maanantai 14. kesäkuuta 2021

Purjeilla Bärosundiin!

Aamulla oli edelleen melko napakka keli mutta kaunista ja aurinkoista. Aamupalan jälkeen irroitettiin köydet ja puikkelehdittiin sitä varsin ahdasta väylää puutarhaväylälle.

Tuuli oli taas lounaan ja lännen välistä joten ei kun genoaa runsas puolet esiin ja vauhti alkoi olla kohdallaan. Vedeltiin sitä suhteellisen ahdasta ränniä yli neljän solmun keskivauhtia ja todettiin että isopurje olisi jo melkein liikaa, Marlenen runkonopeus kun on jotain kuuden solmun paikkeilla ja siihen päästiin jo tolla genoallakin parhaimmillaan.





Yksi jännäkakkapaikka meinasi olla Kamparlandetin kohdalla jossa väylä tekee suhteellisen tiukassa paikassa S-mutkan etelän kautta ja juuri kun oltiin kääntymässä taas kohti itää tuli melkein 10 m/s terävä puuska oikealta ja vene oli melko poikittain, tavarat tippui pöydiltä ja parras melkei kastui. Oikaisin veneen tuuleen ja pudotetttiin genoan pinta-alaa hieman. Ei yllättäen juurikaan vaikuttanut vauhtiin.

Vähän Kalkholmenin kohdalla väylä menee avoimella alueelle kaakkoon päin mailin verran ja juuri siinä vaiheessa tuuli yltyi 13 m/s ja kääntyi niin suoraan etelän suuntaan ettei purjeilla oikein tullut hommasta mitään. Puskettiin se maili koneella ja kun päästiin taas itä - koillinen suuntaiselle reitille oli tuulikin taas kääntynyt lounaan puolelle joten nostettiin taas genoaa ja tultiin Bärosundin lossille asti melkein viittä solmua sitä mutkittelevaa kapeata pitkin.

Barösundissa tuuli sen verran napakasti juuri tulosuunnasta että septitankin tyhjennys ei oikein onnistunut kun ei venettä saanu ajettua laituriin, tuuli työnsi koko ajan jonnekin ihan muualle ja koneen tehot ei meinanneet riittää kompensoimaan tuulta. Joten ajettiin suosiolla laituriin  suojan puolelle ja samoilla lämpimillä päästiin avittamaan paria muuta venekuntaa jotka koittivat myös saada veneitään siinä tuulessa jotenkin älyllisesti laituriin kiinni.

Loppupäivä meni mukavasti hyvin syöden ja viihtyen ja venenaapureiden kanssa jutellen. Ensi yöksi on ainakin forecan mukaan luvassa mellko kovaa tuulta joten katotaan miten tuosta selviää. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti