Tänään oli ranta siivouksessa eli "suljettu" joten aamu alkoi altaalta. Hihiteltiin niille kiinalaisille jotka oli vaihteeks antanu vapaapäivän kuvaajalleen ja kuvailivat toisiaan... Minkälainen narsisti pitää olla että kasaa kolmen päivän aikan itsestään muutaman sata kuvaa eri koltuissa saman altaan eri puolilla, mitä hassummissa asennoissa?
|
Ihme touhua! |
Ei altaalla jaksa kovin pitkään makoilla ja lukeminenkin alkaa käydä vähiin, joten lähdettiin rannalle kävelemäään. Nythän siellä on tilaa kun kaikki tuolit ja varjot on hoidettu jonnekin välivarastoon. Kauheesti siellä ei kyllä mitään siivoajia näkynyt, varmaan ens yönä sit, tai joskus.
Käveltiin aallonmurtajalle asti jonne lienee pari kolme kilometria. Hieno oli töpötellä kun ei juuri ketään rannalla. Joen kohdalla oli aallot tasoittaneet sen pienen suiston niin että siitä pääsi kuivana kahlaamatta yli. Siinä katsottiin hassua lintukaksikkoa, valkoinen haikara stondas keskellä lätäkköä ja sivummalla joku musta siivekääs kuivaili tuulessa kainaloitaan.
|
Ei tää eilen näin tyhjä ollut |
|
Rantavahti ratsastanut tästä. |
|
Toinen seisoo ja toinen tuulettaa kinaloita! |
|
Kalastajalaitureita |
|
Rapuyhdyskunta. |
Iltapäivällä alkoi makoilu tökkimään ja mentiin huoneeseen pakkailemaan valmiiksi laukkuja, koska lähtö himaan on puoli neljä aamuyöllä. Hyvään aikaan lähdettiin koska juuri kun könysimme hissejä kohti, neljä kaksikerroksista tilausbussia purki varmaan 300 samanlaisiin paitoihin puheutunutta kiinalaista nuorta aikuista hotellin eteen. Erakkosuomalaista alkoi jo melkein ahdistaa.
Mä kävin vielä kylällä hieronnassa, olikin oikein loistava. Metrin mittainen täti väänteli sellaiseen solmuun, että epäilin ettei saa mua edes aamuks auki, mutta hyvin se selvis suorituksesta. Mainitsi kyllä, että melkoisen jumissa ja jäykkä olin. Kevein askelin hotellille ja Eeva kyytiin ja New Boss Tailorille hakemaan kuteet. Raju (räätälin nimi) vaimoineen oli jo valmiiks pakannu pukupusseihin kuteet ja katsottiin vain että saatiin omamme. Tää on kioski jota voi todella suositella täällä poikkeaville, hintataso on ihan kelvollinen ja työnjälki ja istuvuus ihan loistavia, samoin materiaalit.
|
Saa tullla juhlia... |
Halailtiin Raju ja vaimonsa ja tiputettiin vaatteet hotellille. Katselin kun porukka sitä toista julman kokoista ala-aulan akvaariota hämmenteli, kysyin, onko illalla kalaa listalla. Ei kuulemma ollut, joten mentiin naapurikuppilaan syömään oikein hyvin. Pitänee tänään suoriutua suhteellisen varhain yöpuulle kun se lähtö on oikeasti ihan perverssin aikaisin.
|
Ei kuulemma soppaan laiteta. |
Jos kotona sit taas ynnäis mitä jäi käteen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti