Kauheeta pakkaamista |
Navigaattori jatkoi koko ajan aikaa perillä, kun lähdettiin aamulla ajamaan oli perilletuloennuste 13.50 ja Hannoverin kohdalla oltiin jo ajassa 17.30...
Sadekamoja saatiin jumpata päälle ja pois aika tasaiseen tahtiin ja moneen otteeseen. Illansuussa tytöt alkoivat jo olla aika loppuja, ja niinpä viimeiset legit ennen Rothenburgia ajettiin aika rauhallisesti, että saataisiin porukat about ehjinä perille. Lisää kertoimia hommaan aiheutti pari amerikkalaisvalmisteista moottoripyörää. Eevalla kun ei palanut takavalo, jarruvalo kyllä toimi. Ja Marjolla puolestaa on taas etujarruvalon "lipare" ketuillaan ja jarruvalo palaa ihan koko ajan. Keskivero siis hyvä...
Takavalopolttimoita etsiskellessä törmättiin saksalaisten huoltoasemian hieman rajoitettuun tuotevalokoimaan, Jägermaisteria ja pornolehtiä kyllä oli tarjolla monenlaiseenkin makuun, mutta takavalopolttimoita löytyi vain yhdestä paikasta ja nekin vääränlaisilla nastoilla varustettuna. Tarttee varmaan etsiä ihan moottoripyöräkauppa.
Rothenburgiin kuitenkin päästiin kahdeksan paikkeilla illalla ja tuttu hotelli oli valmis vastaanottamaan väsyneet matkalaiset. Perinteisen kuvion mukaisesti kaikki kalusto levitettiin kuivumaan ja kypäräkaljat vedettiin kunnon schnitselin kanssa.
Ihan kiva huone, kamat alkaa just leviämään |
Pyörät saatiin taas hotellin biergartenin hellään huomaan talvehtimaan ja pikaisen kaupunkikierroksen jälkeen äkkiä nukkumaan että huomenna jaksaa oikeesti tutustua kylään ennen matkan jatkumista.
Hotelli, johon on aina niin kiva palata |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti