Aamupala hotellilla oli ihan loistava! Suorastaan urheiluopistomainen. Johtuu ehkä siitä, että hotelli mainosti itseään urheilu/ulkoilu painotteisena. Samalla ehkä selvisi syy kaikkien ravinntoloiden aikaiseen sulkemisaikaan illalla. Tää kylähän elää ulkoiluaktiviteeteista. Tarjolla on purjehdusta, vuorikiipeilyä, melontaa, maastopyöräilyä ja vaellusta. Eli me vanhat jäärät koukkupolvinemme osuttiin Pohjois-Italian liikuntakeskukseen! Ei haittaa, annamme halukkaiden liikkua haluamallaan tavalla!
Eilen illalla ei siis päästy Bastioille asti, vaikka kovasti sitä kehuttiin ja yritettiin. Eli tänään aamulla uusiksi. Kamat autoon, ja kun Eeva oli vielä löytänyt itselleen halvat ja hyvät kengät, kohti Bastionia. Auto parkkiin kohtuullisen ahtaaseen parkkihalliin ja funikulaarilla korkeuksiin.
Tällä kertaa sää helli ja otettiin ensimmäinen tunti varsin rennosti nauttien virvokkeista ja aivan jumalaisista maisemista. Täältä olisi saanut hyvää ruokaakin, mutta eilen ei vaan mitenkään ehtinyt paikalle.
Kaikki kiva loppuu aikanaan ja tultiin alas, pakkauduttiin autoon ja lähdettiin kohti Piemonten kukkuloita. Gardan rantaa ajettiin tunneleissa ja rannalla ja taas tunneleissa. Maisemat oli huikeen upeita, etenkin niissä ei tunneli osuuksissa. Hieman hidastahan toi Gardan rantojen ajaminen on ja loppuvaiheessa alkoi sadekin jo uhkailla.
Suoriuduttiin moottoritielle ja silloin taivas repesi. Ihan heti en muista sellaista sadetta kun ajoittain päälle saatiin. Vettä tuli niin että pyyhkijät ei meinanneet saada duuniaan hoidettua. Ajonopeudet moottoritiellä tippui koko jonon osalta ajoittain reilusti alle 80km/h. Ei se vesiliirron vaara, mutta kun ei mitään nähnyt siltä monsuunilta.
Perille Piemonteen kuitenkin päästiin, pieneen Agrikulturapaikkaan Birch- nimeltään. Isäntä puhuu lähinnä huonoa saksaa murteellisen italian lisäksi, mutta paikka on varsin viehättävä ja nyt ollaan oikeesti keskellä ei mitään Piemonten kukkuloilla. Nautittiin tervetuloviinit ja lähdettiin kävelemään kohti läheistä kylää.
Jonne oli hieman kiivettävää, ja juuri alkoi taas sataa. Mutta maisemat oli huikeat, ja sadekin loppui juuri kun löydettiin joku ilmeisesti pyhiinvaelluspolku jossa oli harmoonisessa maisemassa kukkien keskellä kivipaaseihin kuvattuna pääsiäisen tapahtumat. Kierrettiin se puolittin ja mentiin etsimään ravintolaa johon agriculturan isäntä oli meille varannut pöydän.
Saatiin hätistettyä random karvainnen kissa kyydistä juuri ennen ravintolaa. Kissa lähti seuraamaan meitä yhden talon pihasta ja oli ilmeisesti päättänyt, että noita hippejä pitää valvoa etteivät tee mitään arvaamatonta. Sen verran tiukasti seurasi meitä melkein koko kylän ympäri.
Löydettiin se ravintola. Juotiin keittiön aukeamista odotellessa ihan loistavaa paikallista valkkaria todella kauniissa maisemissa ravintolan takapihalla ja siirryttiin sitten sisätiloihin nauttimaan viiden ruokalajin illallisesta. Kaikki oli hyvää, mutta pääruoan jänes oli päässyt lirvahtamaan kuivaksi. Mutta muut loistavat maut ja etenkin huippu viinit yhdistettynä loistavaan ja ystävälliseen palveluun sai antamaan kaiken anteeksi.
Elikkäs ravintelin nimi on Filippo ja sijaitsee Albaretto Della Torressa keskellä ei mitään Piemonten kukkuloilla. Nää vaan on niin huikeita paikkoja. Kantsii tulla jo niiden viinienkin takia. Ny nykkumaan että jaksaa huomenna mennä Ligurian rannikolle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti