torstai 2. tammikuuta 2020

Matkapäivä ja pööpöilyä

Tänään oli rannallesiirtymispäivä joten ei kauheita ihmeitä ehtinyt/onnistunut tapahtumaan. Aamupala nautittiin eilen tutustumamme pariskunnan kanssa ja turistiin vielä hetken, kunnes piti hakea matkakamat huoneesta ja pakkautua linjakkaaseen.

Matka Cha-Amiin kesti nelisen tuntia yhdellä lyhyellä tauolla. Olikin paikka valittu hyvin, olutta ei saanut yhdestäkään paikan kaupasta ja tupakointi kielletty koko alueella. Muistutti Jari-Pekan palvelua paitsi että nää hymyili ja oli lämmintä!

Hotelli on ihan rannalla, ja kiva parvekekin huoneessa on, josta on merinäköala. Ehkä siinä nyt viikon kärvistelee. Aula on komea, pari allasta ja oma ranta on viihdykkeenä.

Matkalla bongattu Huhtamäen haarakonttori

Kylpyammeesta voi katsella ulos!

Pahan päivän varalle


Parveke

Kaikkea ne askartelee pusikistosta
Mulla oli sikarit about lopussa joten respasta kysymään josko jostain saisi täydennystä. Bangkokissa kun niiden saanti oli vähän hankalampaa... Respan daami sanoi, että 200 m käteni osoittamaan suuntaan ja pitäisi apua löytyä. Eli siihen suuntaan ja taas alkoi ajopuuteoria toimia!

Kulmalla oli mukava lyhyenläntä oletettavasti intialaissyntyinen vaatturi, joka alkoi iskeä juttua ja kohta jo otettiin mittoja ja valittiin kankaista! No ok, oli tästä vähän ollut jo aiemmin suunnitelmia, mutta nehän realisoituivat varsin nopeasti kun tapahtumat alkoivat edistyä omalla painollaan. Nyt on sit Eevalle tulossa edustustanttu ja mulle Arman-tyylinen liivipuku kaksilla housuilla ja kolmella paidalla - pakettihintaan, mikä ei ole liian iso, etenkään mittatilaustyöstä hyvistä kankaista.

Mitoitusta

Helman pituuden sovitus lainatakilla
Kaiken kruunas se, että vaatturi kysyi tarvitaanko jotain muuta? Kun mainitsin ne sikarit, pappa nappas hihasta kiinni ja vei skootterin viereen ja sanoi että hyppää kyytiin niin haetaan. Vedettiin sivukatua shortsin lahkeet lepattaen kunnes vaatturi läpsäisi spedemäisesti otsaansa ja mutisi jotain stupidosta, pujottelli kohdalla olleen hotellin parkkihallin kautta takaisin pääkadulle ja pysähtyi 30 m päähän liikkeestään. Siinähän niitä oli, parempi valikoima kuin Bangkokissa!

Sovittiin pukujen sovitus lauantai-illalle ja pyörähdettiin hotellin kautta pienellä virkistyksellä ja takaisin kylälle tienoita tutkimaan.

Löydettiin muutama lupaavalta näyttävä ravintola, pari aika asillisella kattauksella olevaa rantabaaria ja yksi suomibaari jossa isäntämiehet kiroili elämän karuutta selkeällä suomen kielellä. Kiersimme sen ja noteerasimme paikaksi jossa ei välttämättä tarvitse poiketa.

Rantapoliisi

Maistuu lomalle

Liikkuva harjakauppa

Kylän coolein rantakahvila!
Löytyi kiva ja oikein viihtyisä ravintola, jossa emäntä toivotti tervetulleeki RUOTSINKIELELLÄ. Hän oli ollut ilmeisen pitkään Ruotsissa, koska puhui niin puhdasta ruotsia ja (ilmeisimminkin) pojillaan oli varsin skandinaaviset piirteeet ollakseen thaimaalaisa. Ruoka oli loistavaa ja palvelu aivan erinomaista, ruåtsiksi ja englanniksi. Ja lasku, 670 bathia kahdelta! Rapiat 20 € tippi siitä nautinnosta ei ollut paljon!

Kaupasta vielä hyttysöljyä, hyttysiä täällä ei ole paljon, mutta juuri sen verran, että ikävästi kutittaa ja jäljet on vaarassa tulehtua. Muuten kaikki hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti