Tiistai aamuna herättiin Kökarissa kauniiseen auringonpaisteeseen. Säätiedotus lupaili hyvää, joten pikainen aamupala ja viimeiset ostokset rantapuodista, sitten köydet irti.
Vartin koneella ajon jälkeen nostettiin purjeet ja nautittiin vauhdin hurmasta! Melkein puoli tuntia... Sitten väylä ja tuuli kääntyivät niin, että olisi pitänyt tehdä tiukkaa kryssiä, jos olisi halunnut minnekään mennä. Laiskoina eläkeläisinä laskimme purjeet ja menimme koneella. Samaan aikaan ja suuntaan ajanyt vene teki tiukkaa luovia. Kovasti niillä oli tekemistä koko ajan, mutta vauhtia ei yhtään enempää kulkusuuntaan nähden.
Väylä kääntyi taas ja kokeiltiin purjeita, ei mitään toivoa, sillä tuuli kääntyi myös! Ja samalla alkoi nousta merisumua, joka tiputti näkyvyyttä. Eli purjeet alas, kone käyntiin ja kohti kokoajan kasvavaa vasta-aallokkoa Simo-automaatin ohjatessa plotterin reittiä noudattaen. Juha ja Eeva veti sateen ja tuulenpitävää päälle (ensi kertaa koko retkellä) ja keskittyivät tähystämiseen. Tätä ryskytystä vasten aallokkoa menimmekin melkein perille asti.
Aina välillä sumutorvi jossain tuuttasi ja kerran Utön yhteyslautta torvensoiton säestyksellä putkahti sumusta vain hävitäkseen siine uudelleen. Muutama maili ennen Utötä ilma selvästi kirkastui, joten toiveet olivat korkealla. Samalla ihailtiin isoa kolmimastoparkkia, joka näytti pysyvän paikallaan jossain kaukaisuudessa, mutta niin kaukana, että tarkempaa havaintoa mikä, ja minkä maalainen alus oli, ei selvinnyt. Näytti ihan kapteeni Jack Sparrown Balck Pearlin valkoiselta versiolta.
Utö ei ollut kovin vastaanottavainen. Molemmat satamat olivat täyden näköisiä, ja toisesta satamavahtitäti tuli laiturille kiljumaan, että ei täällä ole teille tilaa. Toisessa sentään yritettiin jotain järjestelyä, mutta yhden moottoriveneen porukoita ei saatu kiinni, joten sitä ei saatu siirrettyä ja sekin kortti oli sitten katsottu. Oli aikalailla ikävä olo, kun lähdettiin koneella ajamaan kohti Jurmoa.
Eeva soitti Jurmon satamaan ja siellä sanottiin, että varsin täyttä on sielläkin, mutta kyllä sieltä joku paikka saadaan mahdollisesti hoidettua. Eli suurin toivein Jurmoon koneella. Ajettiin sillä legillä sen saman, ison Puolalaiseksi osoittautuneen kolmimaston ohi, jota jo kauempaa oli arvuuteltu. Alus oli ankkurissa ihan väylän vieressä ja luotsialus pörräsi siinä ympärillä. Olisiko mahdollisesti joku moottorivika tai muu ollut, noilla tuulilla se ei ainakaan Puolan suuntaan tuolla takiloinnilla menisi ilman konevoimaa.
Jurmoon tultiin seitsemän jälkeen ja saatiin kippo parkkiin toisen veneen kylkeen aivan laiturin päähän. Naapuri oli vähän happaman oloinen tästä järjestelystä, vaikka päästiin jopa laiturille ilman, että kierrettiin hänen veneensä kautta. Eeva alkoi alustella ruoanlaittoa ja Juha kävi maksamassa satamamaksun ja tutustumassa paikan faciliteetteihin törmäten samalla matkalla vanhaan tuttuun, Tiinaan. Ei ollut aikaa liikaa jäädä juttelemaan, kun ilta alkoi tulla ja ruokaakin olisi vissiin hyvä tehdä.
Jurmossa oli siis neljä puuceetä vessakäyttöön satakunta metriä laiturilta, juomavettä sai kanikoihin parinsadan metrin päästä rannalta ja kaikki sähköpistokkeet olivat varattuja, eikä meillä ollut haaroittimia mukana. Eli nopea sapuska, skannaus pienen kiven maisemista ja nukkumaan, aamulla lähdettäisiin niin aikaisin kuin vain herättäisiin. Jotenkin nää ulkosaaret eivät kauheesti jättäneet positiivisia viboja tähän venekuntaan.
Keskiviikkoaamuna pikainen aamupala ja köyddet irti jo ennen yhdeksää suuntana Rosala ja tuttu Nötholmin satama. Aurinko paistoi melkein pilvettömältä taivaalta ja parin tunnin koneella-ajon jälkeen alkoi tuulikin heräillä ja kerrankin luvatusta suunnasta, eli purjeet ylös ja nautinto alkoi. Mentiin kevyissä tuulissa auringon paistaessa 4 - 5 solmua hiljaisuuden vallitessa kymmenkunta mailia.Kunnes meno hyytyi... Tuuli tyyntyi ja eteneminen meinasi pysähtyä Björkön paikkeille. Sitloodassa oli auringon rökittäessä aina vain kuumempi.
Näimme Spirit of Helsingin, ison purjeveneen, joka osallistui viimeisimpään Golden Clobe Race-kilpailuun maapallon ympäsi. Vene voitti oman luokkansa ja tuli toiseksi kokonaiskilpailussa. Vene lipui hiljaista vauhtia, kunnes sen purjeet nostettiin ja se hävisi lähes poimunopeutta horisonttiin muiden seisoessa paikallaan. Oli hienoa nähdä tuo kuuluisa ja voitokas vene.
Tästä syystä pettyneenä otettiin purjeet alas ja tuupattiin koneella kohti Rosalaa viimeiset muutamat mailit. Jotkut puritaanit koitti purjeilla ja jäivät seisomaan käytännössä paikoilleen purjeet roikkuen. Välillä tuli sen verran tuulen henkäystä, että he hieman liikahtivat, mutta ennenkuin jäivät horisonttiin, niin kaikki näyttivät ottavan purjeitaan alas.
Aurinko jatkoi paistamista sitloodaan, Simo hoiti ohjausta ja Juha ja Eeva keskittyivät lähinnä vaatteiden vähentämiseen, muun vesiliikenteen tarkkailuun ja nestetasapainon ylläpitoon.
Satamaan tultiin jo ennen viittä ja loppuilta kului saunoen, sitloodassa nahkaa kuivatellen ja pientä veneen siivousta hoitaen ynnä kurmettisienisoosia syöden. Juhan pikkuserkku Sami kävi moikkaamassa ja sovittiin, että huomenna ajan kanssa. Taukopäivää pukkaa, kun ei noi tuulet oikein suosi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti