sunnuntai 2. heinäkuuta 2023

Genualla Aurajoelle

Aamulla lupauksista ja odotuksista poiketen ei satanutkaan ja aurinko paistoi liki pilvettömältä taivaalta. Matkaa Turkuun piti olla vain 15 mailia, joten ajateltiin että lähdetään kympin paikkeilla liikkeelle. Kun tuuli oli sopivasta suunnasta niin mennään pelkällä Genualla. Laiskan henkilön purjehtimista sellainen.

Suunnitelmaa alettiin toteuttaa ja kympin paikkeilla kauhean sähellyspunnerruksen jälkeen päästiin ketään ja mitään kolhimalla satamasta ulos. Airiston Portin satama ei ole kaikkein väljimpiä ja juuri vallitsevalla lounaistuulella siellä purjeveneen operointi vaatii hieman kärsivällisyyttä ja hieman tuuria, että poistuminen onnistuu mallikkaasti.

Heti sataman portilla vedettiin genua ulos ja sammutettiin moottori. Seurasi kolmisen tuntia jumalaista hiljaisuutta ja juuri oikean suuntaisen tuulen kuljettamina tultiin Airiston selkä Ruissalon kohdalle melkein 4,5 solmun keskinopeudella. Parissa kohdassa mentiin jo reilusti yli kuuden solmun vauhtia. "Kipailtiin" yhden tuoreen 30 jalkaisen purkkarin kanssa joka ajeli samalla menetelmällä, paitsi kun me vaihdeltiin genuan puolta tuulen mukaan paremman vedon saamiseksi he kikkailivat kursseilla. Ilman Ison Pukin eteläpuolella kulkevan pienveneväylän valintaa, olisivat hävinneet selvästi! Nyt tultiin melkein yhtä aikaa siihen ison väylän risteykseen, paitsi että me oli tehty avonaisemmalla isolla väylällä melkein mailin pitempi lenkki.








Hyvästä kelistä ja vauhdista johtuen tultiin Aura-joelle Turun vierasvenesatamaan jo yhdeltä ja nähtiin, että meidän varaamalla paikalla oli vielä edellinen vieras nauttimassa aamukahviaan. Vaihdon piti olla 14.00 ja me tultiin kärkkymään paikkaa jo 13 aikoihin... Ajeltiin sitten tunti pitkin Aurajokea koneella ja heti kun edelliset poistui niin kippo kiinni ja kalijalle!




Päiväksi oli lupailtu sadetta mutta sitä ei juurikaan ollut näkynyt. Otettiin kuitenkin sateenvarjotmukaan kun lähdettiin lampsimaan kohti Turun keskiaikamarkkinoita ja katsomaan olisiko siellä vielä vanhoja tuttuja kojuja hoitamassa. Ja olihan siellä. Juteltiin aikamme ja ostettiin parit hyödykkeet veneelle. Sitten sovituille poikamme Joonan ja vaimokkeensa Idan kanssa, myös koiransa Kafka oli paikalla ja sai reippaamman kohtauksen jälleennäkemisen riemusta.

Alkoi sataa ihan reippaasti, joten mentiin Förillä etelärannalle Vanhaan Rahtilaivaan olusille ja juttelemaan mukavia. Oli sen verran kylmä keli ja sade tiputti niin paljon lämpötilaa että käytiin Eevan kanssa kaupassa ja vaihtamassa lämpimämpää päälle ennenkuin syötiin Vanhan Rahtilaivan oikein maukkaat hampurilaiset. Sen jälkeen enää muuta jaksanutkaan, mentiin elpymää, huomenna on pyykki- ja kaupunkipäivä.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti