Aamulla herättiin keikan ensimmäiseen auringonpaisteiseen aamuun! Pyörille menovettä Villachin rajoilla ja sitten alkoi päivän ensimmäinen extremekokemus: nousu Slovenian vuorille! Parhaimmillaan nousuprosentti oli 18% ja tie riittävän mutkainen ja varsin huonopintainen. Huippu oli 1068 m:n korkeudessa ja heti piti pitää kuvaustauko vaikka varsin vilakka sää olikin.
 |
| Slovenian rajalla palelemassa |
Matka jatkui alamäkeen joka oli, yllätys yllätys, ihan yhtä jyrkkä ja jumalaisilla mutkilla varustettu. Henskun kanssa vedettiin silleen ku hyvältä tuntui ja Marjo ja Eeva tuli hieman hillitymmin turvallista cruisailuvauhtia. Tie putkahti laaksoon Kranska Goran kohdalla komeissa maisemissa.
 |
| Kuvaussessio |
Laaksossa tie luikerteli hienossa jokilaaksossa mukavia mutkia tehden, kunnes osuttiin Ljubjanan moottoritielle. Konetie-vinjetit tuntuivat nyt ihan sopivalta vaihtoehdolta ja saatiin ajella vähän aikaa vauhdilla.
Liikenne oli paaaaaljon rauhallisempaa kuin Saksassa, mutta jotenkin holtittomampaa. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita vaikkei letka ollut neljää pyörää pidempi.50 km ennen Kroatian rajaa tie meni pieneksi ja mutkaiseksi ja oli todella kaunis ja kiva ajaa, paitsi että suurimman osan aikaa 40 km/t jyystävä rekka määräsi meidän ja muutamien muidenkin vauhdin, ja sillä syheröllä ei neljän pyörän letka kyllä siitä mitenkään päässyt ohitse, kerran tuli oikein sadan metrin pätkä missä olisi voinut koittaa ohitse, mutta silloinkin oli runsaasti vastaantulijoita.
Kroatian raja oli ihan oikea vanhan ajan kunnon raja. Jonotettiin passintarkastukseen ja otettiin aurinkolaseja pois päästä. Hyvä etteivät kypärää pyytäneet riisumaan Tämä kaikki kahteen kertaan. Moottoritietä edettiin Rijekaan asti ja siitä pienemmälle kantatielle kohti Opatijaa jossa oli huoneisto varattuna odottamassa. Saas nähdä miten tilanne muuttuu takaisinpäin tullessa kun Kroatia liittyy EU:hun maanantaina...
Päivän top-extremekokemus oli vastassa, kun mentiin navigaattorin neuvomaa reittiä kohti majoitusta. Slovenian ja Itävallan vuoristo eivät olleet mitään tähän ränniin verrattuna! Pahimmillaan tuntui kuin olisi Harrikan kanssa ollut käsilläseisonnassa! Laskukulma oli jossain 25 % paikkeilla, tie alle 2,5 m leveä ja uritetusta betonista tehty - ja muuten hyvin mutkainen! Yhdessä kohdassa oli tie niin jyrkkä ja huonokuntoinen sekä mutkikas että Marjo kieltäytyi ajamasta. Niinpä Juha joutui jättämään oman pyöränsä alemmas, kiipeämää 300 metriä ylämäkeen ja ajamaan sen alas. Oli ihan yhtä vaikeaa kuin omallakin pyörällä!
 |
| Se parempi pätkä kylääntulotiestä... |
Seuraava sattumus kävi kun luulimme löytäneemme majoituksemme. Nainen pihassa kyseli että kuinka voin auttaa. Kun Juha vastasi, että varattua huoneistoamme hän totesi, että ei ainakaan täältä! Kuulemma jossain pari mökkiä ylempänä (riittävän jyrkkää rinnettä!) olisi joku sellainen paikka. Ja samalla emäntä sieltä jo huutelikin että tännepäin!
Lähdimme siis taistelemaan pois pihalta. Tie pihasta oli kuin patikkapolku, jyrkkä ja mutkikas ja uskomattoman haasteellinen ajaa, niinpä Marjo oli pian kumollaan pyöränsä kanssa tiukimmassa äkillisesti nousevassa jyrkänteessä. Pyörä pystyyn yhdessä, pieniä vammoja Marjossa, mutta ei isoja näkyviä pyörässä. Täytyy huomenna tarkastaa lopulliset vauriot Marjon pyörästä.
Jostain syystä rupattelu ja olut tuntuivat kovin tarpeellisilta isäntäperheen kanssa heti perille päästyä. Hieman myöhemmin aiheutti hämmennystä, että mistäs sitä ruokaa saisi. Niinpä kohti meren rantaa, joka ei ollut kovin kaukana linnun tietä, mutta harvinaisen jyrkän rinteen alla. Kamerat räpsyivät alas lampsiessa kauniita maisemia hämmästellessä! Syötiin hyvää ja vähemmänhyvää (tuo ravintola ei kyllä osannut valmistaa kalaa, mutta kaikkea ei kai voi saada samalla kertaa!). Vieraassa maassa kaupassa käyntikin on erilaista, luottokortteja ei välttämättä tarvitse tyrkytellä - onneksi oli käteistä. Ystävällinen tupakkakaupantäti tilasi taksin ja psillä takaisin majoitukseen.
Tässä vielä muutama tunnelmakuva paikoista:
