Aamulla lähdettiin sitten Schloss Ratteystä, vaikka ei oikein mieli tehnytkään. Senverran olimme jo ehtineet tykästyä paikkaan. No, osoite on tiedossa jos vaikka näillä Pommerin mailla muulloinkin poikkeaisimme. Perunaahan täällä on, paljon!
Heti aamulla ryöhättiin Ankhamiin Otto Lilienthalin museoon, mun vaatimuksesta, kun toi kevyempi ilmailu on jotenkin lähellä mun sydäntä ja Otto on niitä oikeita pioneereja, joka on tehnyt ison duunin - sekä tutkien, että pistäen ihan oman terveytensäkin kehiin lentämisen edistämiseksi:
http://www.lilienthal-museum.de/olma/ehome.htm
|
Rohkean miehen lentolaitteita 1800-luvulta |
Pyörät oli sen verta rapaiset, ettei niillä ajaminen kovin suuri ylpeyden aihe ollut, joten ei kun tiskaamaan paikalliseen Aral-huoltamoon. Matkaa jatkettiin pitkin vanhan itäsaksan maanteitä. Tänään ei juurikaan kaksinumeroisille teille menty, vaan pysyttiin ihan vanhoilla kunnon kolhoositeillä. Kaunista oli ja ajoittain tulvahti sieraimiin joko kukkais- tai sitten ylettömän agraari tuoksu vanhojen kolhoosin karjasuojien lähellä.
Harvinaisen hyvin nää on jo parissakymmenessä vuodessa saanu tätä seutua siistittyä, vanhaa sosialistista realismia betonirakenteineen näkyy enää vain satunnaisesti. Talot ja puutarhat ovat yhtä hyvin hoidettuja kuin lännen puolella.Erona meidän mielestämme on metsäinen luonto, jota entisen DDR:n puolella on jäljellä hieman enemmän kuin entisen BRD:ssä.
|
Pestiiin pyörät kun paikka löytyi, likaantuu ne vielä kyl... |
|
Pienet tiet menee |
|
Jätskitauko, kommunikaatio-ongelmia... |
|
On tää kaunista |
|
Vanhat kaupunginportit |
|
Värikäs tie :) |
|
Kyllä näitä ajelee! |
Ensimmäisen kerran jouduttiin tarkentamaan osoitetta naviin, mutta päädyttiin kuin päädyttiinkin illaks Lussowiin joka on oikeesti keskellä ei mitään. Täällä ei ole edes pubia joten kisastudiota joutuu pitämään ihan keskenään. Vähän olin visioinut meneväni paikalliseen pubiin katsomaan Saksan ja Brasilian potkupallo-ottelun mutta sinne on kuulemma viis kilometriä ja jos sattuu käymään niin että Saksa häviää, niin takaisin ei päässe - kun kaikki taksikuskit ryyppäävät suruunsa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti