Kotiin sieltä hus!

Pitempi oli tämä päivä! Aamulla kuultiin että netti on nurion koko hotellin alueelta ja mentiin sitten rannalle odottelemaan lentokenttäbussin lähtöä ja huoneiden luovutusta. Meillä kävi huomompi munkki ja huone piti luovuttaa jo kolmeltaq iltapäivällä kun jotkut sai pitää sen ihan viiteen asti, tietenkin 10 Pesoa/tunti lisämaksusta...

Lötköteltiin rannalla, katsottiin komeita pelikaaneja kalastamassa ja imettiin viimeiset auringonsäteet ja Atlantin pärskeet itseemme.

Lounaan jälkeen pakattiin ja luovutettiin huone ja mentiin lähtädrinksuille terassille. Tai no ehkä parille... Aikiaa kuitenkin oli melkein kolme tuntia ennenkuin bussin piti tulla. Kuuban tunteja! Jotka sitten kutistuivat ihan ullättäen ja kuski oppaineen kaartoi jo viideltä, puoli tuntia etuajassa, respan eteen ja alkoi pakkailla laukkuja.

Iris coffee Kuubalaisittain, eksoottista

Sitten ajettiin bussilla kolmisen tuntia Havannan lentokentän kakkosterminaaliin joka olikin varsinainen esitys ja maailmanluokan show!

Aula oli melkoisen pieni ja bussilastillinen suomalaisia sai sen juo ääriään myöten täyteen, mitä sitten kun ne loput tulisivat! Jätin Eevan laukkujen kanssa odottamaan koska lähtöselvitys aukeaisi ja menin itse rahanvaihtojonoon, näitä Pesoja kun periaatteessa ei saisi viedä maasta, niiden arvo on about €/Cuc ja jäljellä oli vielä melkein satanen...

Jonossa oli ennen mua neljä tyyppiä ja luukkuja kaksi, joista kyllä toisen mimmi poistui ilmeisen pitkälle kahvitauolle ja se toinen varmaan kirjoitti kaikkien liikkuvien seteleiden sarjanumerot kynällä ruutuvihkoon tai jotan, sillä puolen tunnin aikana oli oikein kaksi asiakasta saatu käsiteltyä ja jono ulottui jo lähes sisääntuloaulan ulko-ovelle.

Eli mun edellä oli enäää yksi asiakas ja toinen luukulla kun Eeva hihkui että nyt aukes check in. Eli sinne sinkoomaan ja jonottamaan. Kolme luukkua oli auki ja kiirettä ei näyttänyt kenelläkään kauheasti olevan. Neljännelläkin luukulla istui hemmo mutta ilmeisesti se pelasi pasianssia tai odotti systeemin heräämistä sillä sinä puolena tuntina kun siinä jonotettiin ei yhtään asiakasta ohjattu sille luukulle.

Tämäkin jono alkoi ulottua uhkaavasti parkkipaikan puolelle joten joku sieltä kävi konahtelemassa että luukku auki ja vauhtia masiinaan että ehditään asiakkaat kirjatra, koneen lähtöön on enää kaksi ja puoli tuntia!

Seuraava jono olikin sitten passintarkastukseen jossa Eeva meni läpi ja täti sanoi mulle että takaisin viivalle odottamaan! Korjaili sitten kai meikkiään siinä kymmenisen minuuttia ja sitten sai mennä leimaamaan passinsa. Eeva jo vähän ihmeissään siellä toisella puolella odotteli, onneks naapurikaistan kautta menneet kertoivat väliaikatietoja.

Turvatarkastuksessa kaikki piipitti ja scannerilla pyyhittiin koko hippi. Farkkujen niitit ja napit reagoi, kenkien minimalistiset alumiinirenkaan nauhanreiissä reagoi ja kaikkea ihmeteltiin edestä ja takaa. Lopulta saatiin yhteisymmärrys että tää hippi ei oo terroristi ja pääsin lähtöaulaan. Sytkärin ne kuitenkin otti pois, näköjään kaikilta.

Heräsi mielenkiintoinen keskustelu tuttujen kanssa kun se laatikko näytti olevan täynnä erittäin vähän käytettyjä matkamuistosytkäreitä Kuubasta että meneekö ne samoilla lämpimillä uudelleen myyntiin Havannaa. Ehkä tää on syy kiks ei oo ainakaan mulla tullu ennen vastaan Kuuban logoilla varustettuja sytkäreitä...

Lähtöaulakin oli melkoinen elämys, uks kioski josta sai jotain jos myyjät myi ja pieni cafeteria josta sai kahvia, olutta, limsaa ja yhtä sorttia toastia. Olettaen että hymyili oikealle ihmiselle tiskin takana, joillain tilauksen ottaminen näytti kestävän melkoisen pitkään.

Taxfreekaupassa oli melkoisen kalliita sikareita, halpaa rommiaq ja pussillinen M&M pastilleja jotka jätin enemmän tarvitseville. Pastillit siis... Täälläkin oli valuutanvaihtopiste mutta joku kitisi huonoa kurssia ja kun mä kävin luukulla siellä oli lappu "I eat, can come back" jonka  tulkitsin epämääräisenj pitkästä illallishetkestä kertovaksi ilmoitukseksi ja ostin lopuilla pesoilla sikareita ja rommia...

Arvottiin pitkään että miltä portilta kone lähtee ja lopulta tuli ilmoitus että portti B on se lähtöportti. Portin vaihto ei varsinaisesti olisi hirveästi kiireitä aiheuttanut sillä kaikki kolme porttia olivat vierekkäiset ovet samalla seinällä suoraan kentälle... Nousu klo 23.45 paikallista aikaa.

Kaikki lähtöportit samassa kuvassa !

Lento kesti kymmenisen tuntia ja oli suomen aikaa 16.10 perillä joten siinä tavallaan otettiin kesäaikaa kiinni ihan tunteella. Ja muutenkin, Pajan pihalla aloin kaivaa pakua kinoksesta pikkukengissä joten voin kyllä kertoa että syletyksen määrä oli melkoinen.

Ehkä tähän talven mittaan tottuu...

Viimeinen kokonainnen päivä

Tänään singahdettiin heti aamulla rantakonttorille koska on viimeinen kokonainen päivä ennen kotiin lähtöä täällä. Vähän tässä alkaa olla lopun makua ja yhteenvedon paikka, joten saattaa mennä tänään filosoohvilliseksi ajoittain.

Rannalla juteltiin tuttujen kanssa ja törmättiin eilen lomalle saapuneeseen kanadansuomalaiseen äititytär-pariin. Mamma oli 78 v ja asunut Kanadassa 51 vuotta. Puhui silti melkein täydellistä suomea, vain muutamia sanoja joutui hakemaan. Huikeita tarinoita ajasta siellä ja olojen muutoksesta. Nä tällaset hetket on hienoja. Punkes se rouva Atlantin aaltoihinkin ja sanoi että lämpimämpää ku kotona Vancouverissa...

Lounaan alla toteutettiin jo perinteiseksi muodostunut tunnin kävely pitkin rantaa hihitellen vierivieressä makaaville auringonpalvojille ja hiekkalinnoja rakenteleville lapsille. Ja lokeille jotka taas kokeilivat kokoontumista rannalle eväiden toivossa, turhaan onneks.

Linnut linnut

Lounaalla oi taas loistavaa paellaa. "Virastoajan" päätyttyä mentiin valmistautumaan illan italialaiseen ravintolaan. Miriella oli pannut taas parastaan etenkin kun huomenna on kotiinlähdön paikka. Siellä oli sorsat jo valmiina matkalaukkujen kanssa ja hyvän matkan toivotukset.

Italialainen ravintola oli just niin paha pettymys kun kaverit varoitteli, palvelu täkäläistä tasoa ja safka samoin. Alkupalat vielä toimi mutta loppu oli aika mitänsanomatonta kuivaan kanaa ja ei niin tiramisumaista tiramisua.

Aperitiivit, viimeistä kertaa

No mitä tästä on thän mennessä jäänyt käteen? Alku oli aika huikee, mulla oli jonkunnäköinen käsitys mihin mä on tulossa mutta Eevalle tää meinas olla aikalainen kulttuurishokki. Maa on kaunis, ja on ollut vielä kauniimpi aikoinaan. Mutta nykyään tää on jotenkin hassu sekoitus afrikan köyhyyttä, karibian lämpöä ja kauneutta ja sosialistisen realismin pahimpia puolia suoraan vanhan kunnon Neuvostoliiton ajoilta.

Ei oikein voi suositella ensimmäiseksi kokemukseksi karibian alueelta mutta ehkä toiseksi tai kolmanneksi ja etenkin extremehenkisille matkaajille. Tää on jotenkin perverssillä tavalla aikamatka 60 vuoden taakse, etenkin Havannan osilta. Siellä meidän hotelli oli rakennettu 1952 ja juuri mitään ei ollut ajan saatossa muutettu,vain hiemn korjailtu. Ravintolassa oli täysin alkuperäinen tunnelma tallella, samat seinämaalaukset, pöydät ja kattokruunut. Vettä, etenkin lämmintä, tuli vähän miten sattuu ja palvelu oli suurelta osin kuin vanhassa Neuvostoliitossa, aina sai odottaa ja proopuskaa täytettiin jos jotain tarvittiin.

Havanna itse oli sekoitus siirtomaa-ajan hienoja vanhoja taloja ja sortuvia raunioita. Hurrikaanikausi koettelee parin vuoden välein aluetta ja kaikkia ei jakseta aina rakentaa uusiksi vaan jätetään silleensä. Obispon kävelkatu on kaunis ja turistien kansoittama mutta kaksi kadunkulmaa sivuun ja koko maailma muuttuu aivan toisennäköiseksi. Oikeaksi Havannaksi jossa on paskakasat kaduilla ja hieman ränsistyneitä taloja täynnä siellä asuvia ihmisiä.

Kansa ei pääse netiin ja saa hyvin pientä palkkaa. Orjuus tavallaan on vain vaihtunut toisenlaiseen jossa isännän osa on nyt valtiolla. Korkeasti koulutettuja lääkäreitä vuokrataan espanjaa puhuviin maihin 3500 € kuukausivuokralla josta itse lääkärit saavat noin 300 €, loppu menee valtiolle. Saat 4 hehtaaria maata viljelläksesi sitä, mutta sadosta 90 % menee vatiolle, loput saat itse käyttää miten parhaiten keksit. Silti ihmiset eivät nurise kuin hiljaa itsekseen, soittavat salsaa ja tanssivat kaduilla. Ihme porukkaa...

Maaseutu on sitten ihan luku sinänsää. Hökkeleitä, paremmin tehtyjä jopa kauniita taloja ja suuria kolhoosimallisia maatiloja joista tuotto menee hyvin pitkälti valtiolle ja itse viljelijät saavat lähinnä vaatteet päälleen ja pienen elannon. Monesti mietimme että koska tulee seuraava vallankumous. Kun porukka alkaa päästä nettiin ja löytää ulkomaailmaa niin ei tää voi loputtomiin tällaisena jatkua.

Jos olis vaan oltu Varaderossa olis se oike Kuuba saattanut jäädä pelkästään bussin ikkunoista nähtäväks. Kyllä toi Havanna ja maaseuturetket kannatti.

Mutta kannattaa täällä käydä, on tää Kuuba aika ihmemaa...

Argentiinalaiset pakarat ja paidan pesua

Tänään oli taas rantakonttorin vuoro. Tuuli oli vaihtanut suuntaa ja rannalla oli taas oikein kiva köllötellä ja ihailla ranskalaiskuubalaista yhteistyötä kun Jet Toursin pojat veti jumppaa ja salsakoulua kuubalaisten toiminnanohjaajien kanssa.

Toimiston näkymä

Pojat veivaa

Samalla tuli todettua että argentiinalaiset pakarat vetää noita ranskalaispoikia puoleensa kuin hunaja kärpäsiä tai mehiläisiä. Meidän viereen sijoittui nimittäin kaksi argentiinalaista varsin napakkavartaloista nuorta naista jotka olivat aikaisemmin altaalla melkein naapureina. Ja kas, nuo salskeat fransmannit alkoi likipitäen päivystämään tyttöjen lepovuoteiden vierellä. Olihan ne ihan koreita katsella, kummatkin sekä pojat että tytöt...

Lounaaksi rantabaarin kokkipojat taikoivat taas ihan törkeen hyvää paellaa ja lisäksi paikallinen veteraaniautoklubi oli hoitanut ravintolan terassille loistavasti entisöidyn 34-mallisen Chewroletin. Ja nurkkaan isomman salsabändin ja tanssijoita jotka ihan lounasporukkaa houkutteli salsaamaan. Mullekin tuli tanssiinkutsumaan näpsäkkä kuubatar, mutta sain kutsun torjuttua selvittämällä muistuttavani tanssilattialla erehdyttävästi kuollutta valasta.

Perinnehän on ollut jo pitkään, että ystävämme bändin Mjölk-bändipaitaa kuvataan mitä erilaisemmissa paikoissa ja kuvia ajoittain julkaistaan bändin Facebookryhmässä. Niinpä päätin pestä bändipaidan päälläni Atlantin aalloissa. Ei kai se paita ennen oo täällä läntisen Atlantin puolella lillunutkaan, mutta nytpä on.

Kun "virastoaika" oli ohi käytiin pesemässä suolat pois nahasta. Miriella oli taas tehnyt taidetta peitoista kun oli aamulla sille välitipit jätetty. Kävin myös varmistamassa tilausravitola Gourmet´n sijainnin. Ravintola olikin oikealta nimeltään Romantic, joten ei ihmekään että ei ollut löytynyt aikaisemmin ravintoloiden katsastuskierroksen aikana. Samalla kävin ostamassa taas pari tuntia lisää nettiaikaa. Tää paikallinen netti on oikeesti aika ihmeellinen asia, kortteja ostetaan ja raaputellaan kuin arpalippuja, ja koetetaan etsiä netin toimialuelta niin rauhallinen hetki että kaistaa olisi edes jonkun verran käytössä. Argentiinalaiset pakarat näytti istuvan respan viereisellä käytävällä ja kovasti päivittivät kuulumisiaan nettiin. Siinä se siis vissiin toimi, aulassa ei aina, ainakaan kovin hyvin.

Päivän flora ja fauna

Tämän päivän taiteilut

Käytiin syömässä siellä Romantic-ravintolassa. Alkupala hummeri oli kyllä kaunis katsella mutta oli suolaa lirvahtanu puolet Atlantista kumpaankin annokseen... No ainakin janotti loppuillasta ja juomathan tulee tällä kaikkiin laitteisiin rannekkeella sitä mukaa kuin janottaa. Pääruoka oli oikeasti hyvää! Eeva söi kalaa ja mulla oli sellanen satsi katkarapuja että hyvä kun jaksoi ahmia naamariin. Mutta ruoka oli oikeesti niin hyvää että taistelin läpi.

Helvetn suolaista hummeria

Loistavaa katkarapua

Jälkiruoka olikin sitten suklaayllätys. Listalla olisi ollut pari jäätelö- ja sorbettiannostakin mutta niitä ei just nyt sattunu olemaan tarjolla. Eli suklaalla mentiin, Eeva tosin pitkin hampain kun suklaa tollasena ylenpalttisena settinä ei kuulu suosikkeihinsa. Tarjoilu oli täkäläisittäin laskettuna ihan hyvää ja täti jaksoi hymyillä jälkiruokakakaaoksesta huolimatta.

Pariinotteeseen on täällä promottu illan karibialaista showta ja vaikka eilen illalla oli aika pettymys, niin aiotaan tänään vielä antaa mahdollisuus, jos ne nyt vaikka omalla alueellaan onnistuis. Ja onnistuihan ne, tanssit oli huikeita, musakin toimi melko hyvin ja välissä oli kahden akrobaatin show jossa oli täti jonka kanssa ei tekis mieli olla liian läheisessä tekemisessä. Pelottava tollanen nainen joka pitää päänsä päällä 70 kilosta ukkoa joka ensin kiipee sinne tätiä pitkin! Aika huikee!

Tanssia

Kova täti

Edelleen kova täti

Pyrstöt heiluu

Shown aikana oli paikalle tullut taas paikallinen motoristi valuttamaan vanhan Simpsonin öljyjä laatoitukselle mutta ei se tavallaan haitannut kun pyörä oli hieno ja muuten opeessa kunnossa. Juttelin vesselin kanssa hetken aikaa ja lähdin kirjoittamaan blogia Montechriston Double Edmundon kanssa. Eeva väsähti jo...

Taas päivä "toimistolla"

Tänäänkin oli vähän tuulista joten mentiin ihan allasmeiningillä. Päivä konttorilla tavallaan. Käytiin kyllä tarpomassa rantaa pitkin reippaita aaltoja väistellen ja komeaa pelikaania ihaillen. Rouva kunnostautui käytännön esimerkin antajana keräämällä rannalta vastaantulevia muoviroskia. On se vaan niin hyvä! Taas delfiini pelastui...

Taas päivä toimistolla

Pelikaani vetää

Naapurilepotuoleille tuli tuttu suomalainen pariskunta johon oli tutustuttu jo Havannassa ja juteltiin leppoisia koko päivä. Mukavaahan se on välillä vain olla ja palvoa aurinkoa, koska muutaman päivän päästä on taas ihan eri meininki tuulen ja pakkasen keskellä.

Soppaa suoraan altaalla

Miriellan tän päivän tuotos

Illalla käytiin ihan tilaus a'la carteravintolassa, karibiatylisessä syämässä ja oli se aikalainen kokemus näin oikeasti hyviin gourmet ravintoloihin verrattuna. Palvelu, tai se miksi sitä vissiin pitäisi kutsuaa, oli lähinnä Esson baarin tasoa ja safka niistä valittavissa olevista vaihtoehdoista oli sellaista samaa Esson baarin tasoa. Ainoa varsinainen ero siihen työmaaruokalaan oli että hälinää oli vähemmän ja ruoat tuotiin pöytään...

Aulabaarin terassilla alkoi joku paikallinen trio erectus vetää jumalattoman lujaa taustanauhojen kanssa poppia tyyliin Celebration - La Bamba ja välillä ryssät kävi lainaamassa mikrofinia ja veti terssin vibralla kotoisia säveliään niin että pakko oli paeta huoneeseen tätä kirjoittelemaan. Meinataan vielä käydä katsomassa minkälainen on täkäläinen versio Boogie Nightsista tuolla teatteriravintolan puolella.

Miriella oli taas tehnyt peitto/pyyhetaidetta mutta unohtanut tuoda yhden pyyhkeen... Varadero vaikenee...
Boogie nights oli sit aika kauhee kokemus. Tanssijat oli kyl ihan osaavia ja ammattilaisia mutta koreografi oli ihan jostain toisesta ulottuvuudesta. Ei niinku toiminu. Varmaan ne muusikot ja laulajatkin olis ehkä ollu hyviä mutta äänimies oli niin kujalla että päällimmöiseks mielikuvaks jäi ihan törkeet synapuhaltimet jotka löi kaiken yli ja rumpalisti joka korvamonitoroinnista huolimatta ei pysyny ihan samassa biisissä ku muu bändi... Ehkä ei enää tarvii tota käydä väijymässä, tais olla tossa.

Filosofointia altaalla...

Tänään mentiin aamupalan jälkeen toiveikkaana taas rannalle, mutta keli oli haastava. Kylmää ei ollut, mutta sen verran napakka tuuli että uintikielto oli  melkein koko rantakaistaleella ja aallot vyöryivät rantaan kunnon vaahtopäinä. Niinpä suunnitelma päivittyi hetkessä ja suuntasimme allasalueelle jossa rakennukset suojasivat pahimmalta pururilta ja pyyhkeet pysyivät edes suurinpiirtein rantatuoliensa kanssa samassa piirikunnassa.

Altaalla

Ranta oli vähän tulinen

Käytiin rannalla kävelemässä ja katsottiin paikallista salsatuntia taas hetki. Naapurirannalta tehdään moottoroidulla liitovarjolla vartin keikkoja taivaalle saaren päälle. Olis kiva käydä heittämässä keikka, mutta hintapyynnöt oli aika rasvaisia ja kun toi Havannan viikko tuli maksamaan jonkun verran extraa päätin jättää väliin ja panostaa senkin summan tuliaisiin...

Tultiin rantakierrokselta juuri lounasajan aikaan ja pojat oli viritelly rantaravintolan kulmillle hervottomankokoisen paellapannun tulille ja tuoksu oli hedelmäinen, niinpä päätettiin jäädä samoilla lämpimillä norkoilemaan lopputuotosta. Täytyy myöntää, että kannatti! Niin hyvää paellaa en oo aikoihin saanut, ja aivan suoraan isolta pannulta. Katkaravun mehut suupielistä valuen mentiin takaisin altaalle jatkamaan "päivätyötä"

Salsatunti

Pojat vääntää paellaa

Päivätyö jatkuu

Altaalla on huomattavasti vähemän virikkeitä kuin rannalla joten oli aikaa pohtia maailman tilaa ja kaikkea sen kaltaista. Mietittiin globaalia ilmaston tilaa ja todettiin että jos lennot kallistuu ilmstosyistä nää tällaiset kaamoksesta paot saattaa tulevaisuudessa tulla harvinaisemmiksi. Miten silloin pieni pää voi kun alkaa pimeys ja kylmyys kiristää vannetta kupolissa. Tammikuussa ei ole kivaa ajella Harrikalla etelään virkistymään.

Samoin pohdittiin kansakuntaa venäläiset, joita täällä on melkoisen kattava lukumäärä. Osa on hyvin hillittyjö, aristokraattisia, osa on ihan asiallisia tavallisia seurueita joiden kanssa on ihan kiva vaihtaa ajatuksia pikaisesti kun törmäillään. Mutta sitten on se toinen "herrapuoli". Aamupäivällä yks tällainen seurue punkesi altaalle ja varasi puolisen tusinaa aurinkotuolia altaan reunalta. Ennen neljää ei porukkaa kuitenkaan vielä ollut ilmestynyt tuoleille. Tuulesta johtuen noillekin tuoleille olisi ollut kovasti kysyntää. Toinen vastaava porukka altailla siirteli koristekiviä paikoiltaan, sen minkä tarjoilijan juoksutukseltaan ehtivät. Myös tapa jättää roskat niille sijoilleen altaalla ja meren rannalla saa niskakarvat pystyyn. Merien roskaantuminen ei ilmeisti heitä haittaa. Onneks huomenna on lastenohjelmaan merkitty siivousta ja meren puhtaanapidon opettelua. Toivottavasti tulevat sukupolvet ovat valveutuneempia. Jos ihmettelet, että eikö tällaisia olioita ole kaikissa kansakunnissa, niin kyllä, mutta ei mielestäni samassa mitassa.

"Virastoajan" umpeuduttua lähdetiin altaalta omalle parvekkelle ja myöhemmin sinne työmaaruokalaan illalliselle. Tässä hotellissa suositaan kovia pintoja ja sekä ruokasalissa että aulassa  on sellainen kakofonia koko ajan että Eeva kaivoi korvatulpat esiin. Mullakin oli iso kiusaus tähän toimintaan kun paikallinen viihdyttäjä alkoi takoa yleisen hälinän päälle vielä aulan epävireisellä pianolla suosikkisävelmiä vähän siihen suuntaan. Lisäksi sopivan humalaisista kanukeista lähtee varsin mittava meteli...

Paikallinen motoristiporukka oli tullut vanhoilla brittipyörillä syömään ja ajaneet vermeet suoraan ravintolan oven suuhun. Aika nättejä olivat.

Mutta kai tätä vielä jokusen päivän kestää. Miriella osaa näköjään tehdä peitoista ja pyyhkeistä muutakin ku joutsenia. Tänään oli vuorissa tyylitellyt norsut.

Tällaisia tällä kertaa

Rantaelämää

Tänään aloitettiin virallinen rentoutuminen rannalla. Eli päivityksiä saattaa tulla vähän harvemmin kun kauheesti ei kai tapahdu. Tai mistä sitä tietää...

Hotellilla olis allakin, tai siis tooista kymmentä allasta mutta kun tuolla on toi Atlantti ihan rannassa niin miks ihmeessä sitä altaalle menis. Eli heti aamupalan jälkeen rannalle, sopivat tuolit käyttöön ja katsomaan miten lämmintä tää osa Atlanttia on tälleeen tammikuun alkupuolella, Jotain 25+ ilmeisesti kun ei kauheesti palellut. Nahka meinas palaa joten riittävästi uutta rasvaa kehiin tasaiseen tahtiin.

Onneks on nää pääsy kaikkiin laitteisiin rannekkeet kun rantaa sukkuloivat tytöt kantoi haluttua juomaa sitä tahtia kun nestehukka meinas uhata, simareihin kun ei fiksusti saa lompakkoa mukaan. Haisee pikkuhiljaa rentouttavalta lomalta kun nyt on kaikke se periaatteessa tehty ja nähty mitä nähdä haluttiinkin täällä tällä kertaa.

Löyty Keke Vaara rantakassi

Paikallinen aamujumppa

Vedestä nousee kasvi?

Nyt keskitytään nauttimiseen, etenkin kun Miriella the huonesiivooja tuli vapaapäiviltään ja alkoi askarrellla peitto- ja pyyhetaidetta.

Ilta istuttiin alabaarissa tuttujen kanssa ja parannettiin maailmaa josta tuli erittäin paljon parempi paikka elää välittömästi. Jokusella oluella ja parilla hyvällä sikarilla saattoi myös olla osuutta asiaan.

Vähän niinkuin sinnepäin retki kolmeen siirtomaa-ajan kaupunkiin

Aamulla herättiin jo viideltä että ehdittiin allaskioskille aamupalalle kun retken Trinidadiin, Santa Claraan ja Cienfuegosiin oli kerrottu lähtevän jo 6.20 hotellin edestä. Siinähän me sit bussia päivystettiin ja vain 10 minuuttia myöhässä se tuli. Innollla tarjottiin voucheria oppaalle joka sanoi: Njet, onky russians ja hätisti meidät sivummalle maisemaa rumentamasta.

Seuraava bussi huoli pelkkiä saksalaisia ja sitä seurannut vei brittejä lentokentälle. Neljänteen kelpasi taas vain venäläiset... 50 minuuttia myöhässä sitten oikea bussi saapui. Välillä oli kasvatettu tattia otsassa ja koitettu soittaa matkanjärjestäjölle että mitä v****a, meni onneks vastaajaan.Kansainvälinen opas katsoi voucherit ja häki peremmälle bussiin. Seuraavalla hotellilla oli ilmeisesti porukka kyllästynyt odottamaan ja opas kimpoili aulassa viitisen minuuttia etsimässä retkeläisiä ja tuli sitten takaisin kehottaen kuskeja ajamaan.

Seuraavalta hotellilta piti tulla tuttupariskunta joka on häämatkallaan kyytiin ja jokunen muu suomalainen, muut pääsivät kyytiin mutta häämatkalaiset opas käännytti kylmästi ovelta ja ilmoitti että heille ei ole varausta! Tästähän muut suomalaiset nosti kohtuullisen metelin ja kun sattumalta matkanjärjestäjä juuri samalla hetkellä suostui vastaamaan annettiin kohtuu karvasta palautetta mutta bussihan liikkui jo... Nuoripari siis jäi matkasta mutta oppaan puhelin soi hetken päästä ja tumman kundin korvat punastui aika napakasti ja hapuileva katse tavoitteli suomalaisia masentuneen näköisenä. Ilmeisesti palaute oli mennyt perille! Mutta tunnelma oli jo vähän pilalla.

Ajettiin maalaiskylien kautta kohti Santa Claraa ja opas kehui vuolaasti Che Guevaraa jonka mausoleumi ja museo olisi paikkakunnalla. Mieleen tuli innosta ihan amerikkalaiset herätyssaarnaajat, pari kertaa ajattelin kysyä koska hän oli nähnyt valon... Museo ja muistomesta oli aika hinteliä anniltaan, vallakumouksessa kuolleiden muistolaattoja seinäällä ja museossa Chen helistimiä ja koulutodistuksia sekä julma kasa eri kapinoissa käytettyjä aseita ja maastopukuja, Vatikaanissa on vakuuttavammat reliikit. Kuvaaminenkin oli kielletty ja paikallinen varuskunta valvoi kieltoa. Lisäksi mestaan oli melkoinen jono ja opas otti jo portailla hatun pääästään. Varsin turhaan käytetty tunti + matka pois reitiltä.

Keke Vaaran aukio

Keke Vaara

Seraavaksi mentiin vuoriston kautta Karibian meren rnnalle Trinidadiin joka on 1600-luvulla vauraiden espanjalaisten sokerinviljelijöiden perustama kaupunki. Siellä olli rakennuskanta ihan uniikkia kun pojat oli jonkun kahinan seurauksena jähteneet sieltä ku suomalaiset aikoinaan Karjalasta niin että grammarikin jäi pöydälle soimaan. Makee kylä oli. Syötiin keskinkertainen lounas ja pööpöiltiin tunti ihmettelemässä kylää, ostettiin hyviä sikareita suoraan käärijältä ja kaitaliina torilta, käytiin paikallisessa siirtoma-ajan museossa joka oli yhteen restauroituun palatsiin rakennettu ja maisteltiin paikallista erikoisdrinkkiä. Ei ollut paha se.

Trinidad

Tukesin hyväksymät sähköt

Safkapaikka

Makee lattia siellä

Sitten pakkauduttiin bussiin ja ajettiin Karibianmeren rantaa seuraavaan kaupunkiin Cienfuegosiin. Se nimittäin oli kaunis. Paitsi että saavuttiin kylään just pimeän laskeutuessa. Opas ohjasi bussin aukion laidalle ja sanoi että puoli tuntia aikaa ja kannattaa poiketa lähimmässä kapakassa vessassa sillä aikataulu kusee tunteella ja tästä vedetään Varaderoon pysähtymättä. Eeva hilpaisi huolella paskaiseen vessaan ja mä otin pari kuvaa niistä jumalaisista 1800-luvun alun rakennuksista ennenkuin valo ihan tyystin loppui. Sitten mä meinasin mennä vessaan mutta siellä oli koko muu bussilasti jonossa joten käveltiin 100 metriä taidekahvilaan missä oli varmasti Kuuban siistein vessa jossa kaikki toimi niinkuin kuuluisi. Tässä kylässä olisi mieluusti viettänyt enemmänkin aikaa koska oli oikeesti kaunis mutta takaisin bussiin ja kohti Varaderoa.

Tää on sit Karibianmeri

Kolme tuntia pimeitä teitä ja tunnelma aika matalalla. Katottiin kelloa ja todettiin että joutuu ehkä meneen sinne rannan latoon vetään jotain pizzasliceä sillä menee ihan nahoille ehditäänkö enää illallisaikaan perille. Oltiin 10 vaille 10 hotellilla ja poikkeuksellisesti tippiä jättämättä singottiin itsemme sinne työmaaruokalaan ja saatiin kuin saatiinkin jotain jämiä syötäväks.

Toi keikka olis toiminu joos a) aikataulu olis pitäny alusta alkaen ja b) keikka olis tehty toisin päin! Ne kaks kaupunkia oli todella uniikkeja ja kauniita mutta se Keke Vaaran museo söi ne parhaat tunnit heti alta pois ja loppukeikka meni tavallaan vähän ohi. Paskan möivät...

Eeva meni nukkumaan ja mä kaivoin esiin Hoyo de Montereyn Epicure Specialin ja vetäydyin kirjoittelemaan tätä Cigar Loungeen parin oluen kanssa. Jos huomenna keskittyis rantaelämään ja hyvinvointiin. Erittäin miedot peittotaiteet täällä, en viitsinyt edes kuvata