torstai 11. heinäkuuta 2024

Purjeilla auringonpaisteessa Korppooseen ja taukopäivä vessaa korjaten

Eilen Nauvossa oli ihan upean aurinkoinen aamu, mietotuulinenkin. Hankkiuduttiin matkaan aikaisin, vaikka matkaa ei ollut paljon. Tarkoitus oli ajaa purjeilla mahdollisimman paljon. Ja sehän me tehtiin! Heti kun satamasta pääästiin, purjeet ylös ja koneet seis, hiljaisuudesta nauttien. Tuuli tuli alkuun etelästä ja alkuun mentiin "virsikirja auki", kunnes väylä ja tuuli kääntyivät, väylä länteen ja tuuli lounaan puolelle. Eli meille juuri siihen sopivimpaan suuntaan.

Loikotettiin purjeilla oikein napakkaa vauhtia melkein Verkanin satamaan asti. Olisihan sinne viimeiseenkin aukkoon niillä päästy. Mutta haluttiin oudossa paikassa varmuutta satamaan tuloon, niinpä laskettiin purjeet puolitoista mailia satamasta ja ajettiin lopun tiukka syherö moottorilla.





Täällä Korppoossa on henkilökunta myös oikein loistavaa ja avuliasta. Kaverit ilmestyi heti laitureille, kun lähestyttiin, jeesasi septin tyhjennyksessä ja laituriin kiinnittymisessä ja muutenkin olivat oikein mukavia ja ystävällisiä. Iso peukku tännekin!

Poikettiin tulojuomilla ravintola Buffalossa, jota on kovasti kehuttu. Samalla nähtiin ruokalista ja saman tein tuli illan ravintosuunnitelmiin vahva muutos. Laitettiin vene laiturikuntoon, käytiin saunassa ja mentiin syömään etanoita valkosipulivoissa ja oikein hyvät leikkeet ja kuhat. 







Illalla sitten alkoi veneen vessa ryttyilemään. Ei oikein siirtänyt tavaraa septitankkiin ja meinasi vain täyttyä huuhteluvedestä ja orgaanisesta oheistuotteesta. Piti vielä hassua plöp plöp ääntäkin. Eli ilta ja yö juostiin vessassa huoltotiloissa. Onneksi oli aurinkoista ja lämmintä ja yölläkin tarkeni ravata tuon 50 metriä edestakaisin.

Aamulla sitten ei ollut enää lämmintä! Herättiin kaatosateeseen jota oli luvattu melkein koko päiväksi sopivilla ukkosilla höystettynä. Eli oli aikaa ihmetellä sitä vessaa.

Kun ostopaikasta Escolta oli toimarin ystävällisellä avustuksella saatu selvitettyä tarkka merkki ja malli, alkoi armoton metsästys mahdollisille varaosille. Siellä on ilmeisesti sen tavaran siirtopumpun siivet väsähtäneet. Ja varaosahan on tietenkin kotona Espoossa vessan manuaalin vieressä, vaikka molempien piti olla täällä mukana...

Antin avustuksella Nauvosta sain yhden kauppiaan kiinni joka muisteli, että hänellä saattoi olla omalla veneellään yks varaosa. Tämän jälkeen hänestä ei mitään kuulunutkaan. Niinpä Juha ahtautui sikiöasentoon vessan nurkkaan kehittäen teleskooppisilmät ja kaksi ylimääräistä niveltä molempiin käsiin ja purki pumpun.



Tässä vaiheessa alkoi epätoivo ja vessahätä nostaa päätään. Lähdettiin vessan kautta kävelylle Korppoon kylälle. Kekiaikainen harmaakivikirkko oli aika hieno ja etenkin kuoriparvi oli jotain mitä ei olla juuri muualla nähty. Kuoriparvi on toiminut katollisella ajalla saarnatuolina. Myös seinien "freskot" saivat aikaan ihastuksen kiljahduksia. Ei ne ihan Sikstuksen kappelille pärjänneet, mutta voittivat kyllä kuusi nolla Turun Mariankirkon vastaavat. Samaa aikakautta elettiin, kun Italiassa Sikstuksen kappelissa taiteellinen näkemys oli jo ihan snadisti edellä suomalaista.

Käytiin torilla ja kaupassa ja kun palattiin veneelle Juha syöksyi uusin voimin ja innoin vessan kimppuun ja sai kuin saikin sen toimimaan suurinpiirtein tarkoitetulla tavalla vanhoja palikoita putsaamalla ja uudelleen tarkemmin asentamalla. Ehkä tällä nyt Maarianhaminaan pääsee, josta saa varaosia tuohin laitokseen. Eihän sitä juuri muulloin oikeasti tarvitse kuin yöllä ja merellä pitkillä legeillä.






Ei ny ihan Michelangelon vertainen




Illalla alkoi taas taivas vuotaa vettä, joten istuttiin veneellä syömässä ja viihtymässä saunassa käynnin lisäksi. Aikaisin nukkumaan koska huomenna olisi tas pitempi legi kohti Lappoa. Tuulen pitäisi olla sellainen, että purjeilla päästäisiin mahdollisimman pitkään. Sittenhän tuon näkee, aurinkoakin lupailivat.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti