Loppu häämöttää, Fuldan paikkeilta Trawemunden satamaan 480 km

Aamulla kukko ja muut maatilan eläimet piti huolen että herättiin ajoissa ja pirteinä. Aamupalalla piristi kummasti kaunis kattaus ja ennenkaikkea asiallisesti pukeutuneet munat! Ja kaiken oli loihtinut pöytään vanhaisäntä joka oli meidän kanssa tappiin asti istunut edellistä iltaa weissbieriä nautiskellen.

Koreat pipot oli munilla yllä

Pakattiin kamat pyörille ja lähdettiin ajamaan bundestrasseja pitkin pikkukyliä kierrelleen kohti Reinin laaksoja ja Trawemundea. Maisemat olivat varsin kauniita ja pari tuntia meni hienosti kuin siivillä. Sitten se taas tapahtui. Eevan pyörän kytkin sanoi taas työsuhteensa irti...

Nilkutettiin siitä moottoritielle suorinta reittiä ja Eeva opetteli vaihtamaan vaihteet ilman kytkintä välikaasua käyttänen ja kierroksia kuunnellen. Suora baana ei tuottanut varsinaisesti ongelmia, pysähdyksetkin hoidettiin niin, että väkisin jarruilla sammuksiin kovalla rynkytyksellä ja ykkönen silmässä liikkeelle startilla.

Ongelmaksi meinasi osoittautua Hampurin työmaaliikenne joka melkein pysäytti moottoritienkin. Juha ja Hensku tekivät taakse tulppaa ja Eeva luovi aina sinne missä vähän oli vapaata latua ja jono edes madellen eteni.

Marjo poimittiin kyytiin pyörinenne Buddicaten Tankkiasemalta jonne ystävälliset saksalaiset hänet olivat saattaneet Hampurin rautatieasemalta ja sitten toteutui pahin pelko. Seisovat jonot tietyöalueella... Taas tulppaa Eevan taakse ettei kukaan tule liian lähelle, pyörä sammuksiin jarruilla, riittävä latu eteen tyhjäksi ja käyntiin ykkösella kunnes eteneminen taas loppui ja sama prosessi uudelleen.

Taistelijan malja täytyy nostaa Eevalle! Satamaan päästiin ja jäähdyteltiin pyörää, jonoteltiin muiden motoristien kanssa ja odoteltiin laivaan pääsyä. Juha koitti säätää kytkintä, mutta toivotonta se oli, paineasetelma oli aivan kuollut ja säätö pysyi vain yhden yrityksen ajan kohdallaan...

Taistelun jälkeen perillä Trawemundessä

Onneksi satamahenkilökunta ymmärsi ongelman ja Eeva pääsi ajamaan laivaan ensimmäisenä saattoauton perässä, meidän muiden taas tehdessä tulppaa. Miehissä punnerrettiin keltainen pyörä paikoilleen ja heti saunaan. Jotenkin koimme tarvitsevamme sitä.

Laivalla menee päivät aika hitaasti, mutta nyt onneksi oli kivaa pyöräporukkaa paljon ja juteltua tuli paljon. Samalla kertailtiin reissukokemuksia ja vaihdettiin hyviä vinkkejä reiteistä ja majoituksista. Juha soitteli korjaamoa ja Harley-ambulanssia valmiiksi, ja kun aamu koitti ja laiva oli satamassa niin heitettiin uusille tutuille heiheit ja jäätiin Eevan kanssa odottamaan Vuoksen Tuijaa ja kyytiä.

Äitee hakee pipiä mopoa lanssilla

Pyörä kyytiin ja suoraan Hot Bikeen avattavaksi. Juha tiputti liiat tavarat kotiin ja keräsi Eevan korjaamon ovelta. Diagnoosi viasta oli oikea, paineasetelma loppu. Lisäksi löytyi laturin staattorivika joka olisi todennäköisesti lopettanut latauksen melkoisen pian. Vaihdetaan se sitten samalla niin on taas oikein hyvin ajokuntoinen mopo Eevallakin.

Kotiin tätä päivittämään ja pyykkiä pesemään, huomenna pitäis kai suunnata Varkauteen HDCF:n International rallyyn, mutta Eeva saa lausua loppusanat tälle seikkailulle:

Jälkikirjoitus

Lähtiessä kaikilla oli, jos ei ääneen lausuttuja ja tarkkaan piirrettyjä vuokaavioita, niin ainakin omassa mielessä kehiteltyjä odotuksia ja toiveita matkan suhteen: Haaveita uusien viehättävien paikkojen ja kohteiden näkemisestä, mutkaisista teistä ja vaudikkaista kurvailuista, mukavista pitkistä iltaöisistä maailmanparannuskeskusteluista, aurinkoisista laiskoista päivistä ja herkullisista illallisista. Odotukset liittyivät myös uusiin kokemuksiin ja oppimiseen.

Mutta kukaan ei osannut ennalta aavistaa, mitä lopulta koimme, näimme ja opimme. Jos olisimme tienneet kaiken etukäteen, kaikki harmit, turhautumiset ja pinnankiristykset, olisimmeko hinkuneet matkaan ollenkaan. Koimme paljon mukavia hetkiä, näimme huikeita paikkoja, mutta näimme myös MP-korjaamoja ja -kauppoja, itävaltalaisen sairaalan, hyvä ja huonokuntoisia ruuhakaisia teitä, mukavia majataloja ja niiden mukavia tai muhkuraisia sänkyjä. Totuttelimme matkan aikana yhteisen matkan tekoon ja eloon, opimme toisistamme ja ehkä eniten itsetämme, toivoakemme myös jotain jäi pysyvästi mieleen matkan varren maista.

Kaiken kaikkiaan, matka oli elämisen arvoinen. Oli se – oli se sittenkin.