Eilen kun palailtiin hotellille Lalan kyydissä hän vihjaisi että, jos haluaisimme nähdä loistavan rannan, niin kannattaisi ottaa taksi White Sands nimiselle rannalle. Tänään ei ollut mitään varsinaisia suunnitelmia, niinpä aamupalan jälkeen käveltiin lähimmälle taksitolpalle rantakassit kainalossa ja otettiin taksi sinne.
Vartin matkan jälkeen oltiin perillä ja todettiin, että ehkä täällä päivän viihtyy! Ranta oli juuri sellainen paratiisiranta mitä on aina välillä etsitty! Hyvä ravintola kaikilla faciliteeteilla ja jokunen kilometri kumpaankin suuntaan todella pehmeää ja hienoa valkoista hiekkaa, palmuja ja muita puita sopivasti varjostamaan ja kauempana näytti olevan vähän kalliostakin rantaa. Aika ärjyn näköisiä on kalliorannat täällä, röpelöisiä simpukkakiviä ja retäviä kulmia riittää.
Hieman toista tuntia siellä lojuttiin aurinkotuoleilla siemaillen virvokkeita ja katsellen kuinka jotkut pitivät hauskaa vuokratulla katamaraanilla. Melkein itsekin jo menin kysymään tunnin vuokran hintaa kun tuulet oli aika optimaaliset purjehdushauskalle, mutta sitten päätettiin lähteä kävellen tekemään tutkimusmatkaa rantaa pitkin. Tavallaan virhe, rouva kun aina löysi niemenkärjen jälkeen uuden niemenkärjen ja sitä rantaa vain jatkui ja jatkui...
Kaunistahan siellä oli joten kuvattiin paljon, istuttiin välillä rantakuppilassa ja ihailtiin pienten rapujen taidetta. Kun ravut kaivaa itselleen rantaan kotikoloa, niin pois potkittu hiekka siinä kolon ympärillä on palloina varsin koristeellisessa muodostelmassa.
Pikkuravun taidetta |
Jossan vaihessa havahduttiin siihen, että ollaan aika kaukana tavaroista ja paikasta mistä taksi oli luvannut tulla meitä hakemaan joten paluumatkalle jalkaa toisen eteen hus... Ehdittiin ihan kivasti ja todettiin että oltiin ilmeisesti oltu tutkimusmatkalla riittävän kauan, koska toisen rantatuolin alle oli muuttanut alivuokralainen. Vaikka taksin tuloa odotellessa käytiin uimassa ja pyörittiin tuolin ympärillä muutoinkin, alivuokralainen ei siitä juurikaan häiriintynyt, kerran taisi hieman pään asentoa muuttaa koko aikana.
Taksi haki hotellille ja pienen lepuutuksen jälkeen kylälle etsimään sopivaa ravintolaa, se eilinen Siam kyllä pisti riman ja odotukset kohtuu korkealle...
Käytiin matkan varrella aperitiivilla tutussa ravintelissa ja suunnistettiin eilen huomaamamme Thai Corneriin!Siellä oli ihan kankaiset servetit ja liinat ja palvelu melkein samaa tasoa kuin Siamissa. Eeva oli sitä Hot Pannia niin kehunut että pitihän se maistaa. Näillä ei liekit noussu ihan yhtä korkeiks kun Siamissa eilen mutta hyvää se silti oli. Paha pistää näitä kahta järjestykseen mutta ehkä Siam vie hiuksenhienon voiton vieläkin sujuvammalla palvelullaan ja ehkä aavistuksen maukkaammilla sapuskoillaan.
Alkupalat |
Mun safka vamistuu, apu tarvittaessa vieressä |
Takaisin tullessa päätettiin sitten poiketa rommilla paikallisessa piraattibaarissa joka mainostaa itseään jokailtaisella livemusalla. Joku kerta hierontaan kävellessäni pojilla oli illan soundcheck menossa ja trioks kuulosti ihan toimivalta kattaukselta. Siinä rommia napsiessa bändin laulava basisti tuli juttelemaan ja kun kuuli että ollaan suomesta niin settilista uusiksi lennosta! Aloittivat I Will Staylla ja jatkoivat Get Onilla ennenkuin siirtyivät Stingin tuotantoon. Ihan oli biisit tunnistettavissa ja hyvin vesselit veti, Kitaristi nyt ei ihan Albert Järvinen ollut mutta heitä oli vain yksi...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti