Maanantai-ilta meni ihan van rauhassa hyvin syöden ja vastapäisessä irkkupubissa hyvää musaa ja paikallista olutta juoden, Guinnes on matkalla ja saattaa saapua maahan ennen meidän poislähtöä.
Aamulla mentiin aamupalalle ja toden totta, sama meininki jatkui, asukkaita hotellissa on parisenkymmentä (huoneita pitkälle toista sataa) ja säästösyistä aamiaishuoneessa on vain kahvia ja paahtoleipää, munat ja muut kilkkeet saa pyydettäessä keittiöstä. Henkilökunta tekee puolikasta päivää ja saa siis sen mukaista korvausta. Tämä asia selvisi kun mentiin altaalle aamiaisen jälkeen ja tyttö tuli kysymään mitäs saisi olla. Sen jälkeen tyttö selitti itkua pidätellen ettei enää voi tarjoilla, kun työt loppuu ja hän joutuu lähtemään kotiin. Jätin vähän reilumman tipin...
Puolen päivän paikkeilla poikettiin irkkupubissa syömässä sienikeittoa ettei ihan tyhjin vatsoin tarvii mennä nenänkaivelusta tuloksia hakemaan. Baarin omistaja Ted siinä pyöri koiransa Leon kanssa joka on varsinainen varvaskoira. Jos etäisyys isännästä kasvaa yli kahteen metriin alkaa koiran poikaa ahistaa. Leosta paljastui kuitenkin toinenkin puoli! Kadun toisen puolen taksitolpalle tuli tuktuk ilmeisen tutun kuskin ohjastamana ja Leo sai liikettä niveliinsä sinne suuntaan. Viiden minuutin kuluttua tuktuk kaarsi baarin eteen ja Leo istui herroina takana. Eikä tullut pois!
Meidän piti lähteä hakemaan nenänkaivelun tuloksia sairaalasta ja juuri se tuktuk joka oli Leon suosikki oli jonon kärjessä. Kuski kysyi että ei kai haittaa jos Leo tulee mukaan. Ei haitannut ja niinpä meillä oli karvaista seuraa sairaalan pihaan asti. Tosin yksissä liikennevaloissa Leo kävi merkkaamassa reviirin, mutta tuli takaisin kyytiin ennenkuin valo vaihtui...
 |
Tuktuk koira Leo
|
Sairaalan pihassa saatiin kuskin puhelinnumero. ei jäänyt odottamaan, oli ilmeisesti aiemminkin vienyt/hakenut asiakkaita testitulosten kuulemisesta. Leo kävi tutustumassa paikan tarjontaan mutta kun kuski painoi torvea, Leo kipitti takaisin paikalle ja hyppäsi omalle paikalleen taakse. Ei vissiin ollu ekaa kertaa renkipoikakoirana!
 |
Kolmen tunnin jono
|
Nenänkaivelun tulosten saaminen olikin sitten fyysinen suorite. Aloitimme jonottamisen varttia yli yhden. Jono oli jo melko pitkä eikä näyttänyt liikkuvan ollenkaan. Toista sataa turistia siinä seisoi eri maista. Bongasin samassa hotellissa olevan nuoren lahtelaisen kundin melko etupäästä jonoa ja kävin kyselemässä, että mikä on meininki. Hän oli ollut paikalla 5 vaille 12 (kupongeissa sanottiin että 12 jälkeen voi hakea tulokset) ja ihan ekana jonossa. Kun kello löi 12 tuli hoitajat paikalle ja ilmoittivat lounastunnin alkaneen. Kuponkien luovutus alkaisi klo 13 - hus kahville tai jonnekin siitä! Hyväuskoisena hän meni Amazon cafeeseen kahville, ja kun hän varttia myöhemmin palasi paikalle, oli jonoon tullut jo parikymmentä tyyppiä eteen...
Alkuun kaikilta TESTITULOSTA HAKEMAAN TULLEILTA mitattiin verenpaineet ja täytätettiin kaikenlaisia kuponkeja ja läpimenovauhti oli jotain 15 min/henkilö. Käytössä oli yksi luukku. Ja porukkaa tuli jonoon koko ajan lisää. Meidän edessämme oli pariskunta jonka vietnamilaissyntyinen rouva kertoi että eilen he olivat jonottaneet kolme puoli tuntia ja tulosten anto oli lopetettu juuri heidän edestään.
Reilun kahden tunnin ja läpi menneen 15 asiakkaan kuluttua henkilökunta ilmeisesti totesi touhun jotenkin hitaaksi ja lopetti verenpainemittaukset ja kuponkien täytöt. Tuloskaavakkeen saantiaika putosi muutamaan minuuttiin ja kun toinenkin luukku aukesi saatiin negatiiviset tulokset kouraan vajaan kolmen tunnin jonotuksella... olisikohan ollut olemassa jokin nopeampikin keino.
Soitettiin tuktuk paikalle ja suureksi riemuksi Leo istui takana vastaanottamassa kyydittävät! Hotellilla koetettiin tarjota kuponkeja respaan jonka olisi ne pitänyt ajaa järjestelmään, mutta neiti sanoi ei, ei se heille kuulu, olkaa yhteydessä matkatoimistoonne. Aurinkomatkojen sovelluksen chattiahan en ole saanut toimimaan kun kerran täällä, joten soittoa kioskille! Vartin jonotuksen jälkeen joku vastasi ja sanoi että Hua Hinissä on ollu kovasti ongelmia saada hotellit ymmärtämään että on hotellien tehtävä ajaa tulokset viranomaisjörjestelmään. Lähettivät sitten sen meidän karanteenihotellin sähköpostiosoitteen, jonne lähetin kuvat todistuksista. toivottavasti kirjautuvat, eivätkä aiheuta ongelmaa paluulenolle lähdettäessä, onneksi ovat paperisena tallessa. Ihme kuljailua!
 |
Leo vahtii
|
Muutoin Korona ei ole vielä meitä pelottanut, ainakaan kovin paljon. Kaikki käyttävät täällä maskia sisällä ja ulkona. Sisätiloissa ei juuri tarvitse oleilla muulloin kuin omassa huoneessa. Ravintolat ja muut palvelut ovat terasseilla tai taivasalla ja käsidesiä lotrataan joka välissä. Tietenkin yritämme parhaamme mukaan pitää turvavälejä ja aika hyvin se onnistuukin, toivottavasti pysymme täällä terveinä. Uutisten mukaan Suomessa taitaa tällä hetkellä olla aika tukala tilanne viruksen suhteen.
Keskiviikko oli filosofointi- ja ostospäivä. Ensin filosofoitiin uima-altaalla. Mukana meillä on Göran Schiltin kirja Aurinkolaiva. Kirjassa Schilt pohtii, mikä saa ihmisen matkustamaan, usein epämukavasti, jopa vaaroja uhmaten. Schilt kirjoittaa: Se "on parantumaton seikkailunhalu. Tiedän, että seikkailu on pakoa varsinaisesta arkipäiväisestä, vakavasta tehtävästä. Se sallii meidän ottaa kaiken kevyesti ja vastuuttomasti, koska se tuo jatkuvasti mukanaan jotain uutta. Seikkailu on kirjava lanka, johon innokkaasti käymme kiinni ja joka johtaa meidät paikkoihin, joihin ikinä emme itse olisi löytäneet." Schilt kirjoittaa myös kokemuksen merkityksestä uuden oppimisessa. Ihminen voi opetella eri maista ja kulttuureista lukemalla kirjoja tai tutkimalla muita tietolähteitä. Tietoa hän näistä saa, mutta vasta omakohtaiset kokemukset auttavat ymmärtämään. Mitä vieraampi kulttuuri on kyseessä, sitä tarpeellisempaa syvän tiedon ja ymmärryksen kannalta on henkilökohtainen kokemus ja vuorovaikutus. Nämä tuntuivat tutuilta ajatuksilta ja kuvaavat ainakin jossain määrin syitä miksi mekin matkustamme. Unohtaa ei voi myöskään uteliaisuutta, aina on houkuttavaa nähdä mitä on taivaan rannan takana.
Pohdintojen jälkeen oli taas ylitettävä vastenmielisyys kauppakeskuksia kohtaan ja ravattava paikalliseen Market Villaan kun oli tullut varattua lähellä hotellia toimivalta retken järjestäjältä huomiselle sellainen keikka, jossa saattaa tarvita muitakin jalkineita kuin perus Crockseja (8 maata kiertäneet ja varmaan tuhansia kilometrejä kulutetut) tai avonaisia rantasandaaleja. Viimeeksi kun keskuksessa käytiin oli poikettu ihan akateemisesta mielenkiinnosta Crocks-puodissa ja katsottu, että täällähän on varsin reipas halvennusmyynti menossa. Juhalle tarttui aidot crocs-purkkarit ja Eevalle varsin näpsäkät sandaalit kyytiin. Yhteishinnaltaan about 50 €
 |
Ostoshelvetti once again
|
 |
Crocksin purkkarit
|
 |
Crocksin sandaalit
|
Ruokailu eri paikoissa on ehdottomasti osa hyvää lomaa. Eilinen meni hyvin syöden paikallisessa rantalaiturin kalaravintolassa. Sama mesta missä käytiin lounaalla pari kolme päivää sitten, jumalaton laiturihässäkkä, kauheasti pöytiä ja melko paljon porukkaa. Ja kyllä ymmärrettiin kun maistettiin eväät! Aivan jumalaisen hyvää! Syönnin jälkeen kuuntelemaan trubaduuria Father Ted's pubiin, josta alkaa pikkuhiljaa muodostua kanta visiittipaikka. Leo-koiraa ei nähty kun se kuulemma ajeli edelleen tuktukilla... Tänä iltana sitten syötiin kuivalla maalla Hiltonin vieressä olevan pienen Fresh Inn -hotellin ravintolassa ja tämä mesta menee ehdottomasti jatkoon! Ihan törkeen hyvä ruoka, hinta ei todellakaan päätä huimannut ja palvelu oli todella ystävällistä ja hyvää. Tätä voi kyllä varauksetta suositella.
Kuinka ollakaan illan päätteksi Father Tediin kuuntelemaan hyvää livemusiikkia ja tutustumaan mielenkiintoisiin ihmisiin. Lopuksi blogin kirjoitusta ja ajoissa nukkumaan, huomenna on pitkä päivä joka alkaa aikaisin ja jatkuu myöhään. Olemme lähdössä Kwai-joelle vähän erilaiselle privaattikeikalle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti