Aamulla aamiaisen jälkeen tehtiin lähtöä. Lähtö meinasi vähän viivästyä kun Eeva jäi jumiin vierassataman roskakatokseen. Ei puhelinta mukana, ei kulkijoita lähellä ja Juha vaan lueskeli aamun posteja ja nettipäivityksiä veneellä. Sitkeän yrityksen kautta ovi kuitenkin suostui aukeamaan ja köydet saatiin irti naapureiden ystävällisellä avustuksella.
Septi oli ajateltu tyhjentää, mutta se kaverin kivitalon kokoinen 60 jalkainen purkkari tuli juuri sen verran septintyhjennyksen tielle ja joku moottorivene oli juuri siihen tälläytynyt joten todetiin vaan että onhan päivä vielä huomennakin ja Nauvossa on mahdollisesti väljempää. Puskettiin koneella kohti Ruissaloa ja katsottiin miten lajitoverit rakensi innokkaina Ruisrockin lavasysteemejä.
Tuuli oli varsin navakka ja melkein vastainen joten ajettiin koneella ja koettiin pesukonemaista linkousmeininkiä Airistolta tulevan aallokon takia. Airistolla osa samaan suuntaan menevistä nosti purjeet ja alkoi kryssiä melkein koko selän leveydeltä, mutta me laiskoina ihmisinä puskettiin koneella vastatuuleen vaihtelevalla 2 - 3,5 solmun nopeudella. Ei ne kryssijät juuri sen kovempaan ainakaan tavoitesuuntaan edenneet, olipahan vaan enemmän tekemisen meininki.
Plotteri akoi harrastaa omaa elämäänsä ja etsi omaa olemustaan ajoittain. Eli ilmoitti terhakalla piippauksella aina välillä kadottaneensa yhteyden satellittivastaanottimeen ja sitten taas löytänensä sen. Onneksi oli se tabletti ja sopiva softa siihen. Kartallahan me mennään, mutta toi tabletti on hiton hyvä apuväline viittojen etsintään ja väylän noudattamiseen. Kuka sitä Raymarinen plotteria enää kohta kaipaakaan, kikkailkoot mitä kikkailee...
Nauvon vierassatamaan saavuttiin siinä hieman neljän jälkeen, ja nyt täytyy sanoa että on palvelu kohdallaan! Vastassa oli nuorimies kumiveneellä ja kysyi onko varausta ja olihan se. Kertoi sitten samointein, että menette tosta välistä ja siihen ja siihen satama-altaaseen ja se on sit siinä heti vasemmalla. Hän soittaa kaverin vastaanottamaan. Oli siis kerrankin helppoa löytää oikea paikka. Ainoo vaan että kun eilen sen netistä varasin niin en ottanut huomioon että se on kevytaisapaikka ja leveys nippanappa riittää meidän veneelle. Sai hieman askarrella fendareiden kanssa ettei kyljet naarmuunnu.
Käpöteltiin alueella ja ihasteltiin Nauvoon sataman tarjontaa ja kauneutta. Istuttiin rantabaarissa lasillisella ja arvottiin mihin ravintolaan mennään syömään. Ajatauksena oli alkuun tehdä ruuat veneellä, mutta kun niiden puolen tusinan ravintolan ruokalistoja tuli vahingossa väijyttyä, alkoi olla sellainen tennispallon kokoinen sylkikupla suupielessä, että paistetut nakit ei enää varsinaisesti tuntuneet vaihtoehdolta.
Alkoi olla kaunista ja lämmintä joten käytiin vaihtamassa kevyempää päälle ja suunnistettiin kohti yhtä rannan ravintoloista, jossa oli ihan loistavaa ahventa ja natu-valkkareita tarjolla. Voittaa muuten paistetut nakit ja Pirkka-oluen ihan sata nolla!
Käveltiin kaupalle ostamaan mansikoita ja muuta erittäin tähdellistä tarveainetta. Nätti on tää kylä. Sitten saunomaan ja harrastamaan sosiaalista elämää saunan lauteilla, sieltä on saatu tämänkin keikan aikana paljon hyviä vinkkejä ja niin kävi tälläkin kertaa.
Nyt on hyvä mennä nukkumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti