sunnuntai 10. heinäkuuta 2022

Tammisaareen

Oli varsin mukava ja rauhallinen yö, pubi meni kiinni jossain iltayöstä ja sen jälkeen me oltiin ainoat vieraat satamassa joten ei juuri mikään häirinnyt.


Aamulla tehtiin aamupala jumalaisen kauniissa joskin täysintuulettomassa kelissä ja suunniteltiin lähtöä. Tuulta ei siis ollut juuri ollenkaan, suurimmat lukemat tuulimittarissa taisi olla jotain 0,7 m/s ja suunta pyöri. Eli peltipurje laulamaan ja kohti Tammisaarta.

Matka edistyi ihan rivakasti, kaikki muutkin näytti koneella ajavan. Yksi urhoollinen purjeilla yrittävä nähtiin kaukaa, mutta kun kohdallepääästiin sekin oli jo laskenut rätit alas ja puski koneella eteenpäin. Tammisaareen saavuttiin yhden hilppeillä. Ajatushan oli ollut että vaikka vähän hitaamminkin purjeilla ehtis illaks perille, mutta kun ei tuule niin ei tuule...







Täähän on siis näin kesäisin ihastuttava kylä ja taaperrettiin kaupalle pitkin vanhankaupungin katuja ja katsottiin matkalla olisko kaverin suutarinliike auki. Ei ollut mutta sovittiin aamuks tällit aamiaiselle. Tässä kylässä on jotain samaa ku Hangossa ainaki tän rannan osalta. Kauniita kumpikin.





Illalla saunottiin hyvin vaikka jotkut hipit ei tunne symboleja. Mehän oli varattu "miesten" sauna ja kun mentiin sinne aikataulun mukaan niin joku huuhkaja sieltä kimitti että tää on varattu heille. "Naisten" sauna oli tyhjänä joten mentiin sinne. Porukka oli siis eksynyt väärään oveen ja se isompi ja parempi sauna oli tyhjänä. Kyllä meille kelpas tää vaihto!

Saunan jälkeen mentiin syömään ja ennenku ehdittiin mitään tilata paikale ilmestyi työtuttuni Petri vaimoineen ja liittyivät seuraan. Oli rouvalla synttärit kohdillaan ja kun muutenkin on mukava pariskunta niin siinähän ilta meni oikein rattoisasti syöpötellen ja ouzolla veneen kannella jatkaen. Löysä mutta kiva päivä!

Ai niin, ei oo Forecaan luottamista, huonoa keliälupasivat koko päiväks mutta vaim illallisen alussa tuli ehkä 10 pisaraa, muutem mekein pilvetön taivas koko päivän!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti