Saaristokierros jatkuu ja Kuninkaantietä kotiin

Aamulla pakattiin pyörät ja ajettiin Kasnäsiin. Aikaa oli varattu tunnin verran ihan vaan siitä syystä, että Lövön lossia joutuu mahdollisesti odottamaan. Yllätys oli suuri kun vastassa olikin silta... Ok, pariin vuoteen ei ole maisemissa poikettu joten äkkiäkös nyt yhden sillan rakentaa.

Kasnäsissä siis odoteltiin lauttaa ja nautittiin todella komeasta kesäpäivästä. Lautta tuli ja nautittiin todella komeasta kesäpäivästä merellä.

Lautan odotusta

Kasnäsin satamaa

Outo hyypiö yhteysaluksen kannella

Saaristomeri on upea

Sorsien lastentarha. Kauhee kiire tuli ku yhteysalus lähestyi

Merisumu näyttävänä

Långnäsissä ajettiin ulos lautasta ja suunnattiin Rosalaa kohti. Tunnin verran tutustuttiin viikinkikeskuksen paikkoihin. On tää viehättävää seutua. Joskus vois melkein kuvitella että muuttais tänne mutta sitten tulee aina mieleen se lauttamatka ja omituiset aikataulut.

Ampuivat trebuseella, mutta valitettavan pieniä olivat ammukset

Päällikön juhlatalo

Aika kiva kynttilänpidike

Kappeli, oliks viikingeillä näitäkin?

Ajettiin seuraavaks koko saarikompleksi toiseen päähän Hiittisiin. Kivasti mutkailevaa tietä keskellä metsää, eli ei täällä just paljoo porukkaa asu. Hiittinen oli kuitenkin pieni kaunis kylä.

Hiittisten kirkko

Pian olikin aika palata yhteysalukselle ja lähteä tuuppaamaan kotia kohti. Näissä saaristokeikoissa on vaan sellainen ongelma, että melko usein on pakko tulla "omia jälkiään" takaisin päin kun järkeviä reittejä ei oikein meinaa löytyä. Eli Tenalaan asti tuttua tietä.

Siitä siirryttiin vanhalle kuninkaantielle, Fiskarsissa poikettiin syömässä julman hyvät eväät ja Karjaan jälkeen mentiin Antbyn kautta Fagervikiin juuri ne kaikkein mutkaisimmat pätkät. Valitettavasti myös kuninkaantien huonokuntoisemmat...

Loppumatka olikin sitten kantatietä 51 eli varsin tylsää, mutta alkoi jo olla vähän kiire pyykkiä pesemään ja muutenkin valmistautumaan viikon aherrukseen. Saldona viikonlopusta jäi käteen oikein hyvä mieli ja 488 km kivoja teitä

Hangon kautta Kemiöön. Saaristoidylliä

Pikainen viikonlopun toimintapyrskähdys iski tänään lauantaina päälle. Tai oikeastaan jo keskiviikkona kun mietittiin mitä tehtäisiin viikonloppuna ja päätettiin mennä rantoja katsomaan kun ei ole aikoihin käyty.

Puolilta päivin tavattiin Markku ja Timo Kivenlahden TB:llä ja keulat kohti Hankoa jumalaisessa säässä. Ei ollut liian kuumaa eikä kylmää, aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja oli kiva ajaa jopa melkoisen tylsää tietä 51.

Taka-ajatuksena oli ehtiä Hankoon niin, että ehdittäisiin vielä käydä katsomassa Wild Viking pyöränäyttely Kasinon pihalla ennenkuin hajaannutaan eri suuntiin pikkuteille. Olihan siellä pyöriä ja rodeja. Ei kuitenkaan kovin paljoa ja aika menikin enimmäkseen tuttuja tapaillessa.

Juha ja Markku ihailee Alin Pannua

Vähän raffimpaa stuukkia

Parkkipaikalla, olis tää kyl näyttelyssäkin voinu olla

Käveltiin rantoja ihaillen satamaan ja poikettiin oikein hyvällä eväällä. Takaisin pyörille ja tietä pitkin Tammisaaren suuntaan.

Hangon rantaa

Näitä uimakoppeja ei taida enää montaa olla

Tenalan kohdalle ajeltiin kimpassa ja sitten Markku ja Timo lähtivät edistymään Kuninkaantietä kohti Espoota ja Eeva ja Juha jatkoivat ennakkosuunnitelmien mukaisesti Kemiön suuntaan. Majoitus oli joku maatilahotelli joka olikin sitten kiva yllätys. Vanha maatalo jossa oli suuret huoneet ja kiva pihapiiri.

Heitettiin kamat huoneeseen ja ajettiin Taalintehtaalle. Syötiin loistavat eväät rantakuppilassa ja ihailtiin vanhoja hiiliuuneja. Historian siipien havinaa yhdistettynä idylliseen pursisatamaan.

Hiiliuunit. 12 vielä jäljellä menneen ajan muistona

Näissä siis tehtiin hiiltä että oli masuunille polttoainetta.

Loppuilta menikin vatsan vieressä köllätellen ja huomisen kuvioita suunnitellen. Ihan kivan oloisessa olohuoneessa...

Jos tossa vaikka kokousta pitäis tai sit aamiaista söis

Ei noi nyt niin mukavia ollu ku vois kuvitella...

Vielä jaksaa, Varkauden ja Joutsan kautta rikkomaan rengas Hartolaan

Päivä lepoa saa riittää! Perjantaina aamupäivällä taas kamat pyörän päälle, nyt myös teltta, ja nolla kohti Varkautta ja HDCF:n kesän päätapahtumaa.

Oli upea keli ajaa vaikka pudottelinkin reipasta vauhtia ihan vaan pääteitä pitkin. Mikkelistä hain kakkutarvikkeet sivulaukkuun ja Varkauden KUntorannassa olin jo kolmen paikkeilla.

Oli kuumaa ja kaiken lisäksi huomasin että oli unohtuneet noi shortsit pakkaamatta. No, ilta hoitanee asian. Tein perinteeksi muodostuneet mansikkakakut valmiiiksi ja lähetin kutsut tekstiviestillä niille joita en ollut vielä nähnyt alueella. Paha kirittäjä oli Kotiteollisuus joka möykkäsi tunteella juhlateltassa, mutta kaikki kakut menivät varsin nopeaan tahtiin.

Oli oikein kiva ilta tuttujen ja ystävien kanssa.

Lauantaina aamupalan ja HDCF:n virallisen vuosikokouksen jälkeen pakkailin teltan ja suuntasin kohti Joutsan Chopper showta kun en siellä ennen ollut ehtinyt poikkeamaan. Todella upeita pyöriä toista sataa kappaletta ja pieni kylä aivan sekaisin iloisista ihmisistä ja tanakasta V-2 moottorin lätkytyksestä.

Tunnin verran tapailin tuttuja ja ihailin pyöriä kunnes oli taas aika lähteä tien päälle. Pitäisi vissiin kotonakin ehtiä poikkeamaan.

Parisen kymmentä kilometriä kun olin ajanut alkoi pyörä hieman heijata, ajattelin aluksi että tiessä on pahat urat, mutta varmuuden vuoksi kuitenkin pysäytin bussipysäkille. Takarengas oli melkein tyhjä! Tuuppasin sitten paikkapullon sinne sisään ja lähdin ajamaan eteenpäin tasaista vauhtia että liima leviäisi kunnolla.

Pääsin vajaat kaksi kilometriä eteenpäin kun koko takapää meni aivan hervottomaksi ja oli todella vaikeaa pitää pyörää edes tiellä! Rengas meni ja huolella.

Tuolta tulin, tuonne olin menossa ja tässä se tapahtui. Koskaan ennen se ei ole tapahtunut tässä...

Varsin tyhjä ja rikkinäinen rengas

Onneksi kohdalla oli bussipysäkki ja siihen sitten soittelemaan kaikkia mahdollisia ja mahdottomia tuttuja läpi että olisiko mahdollisesti jotain kuljetusta saatavana edes jonnekin. On noi mustat nahat melkoisen kuumat muuten ilman mitään varjoa keskellä peltoa!

Sain Hartolasta Oksasen Jarrun kiinni ja hänellä sattui olemaan aikaa ja kippaava perävaunu joten pyörä kyytiin ja kohti pääkaupunkiseutua.

Että sellainen syntymäpäiväreissu. Hajosihan se viimeinenkin pyörä perheestä...

Loppu häämöttää, Fuldan paikkeilta Trawemunden satamaan 480 km

Aamulla kukko ja muut maatilan eläimet piti huolen että herättiin ajoissa ja pirteinä. Aamupalalla piristi kummasti kaunis kattaus ja ennenkaikkea asiallisesti pukeutuneet munat! Ja kaiken oli loihtinut pöytään vanhaisäntä joka oli meidän kanssa tappiin asti istunut edellistä iltaa weissbieriä nautiskellen.

Koreat pipot oli munilla yllä

Pakattiin kamat pyörille ja lähdettiin ajamaan bundestrasseja pitkin pikkukyliä kierrelleen kohti Reinin laaksoja ja Trawemundea. Maisemat olivat varsin kauniita ja pari tuntia meni hienosti kuin siivillä. Sitten se taas tapahtui. Eevan pyörän kytkin sanoi taas työsuhteensa irti...

Nilkutettiin siitä moottoritielle suorinta reittiä ja Eeva opetteli vaihtamaan vaihteet ilman kytkintä välikaasua käyttänen ja kierroksia kuunnellen. Suora baana ei tuottanut varsinaisesti ongelmia, pysähdyksetkin hoidettiin niin, että väkisin jarruilla sammuksiin kovalla rynkytyksellä ja ykkönen silmässä liikkeelle startilla.

Ongelmaksi meinasi osoittautua Hampurin työmaaliikenne joka melkein pysäytti moottoritienkin. Juha ja Hensku tekivät taakse tulppaa ja Eeva luovi aina sinne missä vähän oli vapaata latua ja jono edes madellen eteni.

Marjo poimittiin kyytiin pyörinenne Buddicaten Tankkiasemalta jonne ystävälliset saksalaiset hänet olivat saattaneet Hampurin rautatieasemalta ja sitten toteutui pahin pelko. Seisovat jonot tietyöalueella... Taas tulppaa Eevan taakse ettei kukaan tule liian lähelle, pyörä sammuksiin jarruilla, riittävä latu eteen tyhjäksi ja käyntiin ykkösella kunnes eteneminen taas loppui ja sama prosessi uudelleen.

Taistelijan malja täytyy nostaa Eevalle! Satamaan päästiin ja jäähdyteltiin pyörää, jonoteltiin muiden motoristien kanssa ja odoteltiin laivaan pääsyä. Juha koitti säätää kytkintä, mutta toivotonta se oli, paineasetelma oli aivan kuollut ja säätö pysyi vain yhden yrityksen ajan kohdallaan...

Taistelun jälkeen perillä Trawemundessä

Onneksi satamahenkilökunta ymmärsi ongelman ja Eeva pääsi ajamaan laivaan ensimmäisenä saattoauton perässä, meidän muiden taas tehdessä tulppaa. Miehissä punnerrettiin keltainen pyörä paikoilleen ja heti saunaan. Jotenkin koimme tarvitsevamme sitä.

Laivalla menee päivät aika hitaasti, mutta nyt onneksi oli kivaa pyöräporukkaa paljon ja juteltua tuli paljon. Samalla kertailtiin reissukokemuksia ja vaihdettiin hyviä vinkkejä reiteistä ja majoituksista. Juha soitteli korjaamoa ja Harley-ambulanssia valmiiksi, ja kun aamu koitti ja laiva oli satamassa niin heitettiin uusille tutuille heiheit ja jäätiin Eevan kanssa odottamaan Vuoksen Tuijaa ja kyytiä.

Äitee hakee pipiä mopoa lanssilla

Pyörä kyytiin ja suoraan Hot Bikeen avattavaksi. Juha tiputti liiat tavarat kotiin ja keräsi Eevan korjaamon ovelta. Diagnoosi viasta oli oikea, paineasetelma loppu. Lisäksi löytyi laturin staattorivika joka olisi todennäköisesti lopettanut latauksen melkoisen pian. Vaihdetaan se sitten samalla niin on taas oikein hyvin ajokuntoinen mopo Eevallakin.

Kotiin tätä päivittämään ja pyykkiä pesemään, huomenna pitäis kai suunnata Varkauteen HDCF:n International rallyyn, mutta Eeva saa lausua loppusanat tälle seikkailulle:

Jälkikirjoitus

Lähtiessä kaikilla oli, jos ei ääneen lausuttuja ja tarkkaan piirrettyjä vuokaavioita, niin ainakin omassa mielessä kehiteltyjä odotuksia ja toiveita matkan suhteen: Haaveita uusien viehättävien paikkojen ja kohteiden näkemisestä, mutkaisista teistä ja vaudikkaista kurvailuista, mukavista pitkistä iltaöisistä maailmanparannuskeskusteluista, aurinkoisista laiskoista päivistä ja herkullisista illallisista. Odotukset liittyivät myös uusiin kokemuksiin ja oppimiseen.

Mutta kukaan ei osannut ennalta aavistaa, mitä lopulta koimme, näimme ja opimme. Jos olisimme tienneet kaiken etukäteen, kaikki harmit, turhautumiset ja pinnankiristykset, olisimmeko hinkuneet matkaan ollenkaan. Koimme paljon mukavia hetkiä, näimme huikeita paikkoja, mutta näimme myös MP-korjaamoja ja -kauppoja, itävaltalaisen sairaalan, hyvä ja huonokuntoisia ruuhakaisia teitä, mukavia majataloja ja niiden mukavia tai muhkuraisia sänkyjä. Totuttelimme matkan aikana yhteisen matkan tekoon ja eloon, opimme toisistamme ja ehkä eniten itsetämme, toivoakemme myös jotain jäi pysyvästi mieleen matkan varren maista.

Kaiken kaikkiaan, matka oli elämisen arvoinen. Oli se – oli se sittenkin.

Elämä hymyilee taas, Bad Bayersoie - Fuldan kupeeseen 406 km

Aamupäivä meni ihmetellessä saksalaisen täsmällisyyden  hedelmiä ja etsiessä Eevan pyörälle huoltoa. Timolta tuli yhtreystiedot neljään pajaan. Lähin niistä oli Bernies Harley, paikalliset tunsivat tyypin ja kuvailivat erittäin persoonalliseksi ja täysin sekopääksi. Koitin soitella hänelle aamusta, mutta mikään numeroista ei vastannut. Paikalliset epäilivät olevan jollain tallilla elämää kaameemmassa kanuunassa.

Augsburgin virallinen dealeri oli poissa laskuista liian pitkän matkan ja maanantaina kiinni olevan huollon takia. Landsbergissa oli kaksi kioskia 50 km:n päässä ja toiseen koetin soitella, mutta vastaaja ilmoitteli, että mitään ei aukee ennen puoltapäivää. Joten sit soiteltiin Funhouse 66 nimiseen putkaan. Siellä oli aikaa ja leluja, mutta ei lainkaan kuljetusta...
Tunti paloi sitten kuljetuksen järjestelyihin. Kaikki paikalliset käytiin vuorotellen läpi ja kenelläkään ei ollut mahdollisuutta ennen iltaa. ADAC oli täysin viimeinen vaihtoehto ja sieltä luvattiin, että puolelta päivin olisi lavetti pihalla, hintaan 357 € !! Käyttävät hädänalaisten asemaa hyväkseen.

Siinä pihalla sit odotettiin lavettia saapuvaksi - ja odotettiin. Ja soiteltiin perään periaatteella mitä v****a! Ja aina vastattiin, että kyllä se on tulossa. Tulihan se, melkein tunnin myöhässä! Luottamus ADAC´iin laski aika vahvasti.

Hensku ja Juha sitten polkaisivat suurella tunteella ja tukkaa tuulettaen Funhouse 66:n pihalle. Hieman myöhemmin sitten tuli ADACin hinuri. Käsittämätön paperijumppa ja ihan kauhee säätö, että saatiin Sportti levetilta alas ja työn alle...

Jo on sävysävyyn toi hinuri ja hinattava...

Nuorimies otti mopon haltuun ja mä assisteerasin. Ihan syystä, pajalla on aika hyvin autoja ja mopoja, mutta vain uudempaa kalustoa. Mä kovasti lainasin työkaluja että saatiin enska auki. Siinä vaiheessa paikalle soitettiin paikallinen Sportster-specialisti, reilusti yli kuuskymppinen gubbe, joka tuli koiraa taluttaen paikalle ja asiat alkoivat sujua. Puolen tunnin kuluttua oli kalusto läjässä ja pappa sääti kytkimen kohdalleen ja veti testilenkin ilman kypärää ja sandaaleissa hiukka lujaa!

Eevaa iski ADAC vielä kerran vyön alle, kuski tuli vaatimaan vielä viittäkymppiä kuljetuksesta, kun kuulemma ei saanut tarpeeksi... Luotto ADACiin on siis ihan nollissa! Mutta Funhouse 66 teki upeeta jälkeä. Osin kyllä mun kaluilla...

Vähän toi on rytöläjä mut toimii, ja palvelu kohdallaan

Loppupäivä menikin tietä niellen. Urakoitiin nopeinta mahdollista reittiä kohti pohjoista tietöitä väistellen ja taas vaihteeksi Romantiche Strassen lehmänpaskan tuoksuja haistellen. Hanuri puutui, mutta pakko oli painaa, ettei huomiselle jäis löiian pitkää sessiota. Siinä varttia vaille yhdeksän paikkeilla ajettiin pois isolta tieltä ja navin mukaan suunnistettiin pienenpieneen kylään Fuldan lähellä.

Hotelli oli taas tyypillinen saksalainen maalaisgasthaus, halpa ja mahtava palvelu. Keittiö oli jo kiinni mutta pahimpaan nälkään ne taikoivat rinkeleitä ja sipsejä. Ja alakerrassa oli ihan aito Gegelbaana! Ihan naruilla ja saksalaisena versiona! Kapea rata, narukeilat ja reiättömät pallot! Pääsin koittamaan ja melkein sain kaadon, älkää kysykö monennellako yrityksellä... Nyt voi mennä nukkumaan rauhassa, tääkin on koettu...

Tää Gegeljuttu on aika hauska, vähän poikkee keilailusta

Kaatoni jälkeen keilat nousevat narujen varassa

Koettelee vaan ei hylkää... Eteläsaksaan Bad Bayersoen about 200 tuskaista kilometriä...

Aamulla vedettiin aamupalat hotellilla ja kuultiin, että paikka oli eilen vasta auennut! Jos palvelu ja hinnat pysyy tollasena niin suosio on oikeesti tattu. En muista koska viimeeks olis noin ystävällistä porukkaa ollut.

Lähdettiin sitten nousemaan Brennerpassin kautta Itävallan puolelle. Jos joku on joskus noita teitä ajanut tietää että maisemat ja mutkat ovat kohdillaan. Ajoittain etenkin alussa mennään laakson pohjia pitkin varsin rauhallisissa mutta jylhissä maisemissa mutta sitten kun ylös päästään niin nautinto on varmaa.

Brennerin solan alakertaa...

Ajettiin Innsbruckin läpi ja meinattiin tappaa, joutua käsirysyyn jonkun paikallisen polkupyöräilijän kanssa. Kaveri veteli serpenttiiniä alas sellasta viittä - kuuttakymppiä tasan keskellä tietä eikä millään väistänyt, ei autoja eikä meitä! Mä vetäsin ihan iholta ohi kun tilaa ei enempää ollut ja Eeva tais käydä yhtä lähellä. Oli ihan hilkulla etten potkassu kaveria kumoon, senverran meinas sen asenne sapettaa...

Lähdettiin Garmis Prtenkirchenin upeille mutkille kohti Oberammergauta ja Eeva alkoi valitta ettei mopo vaihda vaihteita kovin hyvin. Säädin jollain taulla vähän vaijeria ja hetken toimi paremmin, mutta kun käännyttiin Oberammergaun suuntaan ja jouduttiin seisomaan jonossa ylämäessä kun joku motoristi oli huokassu huolella seinääs alkoi oikeet ongelmat.

Ei tiedä kuin pahasti kaveriin oli sattunut, paljon oli kuitenkin jonoa pelastustöiden aikana...

Sit kun laskeuduttiin serpentiinejä niin Eeva alkoi vaikuttaa jo todella tuskaiselta. Pari kertaa vielä koitettiin säätää, mutta ei enää parantunut kytkin. Loppu mikä loppu. Seuraava kylä oli Bad Bayernsoil tai jotain vastaavaa ja sinne siis. Eka gasthaus alle mitä löytyi ja kamat sisään.

Mä sit kävin avaamassa kytkintä ja totesin että tää lähtee tästä lähinnä lavetilla jonnekin huoltoon. Nettiyhteys on aika heikko mutta onneks suomessa on tuttuja joilla on aikaa kaivella nettiä. Jumalattoman iso kiitos Konttisen Timolle avusta! Aamulla soittoja muutamaan paikkaan ja katsotaan miten päästään edistymään.

Suru on surijoille joten mentiin syömään hyvin ja kun jostain taustalta kuului koko ajan iloista tirolilaista torvimusiikkia niin olihan se poikettava katsomaan. Siellä nahkahousupapat veti hilipatipippaata puolen kylänväen hurratessa ja meininki oli ihan erilailla reipasta ku suviseuroissa.

Oikeesti hirvee meininki täällä!

Katotaas mitä huomenna osuu kohdalle... Pelottaa vähän.

Yllätyskeikka Italiaan, Rosegg - Brunico 320 km

Aaamu otettiin varsin rauhallisesti. Eli odoteltiin Marjolta viestiä sairaalasta että olisko ylipäätään mahdollista että hän pääsis pois. Tehtiin siinä varasuunnitelmaa B, C ja D. Huoneet saatiin pitää puoleenpäivään asti. Marjo soitteli, että huonekaverin mies oli kertoillut autojunamahdollisuudesta Villachista Hampuriin ja sitä etsiskellessä melkein puoleen päivään menikin. Katsottiin samalla Marjolle hotellia Villachista, sillä seuraava autojuna menisi vasta maanantaina illansuussa.

Sitten ajettin sitä jumalaisen kaunista rantatietä takaisin Klagenfurtiin ja taas samalle tutulle terassille odottamaan. Alkoholiton olut muuten kusettaa ihan samalla tavalla kun holillinenkin...

Marjo tuli, pakkasi mopon ja lähdettiin takaisin sile jumalaisen kauniille rantatielle. Paitsi että alkoi sataa. Ajoittain ihan kunnolla ja pakko oli pitää kumipukusulkeiset siinä vaiheessa kun oltiin jo valmiiksi kunnolla kastuttu. Ei oikein tollasella kapeella rantatiellä oo kauheesti suojaisia pysähtymispaikkoja neljälle pyörälle...

Sade loppui kuitenin reilusti ennen Villachia ja saatiin kuteet kuiviksi. Marjolle löytyi hotelli ihan rautatieaseman  vierestä ja heitettiin tilapäis heiheit ja sovittiin että Hampurissa nähdään.

Suunnitelmissa oli ajaa Lienzin kautta Kitzbuheliin ja silleen alppien yli, mutta toisin kävi. Yllätys... Lienziin asti mentiin hienoa laakson pohjaa ripeää vauhtia komeissa maisemissa kivasti vetävällä ja kauniisti9 kaartuilevalla tiellä.

Jukevää maisemaa Lienzin kupeesta

Lienzistä sitten lähdettiin nousemaan kohti Tauerpassin tunnelia ja alppien ylitystä. Tai niin me luultiin... Jossain vaiheessa oli joku saksankielinen kyltti tien varressa, mutta juuri silloin oli hyvä meininki päällä ja hulppeita maisemia joten mentiin vaan. Puolentoista kilometrin korkeudessa sitten iski todellisuus vyön alle: tie poikki maan vyöryn johdosta! Vaihtoehdot olivat joko palata 200 km takaisin ja ottaa se sama juna Bad Gestainiin jota oltiin jo kerran tällä keikalla käytetty, ajaa Groslockner läpi ( Eevaa hirvitti jo ajatuskin) joka veisi melkein päivän ja nyt oltiin jo illassa tai sitten vetää Lienziin takaisin ja koukata Italian kautta Innsbrukkiin.

Siitä ei sit saanut mennä

Ihan hyvännäkönen tie ja maisema se olis kyl ollu...

Päätettiin sit ottaa Italian kautta, Hensku kun ei ollu siellä koskaan poikennutkaan... Eli alamäkeä Lientziin. Matkalla juotiin kahvit asiallisessa motoristikahvilassa about 12 km Lientzistä pohjoiseen.

Asiaa, tänne olis voinu jäädä yökskin.

Vähän Lientzin jälkeen sit siirryttiin Italian puolelle. Kyllä täytyy myöntää, että pienilläkin tiemäärärahoilla näköjään tulee toimee, Puolassa on tiet paremmassa kunnossa kuin pohjois italiassa. Olisi ollut nautinnollista mutkapätkää mutta iha luokaton pinta, tuntui välillä että paikat lähtee hampaista!

Muutama kymmenen kilometriä sitä rynkytystä, ilta reilusti yli seitesemän ja Eeva alkoi oikeesti väsyä ja huomasi jopa peileistä että nyt alkaa matka painaa.

Ensimmäinen about sopivannäköinen hotelli sitte poimittiin tien varresta. Ja ei ollut huono osuma ollenkaan! Huone 96 euroa pitäen sisällään illallisen ja aamupalan (siis kahdelle!) ja pyörät lukittuun autotalliin! Käytiin suihkussa ja mentiin illalliselle ja siinä vaiheessa oli yllätys melkoinen, illalliseen kuului tietenkin alkupala salaatit, mutta sitten tulikin alkuruokana loistava spaghetti bolognese ja varsinaisena pääruokana ehkä parhaat schnitzelit koko keikalla! Ja jälkiruokana sellaiset kakut ja hedelmäsalaatit että!

Maisemakaan ei ollut pahempi, etenkään täällä takapihan puolella. Kannatta painaa mieleen hotelli Sonnblick jos näillä kulmin liikkuu, tätä kehtaa kehua! http://www.sonnblick.it/

Näkymä partsilta

Päivän mietelause katsoessa about kilometrin kylän yläpuolella sijatsevaa maatilaa: Miten mahtaa pikku Heidiä sylettää kun mamma tulee ja sanoo "hilpasetkos litran maitoa tuolta kylän kaupasta kun unohdin ottaa käydessäni..."

Sairaalaa ja alppijärviä Klagenfurt - Rosegg about 100 km

Aamulla sit toimitettiin Marjo lasarettiin. Jos tädillä ei sapuska mee sisään ja sisäänmenenevä pyrähtää varpysparvena pihalle ei kaikki oo oikein kuosissaan. Hensku lähti viemään ja sinnehän ne sen sisään otti ja samointein tippa kiinni.

Juha harrasti aamupäivän kevyttä päivänpolitikkaa internjetissä koittaen päästä paremmin kartalle ton katsastusjutun suhteen.

Edunvalvontaa etänä

Hensu tuli takas ja kertoi, ettei ainakaan tänään pääse pos Marjo. Eli uusi suunnitelma ja jonnekin lähiseudulle majoitukseen koska ei tää paikallinen kioski mitenkää yltiöhehkee oo ja koko kaupunki täynnä jotain juhlijoita. Pakattiin siis kamat ja hoidettiin Marjon kalusti respan taakse sopimuksella että huomenna jatkuu ja mentiin Wörtherseen rantaa kauniissa maisemissa Roseggiin josta oli saatu oikein mukava ja idyllinen maalaishotelli varattua.

Kunnon maalaishotelli

Aika idyllistä

Lähdettiin kamojen purun jälkeen ajemaan mutkateitä. Kierrettiin pari kaunista alppijärveä ja visiteerattiin Landskronin rauniolinnassa. Tällä kertaa paikalla ei ollut haukkakilpailuja niinkuin parikymmentä vuotta sitten kun viimeeks paikalla poikettiin, mutta paikallinen HOGin chapteri järjesti yllätyksen tulemalla pyörillä suoraan ylemmälle linnanpihalle järjestämään omia juhliaan.

Aikast napakka parkkipaikka

Nää sit kuvaa kun on maisemaa

Linnanherra esittelee tiluksiaan

Näkymää terassilta

Ja ihan järvinäköala

HOGin vesselit teki sisääntulon

Kierrettiin kauppojen kautta takas hotelllille just kun henkilökunta viritteli tulia grilliin. Syötiin läpi paikallinen barbequeosasto ja otettiin pari oluttakin.

Isompi grilli lämpiää uma-altaan reunalla

Juha ja Eeva sit ajatteli vielä reippaila illan pimetessä ja vuokrasivat sähköavusteiset polkupyörät. Toistakymmentä kilometriä aivan uskomattomia teitä ja maisemia ilman isompaa hikeä. Suosittelemme. Marjokin viestitteli sairaalasta eijäävänsä sinne enää toiseks yöks joten ehkä huomenna eteenpäin. Toivomme ainakin.

Todistettu, Juha pyöräilee...

Näyttäviä ja dramaattisia maisemoita täällä

Alppien yli ohjausakselia vaihtamaan, Baska - Klagenfurth 280 km

Perinteiset aamurutiinit suoritettiin, eli vastentahtoinen herääminen, pikainen aamupala ja kamaa pyörien päälle vauhdilla. Aamu kahdeksalta alkoi olla lämpötila jo pitkälle yli kakdenkymmenen joten Juhakin kauhistutti kansaa pakkaamalla pyöränsä Viivi ja Wagner kalsareissa.

Sinne vaan kamaa tarakalle

Ajettiin Krkn saari taas päästä päähän, se tie on siis kaunis ja mukavasti mutkainen koko matkaltaan! Mantereen puolella Eeva sai pientä paniikkia aikaan kun pyörä meni varatankille juuri Rijekaa lähestyttäessä tunnelissa. Bensahana on erittäin jäykkä (ok, ei myöskään vuoda...) ja niin hankala hanskat kädessä kääntää että ainoa konsti on liruttaa parkkiin ja punnertaa se varatankille siinä...

Tankkauksen jälkeen ajettiin Slovenian puolelle ja todettiin, että EU näkyy osittain, passintarkastus oli enää Slovenian puolella... Vaihdettiin valuutat ja ostettiin vinjetit moottoritielle ja eteenpäin.

Tie rajalta Ljubljanaan vievälle moottoritielle oli taas valitettavan ruuhkainen. Ne mutkat olisivat aivan unelmia jos vaan ei olisi karavaanareita tientukkona koko aikaa. Eeva tosin hieman valitteli että keula vatkaa koko ajan pahemmin ja Marjo oli ihan zombi kun ei ollut oikein syönyt eikä nukkunut. Pientä tautia pukkaa edelleen.

Motaria ajettiin sitten muutama kymmenen kilometriä ja sitten noustiin vuorille pikkuteille. Ylöspäin meno oli elämys, kauniita maisemia ja ihan uskomattomia serpentiinejä. Oli pakko pysähtyä aina välillä kuvaamaan.

Slovenian ja Itävallan rajalla

Peräti jyhkeät maisemat

Raja ylitettiin tunnelissa ja siitä alkoi alamäki. Alkuun ajeltiin kimpassa, mutta Marjo oli oikeasti huonokuntoinen ja Eevalla keula niiaili ja notkui joka suuntaan joten tytöt tuliva hissukseen alamäkeä ja Juha ja Hensku survoivat sielun kyllyydestä edeltä odottamaan. Herraisä mitä mutkia ja maisemia!

Kyllä näissä kelpaa ajella

Ei kuva tee oikeutta asialle...

Mutkat loppuivat ja tultiin Klagenfurthiin. Kawasakin huoltoa ei löytynyt oletetusta osoitteesta, mutta Hensku raportoi jarrun toimivan nyt normaalisti. Joten eikun Motodromeen Harrikoita näyttämään. Marjolle ei kytkinkahvaa katkenneen tilalle löytynyt mutta Eevan sportin ne otti heti työn alle. Epäilin etuiskarin vastamännän kiinnityspultin löystyneen ja päästäneen liemet pihalle.

Oletus osui oikeaan, mutta yllätys oli suuri kun mekaanikko tuli kertomaan että ohjausakselin pultti on käytännössä poikki! Vaihdetaanko? Ei enää ihmetytä että ohjaus ja etupää oli ollut levoton. Hatunnosto Eevalle kun taisteli sen kanssa alppien yli!

Klagenfurtin Harrukkaliike Motordrome

Venailtiin tuomiota

Ei pitäis perinteeks otta että jompikumpi perheen pyöristä on tälleen keikalla...

Pyörä saatiin kuntoon, hotelli vastaanotettua ja syömään jonka jälkeen Wörtherseen rantoja ihmettelemään. Oli kuulemma pyörä loistava, hotelli hyvää keskitasoa, ruoka maittavaa ja Wörthersee ihan maineensa veroinen.

Wörthersee

Huomenna varmaan jonnekin Tirolin suuntaan.