keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Nilsiässä savusaunomassa

Aamulla ei ollut oikeastaan mitään varsinaista kiirettä kun Amurin työläismuseo aukesi vasta kympiltä. Tihkutti vähän vettä ihan aamulla, mutta kun aamupalan jälkeen lähdettiin museokierrokselle oli ilma jo vallan mainio.

Toista tuntia kierreltiin ja katseltiin miten aikoinaan suomalaiset teollisuuden varhaiset työntekijät ovat asuneet. Karunnäköistähän se aina välillä oli, mutta varsin mainio ja opettavainen visiitti. Ranskalaiset kertoilivat että aika samaan tahtiin ja samalla lailla on heilläkin homma aikoinaan hoitunut.

Sitten mentiin katsomaan Kalevan kirkkoa joka ei varsin suuria hurraahuutoja herättänyt. Laatikkohan se on ja sille ei mitään voi. Ajeltiin sitten Oriveden ja Mäntän kautta Petäjävedelle katsomaan sitten hieman erilaista kirkkoa. Vaikutti toi maalaispuuseppien omin pikku kätösin askastelema hirsikirkko 1760-luvulta vieraisiin paljon vahvemmin ku betonikolossi mäellä.
On se komee

Sieltä sit poljettiin varsin reipasta vauhtia Lastulammelle Askon savusaunaan. Grillailtiin ja Frederick ja Lilian huokaili kuorossa paikan kauneutta. Ei se saunakaan kauheesti moitteita kerännyt.samalla paljastui että Lilian on ihan loistava piirtäjä, luonnosteli nääs koko paikan luonnosvihkoonsa melkein nopeemmin ku  Frederick kuvas muistikortin täyteen...
Tunnelmointia

Mukavaa jutustelua ja illanviettoa kauniissa suomalaisessa kesäillassa. Tästä on hyvä jatkaa!

Kuvia ei nyt heti tuu kun täällä metsässä on niin törkeen hidas liittymä, mutta jos niitä vaikka huomenna pari koittais tuupata sisään...

Eli lisäsinpäs kuvat kotona, lällälläää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti