Kuihtuvia kukkia, söpöjä kilejä, endurosafaria scootterilla ja pari temmppeliä

Aamulla mentiin Soi Welcomelle tuttuun ravintolaan aamupalalle, mutta huonoin tuloksin. Niiltä oli jotain vissiin loppunut ja naapuripöydän savolaiset sanoivat odotelleensa jo puolisen tuntia eväitä. Emme jääneet jonon jatkoksi odottelemaan, vaan vaihdoimme seuraavaan. Sieltä saatiin aamupala ihan kohtuu ajassa ja siinä sivussa jutusteltiin mukavia naapuripöydän belgialaisen herrasmiehen kanssa. Varsin piristävä ja sivistynyt vanha konserttipianisti oli hän.

Napattiin hotellita scootteri ja lähdettiin kohti Flower Land Pattayaa pienempiä sivuteitä koluten. Niillä on mukavampi ajella kuin kehäteiden ruuhkissa. Perillä henkilökunta oli pahoillaan, kun kukintokausi alkaa olla ihan lopuillaan ja ensi kevään uudistustyöt on jo menossa. Mutta silti mentiin sisään. Portilla oli runsaasti päivänvarjoja käytettävänä ja pääsyliput oli käsiviuhkoja, joten eiköhän tästä selvitä.

Kukinta oli todellakin jo lopuillaan, mutta puisto oli jopa tällaisenaankin vaikuttava. Olisi mukava joskus osua tänne sadekauden alkupuolella, kun kaikki kukkii ihan valtoimenaan. Silloin tämä on varmaan aivan loistava kokemus, kun ei se nytkään huono ollut. Alueella oli pieni akvaario murenoineen ja hai-kaloineen sekä pieni eläinalue, josta löytyi strutseja, ankkoja ja muutama ihan muutaman päivän ikäinen kili. Ihan syötävän söpöjä otuksia! Parin kilin emo oli vaan aika Hulda Huoleton ja seikkaili pitkin puutarhaa syöden kaiken mikä vielä vähänkin vihersi, ja sitähän riitti kastelun ansiosta.

Todella pieniä ja suloisia

Sitten kun utareissa alkoi painaa, se ilmestyi alueelle ja tarjosi luomuruokaa jälkikasvulle, kunhan hanhet oli ensin saatu hätistettyä turistien kimppuun. Tälle paikalle vahva suositus!

Ei niin ujolle pissalle soveltuva pisoaari

Eväshetki

Riittävästi koi-karppeja

Seuraavaksi otettiin suunta valkoiselle tempppelille Wat Phon Prapa Nimitille. Juha kysyi Eevalta, että mennäänkö pohjoisen pikkuteiden kautta vai omia jälkiä vähän niinkuin takaisinpäin ja todettiin yhdessä, että pikkuteitä. Ajeltiin maaseudulla, josta Eeva kohta antaa oman selvityksensä ja ajatuksensa, mutta yllätys tuli vastaa hieman ennen temppeliä kun tie meni uimarantahiekkaiseksi kynnöspelloksi! Onneksi Juhalla on kokemusta enduropyöristä sekä Suomessa, että Islannin laavakentillä, myös Räyskälässä olevaa kuuluisaa saharaa on poliisien harjoituspyörillä tullut joskus ryönättyä. Takapenkiltä kuului ajoittain "riemukasta" kiljahtelua ja Juhalla alkoi ajo-crocksit täyttyä hiekalla, välillä vastaan tuli kunnon kuralätäkötkin, mutta kunnialla selvittiin about asfalttitielle asti.

Juuri tielle noustessa oli muutaman metrin todella pehmeää hiekkaa oleva ylämäki jossa paikallinen nuoriso pylläsi pyöriään tielle ja ihmetteli kun pappa ajoi Hondan tielle ilman isoja ongelmia. Oli kavereiden ilmeet näkemisen arvoisia, kun papparainen puski pehmeän hiekkamäen ylös, kun he puolestaan olivat juuri kolme pyörää siinä miehissä suurinpiirteiin kantanut saman paikan yli. Onneksi on tullut "salaa harjoiteltua" Transun kanssa, vaikka ei toi 160 kuutioinen scootteri ihan samanlainen ajo-ominaisuuksiltaan ole.

Siinä Juhan ajaessa Eevalla oli aikaa ajatella kaikenlista ja katsella ympärilleen. Maaseutu täällä on kaunista, ainakin siellä missä ei ole roskia. Liikenne sen sijaan näyttäytyy ensin täydelle kaaokselle, mutta taitaa siinäkin olla jokin logiikka, kun ei enemmän satu kolareita. Läheltä piti tilanteita lienee kyllä senkin edestä.

Meillä on Suomessa ja Euroopassa useimmat asiat loistavasti, muun muassa liikenne. Kaikkialla on omat ongelmansa, mutta ajokaistojen ja liikenteen suunnittelu on kyllä Euroopassa varsin mallikasta. Yleensäkin mieleen nousee kysymys tyytyväisyydestä. 

Tyytyväisyys lienee yksi suhteellisimmista asioista mitattavaksi. Yksi tyytyy vähempään, toinen ei saa millään tarpeekseen. Vaikea on usein asettaa itseään tässä mittarissa oikeaan kohtaan. Mutta kun siirtyy riittävän etäälle oman maan rajojen ulkopuolelle, joko fyysisesti tai virtuaalisesti, se hieman auttaa näkemään omaa asemaa suhteessa muun maailman väestöön. Maailman rikkaimman neljänneksen kansalaisena on tärkää katsoa toisaalta ympärilleen ja toisaalta peiliin.

Kuinka tyytyväinen olen siihen, minkä keskellä elän ja voinko tehdä jotain toisten hyväksi. Itse en koe olevani tässä suhteessa kovin hyvä, eli parantamisen varaa kyllä riittää. 

Itse valkoinen temppeli oli todella valkoinen ja kaunis harmonisessa ympäristössä mäen päällä. Puolisen tuntia siellä pööpöilimme yrittäen olla häiritsemättä munkkien meditaatiota.

Jostain syystä otettiin nyt pikkuisen isommat tiet paluumatkalle! Muutama kilometri kun oli ajettu, tultiin todella ison temppelialueen kohdalle, jossa oli kohtuullinen määrä turistibussejakin parkissa. Spontaanisti käytiin sekin katsomassa, mutta kyllä se pienempi valkoinen vei voiton. Tää oli osittain remontin alla ja jotenkin sellainen markkinameininki menossa, joten pikaisesti läpi ja kohti hotellia.

Juha kävi palauttamassa scootterin vuokraamoon ja ehkä parhaassa hieronnassa mitä tällä keikalla on saanut, jotenkin sen endurojutun jälkeen vähän kaipasi notkistusta.

Iltaruuan jälkeen on hyvä siirtyä hotellille. Täkäläinen katuruoka on kyllä ihan loistavaa ja kohtuu edullistakin.