Pari viimeistä rantaa

Eilinenhän meni ihan vaan kotirannalla lonniessa tajunta ämpärissä rapuja ihmetellen. Ei vissiin tullut liian usein itteään käänneltyä koska iltapäivällä, kun Juha meni hierontaan hieroja katsoi paidan poisoton jälkeen, että tästä ei nyt normivälineillä selvitäkkään. Siirsi öljykamat jonnelin takahuoneeseen ja toi tilalle viiden litran tonkan aloe veraa mitä alkoi levitellä reippaasti punoittavaan kehooon.

Veteli sitten puolentoista tunnin session ja lisäsi aina ajoittain aloeta niin, että kun paikat oli notkeat purkista oli varmaan lähemmäs pari litraa imeytyny meikäläisen nahkaan... Täytyy myöntää se auttoi, ei kuumottanu enää ja tuntuu siltä, että tämä sama nahka saattaa pysyä mukana loppukeikan ajan.

Illalla suunnistettiin lähikauppaan hakemaan hyttyskarkotetta, jos vaikka säästyttäisiin paikallisilta moskiitoilta, jotka kyllä ovat jo osansa saaneet meistä. Jäljellä on kohtuullisen suuria punaisia, hyvin kutisevia, paukamia. Ilman antihistamiinia olo olisi aika kurja. Kauppaan mentiin Tuktuk-taksilla. Kuski kyseli kansallisutta ja kun kuuli meidän olevan Suomesta, alkoi auton ämyreistä kaikua pyytämättä Arttu Viskarin Mökkitie. Ei tarvinnut arvailla katselleessaan ympärille, ketkä olivat suomalaisia - heillä oli hymy, ellei jopa nauru naamalla.

Poikettiin syömässä Thai Lifessa ja Juha teki radikaalin ratkaisun ennakoiden tulevaa arkeen paluuta ottamalla XXL wiener snitchelin. Virhe! Oli todella hyvää, mutta kun lautasella on lautasen kokoinen leivitetty leike sikaa jota ei ole kahteen viikkoon tullut syötyä kuin aamiaisella pekonin muodossa, silloinkin hillitysti, niin ähkelö oli kohtalaisen lähellä. Ruokaa ei saa jättää!

Siirryttiin kadun toiselle puolelle drinkkibaariin, koska sieltä Juha sai Jekkua ruuansulatuksen tasapainotukseen. Oltaisiin haluttu kadunvarsipaikka mutta se oli varattu: talon kissa oli päättänyt vetää päikkärit jakkaralla eikä muuten juurikaan häiriintynyt ulkopuolisista tapahtumista. Raahustettiin hotellille ja matkalla kuvattiin kolmen hengen thaibändi, jota edellisenä iltana oltiin hetki kuuntelemassa. Hyvin veti pojat taas.

Tänään aamulla lähdettiin tuk tukilla Coconut Beachille ja se olikin oikein mainio paikka. Ihan siinä White Sandin naapurissa, mutta paljon pienempi ja paljon rauhallisempi. Pyöräpiireistä tuttu Esa pyörähti treffaamassa. Siinä aika lensi pari tuntia kuin siivillä. Tänään on muuten kiinalaisten uusi vuosi, sen kunniaksi paikalliset pisti talvisodan pystyyn yhden palmun juuurella. Tai siltä se ainakin kuulosti, kun paukkumatto kulki palmun juuresta melkein sen latvaan asti. Kiinalaistaustaiset mummelit olivat varsin hartaan näköisiä katsoessaan pauketta.

Siinä valuu materiaalia Nokian renkaisiin

Hotellilla otettiin pikaiset suihkut ja yhden pysähdyksen taktiikalla Siamiin syömään ihan jumalaiset eväät. Paluumatkalla törmättiin vielä Esaa ja parin muuhun pyörätuttuun siinä tikibaarissa mutta ei kovin pitkään joudettu juttelemaan kun aamulla on ihan "työaamu" herätys, noutaja tulee heti seitsemän jälkeen ja pitäis pakata ja hankkia itsensä matkakuteisiin näistä shortseista ja T-paidasta. Suomessa ei kuulemma oo niille soveltuva keli...

Alkupalat, katkarapucocktail

No mitä tästä nyt sitten taas jäi käteen lievästi palaneen ihon lisäksi? On tää ihan nasta paikka edelleen ja etenkin näin vuoden vaihteessa kun täällä ja Suomessa on talvi niin on täällä vaan niin kiva aina poikkeilla. Kyllä tämä talvi Suomen talven voittaa.

Phuket oli uusi tuttavuus mutta meidän mielestämme ei juurikaan aiheuta jatkotoimia. Aivan liikaa hässäkkää, itämurteita ja ruuhkaa. Onhan se nyt nähty mutta vähän sama fiilinki kuin viime talven Hua Hinin jälkeen, ei välttämättä tarvitse tulla ihan heti uudelleen.

Khao Lak puolestaan oli sellainen paratiisi mitä me näiltä kulmilta toivotaankin. Rauhaa, hiljaisuutta, mutta kuitenkin sellaisia palveluita ja tarvittaessa vähän tapahtumiakin jos niitä kaipaa. Paljon saimme hyviä vinkkejä ja kommentteja jututtamiltamme suomalaisilta matkustavaisilta joista osalla on huomattavasti vankempi kokemus täkäläisistä oloista kuin meillä.

Reissun ehdottomiksi kohokohdiksi kyllä nousevat raftaus bambulautalla pientä viidakkojokea pitkin viidakon ääniä kuunnellen ja luontoa ihmetellen ja se kylpyhetki 3200 kiloisen norsun kanssa! Eiköhän jonnekin tänne taas jossain vaiheessa vahingossa eksy, aika paljon on vielä näkemättä...

Valkoista hiekkaa

Eilen kun palailtiin hotellille Lalan kyydissä hän vihjaisi että, jos haluaisimme nähdä loistavan rannan, niin kannattaisi ottaa taksi White Sands nimiselle rannalle. Tänään ei ollut mitään varsinaisia suunnitelmia, niinpä aamupalan jälkeen käveltiin lähimmälle taksitolpalle rantakassit kainalossa ja otettiin taksi sinne.

Vartin matkan jälkeen oltiin perillä ja todettiin, että ehkä täällä päivän viihtyy! Ranta oli juuri sellainen paratiisiranta mitä on aina välillä etsitty! Hyvä ravintola kaikilla faciliteeteilla ja jokunen kilometri kumpaankin suuntaan todella pehmeää ja hienoa valkoista hiekkaa, palmuja ja muita puita sopivasti varjostamaan ja kauempana näytti olevan vähän kalliostakin rantaa. Aika ärjyn näköisiä on kalliorannat täällä, röpelöisiä simpukkakiviä ja retäviä kulmia riittää.
 

 

Hieman toista tuntia siellä lojuttiin aurinkotuoleilla siemaillen virvokkeita ja katsellen kuinka jotkut pitivät hauskaa vuokratulla katamaraanilla. Melkein itsekin jo menin kysymään tunnin vuokran hintaa kun tuulet oli aika optimaaliset purjehdushauskalle, mutta sitten päätettiin lähteä kävellen tekemään tutkimusmatkaa rantaa pitkin. Tavallaan virhe, rouva kun aina löysi niemenkärjen jälkeen uuden niemenkärjen ja sitä rantaa vain jatkui ja jatkui...

Kaunistahan siellä oli joten kuvattiin paljon, istuttiin välillä rantakuppilassa ja ihailtiin pienten rapujen taidetta. Kun ravut kaivaa itselleen rantaan kotikoloa, niin pois potkittu hiekka siinä kolon ympärillä on palloina varsin koristeellisessa muodostelmassa.

Pikkuravun taidetta

Jossan vaihessa havahduttiin siihen, että ollaan aika kaukana tavaroista ja paikasta mistä taksi oli luvannut tulla meitä hakemaan joten paluumatkalle jalkaa toisen eteen hus... Ehdittiin ihan kivasti ja todettiin että oltiin ilmeisesti oltu tutkimusmatkalla riittävän kauan, koska toisen rantatuolin alle oli muuttanut alivuokralainen. Vaikka taksin tuloa odotellessa käytiin uimassa ja pyörittiin tuolin ympärillä muutoinkin, alivuokralainen ei siitä juurikaan häiriintynyt, kerran taisi hieman pään asentoa muuttaa koko aikana.

Taksi haki hotellille ja pienen lepuutuksen jälkeen kylälle etsimään sopivaa ravintolaa, se eilinen Siam kyllä pisti riman ja odotukset kohtuu korkealle...

Käytiin matkan varrella aperitiivilla tutussa ravintelissa ja suunnistettiin eilen huomaamamme Thai Corneriin!Siellä oli ihan kankaiset servetit ja liinat ja palvelu melkein samaa tasoa kuin Siamissa. Eeva oli sitä Hot Pannia niin kehunut että pitihän se maistaa. Näillä ei liekit noussu ihan yhtä korkeiks kun Siamissa eilen mutta hyvää se silti oli. Paha pistää näitä kahta järjestykseen mutta ehkä Siam vie hiuksenhienon voiton vieläkin sujuvammalla palvelullaan ja ehkä aavistuksen maukkaammilla sapuskoillaan.

Alkupalat

Mun safka vamistuu, apu tarvittaessa vieressä

Takaisin tullessa päätettiin sitten poiketa rommilla paikallisessa piraattibaarissa joka mainostaa itseään jokailtaisella livemusalla. Joku kerta hierontaan kävellessäni pojilla oli illan soundcheck menossa ja trioks kuulosti ihan toimivalta kattaukselta. Siinä rommia napsiessa bändin laulava basisti tuli juttelemaan ja kun kuuli että ollaan suomesta niin settilista uusiksi lennosta! Aloittivat I Will Staylla ja jatkoivat Get Onilla ennenkuin siirtyivät Stingin tuotantoon. Ihan oli biisit tunnistettavissa ja hyvin vesselit veti, Kitaristi nyt ei ihan Albert Järvinen ollut mutta heitä oli vain yksi...

Norsussa on paljon pestävää ja viitakossa on kärmeksiä!

Tänään herättiin aikaisin, ehkä vähän liiankin, koska tiedossa ollut retki laittoi ajatukset surraamaan kaikesta siitä, mitä tiesimme olevan tulossa. Taksi tuli hakemaan hotellilta yhdeksältä kuskinaan Lala joka kertoi että tällä kokoonpanolla mennään koko päivä. Ensiksi huristeltiin elefantti reservaattiin syöttämään ja pesemään norsuja. Jokainen norsu pestään noin joka toinen tai kolmas päivä. Enempää ei pestä, koska kylpyjen pitää olla norsuille iloista ja mieluista puuhaa, ei missään nimessä pakotettua tai työtä.
 

Meitä vastassa oli 32-vuotias, 3200 kiloinen, rauhallinen Some-But. Some-Butia kuvataan rauhalliseksi ja hiljaisuutta rakastavaksi norsuksi, joka pelkää koneiden ja moottoreiden ääniä ja on vähän ronkeli syömiensä vihannesten suhteen. Mikä tahansa tarjottu ruohon tupsu ei kelpaa, vaan hänen pitää itse saada valita syömisensä. Norsu syö noin 10% elopainostaan joka päivä. Eli evästä pitää olla päivittäin yli 300 kiloa. Kun lähestyimme norsuja, ne ruokailivat parhaillaan palmun oksia. Käteemme tuupattiin korit, jotka olivat täynnä pieniä banaaneja. Niitä sitten ojentelimme Some-But norsun kärsään, josta se kiireen vilkaa tunki banaanit poskeensa, kolme-neljä kiloa meni hujauksessa.
 

Kylpemään Some-But ohjattiin sille tuttua reittiä, eikä sitä tarvinnut sinne todellakaan houkutella. Se lähes hölkötti jokea kohti, ainoa kohta jossa se vähän jarrutteli oli jyrkkä joenpenkka, josta sen piti laskeutua veteen, hyvin Some-But siitä selviytyi. Kun löytyi sopiva syvennys joessa, norsu könähti kontalleen ja alkoi nauttia olostaan. Meistä vain Juha meni "Helga-neidin" kanssa kylpyyn, Eeva kuvaili rannalta.
 

 Kylvetys oli oikein hauskaa puuhaa, kipolla vettä norsun päälle ja harjaa perään. Etenkin se beban päällinen osa oli sen verran karstainen että parikymmentä kertaa piti vettä laittaa menemään ennenkuin pahin kerrostuma alkoi liueta. Ja Some-But silminnähden nautti toimituksesta. Välillä se puhalteli kärsällään veteen perämoottori-pieruääniä ja välillä hörisi muuten vaan. Tuon kokoiseksi veitikaksi sillä oli kyllä uskomaton tatsi, seisottiin ihan vieressä ja kun se vaihteli asentoa se todella varovaisesti siirteli niitä honkarakenteen hirsien kokoisia jalkojaan ettei vaan mitään sattuisi muille vedessä olijoille. Tätä ei muuten ihan heti unohda, Some-But on hyvä halaamaan kärsällään.

Kun norsu oli pesty puhtaaksi, se arvatenkin oli pian valmis pyörimään jälleen hiekassa, saadakseen taas itsensä norsujen arkiasuun. Kiitimme meille vettä tarjonnutta emäntää ja pakkauduimme uudelleen autoon.

Ajelimme pitkin teitä, loppumatka tällä etapilla muuttui aina vain enemmän viidakoksi. Metsä sakeni ja pimeni korkeiden puiden keskelle tehtyä kärrypolkua ajaessa. Täällä näimme isoja, todennäköisesti hyvin vanhoja puita. Palmujen runkojen ympärillä oli kerroksittain orkidean oksia ja muita symbioosilajeja. Köynnöskasvit risteilivät ristiin rastiin puista ja pensaista toisiin. Läpipääsemätöntä ryteikköä.

Tulla tupsahdimme pienelle aukiolle, jossa kuului kalketta ja pauketta, ihmisiä hyöri eri tehtävissä ja nenään tunki kahvin tuoksu. Meille tarjottiin nokipannukahvia, ennen raftausta. Hyvää kahvia olikin.
Ja niinpä kahvit juotuamme joen pengertä alas ja kapeahkolle bambulautalle istumaan. Kun Juhakin oli paikoillaan, lähti "lautturi" melomaan alas kirkasvetistä jokea. Syvyys vaihteli noin puolesta neljään metriä. Vesi oli kirkasta kuin kaivossa, mutta onneksi ei niin kylmää. Vähän toki aluksi puistatti, kun sandaalit ja takapuoli kastuivat  ensimmäisessä virran juoksussa. Lopulta ei ollut enää väliä minkä verran vettä roiskui tai uiko lautta aivan pinnalla vai 15 senttiä veden alla, kun housut ja jalat olivat jo valmiiksi märkinä.

Mutta se joki ja viidakko ympärillä, mikä rauha! Vain joki, lautta, viidakko ja me. Joen rannat olivat täynnä erilaisia kasveja, joen yli kaartuvia puita, hakoja, oksia ja arvatenkin lukuisia eläimiä. Livuimme ohi liskon ja kilpikonnan. Ajelimme myös kahden käärmeen alitse, jotka olivat löytäneet leppoisat paikat puiden oksilta. Kumpaakaan emme taatusti olisi nähneet, ellei lautturi olisi niitä meille osoittanut. Kuin oksia tai vähän paksumpia liaaneja, mutta havaittuina selviä luikertelevia matelijoita. Onneksi eivät päättäneet hypätä niskaan.  

Siellä jossain se kärmes luuraa

Pieni kilppari oksalla

Rantauduttiin vajaan neljän kilometrin reissun jälkeen ja nautittiin hetki vedestä ja paikallisesta kookosjälkiruokaherkusta. Oli muuten hyvää!

Seuraava kohde oli sitten pykälää eksoottisemmassa paikassa, Thaimaan armeijan alueella. Tänne Lala oli jo ajoissa tilannut meille kulkuluvat ja porttiproseduurit sujuivat varsin mallikkaasti. Alueella on isompi merikilpikonnien suojelukeskus, äsken kuoriutuneet kilpikonnan poikaset tuodaan tänne "turvakotiin" uhilta suojaan ja kasvatetaan ikätovereidensa kanssa aina allasta tarpeen mukaan vaihtaen, kunnes ne ovat luontoon palautusikäisiä, eli vähintää  9 kk ikäisiä.

Projektiin kuuluu lisäksi Similian saarilla muutama luonnonsuojelukohde, jonne ei saa mennä ja sinne näitä veitikoita vapautetaan tasaiseen tahtiin. Muutama konna on kuulemma vuosien saatossa tullut kolkuttelemaan rantaa, että eikö pääsisi takaisin valmiin buffetpöydän altaaseen, kun meressä ruoan hankinta on niin työlästä. Aina ne on uskollisesti palautettu saarille. Ensimmäisissä altaissa oli kukauden ikäisiä, suloisia vauvakilppareita. Siitä edeten kilpparit olivat vanhempia ja isompia. Puolen vuoden ikäisten kilppareiden yhdessä altaassa oli menossa siivousoperaatio. Kilpikonnat nostettiin altaasta yksi kerrallaan, huuhdeltiin ja siirrettiin puhtaaseen altaaseen, jotta aiempi saatii puhdistettua. Työssä oli puolenkymmentä vapaaehtoista kansainvälistä nuorta.
 
Viimeisessä altaassa oli jo aikuisia, parinkin vuoden ikäisiä konnia, joilla oli joitain vaivoja ja sairauksia jonka vuoksi ne eivät olisi pärjänneet luonnosssa, mutta niitä ei ole kuitenkaan haluttu uhrata.

Lalan kollegan 4-vuotias poika on hulluna kilpikonniin ja aina kun hän kuulee, että tänne tulee joku vierailu, hänellä tulee vatsa kipeäksi ja täytyy jäädä pois koulusta. Ja koska äiti tekee näitä oppaan hommia myös, vesseli tulee mielellään Lalan kyytiin kilppareita katsomaan. Oli kiva pikkukaveri, joka nukahti autoon ennen kuin oltiin hotellin portilla.

Tähän se tsunami tän heitti

Seuraavaksi käytiin syömässä lounas paikallisessa kurssikeskuksessa. Pöytään tuotiin niin paljon kaikkea jumalaisen hyvää thaiherkkua napsijoista uppopaistettuihin katkoihin unohtamatta maittavaa Toon Yum Gon keittoa. Onneksi se jälkiruoka oli syöty jo siellä raftauksen maalissa, täällä ei olisi hyvällä tahdollakaan uponnut enää mitään. Emäntä kyseli eikö ruoka ollut hyvää kun jäi niin paljon jäljelle. Kerroimme että olemme kyllä isoja, mutta emme niin isoja!

Lala pakkasi porukan taas autoon ja mentiin vuorille viidakkovesiputousta ihmettelemään. Häpeilemättä täällä esitellään aika pientä vuoripuropahaista. Kyllä suomalaisilla ei ole mitään hävettävää esitellä omia tunturipurojaan ja metsälampiaan. Turha kainous pois ja rinta rottingila näyttämään kaunista luontoamme.
Kovin kaunis oli vuoripuro, mutta vesi oli sen verran "raikasta", että unohdimme hurskaan aikomuksemme uida siellä. Ihailimme maisemia vartin verran, jonka jälkeen Lala palautti meidät hotellille.

Iltapäivä meni ranalla jumalatonta kuvakattausta läppärille siirrelessä, blogin alkuja kirjoitellessa ja Juhan käydessä hieronnassa.

Illalla taaperrettiin kylälle Siam nimiseen ravintolaan jota todellakin voi suositella. Safka oli ihan jumalaista ja kun Eevan Hot Pot valmistettiin niin kokkipoika hilpaisi pannun kanssa keskelle katua ja liekitti annoksen varmaan bensalla liekit huomioiden! Mutta loistavaa evästä oli!