Vinales, sikareita ja rommia!

Illalla käytiin syömässä hotellin paremmassa ravitsemusliikkeessä. Tämä kioskihan on rakennettu ja dekoroitu 40-luvulla ja tätä ravintolaa on kyllä korjailtu, mutta ei juuri sen jälkeen muuteltu. Oli oikeasti aika herraskainen olo ja tunsimme ajoittain itsemme alipukeutuneiksi kunnes huomasimme että samanlaisissa kuteissa ne muutkin tänne tuli. Iltapuku olis ollu vähän sopivampi asuste... Ruoka oli hyvää muttei mitenkään loisteliasta puitteisiin nähden.

Aamulla herättiin taas aikaisin, ihan ennen sianpieraisua. Jos nyt tänään sinne Vinalesin laaksoon päästäisiin...  Bussi tuli parikymmentä minuuttia myöhässä, mutta tuli kuitenkin.

Ajettiin Miramarin  paremman kaupunginosan kautta ja katsottiin eri suurlähetystöjä ja parit Fidel-sedän kämpät. Opas selitti vuolaasti Kuuban historiasta ja nykyoloista. Keskipalkka on nykyisin 25 euroa kuukaudessa joten kovin runsaasti ei kansalaisilla ostovoimaa ole, bensakin maksaa euron litralta. Tämä tarkoitta, että esimerkiksi amerikan raudalla voisi ajaa noin sata kilometriä kuukaudessa, ja siihen menisi koko palkka. Raul Castro avasi kansalaisille rajoitetun omistusoikeuden, eli 4 hehtaaria saa maata omistaa ja viljellä, 90% tuotosta menee valtiolle mutta sillä 10 % saa tehdä mitä haluaa, vaikka myydä tai syödä ihan itse. Ajattelepa tilannetta, että viljelisit sata porkkanaa. saisit pitää niistä 10, mutta antaisit niistä 90 valtiolle. Reilua eikö? Eli mihinkäs se maaorjuus hävisikään, vai hävisikö?

Sitten siirryttiin maaseudulle kohti Vinalesia. Yks pikainen kahvitauko pidettiin ja sitten seuraava näköalaterassilla josta oli upea näkymä koko laakson yli, ja huikaisevan hyvää Pina Coladaa.

Koitettin käydä luolassa kävelyllä mutta jonot oli niin pitkät että vaihdettiin ei niin ruuhkaiseen luolaan jonka lopussa oli jonkunasteinen voodoo-show ja siitä loikittiin suoraan syömään melkoisen tavallista kanaa ja riisiä. Mutta paikka oli komea.

Seuraava kohde oli sikaritupakkatila Macondo Vinalesin toisella puolella. Tilan nuori-isäntä esitteli hienosti tilan toiminnan ja sikarien valmistusprosessin fermentoimisineen kaikkineen. Ja seuraavaksi mentiinkin sitten talolle pöydän ääreen ja isäntä ketterästi pyöräytti yhden pötkön samalla selittäen mitä tekee ja miksi.

Tämän tilan sikarit ovat puhtaasti luomukamaa, käsin valituista lehdistä tehtyjä ja suurella rakkaudella lajia kohtaan. Keskiruo´ot poistetaan ja toimitetaan tupakkatehtaille savukkeiden raaka-aineiksi ja kaikki tapahtuu käsin. Ostin sitten puntin tuotetta ja kunhan kotiin päästään niin nämä ei ole "arkikamaa". Näitä kun ei muualta saa ostaa ja se koekappale minkä isäntä tarjosi oli aivan loistava. Vastaavantasoista kamaa myydään kaupallisesti Monte Christo No 4 nimellä jos se jollekin jotain sanoo. Vertailun vuoksi yhden sellaisen röyhäytin tätä blogia kirjoittaessa ja voin kyllä kertoa että makoisampi oli tuo tilalla tarjottu!
 

Tupakkatilalta käveltiin naapuritaloon missä nuori mies esitteli kahvinkasvatusta, paahtoa ja jauhatusta ja tietenkin maistiaisten kanssa. Oli kyllä niin hyvää borkaa että ostettiin puoli kiloa papuja mukaan, käsityötä tämäkin vanhanaikaisilla laitteilla... Samalla talolla on oma ihan täydellisen hyvä snadisti miniguavalla maustettu rommi jota sitäkään ei tämän talon ulkopuolelta saa. Ostettiin sitäkin litra mukaan suurempia juhlapäiviä varten.
 

Hetki pyörittiin vielä Vinalesissa jossa oli markkinat, mutta 35 kojua samalla turistirihkamalla ei kauheasti sytyttänyt, joten käytiin vain pääkadun varrella kahvilla. Tämä kylä kyllä kiinnostaa tavallaan, ja etenkin sen muutos. Melkein joka talossa on nykyisin B&B paikka ja matkailijoita pienessä maalaiskylässä/kaupungissa on melkein enemmän kuin kanta-asukkaita. Jos tulis muutaman vuoden kulutua katsomaan minkälaiseksi elämä täällä muuttuu...
 

Sitten hotellille blogia kirjoittelemaan ja syömään. Niin, ja katsomaan millaista peittotaidetta siivoojaa on tänään saanut aikaan. Emme pettyneet...