Allaspäivä ja baaripohdintaa

Tänään haettiin pyykit ja notkuttiin altaalla ennenkuin lähdettiin hierontaan ja syömään. Kerrankin oli pilvetön auringonlasku ja Palmtree ravintolan Hot Pan on loistavaa myös kanalla! Koska varsinaisesti mitään isompaa ei ollut tapahtunut, paitsi että Eevan jalkapohjat alkaa pikkuhiljaa luopua norsumaisesta halkeilevasta nahastaan ja Juha kuulemma koettelee avioliiton rajoja kuittailemalla erinäisistä asioista (kestää kestää) oli ajatus, että tänään ei varsinaista blogipäivitystä tulisikaan. 

Kerrankin!

Iloinen rouva ja gloria

Iloinen herra

Kokilla vähä haasteita

Helpottaa, mutta hyvää oli

 Mutta tuleepa kuitenkin! Sapuskan jälkeen ehdittiin hetki istua Tequila Barissa ja pohdittiin laajemminkin menossa olevaa lomaa ja maailman vallitsevaa tilannetta ja miten se on muuttunut niistä ajoista kun aloimme tätä palloa tutkailemaan.

Ensinäkin tämä Ao Nang Krabilla. Ihan jees paikka, ei liikaa itäisiä naapureita, ja ne jotka täällä ovat, osaavat pääsääntöisesti käyttäytyä. Toisin kuin viime vuonna Phuketissa tavatut. Paikka on rauhallisempi kuin Phuket, jollei ihan rantakadun pahimpaan  vilinään halua mennä. Mutta paikka on levottomampi kuin esimerkiksi Khao Lak tai Cha Am. Cha Da hotelli, jossa majailemme, on hieman sivussa, joten täällä on melko kiva rauha jos haluaa vaan öllötellä, mutta rannan vilinään on vain vartin ramppaus. Ja matkalla on riittävästi hyviä syöttölöitä ja juottoloita että nesteytyksen tässä lämmössä saa pidettyä kohdallaan. Ei ehkä meidän ehdoton suosikki ole, mutta menee top kolmoseen tähän mennessä vierailluista Thai-kohteista.
Uutena piirteenä tänne, kuten muihinkin Thaimaan lomakohteisiin on tullut reilun vuoden sisällä valtoimenaan rehottava laillinen kannabis-bisnes. Ruohokauppa on joka korttelissa ja joissakin kaksi. Kannabis-käryä ei välttämättä pääse pakoon kaikissa paikoissa kuin kiireellä humottamalla ja henkeä pidättäen. Thaimaan hallitus on nyt jo itsekin huomannut virheensä ja pilvibisnestä suitsitaan jo, ainakin jollakin tasolla.  

Sitten vielä vakavampaan juttuun. Jo eilen avasin sitä snorklauskeikan jälkitunnelmissa. Juha on täällä lueskellut altaalla ja altaan vieressä Tapio Lehtisen kirjaa viimeisimmästä yksinpurjehduskisastaan jolla Asteria veneensä upposi ja Tapio pelastettiin merestä. Kirjassa on aika vahva ympäristönsuojelullinen kulma, Tapio on pari kertaa tämän pallon kiertänyt ennen tuota haveria ja on nytkin kiertämässä Ocean Globe Race -kilpailussa Galiana for Securen kanssa. Lähtö välietapista, Aucklandista Kap Hornin kierrokselle tapahtuu huomenna.

Tapio on kirjassaan vakavasti huolissaan merien eläimistön ja ekotasapainon puolesta ja viimeistään eilisen snorklauskeikan jälkeen olemme mekin. Rannikkolintuja ei näkynyt koko keikan aikana! Satamaan tultua kuultiin muutamaa kehrääjää, mutta ei lainkaan sellaista konserttia kuin vielä pari vuotta sitten! Ja ne kalaparvet on todellakin hävinneet riutoilta jotka näyttävät melkoisen kuolleilta. Ero vaikkapa 35 vuoden takaiseen snorklaus- ja sukelluskeikkaan on aivan valtava! Korallit ei enää hehku kaikissa sateenkaaren väreissä ja tuhansien yksilöiden kalaparvet on supistuneen muutaman yksilön harvoihin parviin. Suuntaa ei välttämättä saa kovin pian muutettua, mutta jotain tälle jutulle pitää tehdä, muuten lapsemme katselevat tyhjiä riuttoja ja rantapuita kun ovat meidän iässämme. Samaa olemme huomioneet Suomenlahdella purjehtiessamme, tosin siellä emme snorklaa ja etsi koralleja.

Toinen asia joka on muuttunut viimeisten vuosien aikana on postikortit! Ennen kortteja oli joka kioskissa ja niitä hankittiin ja lähetettiin kavereille heitä ajatellen. Toisaalta postin kulkuun ei voi enää nykyän kovin vankasti luottaa, mutta postikorttien löytyminenkin alkaa olla useimmissa paikoissa jo työn ja tuskan takana. Koska olet oikeasti viimeeksi saanut kaveriltasi lomaterveiset postikortin muodossa? Vaikka vain "Hei! Täällä on kivaa!" ihan käsin kirjoitettuna! Onko ihmisillä enää seinää johon niitä voi nastalla kiinnittää? Onko tämä hyvä vai huono asia? Köyhdyttääkö se vai rikastuttaako elämää? Ainakin se on erilaista. Ennen kun sai joltakin lomaterveiset postikortissa, tuli lämmin läikähdys, että lähettäjä on ajatellut juuri minua tai meidän perhettä. Nyt kuvat ladataan johonkin somekanavaan kaikkien nähtäväksi, myös niiden, joita ei juurikaan ehkä kiinnosta kuvan laittajan tilanne tai tekemiset. Somekuvat unohtuvat lähes yhtä nopeasti kuin päivä vaihtuu.

Ja kun siihen kännykkään päästiin. Istuttiin Tequila Barissa nauttimassa ruoansulatusjekkua ja ajatus oli maksaa lasku pois ja lähteä hotellille. Mutta... henkilökunnasta kaikki olivat varsin aktiivisia ilmeisesti sosiaalisen median kanssa kännyjään räpläten, joten ennenkuin saimme heidän huomionsa kiinnitettyä alkoi jo olla melkoinen vessahätä! Ja nyt ollaan Aasiassa, jossa on totuttu siihen, että asiakkaat ja muutkin ihmiset huomioidaan. Samoin monessa ravintolassa olemme olleet käytännössä ainoa pöytä jossa joku ei räplää kännykkää. Mekin sitä joskus sorrutaan tekemään, mutta silloin on yleensä joku pakottava tarve, kuten etsiä ajoissa seuraavan aamun kohde jonne on ajateltu mennä. Hotellilla sitä ei välttämättä enää muista, tämä varhaisiän demokratia nääs. Mutta onko tämä viisasta? Eikö syöminen yhdessä ole syömistä yhdessä? Ei sosiaalisen median kanssa painimista.

Nyt saa avautuminen riittää, huomenna tutuille rauhallisille mestoille Khao Lakiin ja siellä on sit uudet (vanhat) kujeet.