Eilinen meni vähän notkuen ja tyhjässä joutilaisuudessa. Aamupalan, joka oli taas samaa kevyttä huttua, jälkeen otettiin taksi ja mentiin Cha Amiin verestämään parin vuoden takaisia muistoja,koska siellä oli muistaaksemme mainio rantakin. Taksi tiputti meidät rannan eteläpäähän ja siitä sitten käpöteltiin pohjoiseen päin about kolmisen kilometriä. Matkalla ihasteltiin kalakauppoja ja todettiin että täälläkin muutoksen tuulet ovat puhaltaneet. Iso osa rantaa oli "rakennettu" betoniportaiksi joilta pääsisi uimaan. Ei ollut meidän makuun, joten käveltiin sinne parin vuoden takaisen hotellin kulmille ja sieltähän ne tutut hyvät rannat löytyivät!
Siitä se ajatus sitten lähti. Tää Hua Hinin hotla on ollut "aikamoinen" pettymys. Netti on yskinyt koko ajan, Eevan olis kuitenkin tarvinnut pari työjuttua hoitaa ja ne on jotenkin kikkaillen saatu hoidettua, ja ihan jo tän blogin päivityskin on yskinyt koko ajan. Ranta täällä on varmaan jossain vaiheessa vuotta ihan hyvä, mutta nyt se on hengetön kaistale hotellien muurien ja meren välillä, ei siellä kivaa ole olla. Aamupala on henkilökunnan vähyydestä johtuen aika simppeli ja vaatimaton, vaikkakin palvelu on todella ystävällistä, kunnes henkilökunta puolilta päivin lähetetään kotiin.
Yleensähän me ollaan matkustettu perin omatoimisesti, mutta nyt varattiin Aurinkomatkojen kautta pitkälti koronatilanteen vuoksi. Olemme aiemmin varanneet muutaman matkan Aurinkomatkojen kautta ja olleet varsin tyytyväisiä. Tämä kerta ei ole ollut tähän asti mikää kiitettävä suoritus. Aika omatoimisesti olemme joutuneet täällä toimimaan, mm. hotellin olemaattomasta nettilinkistä johtuen ei ole aurinkochattia ja niiden aplettia pystytty käyttämään. Suomen kautta soittamalla on jotain infoa saatu aina pienellä viiveellä.
Kun matkaa varattiin elokuussa tällä hotellilla oli vielä kolme tähteä ja ajateltiin sen välttävän meille. Nyt yllätykseksi Aurinkomatkojenkin sivuilla onkin vain kaksi joista toinen on meidän mielestämme ihan liikaa. Sisilian takamailta löytyy kymmeniä pieniä hotelleja ja B&B paikkoja, jotka ovat paljon halvempia kuin tämä liiteri ja kuitenkin paljon parempia. Tämän hotellin ainoat hyvät puolet ovat olleet siivous ja ystävällinen henkilökunta yhdistettynä hyvään sijaintiin kaupungin parhaan irkkupubin vieressä, toista kyseenalaistakin meininkiä tosin on lähistöllä, hotelli Hiltonin lähettyvillä. Olemme tarvinneet vain irkkupubin palveluita...
Aamulla opas poikkesi hotellilla (nähtiin se ekaa kertaa kun ei missään mainittu koska se täällä suunnalla poikkee...), kysyimme koska tähän latoon saadaan nettiyhteys ja mitä maksaisi jos päivittäisimme loppulomaks johonkin vähän laadukkaampaan majoitusliikkeeseen. Vastaus oli että siitä vaan omalla kustannuksella. Homma ymmärretty, mentiin huoneeseen ja taisteltiin netti pystyyn ja varattiin loppulomaks 5 tähden hotelli Methevalai Cha Amista (tuttu paikka kahden vuoden takaa jossa kaikki toimii) hintaan 150 €!!!! Huomenna muutetaan!
Loppupäivä hulahti siellä varjoisella altaalla ja syöden hyvin sekä hyviä trubaduureja kuunnellen kadun toisella puolella. Ai niin Juha kävi elämänsä ensimmäisessä pedi- ja manikyyrissä samalla kun Eevan jalat hierottiin notkeiks. Kuvamateriaalia ei ole luvassa mutta nut on jalat ja kädet uskomttoman kaunit ja seksikkäät! Niiden kanssa on hyvä pakata ja käydä nukkumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti