sunnuntai 9. heinäkuuta 2023

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita Hangon suunnalla

Aamulla herättiin suhteellsen aikaisin ja laitettiin itsemme lähtövalmiiksi. Ajatuksena oli tyhjentää septi ja lähteä työntämään purjeilla Hangon suuntaan, kun sään pitäisi olla kohdallaan. Ajatus toimi hyvin septin tyhjennykseen asti... Septitankilla oli ilmoitus että "septin tyhjennys 5€, mikä sinällään olisi ollut ihan fine, mutta ongelmana oli että septin tyhjentäjä tulisi paikalle vasta kello 10, ja me oltiin tankilla kello 8...

Ei sitten tyhjennetty septiä. Ajettiin koneella melkein maili väylälle ja nostettiin purjeet. Siitä alkoi hauskuus! Vedeltiin Hankoon päin kauniissa puoliaurinkoisessa säässä melkein kuuden solmun keskinopeudella. Vanha rouva lähti ihan laukalle, ja iso osa matkasta taitettin melkein runkonopeudella yli 7 solmun vauhtia. Harvoin on ollut näin hauskaa merellä.



Saako käyttää punaisia housuja, kun on kiertänyt Hankoniemen purjeilla? Ainakin Kap Hornin kiertäneille se on sallittua, meille Hankoniemi vastaa tässä vaiheesa kyllä Kap Hornia  ihan tunteella. Hauskuus loppui kuitenkin maili ennen Hangon satamaa. Kelattiin genua sisään ja Juha koetti laittaa koneen käyntiin että saataisiin kippo tuuleen ja isopurje sisään. Mitään ei tapahtunut, vaikka kuinka starttinappia paineli. Ja samalla alkoi sataa kauniin auringopaisteen jälkeen.

Juha ajeli hissukseen satamaa kohti purjeella ja Eeva alkoi soittamaan satamiin että miten siellä olisi tilaa. Itämeren portissa oli yksi paikka vapaana, ja kumivene läksi tulemaan vastaan ja hinaamaan oikealle paikalle. Juha ilmoitti että kyllä tää näillä tuulilla purjeillakin satamaan menis, mutta Hangossa oli vielä meneillään Hangon regatta ja yhden sarjan kilpailu, jota ei haluttu häiritä. Niinpä satamakapteeni tuli kumiveneellä hinaamaan meidät. Saatiin kylkikiinnityspaikka isojen veneiden laituriin. Itseämme paremmassa seurassa siis, tässä ei taida muita alle 65 jalkaisia olla,mutta tähän meidät saatiin hinattua helposti.

Laitettiin maasähköt ja käytiin ilmoittautumassa satamakonttorissa savun hälvettyä ja lähdettiin kauppaan hakemaa elintarvikkeita. Sen reippailun jälkeen Juha kokeili ihan akateemisesta mielenkiinnosta lähtisikö kone tulille. Lähti kuin palmun alta! Ilmeisesi starttiakku on tuoreeltaan valmis. Ei voi näköjään Biltemalaatuun aina luottaa... Onneks on takuu voimassa.







Tehtiin hyvät eväät kanasta ja saunottiin kunnolla. Syötiin ja viihdyttiin kannella kauniiss auringonpaisteessa. Ilman tuota startiongelmaa päivä olisi olut täydellinen. Katsotaan mitä huomenna saadaaan aikaan.






Kuvien järjestys on vähän hassu, mutta niillä mennään mitä sataman netti antaa myöten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti