maanantai 30. kesäkuuta 2014

270 km uintia Bielsko-Bialaan ja surffaava softail

Aamulla saatiin kuin saatiinkin pakata sateettomasti, vaikka koko päiväksi oli luvattu elämää suurempaa kaatosadetta. Eli nautittiin kutakuinkin tulvattomasta tiestiä juuri niin kauan kuin pystyttiin, melkein kymmenen kilometriä...

Jutunhan siis teki entistäkin jännemmäksi Marjon takarengas, joka oli kulunut ihan silmissä niin, ettei kulumamerkki enää ollut urassa vaan jo ihan pinnassa. Tarttee varmaan välttää lätäköitä ja muutenkin ottaa melko varovaisesti kun nää tiet on muutenkin liukkaita sateella. Ja sit ne urat on ajoittain aika villejä. Onhan nää parantunu viime kerrasta mutta kyllä sitä rypylää vieläkin löytyy.

Hyvä valinta Puolan sateisiin

Siis eilenhän me vielä oltiin suunniteltu Slovakian puolelle menoa, mutta illalla Tossu tekstaili, että he olis lähdössä Tsekeistä jonnekin pohjoisen suuntaan ja ehdotteli tällejä Bielsko-Bialaan joka on kuulemma kaunis kaupunki. No eikun sieltä majoitus varaten ja sateessa tuuppaamaan.

Alkumatkasta tie ja sadekin oli vielä suurinpiirteein siedettävää, mutta kun lähestyimme Tarnowia törmättiin ihan tolkuttomaan 10 kilometrin jonoon jonka aihetti kaupungissa olevat liikennevalot! Ja silloin alkoi tulla vettä. Siis vettä... Siis niin paljon vettä että edes Hanxin parempi sadeasu ei pitänyt kuivana.

Mulla on aikoinaan hankittu jokin yksosainen viritys joka kyllä normaalioloissa toimii, mutta ei sitä varmaan syvänmeren sukellukseen ole tarkoitettu... Kymmenen kilometrin jonossa likoamisen jälkeen tuntui että kuivaa ei ollut edes ajatuksissa. Lisäksi tie oli kuoppainen, urainen ja varsin liukas. Tällaisina hetkinä tulee ihan vähäks aikaa mieleen että miksiköhän me lähdettiin kiduttamaan itseämme moottoripyörillä pitkin vieraiden valtioiden teitä. Onneks se tunne menee oikein nopeesti ohi heti kun aurinko vain paistaa.

Tänään ei sit paistanut. Krakowan ohituksessa oli taas edessä kunnon ruuhkat ja Eevalla alkoi pyörä oikutella, ei meinannut huolia oikein noita vaihteita sisään ja etenkin ykkönen ei meinnnut suostua. Onneks on vääntävä kone ja lähtee se kakkosellakin liikkeelle...

Viimeiset 70 km Bielsko-Bialaan oli aikalaista henkiinjäämistaistelua. Tossu viestitti olevansa tienposkessa jossain Tsekeissä takalaakerit hajonneena. Onneks lähellä oli paikallinen huolto jossa juuri ne laakerit oli asennettu neljä vuotta sitten. Tuttu paikka siis.

Me jatkettiin hartiat kyyryssä kuin keskiajan taistelijat sitkeästi kohti kohdetta - niin ja tie oli oikein huono! Sitä vanhaa perinteistä Puolalaista kamaa. Kaikkea tuli eteen, pienessä kylässä tuli nähtyä miten 350 kiloinen softail nousee plaaniin! Täysin odottamatta tiellä oli 25 cm syvä joki joka oli parikymmentä metriä leveä! Ei se malmikasa jaksanut plaanata ku muutaman metrin ennenkuin upposi sinne pohjalle komean vesiroiskeen säestämänä. Voin kertoa että pelästytti. Niin muuten tyttöjäkin joilla on sentää sata kiloo kevyemmät pyörät.

Perille kuitenkin päästiin. Jostain syystä huone on nyt koristeltu märillä romppeilla,. Jotain hyvääkin sentään, kun lilluttiin jumalaisessa kuumassa kylvyssä ja poikettiin kulman ravitsemusliikkeessä nauttimassa  erinomaiset pizzat. Tossu viestitteli myöhemmin, että mopo on korjaamolla ja aamulla kuulee tuomion että miten käy. Me otettiin huoneet myös toiseksi yöksi, ei noita märkiä kamoja huomenna pysty mitenkään päälle virittelemään. Jäädään ihmettelemään kylää...

Ensin tossa liotettiin kamat puhtaiks ja sitten ittemme

Viehättävä huone oli kyl

Koristelu menossa


Motoristit muuttaneet sisään ;)

Näkymää hotellin ovelta vanhalle suurtorille

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Jaakko Teppo kohtaa Puolan maaseudun

Tänään taas urakoitiin. Matkaa ei ollut kuin 380 km mutta kyllä siihen sai yhdeksän tuntia tärvääntymään ja kaikkea omituista meinas taas tapahtua...

Aloitettiin aamupalalla joka oli puolalaisittain melkoisen messevä. Oli ihan nakkia ja pekonimunakasta. Pikkuisen tiputteli vettä kun pakattiin pyörät mutta ei mitään turhia kumipukuja päälle kannattanut laittaa.

Nyt laitoin GoPron takaraivolle ja säädin sen ottamaan kuvan minuutin välein. Sattuu sit tulemaan jotain kuvaa tai ei. Kaunistahan tuolla on ja paska haisi niinkuin kunnon agraarimestalla kuuluukin.

Näissä nykyisissä navigaattoreissa kun on kaikki mahdolliset kikkareet niin tietenkin siellä on myös MP3 soitin. Ja mähän oon vahingossa sinne tuupannut muutaman tunnin sopivaa matkamusaa. Juuri kun se ensimmäinen tymäkkä paskan lemahdus tunkeutui sieraimiin alkoi korviin tulveksia Jaakko Tepon ehkä maailman kaunein rakkauslaulu Hilma ja Onni. Siinä mä ajelin pitkin Puolan paskanhajuista maaseutua kiljuen kypärän sisällä duettoa Jaakon kanssa ja elämä oli varsin kohdallaan!

Puolan maaseutua

Puolan maaseutua kauneimmillaan

Ei tääkään paha oo
Liikennekulttuuri on täällåä vähän parantunut, mutta aika kauheeta se on vieläkin. Monen monta paskahalvausta oli tulla ja kalsarit sai vaihtaa päivän päätteeks. Audit ja Mersut survoi surutta kolmen pyörän sekaan katsomatta onko tilaa vai ei. Kommunikaatiosormi oli lujilla ja pari kertaa oli ihan hilkulla etten potkaissut oikeen puolen peiliä maisemaan kun kerran niin kohdalle sen toi...

Oikein kerran päästin tytöt edelle että saisin GoProlla heistäkin ajokuvaa ja senhän sit arvas miten siinä meinas käydä, eka liittymä pitkäks kun oli niin tunnetila päällä... Ei siinä mitään korvaamatonta tapahtunut mutta kyllä mun on saatava noi headsetit toimimaan muutenkin ku Jaakko Tepon nkanssa että uskaltaa päästää rouvat keulille ja saa huutaa takaa että seuraavasta oikeelle. Mulla kun on se navigaattori. Joka soittaa Jaakko Teppoa...

On täällä vieläperinteisiä arvojakin...

Tytöt pakenee horisonttiin... Helppoahan se on sporttipyörillä...
Taukoja pidettiin tarpeen  mukaan, eli aina kun hermo alkoi olla kireällä paikallisten autoilijoiden kanssa ja Jaakko Teppo vaihtui Viikatteeseen. Taukopaikat oli kyllä kohdallaan kun täällä alkaa noi fasiliteetit olla oikeesti kohdallaan jo nykyisin.

Keitto syötiin välillä aika uudessa paikassa tien varrella ihan Lublinin  kaupungin laidalla. Mahtavan hyvää, ja tunnelmaa ei onnistunut pilaamaan edes omistaja Kristos joka on ollut Lontoossa töissä, jolla on 5 miljoonan slotyn talo ja museoitu mersu ja jonka vaimo oli just laittanut Kristoksen kamat ikkunasta pihalle ja joka oli puolen päivän paikkeilla senverta silmällään että henkilökunta ystävällisesti pyysi häntä olemaan häiritsemättä maksavia asiakkaita... Marjokaan ei heltynyt iskuyrityksille. Mutta keitto oli oikeasti ihan jumalaista ja paikka hieno!

Perusmesta

Tää oli aivan valtavan hyvä

Interiööri kohdallaan


Illalla päästiin sitten Hotelli Hibiskukseen. Aivan loistava paikka ja ihana henkilökunta. Ihan pakko kyllä mainostaa. Kahden hengen gourmettasoinen illallinen juomineen parikymmentä euroa ja isäntä kysyi että siirtääkö 55- Cadillaccinsa että saadaan pyörät parempaan paikkaan. Sanottiin ettei tarvii...

Huomisesta ajatus oli että oltais menty Slovakin puolelle, mutta Tossu kontaktoi ja ehdotteli tällejä Bielsko-Bialaan joten varmaan me sinne suuntaan suunnatan.

55 Caddy, erittäin hyvin entisöity

Tien varressa mutta viehättävä ja hyvä ruoka. Edullinenkin.

lauantai 28. kesäkuuta 2014

Puola ei ole maa tai kieli vaan olotila...

Aamulla jätettiin mukava majoitus taakse ja pakattiin kamat pyörille. Vinasta poistuminen onnistui ilman että kukaan ajoi meidän yli vaikka pari tiukkaa tilannetta meinasi olla. Tuntuu että siellä maksettaisiin kohtuullisen hyvää tapporahaa motoristeista...

Kuvia ei matkalta juurikaan ole kun GoPron akku oli kuivunut ja varsinaista kameraa ei kehdannut käyttää siinä katastrofissa jota Liettualaiseksi liikenteeksi kutsutaan. Aikoinaan Puolassa pelkäsin moottoripyörän kanssa ja nyt sama toistui Liettuassa. Hipovia ohituksia törkeällä nopeudella paikoissa joissa ei ole näkyvyyttä ja kolmen pyörän letkaahan voi kiilailla mielin määrin ja tunkea siihen väliin etupyörää hipoen...

Liian hyvä navigaattori teki myös pienen yllätyksen! Olin laittanut mahdollisia reittelä Tyren avulla Garminiin sisään ja tietenkin suorin/nopein vaihtoehto menetelmällä. Tarkoitus oli mennä livakasti Vilnasta Bialystokin paikkeille, mutta siinä vaiheessa kun alkoi tulla liikaa viittoja Valkovenäjän rajasta vihellettiin peli poikki ja vilkaistiin paperikarttaa.

Aivan oikein, paras ja suorin reittihän olisi koukannut parikymmentä kilometriä Valkovenäjän puolelta. Hitto kun näissä on nykyään oikeesti koko euroopan kartat. Muttei tolkkua siitä minne maahan pääsee ilman viisumeita ja paperisotaa...

Tehtiin sitten pieni kolmenkymmenen kilometrin ketunlenkki että päästiin oikeaan suuntaan. Ei mitään uutta sekään. Puolan puolella pitää erikseen mainita että vähän edes on liikennekulttuuri parantunut. Mutta vain vähän. Muistokirjoitusta mietin vain puolen tunnin välein entisen ajan vartin sijaan...

Tie Bialystokiin oli kuitenkin oikein kaunis ja yllättävän hyväkuntoinen. Huomiota kiinnitti erityisesti ihmisten tapa auttaa uusavuttomia haikaroita jotka ei enää hallitse perinteisiä rakennusmenetelmiä. Moneen puhelintolppaan oli askarreltu pieni lava että ison linnun on helpompi tehdä kestävä pesä sinne ylös.

Ajettiin vähän Bialystokin eteläpuolelle pieneen kaupunkiin nimeltä Bielsk Bodlaski. Kartan merkintöjen mukaan sen pitäis olla jotenkin kaunis paikka mutta me ei varsinaisesti löydetty viiden satavuotiaan puutalon kokoelman lisäks sieltä muuta kuin sosialistisen realismin kukkasia...

Kauheesti siellä muisteltiin sitä paavia, Johannes Paavali toista joten meille tuli mieleen että mahtaisko herra olla täältä kotoisin. Aukioita ja kaikkia oli hänelle nimetty.

Hotelli oli samaa sosialistisen realismin mallia, mutta ei onneks kovin kallis. Ja ravintola herätti kummia Kaurismäkeläisiä tunnelmia. Jumalaton halli muutamalla pöydällä ja valtavan tylsistyneellä tarjoilijalla. Osittain saattoi johtua siitä että olimme ainoat asiakkaat kioskissa. Ruoka oli kuitenkin syötävää ja kolmen hengen lasku kaikkineen oli jotain parin kympin luokkaa!

Eikun huomista suunnittelemaan. Tässä pari tunnelmapalaa:

Meillä oli ihan koko ravintola varattuna

Ne viis vanhaa taloa

Mutta pytty on desinfioitu!

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Vilnassa vielä, ja mopo toimii taas! Hipit soittaa jatsia...

Aamulla toimintasuunnittelma oli varsin selvä, tytöt kylää ihmettemään ja Juha ihmettelemään paikallista Harrikkapuotia. Jos vaikka saisi mopon sillai ajokuntoon että huomenna uskaltaisi jatkaa matkaa Puolan suuntaan.

Kontrtistimo oli laittanut osoitteen tekstiviestinä ja navi ohjasi puodin ovelle juuri kun se aukesi. Palvelu oli oikein ystävällistä ja alta aikayksikön oli pyörä nostopöydällä ja mekaanikko vatkasi takapyörää. Totesi laakerien olevan ihan hyvässä hapessa ja ihmettelevänsä ihan kauheesti kolinarohinaa joka kuului kun ajoin pyörän sisälle.

Tutkittiin miehissä paikkoja ja huomattiin, että yksi ketjun lenkeistä on pettämännä ja ketju on siitä kohdasta sen verran venynyt että ei oikein meinaa nousta hampaalle... Ja just kun mä kaikki katsoin ennen lähtöä Ei voi nykyisiin ketjuihin luottaa, alle 30 000 ajettu ja jo paskana.

Tästä kioskista ei siis apua saanut kun pojat kauheenosaaottavana selitti että meillä vaan näitä uusia joissa on kumilanka... Mä en siitä pahoittanut mieltäni kun olihan mulla jatkopala mukana. Tosin tarkemmin tutkittuna vääränmalliselle ketjulle. Edellisille olisi sopinut.

Onneksi palvelu toimi ja kundit katsoi mulle paikan jossa olisi kuulemma kaikenlaista kikkaretta tarjolla. Olin senverran tyytybäinen että ostin kannatuksen vuoksi puodin paidan kun noi ei halunnu mitään korvausta vaikka kaks ukkoo oli tunnin uhrannu aikaansa projektiin.

Uusi osoite naviin ja sieltä löytyi oikein kiva pieni custon paikka. Pojat rakentelee cafe-rasereita ja customoi harrikoita. Ja oikeenlaiset ketjut löytyi ja kun kaikkea juteltiin niin en meinannut päästä pois paikalta vaikka uudet ketjut oli jo paikallaan kun  puodiin pitäjä halusi jutustella edunvalvontakuvioista euroopan ja suomen tasolla ja osviittaa miten etujärjestö kannattaa rakentaa. Laski siinä sivussa aika pienen hinnan ketjuille ja töille kans.

Julmasti vanhaa mopoa siinä kioskissa

Vähän epätarkka mutta idea taitaa selvitä...

Sillä välin tytöt kierteli kylää ja nautti elämästä...

Illemmalla mentii syömään kauniiseen pieneen ravintolaan vanhaan kaupunkiin. Simpukat valkoviinikastikkeessa sai messevän hymyn naamalle. Samalla katseltiinloiskiehuntaa siinä kulmilla. Satuttiin vissiin jotenkin kultturelliin kadunkulmaan syömään kun kaikki turistikierrokset pysähtyivät siinä. Ei varmaan pelkästään meidän takia.

Käveltiin kaupungilla ja käytiin katsomassa Vilnan vanha linnavuori. Komeat oli maisemat! Marjo siitä poikkesi samoilla lämpimillä majoitukselle parantelemaan jalkojaan ja Eevan kanssa jatkettiin ihmettelemään vanhan kaupungin kujia. Saatettiin poiketa jossain pubissakin.

Illan lopuks istuttiin puistoravintolassa kuuntelemassa kuinka hipit soitti jatsia hammondilla ja laitettiin Eevan pyörän peili kiinni kunnolla että näkee taakse huomenna kun poljetaan isoa kovaa Puolan suuntaan
Tommosen tornin ovat tohon rakentaneet

Linnavuori ja viimeiset jämät linnasta

Hammasratasvaunulla pääsi ylös

Hieman vanhaa muuria vielä jäljellä

Maisemat tornin huipulta oli komeat

Pieni ja idyllinen goottilaistyylinen kirkko

Kirjallisuudenkadulla oli joku kiinnittänyt taidetta seinille

Kun vihdoin saa tuopillisen menee ilme keskittymisen puolelle



torstai 26. kesäkuuta 2014

Työpäivä Tartosta Vilnaan, vilosohvillista pohdintaa...

Että sillai. Aamulla vedettiin aamupala sovelletusti ja pakattiin mopot. Tien päällä oltiin jo puoli ysin paikkeilla ja sitten sitä riittikin. 578 km josta melkein puolet kumipuvussa maailman liukkaimmilla teillä! Etenkin mimmeillä on vähä voittajaolo.

Siinä ajellessa oli aikaa miettiä syntyjä syviä kuoppaisten teiden ja kaatosateen  seassa. On se ihminen veikee kapistus kun tällaista tekee ihan vaapaaehtoisesti ja osittain jopa nauttii tästä. Ja haikara on ihan törkeen iso tipu kun sitä tuijottaa silmiin metrin päästä yhdeksän kympin vauhdissa...

Se siitä filosofiasta.

Oikeesti, matka oli pitkä ja raskas ja alkumatkasta jo alkoi mun mopo pitää eika vekkulia ääntä aina kun jarrutteli ja samalla takapäähän tuli ntooooooodella villi voblausefekti. Joka sitten potenssissa kasvoi kun tie oli sateen kastelema. Mitä se oli melkein koko iltapäivän!

Ilmeisesti siellä on laakerit huutamassa hoosiannaa. Onneks huomenna on meininki pysyä paikoilaan täällä Vilnassa ja Konttisen Timo mulle etsi paikallisen kioskin osoitteen, joten kun mimmit lähtee kulttuuririentoihin (luetaan shoppaamaan ja jäätelöbaareja kiertämään) mä meen varmaan arpomaan uusia laakereita takapäähän.

Tää hotelli on muuten ihan loistava! Omalle sisäpihalle mopot parkkiin ja taidetta seinillä. Jopa vessassa! Eteisessä taidegalleria ja sijainti käytännössä vanhan kaupungin keskustassa. Ja hinta about 15 €/yo/pää. Kysymällä saa nimen. Muuten pantataan omaan käyttöön. Isot ja imelän upeet tilat! Katsokaa vaikka:

Komee huone ja oikein iso punkka

Taidetta ja käyttötaidetta kylppärissä

Meillä on oma taidegalleria eteisessä

Näkymää ulko-ovelta

Tän näköinen galleria

Vanhan kaupungin ravintolaosastoa

Poikettiin syömässä loistavat kanat ja juomassa makoisat paikalliset oluet vanhan kaupungin kävelyosastolla. ehkä täällä huomisen saa jotenki kulumaan. Tsin mimmit uhkaili että jos on oikein paska keli ylihuomenna niin täällä saattaa joutua patsastelemaan vielä pitempäänkin.

Valuutta on liti-loti-lati osastoa. Eli ihan yhtä hupenevaa menemään ku eurotkin. Bensa sentään on halvempaa...

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Haikaroita ja hassuja kylännimiä

Aamulla herätys oli varsin aikaisin ja jo varttia ennen seitsemää oli pyörät perinteistä lähtökuvaa vailla pakattavana kämpän edessä.

Perinteinen lähtökuva, jo vuotta X

Eli kamat laitteisiin ja satamaan. Marjo siellä jo odottelikin ja laivaan päästiin melkoisen ripeästi. Mopot kiinni ja aamupalapöytään. Ensimmäinen lasti oli jo tuulensuojassa ennenkuin edes saatiin köysiä irti laiturista. Ilma näyttää onneksi melko hyvältä, ei varsinaista sateen hajua ollenkaan.

Marjo köyttää mopoa isoon veneeseen

Aamupala maistuu

Tytöt nauttii auringosta, riittävästi vaatetettuina...

Tallinnasta ajettiin tankkauksen ja sivureittien kautta ulos ja maantie kutsui. Alkumatka oli melkoisen tylsää konetietä ja sitten eteen osui onneksi sopivan tasaista vauhtia kulkeva rekkaosasto.

Maisemat olivat kuitenkin kauniita ja kattohaikaroita alkoi esiintyä pesillään ja tien varsilla varsin tanakkaan malliin. Lisäksi hauskuutta aiheutti paikalliset kylän nimet joista nostona tarvitsee erityisesti mainita Möhkylä...

Tartoon rantauduttiin siinä kolmen kantturoissa ja Garmin osasi ajattaa suoraan majoitusliikkeen eteen. B & B tyylinen mesta kilometrin päässä keskustasta ja omakotialueella. Viehättävää ja halpaa. Ja Svetlanan tytär puhui jopa sen verran englantia että saimme asiamme hoidettua ilman suurempia käsirysyjä.

Mopot vielä kadulla majoituksen edessä

Hedelmänmyyjä kadun toisella puolen.

Pikainen vaatteiden vaihto ja naaman perkaus ja kävelemään kylää kohti. Viimeeksi kun minä olen Tartossa ollut oli maaliskuun loppu, loskaa ja pimeää. Nyt kaupunki näyttää aivan toiselta!

Emajoen rantaa taaperrettiin ja joen toiselta puolelta löytyi kasvitieteellinen puutarha ja mitään en mahtanut, ne löysi portin! Eli siellä filmi paloi ja huokailua kuultiin. Ok, oli se aika kiva ja hyvin rakennettu...

Emajoen rantaa

Kasvit sisäkkäin

Veikeitä rakennelmia

Lätäkkö kasvuston keskellä

Taidetta kukkien keskellä

Seuraavaksi osuttiin raatihuoneen torille, poimittiin infopisteeltä kartat mukaan ja vetäydyttiin hyvin ansaituille juomille terassille perehtymään paikalliseen topografiaan. Mulla se meinasi mennä ihan ohi, paikallinen topografia siis, kun pöydässä oli pieni lätkä jossa oli neljä nappia. Palvelua, juomaa, lasku tai peruutus. Pitihän sitä painella ja kas, Ingrid toi juomaa lisää, ja siitä toisesta napista sai suoraan laskun! Teknologia on ihmeellistä...

Raatihuoneen tori, oikealla nappuloita...

Kivoja terasseja täällä

Seuraavaksi punnerrettiin tähtitornin mäelle ja löydettiin jumalaisen kauniita kujia ja raviintola Edvard Wilde jossa syötiin erittäin maittavat eväät. Hieman sivummalla joten ei mikään riistohintainen ja valtavan hyvää evästä! Kolmen hengen eväät juomineen kaikkineen alle kuus kymppiä, eikä muuten mietitty mitä syödään. Tilattiin sitä mikä tuntui hyvältä.

Poikien kanssa henkeviä juteltiin...


Kierreltiin vielä kaupunkia ja löydettiin ihan majoituksen vierestä paikka mistä saatiin sähkötupakoihin lisää lientä ja kaikkia pieniä tarveaineita. Nyt kehtaa taas jatkaa matkaa.

Kyljelleen ja huomenna kohti Vilnaa.

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Pakkailua tämän kesän kesäretkelle

Huomenna aamulla pitäis lähteä taas jonnekin pitkin tietä. Tänä vuonna ei ole kovin suuria suunnitelmia tehty, kunhan jonnekin... 25.6. on varattu laivaliput Tallinnaan ja 12.7. olisi tarkoitus olla Tukholman satamassa palaamassa kotiinpäin.

Siinä välissä olisi sit aikaa mennä sinne missä näyttäisi olevan hieman paremmat kelit kuin täällä kotisuomessa.

Nyt on siis pakkaus menossa, katsotaan mitä kaikkea noihin uusiin megalomaanisen kokoisiin laukkuihin saa mahtumaan. Ja iskeekö varustelukierre kun kummallakin puolella pyörää on 250 litraa tilaa ja perässä saman verran... Ai niin, ja sivulaukuissa on vielä vahvistetut kannet ja lenkit päällä.

Jos vaikka Unkariin eksyisi ja palinkaa ostaisi, sitä kirsikanmakuista kun se hyvää on.

On ne vaan julman kokoiset!

Eikun pakkaamaan!