Tänään oltiin päivä rannalla ja altaalla. Siinä hieman tiskivettä lämpimämmässä merivedessä lilluessa oli hyvää aikaa ajatella vallalla olevaa ilmastoahdistusta.
Tosiasia on se, että niiden muutaman vuoden aikana kun ollaan täällä vuodenvaihteita vietetty on meriveden samoin kuin ilman lämpötila tasaisesti pari astetta kohonnut. Samoin paikallisten mukaan sadekauden alku on koko ajan siirtynyt aikaisemmaksi ja sadekauden kesto pidentynyt. Tämä kehitys on ihan huomattava jo muutaman vuoden ajalta!
Ilmastoaktivistit istuu Mannerheimintiellä hanuri huurtessa ja huutaa ilmastonmuutosta kuriin ja lumia takaisin, mutta onko kenelläkään oikeasti mitään ratkaisevaa ratkaisuehdotusta olemassa? Suurimmat ilmastonmuutokseen vaikuttavat tekijät lienevät teollisuus idässä ja lännessä. Lännessä tuotetan varsin paljon varmaankin jonkun sorttisia ylellisyystuotteita, idässä klooneja että saataisiin maiden taloutta nousemaan lännen tasolle. Valitettavasti yksittäisen ihmisen mahdollisuus omilla valinnoillaan ja toimillaan on varsin vähäinen pieru Saharassa tässä paletissa.
Koimme ahdistusta, mutta annoimme auringon poistaa huolet hetkeksi. Me olemme täällä, matkustimme, mutta emme koe kovin pahaa omaatuntoa. Se kone olisi lentänyt ilman meitäkin, kotona pyrimme kuluttamaan melko vähän. Esimerkiksi ruokahävikkiä ei juuri synny koska teemme lähes kaiken ruoan suoraan raaka-aineista katsoen että teemme sen määrän mitä käytämme. Vaatteita ostamme harvoin, lähinnä silloin kun tarvitsemme ja muutenkin hiilijalanjälkemme lienee keskivertoa pienempi.
Eli nyt olemme onnellisia, mutta säälimme paikallisia joiden elämä todennäköisesti muutaman vuoden kuluesssa tulee muuttumaan ei ainakaan parempaan suuntaan. Ja samalla pohdimme mitä ihmettä pitäisi tapahtua että nuo päättävässä asemassa olevat ymmärtäisivät että vallitseva trendi ei voi jatkua. Jos meillä olisi viisastenkivi ja ratkaisu tähän ongelmaan, sen varmasti kertoisimme. Emme mene Mannerheimintielle istumaan.
Iltapäivällä ajateltiin poiketa Tsunami-museossa, vaikka sitä ei kovin paljoa oltu kehuttu missään. Mutta kun se oli tossa lähellä. 200 m ennen museota oli tien varressa vapaaehtoisten teltta, jossa pari katastrofista selvinneet kertoivat kokemuksistaan ja tapahtumista. Kuvia ja videoita oli runsain määrin. Vajaa puoli tuntia siellä vedet silmissä vietettiin ja pieni lahjoitus tehtiin uhreille ja heidän omaisilleen. Meni meilläkin jokunen tuttu tuossa katastrofissa ja taas noi kuvat sai muistot ja tunteet nousemaan pintaan. Varsinaiseen museoon emme enää kokeneet tarvetta mennä...
Itsehän olin seuraavana keväänä Selviytyjissä Malesiassa ja siellä yli tuhannen kilometrin ja yhden niemimaan takana löytyi rannoilta vieläkin Thaimaalaista ajautunutta tavaraa, joka tsunamin jälkeen sinne oli ajautunut. Silloin sitä pohdiskeltiin ja edelleen on aina välillä mielessä miten arvaamaton ja julma luonto voi olla.
Raskaaksi meni tämän päivän ajatukset mutta ehkä huomenna tulisi vähän kevyempää mietintöä ja kerrontaa.
Onneksi illalla löytyi ihan loistava pieni kansankuppila Gapao jossa ooli hinta ja laatu kohdillaan ja jälkkäriks sai ihan oikeeta Jägermeisteriä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti