Rannalla juteltiin tuttujen kanssa ja törmättiin eilen lomalle saapuneeseen kanadansuomalaiseen äititytär-pariin. Mamma oli 78 v ja asunut Kanadassa 51 vuotta. Puhui silti melkein täydellistä suomea, vain muutamia sanoja joutui hakemaan. Huikeita tarinoita ajasta siellä ja olojen muutoksesta. Nä tällaset hetket on hienoja. Punkes se rouva Atlantin aaltoihinkin ja sanoi että lämpimämpää ku kotona Vancouverissa...
Lounaan alla toteutettiin jo perinteiseksi muodostunut tunnin kävely pitkin rantaa hihitellen vierivieressä makaaville auringonpalvojille ja hiekkalinnoja rakenteleville lapsille. Ja lokeille jotka taas kokeilivat kokoontumista rannalle eväiden toivossa, turhaan onneks.
 |
| Linnut linnut |
Lounaalla oi taas loistavaa paellaa. "Virastoajan" päätyttyä mentiin valmistautumaan illan italialaiseen ravintolaan. Miriella oli pannut taas parastaan etenkin kun huomenna on kotiinlähdön paikka. Siellä oli sorsat jo valmiina matkalaukkujen kanssa ja hyvän matkan toivotukset.
Italialainen ravintola oli just niin paha pettymys kun kaverit varoitteli, palvelu täkäläistä tasoa ja safka samoin. Alkupalat vielä toimi mutta loppu oli aika mitänsanomatonta kuivaan kanaa ja ei niin tiramisumaista tiramisua.
 |
| Aperitiivit, viimeistä kertaa |
No mitä tästä on thän mennessä jäänyt käteen? Alku oli aika huikee, mulla oli jonkunnäköinen käsitys mihin mä on tulossa mutta Eevalle tää meinas olla aikalainen kulttuurishokki. Maa on kaunis, ja on ollut vielä kauniimpi aikoinaan. Mutta nykyään tää on jotenkin hassu sekoitus afrikan köyhyyttä, karibian lämpöä ja kauneutta ja sosialistisen realismin pahimpia puolia suoraan vanhan kunnon Neuvostoliiton ajoilta.
Ei oikein voi suositella ensimmäiseksi kokemukseksi karibian alueelta mutta ehkä toiseksi tai kolmanneksi ja etenkin extremehenkisille matkaajille. Tää on jotenkin perverssillä tavalla aikamatka 60 vuoden taakse, etenkin Havannan osilta. Siellä meidän hotelli oli rakennettu 1952 ja juuri mitään ei ollut ajan saatossa muutettu,vain hiemn korjailtu. Ravintolassa oli täysin alkuperäinen tunnelma tallella, samat seinämaalaukset, pöydät ja kattokruunut. Vettä, etenkin lämmintä, tuli vähän miten sattuu ja palvelu oli suurelta osin kuin vanhassa Neuvostoliitossa, aina sai odottaa ja proopuskaa täytettiin jos jotain tarvittiin.
Havanna itse oli sekoitus siirtomaa-ajan hienoja vanhoja taloja ja sortuvia raunioita. Hurrikaanikausi koettelee parin vuoden välein aluetta ja kaikkia ei jakseta aina rakentaa uusiksi vaan jätetään silleensä. Obispon kävelkatu on kaunis ja turistien kansoittama mutta kaksi kadunkulmaa sivuun ja koko maailma muuttuu aivan toisennäköiseksi. Oikeaksi Havannaksi jossa on paskakasat kaduilla ja hieman ränsistyneitä taloja täynnä siellä asuvia ihmisiä.
Kansa ei pääse netiin ja saa hyvin pientä palkkaa. Orjuus tavallaan on vain vaihtunut toisenlaiseen jossa isännän osa on nyt valtiolla. Korkeasti koulutettuja lääkäreitä vuokrataan espanjaa puhuviin maihin 3500 € kuukausivuokralla josta itse lääkärit saavat noin 300 €, loppu menee valtiolle. Saat 4 hehtaaria maata viljelläksesi sitä, mutta sadosta 90 % menee vatiolle, loput saat itse käyttää miten parhaiten keksit. Silti ihmiset eivät nurise kuin hiljaa itsekseen, soittavat salsaa ja tanssivat kaduilla. Ihme porukkaa...
Maaseutu on sitten ihan luku sinänsää. Hökkeleitä, paremmin tehtyjä jopa kauniita taloja ja suuria kolhoosimallisia maatiloja joista tuotto menee hyvin pitkälti valtiolle ja itse viljelijät saavat lähinnä vaatteet päälleen ja pienen elannon. Monesti mietimme että koska tulee seuraava vallankumous. Kun porukka alkaa päästä nettiin ja löytää ulkomaailmaa niin ei tää voi loputtomiin tällaisena jatkua.
Jos olis vaan oltu Varaderossa olis se oike Kuuba saattanut jäädä pelkästään bussin ikkunoista nähtäväks. Kyllä toi Havanna ja maaseuturetket kannatti.
Mutta kannattaa täällä käydä, on tää Kuuba aika ihmemaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti