä nälkä lähti. Eeva kokeili joitain paikallisia makkaravartaita ja kehui syötäviksi. Juha lappoi suuhunsa  kanaa kolmessa eri muodossa vartaina, oli maksaa, siipiä ja jalkoja. Jalat ei mene jatkoon. Kovin vähän oli niissä syötävää, mutta pinnan marinadi värjäsi kädet niin, että neljän pesun jälkeenkin vielä oli kanan soosia siellä sun täällä kynsien reunoilla.

Tänään taas tehtiin vastaavanlainen aamiainen hotellilla ja hypättiin scootteriin päälle tavoitteenaa Pattayan Delfinario. Valittiin reitiks vähän pitempi, mutta poissa kehäteltä oleva, reitti ja kyllä kannatti. Liikennettä oli melko maltillisesti ja oho-tilanteita paljon vähemmän kuin kehätiellä.

Ok, delfiinit on söpöjä ja ne kuuluu luontoon. Mutta nää, jotka on syntyny vankeudessa, luontoon palauttaminen ei oo kovin hyvin onnistunut kun vankeudessa syntyneet ei meinaa oikein oppia normaaleja saalistusmenetelmiä, koska aina on ruoka tullut ämpäristä tarjoiltuna, ilman pelkoa saalistajista.

Eli kaikki luontoa rakastavat ystävämme, älkää ottako nokkiinne. Nuo delfit näyttivät varsin tyytyväisiltä osaansa, pitivät hauskaa, viihdyttivät yleisöä ja saivat namisilakkaa huomattavan paljon helpommalla kuin luonnossa koskaan. Ja se yhteistyö ohjaajien kanssa. Delfiinit ovat ilmeisen älykkäitä ja empaattisia olentoja, joten jos ne eivät viihtyisi noissa oloissaan niin ei ne tuollaisia temppuja tekisi.

Niin, olihan siinä alussa veikeitä hyljevekkuleitakin. Vaikea olis miettiä saimaannorppaa noita juttuja suorittamassa.

Juhahan on riittävästi luonnossa noita sulostuksia nähnyt, sekä Välimerellä, että etenkin Malesiassa autiolla saarella Robinsoneissa (nykyisin Selviytyjät) kuljaillessaan, mutta Eevalle se oli eka kerta nähdä delfiinejä muualla kuin televisiossa. Voimme kertoa, eturivissä kastui kunnolla! Mutta huikea oli show ja kokemus, ei ne luonnossa ihan tolleen telmi.

Takaisin tultiin varsin hiljaisen maaseudun kautta ja todettiin, että tää on mukavaa ajelua. Täkäläinen liikennehän sujuu siis "toisella puolella" ja näennäisestä kaaoksestaa huolimatta on melko selkeetä ja loogista. Liikennevaloissa on sekunttilaskuri isoimmissa risteyksissä ja kun laskuri ennen vihreälle vaihtumista pääsee kahteen, lähtee koko ajoneuvolauma rynnimään. Vastaavasti punaisten laskuri, kun lähenee nollaa, joku turisti saattaa jo alkaa hiljentää vauhtia, mutta paikalliset ihan kaikki eivät.

Valoristeyksissä on "scootteritaskuja" autokaistan edessä joihin scootterit puikkivat sieltä sun täältä ja se kaks sekunttia ennen valojen vaihtumista kaikki kaasuttavat kuin viimeistä päivää. Näin ollen autot eivät ole turhaan edessä hidastamassa etenemistä! Ja scoottereilla ja muilla kaksipyöräisillä on ihan normaalia ja ilmeisen luvallista kääntyä punaisia päin vasemmalle, jos oikealta ei liikaa liikennettä tule.

Juha alkaa pikuhiljaa pääsemään sisään tähän liikennöintisysteemiin! Päätellen siitä, että takapenkin kiljunta vaimenee päivä päivältä. Tai sitten Eeva on vaan niin järkytyksen vallassa, ettei ääntä enää lähde. Mainittava on, että Google maps tarjosi päivän reitille ajoajaksi autolla 32 minuuttia ja kaksipyöräisellä 26 minuuttia...

Poikettiin rannalla paistamassa nahkaa ja mentiin syömään hyvin paikalliseen kansankuppilaan ihan siihen pesulan viereen naapurikadulle. Tää jatkoon, oli loistavat safkat ja kokonaislasku juomineen alle 8 €.

Löntysteltiin rannalla, Pattayalla pitäisi tänän olla ilotulituksen MM-kisat ja kuulemma se näkyisi tännekin. Mitään ei näkynyt ja hiekkaa meinasi mennä sandaaliin, joten mentiin yötorin laidalle kuuntelemaan paria aika hyvä-äänistä daamia, jotka laulelivat klassikoita. Kun päästiin hotellille vähä yhdeksän jälkeen, alkoi rannasta kuulua ilotulitteiden ääniä ja kauempaa isoja jyrähdyksiä, MM-kisat oli alkaneet.

Tähän on hyvä lopettaa ja mennä nukumaan. Jomtien Pattayalla vaikenee, mutta vain hetkeksi.