Vähän erilainen päivä, positiivisessa mielessä pääsääntöisesti.

 Joka lomalla on hyvä jotenkin vähän tempaista ja tänään oli tämän keikan tempaisun vuoro. Olimme tutkailleet Aurinkomatkojen retkitajontaa, mutta sieltä ei oikeastaan löytynyt kuin yksi vähänkään mielenkiintoinen juttu. Mutta tässä lähellä kauppakadulla ohikävellessä oli tullut aina vilkuiltua paikallisen Ken Diamontin kataloogia ja sieltä löytyi paljonkin mielenkiintoista. Toissa iltana käytiin moikkaamassa Keniä ja tilattiin tämänpäiväinen keikka. Ken pahoitteli sitä että retki on suhteellisen kallis jos se ylipäätään pystytään toteuttamaan kun melko monet paikat ovat kiinni.

Muutama puhelinsoitto ja Ken ilmoitti että onnistui järjestämään retken, ihan vaan meille kahdelle! Sitä tässä on pari päivää nyt innolla odotettu, saa kohta pari juttua pyyhkiä pois bucket listalta!

Aamulla siis herättiin kuudelta ja vedettiin toosi pikaiset aamutoimet ja aamupala ja mentiin pihalle jossa Joo jo odottelikin tila-auton kanssa. Kolmisen tuntia ajeltiin kohti Kwai-jokea mukavia jutellen ja kauniita maisemia ihaille. Joo vaihtoi puolivälissä pikkuteille koska isolla baanalla oli kuulemma niin paljon liikennevaloja, että pikkuteitä mutkitellen oltaisiin perillä samaan aikaan mutta ilmaan turhia seisokkeja ja huomattavan kauniita reittejä pitkin. Samalla hän otti aina välillä lyhyitä puheluita ja sinksasi siten päivän aikataulua mahdollisimman joustavaksi ja napakaksi, tekemistä oli tiedossa.

Ensimmäinen stoppi oli pikku-Kwain varrella olevalla elefanttiranchilla jossa työkäytöstä pelastetut, vankeudessa syntyneet, elefantit puuhaa vielä ihmisten kanssa ja jos homma menee kohdilleen niin siirto luonnonpuistoon voi olla mahdollinen. Tila oli siis avattu meitä varten tänään!

Auto parkkiin ja katsomaan jättiläisiä joista pari vesseliä oli tuotu lähelle ja toiselle oli laitettu kevyt satula selkään. Poika hyppäsi korvien taakse ja jaloilla kevyesti korvista ohjaten toi kyseisen tunturin viereemme. Lyhyen tutustumisen jäkeen mentiin Eevan kanssa satulaan ja poika ohjasi massiivin hieman avoimemmalle paikalle. Kun hän huomasi että mä kuvasin toimintaa niin hän sanoi että hän voi kuvata, otti kännykän käteen ja hyppäsi maahan.

Jokunen tonni lihaa lähestyy

Varsin maastokelpoinen tämä

Minä siitä kysymään että mites me nyt edetään niin kaveri sanoi että tuut vaan pois satulasta, istut siihen korvien taakse ja antaa mennä! Niinhän se sit oli tehtävä. Eeva vaihtoi keskelle satulaa ja mä siihen kuskin paikalle. Muutama tonni lihaa ojenteli kärsäänsä ja ilmeisesti haisteli että uus tyyppi ohjissa. Oli muuten mieletön se kärsä, ihan samettinen kärki, joka kääntyili joka suuntaan ja tykkäs selvästi silityksestä.

Siinä sitten vartti tallusteltiin sinne tänne puutarhassa ohjaajapojan kuvaillessa ja mä yritin ohjailla norsua, mutta aika paljon se tais katsoo ohjaajaa ja minne pitäis mennä. Mä lähinnä fiilistelin ja silittelin sitä vähän juuriharjaa pehmeempää päälaen karvoitusta ja rapsuttelin kylpypyyhkeen kokoisten korvien takusia. Tais tykätä kun tasaiseen tahtiin nosti kärsää ja tunnusteli että kaikki on hyvin. Lopuks ohjaaja sanoi taikasanat, oikea jalka nousi astinlaudaks ja ohjaaja hyppäs omalle paikalleen mun kiivetessä takaisin satulaan ja mentiin maaliin! Lopuks vielä vähän hömpötystä ja rapsuttelua taputtelua. Ei muuten ihan heti unohdu tää kokemus.

Iloinen elefantti

Hei me tullaan ny!

 Ei noita elefantteja ainakaan huonosti kohdella, sen verraan hyvinvoivilta ja iloisilta ne molemmat vaikuttivat. Toinenkin tuli vielä moikkaamaan meitä mutta oli selvästi hieman enemmän varautunut. Mahtavuutta tämä, ja yksityissetti suljetulla ranchilla.

Hei kaunokainen!

 Seuraavaks vedettiin pelastusliivit päälle ja hoiperreltiin bambupitkospuita pitkin rantaan missä oli bambulauttoja. Hypättiin yhden kyytiin ja pitkähäntävene veti meidät kolmisen kilometriä pikku-Kwaita ylävirtaan, irroitti köyden ja poistui takaisin lähtölaiturille. Sieltä sitten virran viemänä ihanassa hiljaisuudessa livuttiin pikkuhiljaa takaisin satamaan ohjaajan aina välillä melalla auttaen. Ja ne maisemat, aivan mahtavaa, tropiikin sademetsässä lintujen laulaessa ja mangrovepuiden juurakoita väistellen isoa virtaa pitkin.

Päivän kuumottavin paikka!

Alkuvauhdit pitkähännällä

Hiljaist ja kaunista

 Taivas loppuu aikanaan ja oli aika siirtyä eteenpäin. Seuraavaksi oli ohjelmassa lounas muttaa ennen sitä käytiin kuvaamassa "kuoleman rautatien" hienoin paikka missä juna menee joen mutkan ympäri, ja sopivasti juuri kun juna oli sieltä tulossa! Tämä rata on se minkä sotavangit japanilaisten käskytyksessä rakensivat samaan aikaan Kwai-joen sillan kanssa. Ja kuolema korjasi satoa sekä sotavankien että pakkotyöhön laitettujen paikallisten keskuudessa, mutta siitä myöhemmin.

Joen mutka, juna tulossa kulman takaa

Nysse tulee

 Lounaalle mentiin yhden radan aseman luona olevaan isoon ravintolaan, mikä oli sekin avattu vain meitä varten! Emäntä selitti, että kun asiakkaita ei kohta pariin vuoteen ole ollut kuin varsin satunnaisesti, jopa kahta varten kannattaa avata ettei tatsi ja ammattitaito katoa. Ja kyllä muuten palvelu pelasi, pöytä notkui thaiherkkuja siihen malliin että ihan liikaa jäi syömättä kun ei kertakaikkiaan mahtunut ja aikaa oli vain vajaa tunti kun piti siihen junaankin ehtiä! Taivaallisen hyvää! Toivottavasti tää covid menee jossain vaiheessa ohi, siinä on maailmaluokan ravintola yli 200 asiakaspaikalla ja ruoka ei häviä pätkääkään oikeastaan millekään mitä täällä ollaan maistettu.

Dekoraatio

Näyttävä sali

Näiden jälkeen tuli vielä jokunen lasti!

 Kello soi ja mentiin odottamaan junaa asemalle. Joo sanoi että kannattaa mennä oikealle puolelle ja avonaisen ikkunan ääreen jos haluaa kuvia. Teimme työtä käskettyä ja kyllä kannatti! Pikku-Kwai oli kauneimmillaan junan ikkunasta kuvattuna karun historian omaavalla radalla.

Saako ottaa rennosti?

Waiting for the train!

Ny lähtee!

 Olimme sopineet Joon kanssa millä asemalla hyppäämme pois ja siellä hän sitten jo odottikin. Ilmastoitu auto tuntui varsin luksukselta paikallisjunan jälkeen ja ajoimme katsomaan sitä varsinaista Kwai-joen siltaa ja sen rakentamisesta kertovaa museota. Se veti vähän hiljaiseksi iloisen miehen. Uutta tietoakin tuli: vangit rakensivat ensin puusillan jonka jäänteitä on museossa. Vangit rakensivat toisenkin sillan, koska vanha puinen silta ei olisi kestänyt kovin kauaa sotatarvikejunia. Niinpä Filippiineiltä purettiin teräsrakenteinen silta joka rakennettiin Kwai-joella vanhan viereen. Silta on edelleen käytössä, tosin korjattuna sillä toisen maailmansodan melskeissä jenkit onnistuivat pommittamaan keskijänteen jokeen. Silta korjattiin hieman erinäköiseksi. Se junakin saatiin kuvattua sillalla...

Alkuperäistä ajokalustoa

Itse silta

Akuperäisen puusillan osia

Komentajan kiesit

Juna sillalla

Oli niillä siellä prätkiäkin

Sitten oli aika mennä katsomaan kansainvälistä sotilashautausmaata, mihin radan ja sillan rakentamisessa kuolleita sotilaita oli haudattu. Jäänökset on jossain vaiheessa kaivettu ylös ja maittain ryhmitellen haudattu uudelleen lähemmäs keskustaa. Vanha hautausmaa on nykyisin vain muistolehto, jossa on noin 1500 rakennustöissä menehtyneen sotilaan muistolaatat. Ikähaarukka oli 18 vuotiaista 45 vuotiaisiin upseereihin. Sodan järjettömyys konkretisoitui taas kerran. Kaikkiaan rakeennustöissä kuoli 15 000 sotavankia ja yli 20 000 thaimaalaista orjatyöhön pakotettua. Tähän oli "hyvä" lopettaa tämä ekskurssio ja palata takaisin Hua Hiniin vähän sulattelemaan näkemäämme ja huilaamaan.

Nää vetää aina vähä hiljaseks

Kaikenkaikkiaan huikea päivä, Ken ja Joo tekivät uskomattoman hyvää työtä ja aikataulu napsahteli kohdalleen kuin juna. Tämän kioskin palveluksia voi varauksetta suositella kaikille jotka näillä kunmin liikkuvat. Saa nähdä jos jotain muutakin vielä keksitään, ny suihkuun ja nukkumaan...