keskiviikko 9. tammikuuta 2019

Vähän niinkuin sinnepäin retki kolmeen siirtomaa-ajan kaupunkiin

Aamulla herättiin jo viideltä että ehdittiin allaskioskille aamupalalle kun retken Trinidadiin, Santa Claraan ja Cienfuegosiin oli kerrottu lähtevän jo 6.20 hotellin edestä. Siinähän me sit bussia päivystettiin ja vain 10 minuuttia myöhässä se tuli. Innollla tarjottiin voucheria oppaalle joka sanoi: Njet, onky russians ja hätisti meidät sivummalle maisemaa rumentamasta.

Seuraava bussi huoli pelkkiä saksalaisia ja sitä seurannut vei brittejä lentokentälle. Neljänteen kelpasi taas vain venäläiset... 50 minuuttia myöhässä sitten oikea bussi saapui. Välillä oli kasvatettu tattia otsassa ja koitettu soittaa matkanjärjestäjölle että mitä v****a, meni onneks vastaajaan.Kansainvälinen opas katsoi voucherit ja häki peremmälle bussiin. Seuraavalla hotellilla oli ilmeisesti porukka kyllästynyt odottamaan ja opas kimpoili aulassa viitisen minuuttia etsimässä retkeläisiä ja tuli sitten takaisin kehottaen kuskeja ajamaan.

Seuraavalta hotellilta piti tulla tuttupariskunta joka on häämatkallaan kyytiin ja jokunen muu suomalainen, muut pääsivät kyytiin mutta häämatkalaiset opas käännytti kylmästi ovelta ja ilmoitti että heille ei ole varausta! Tästähän muut suomalaiset nosti kohtuullisen metelin ja kun sattumalta matkanjärjestäjä juuri samalla hetkellä suostui vastaamaan annettiin kohtuu karvasta palautetta mutta bussihan liikkui jo... Nuoripari siis jäi matkasta mutta oppaan puhelin soi hetken päästä ja tumman kundin korvat punastui aika napakasti ja hapuileva katse tavoitteli suomalaisia masentuneen näköisenä. Ilmeisesti palaute oli mennyt perille! Mutta tunnelma oli jo vähän pilalla.

Ajettiin maalaiskylien kautta kohti Santa Claraa ja opas kehui vuolaasti Che Guevaraa jonka mausoleumi ja museo olisi paikkakunnalla. Mieleen tuli innosta ihan amerikkalaiset herätyssaarnaajat, pari kertaa ajattelin kysyä koska hän oli nähnyt valon... Museo ja muistomesta oli aika hinteliä anniltaan, vallakumouksessa kuolleiden muistolaattoja seinäällä ja museossa Chen helistimiä ja koulutodistuksia sekä julma kasa eri kapinoissa käytettyjä aseita ja maastopukuja, Vatikaanissa on vakuuttavammat reliikit. Kuvaaminenkin oli kielletty ja paikallinen varuskunta valvoi kieltoa. Lisäksi mestaan oli melkoinen jono ja opas otti jo portailla hatun pääästään. Varsin turhaan käytetty tunti + matka pois reitiltä.




Keke Vaaran aukio

Keke Vaara


Seraavaksi mentiin vuoriston kautta Karibian meren rnnalle Trinidadiin joka on 1600-luvulla vauraiden espanjalaisten sokerinviljelijöiden perustama kaupunki. Siellä olli rakennuskanta ihan uniikkia kun pojat oli jonkun kahinan seurauksena jähteneet sieltä ku suomalaiset aikoinaan Karjalasta niin että grammarikin jäi pöydälle soimaan. Makee kylä oli. Syötiin keskinkertainen lounas ja pööpöiltiin tunti ihmettelemässä kylää, ostettiin hyviä sikareita suoraan käärijältä ja kaitaliina torilta, käytiin paikallisessa siirtoma-ajan museossa joka oli yhteen restauroituun palatsiin rakennettu ja maisteltiin paikallista erikoisdrinkkiä. Ei ollut paha se.








Trinidad
Tukesin hyväksymät sähköt

Safkapaikka

Makee lattia siellä













Sitten pakkauduttiin bussiin ja ajettiin Karibianmeren rantaa seuraavaan kaupunkiin Cienfuegosiin. Se nimittäin oli kaunis. Paitsi että saavuttiin kylään just pimeän laskeutuessa. Opas ohjasi bussin aukion laidalle ja sanoi että puoli tuntia aikaa ja kannattaa poiketa lähimmässä kapakassa vessassa sillä aikataulu kusee tunteella ja tästä vedetään Varaderoon pysähtymättä. Eeva hilpaisi huolella paskaiseen vessaan ja mä otin pari kuvaa niistä jumalaisista 1800-luvun alun rakennuksista ennenkuin valo ihan tyystin loppui. Sitten mä meinasin mennä vessaan mutta siellä oli koko muu bussilasti jonossa joten käveltiin 100 metriä taidekahvilaan missä oli varmasti Kuuban siistein vessa jossa kaikki toimi niinkuin kuuluisi. Tässä kylässä olisi mieluusti viettänyt enemmänkin aikaa koska oli oikeesti kaunis mutta takaisin bussiin ja kohti Varaderoa.





Tää on sit Karibianmeri





Kolme tuntia pimeitä teitä ja tunnelma aika matalalla. Katottiin kelloa ja todettiin että joutuu ehkä meneen sinne rannan latoon vetään jotain pizzasliceä sillä menee ihan nahoille ehditäänkö enää illallisaikaan perille. Oltiin 10 vaille 10 hotellilla ja poikkeuksellisesti tippiä jättämättä singottiin itsemme sinne työmaaruokalaan ja saatiin kuin saatiinkin jotain jämiä syötäväks.

Toi keikka olis toiminu joos a) aikataulu olis pitäny alusta alkaen ja b) keikka olis tehty toisin päin! Ne kaks kaupunkia oli todella uniikkeja ja kauniita mutta se Keke Vaaran museo söi ne parhaat tunnit heti alta pois ja loppukeikka meni tavallaan vähän ohi. Paskan möivät...

Eeva meni nukkumaan ja mä kaivoin esiin Hoyo de Montereyn Epicure Specialin ja vetäydyin kirjoittelemaan tätä Cigar Loungeen parin oluen kanssa. Jos huomenna keskittyis rantaelämään ja hyvinvointiin. Erittäin miedot peittotaiteet täällä, en viitsinyt edes kuvata


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti