keskiviikko 11. tammikuuta 2023

Taas altaalla, eihän sitä aina jaksa rientää

Koska eilen oli riittäviä aktiviteetteja pidettiin tänään ihan vaan allas- ja hyvinvointipäivä! Kari soitteli aamulla että Marjaleena on melko ohuessa hapessa ja lääkäri on tulosssa hotellille tekemään kuntokartoitusta joten mentiin muutamaks tunniks altaalle.

Juteltiin suomalaisten naapurien kanssa ja pohdittiin tätä venäläisten invaasiota josta ilmeisesti kukaan muu kuin matkailuyrittäjät eivät ole varsinaisesti innoissaan. Hotellin asukkaista on yli puolet venäläisiä, ja sama lienee trendi muissakin majoituslaitoksissa. Suurin osa heistä osaa kyllä käyttäytyä eikä varsinaisesti aiheuta mitään ongelmaa mutta joukossa on jonun verran isoon ääneen huutavia ja selvästi "herrarotu" ideologian omaksuneita. Tietyillä altailla on senverran slaavilainen meininki että siellä ei juuri muita näy.

Katukuvassa se näkyy siten että monissa kaupoissa on ensin tekstit venäjäksi ja vasta sitten englanniksi. Myös "venäläisiä" apteekkeja, ravintoloita ja kemikaliota löytyy katukuvasta yllättävän paljon. Tavallaan se on ymmärrettävää kun iso osa Eurooppaa on heitä suljettu ja tähän aikaan vuodesta täällä on ehkä hieman paremmat kelit kuin Euroopassa. Mutta vallitsevan tilanteen huomioiden hieman se häiritsee, maanmiehet tappavat kansaa Ukrainassa ja nämä täällä vetävät votkaa ja viihtyvät varsin hyvin auringossa. No eivätpä ainakaan ole tappamassa lajitovereitaan Euroopan puolella...

Iltapäivällä Kari viestitteli että Marjaleena alkaa olemaan jo elävien kirjoissa, lekuri oli laittanut melkoisen tymäkän lääkityksen päälle. Eevakin löysi apteekin josta sai pillerit ja tehokkaamman salvan kiusallisiin hyttysenpuremiin. Näyttää olevan joka kerta sama ongelma mutta ehkä nyt alkaisi tehoamaan ettei vaan tule tulehduksia.

Juha kävi hieronnassa ja sitten soiteltiin Karin kanssa ja sovittiin tällit tuttuun kuppilaan jossa on kivoja kumiankkoja lautasenalusissa kiinni. Myös juomat on hyviä...


Käytiin ihan kimppahieronnassa, rouvilta notkistettiin jalat ja Kari otti thaihieronnan ja totesi olleensa sen tarpeessa, alkoi kuulemma vihdoin veri kiertää ihan päässä asti mikä loppuillasta osoittautui huonoksi asiaksi... Minähän olin juuri käynyt hyvässä hieronnassa joten otin pedikyyrin siinä odotellessa ja taas kehtaa varpaita esitellä!

Poikettiin syömässä Roo nimisessä ravitsemusliikkeessä ja todettiin että ei jatkoon. Mulla ja Karilla oli ainoot syömäkelpoiset annokset joskin ne tulivat sen verran eri aikoina että mä olin jo ehtinyt syömään ennenkuin oikeastaan kukaan muu oli saanut mitään haarukkaa ravitsevampaa nenän alle. Rouvien simpukat oli käytännässä mauttomia juustopallon sisällä olevia lötköjä. Kaiken kruunasi kadun toiselta puolelta tuleva älämölö kun pari ystävällismielisiä naisia täynnä olevaa kuppilaa vuorotellen ruuvasi volyyminappia tiukemmalle. Eikä se palvelukaan ihan paikallista standardia täyttänyt.

Emme jättäneet tippiä ja vetäydyimme eilen löytyneeseen drinkkibaariin nauttimaan todella hyvistä juomista, ystävällisestä palvelusta ja seurapeleistä. Pelattiin Karin kanssa neljän suoraa ja puupalikoista rakennettua tornipeliä. Vallitettavasti hieronta oli tuottanut tulosta ja veri kiersi päässä asti, voitti mut 4-3 neljän suorassa. Polteltiin samalla hyvät sikarit ja todettiin että huomenna uusiksi. Mentiin nukkumaan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti