Rauhallista turistimeininkiä ja paikan vaihto

Ensimmäinen adventti oli täällä toisenlainen, hoosiannaa piti muistella omin nokkinemme, mutta mielestämme kyllä täällä oli hieman rauhallisempi meininki sunnuntaina kuin yleensä arkena. Me oleskelimme rannalla ja mietiskeltiin syntyjä syviä.

Kun emme riennä pitkin teitä katsomassa erilaisia nähtävyyksiä, on silloin hyvää aikaa mm. lukea. Meillä on mukana muutamia kirjoja ja e-kirjasovellus. Juha on keskittynyt purjehduskirjoihin ja Eeva on lukenut jo Suomessa aloittamaansa kyläyhteisöstä kertovaa kirjasarjaa. Kun jo suomennetut osat loppuivat, oli siirryttävä ruotsinkielisiin versioihin, mutta hyvinhän se on niinkin käynyt.

Illalla mentiin taas yötorille syömään ja meinasi lipsahtaa ihan viihteen puolelle, kun vahingossa mentiin istumaan kulman pubiin. Olimme jo pari päivää aikaisemmin siinä istuskelleet hetken ja kuunnelleet paria varsin vahvaäänistä paikallista mimmiä. Sunnuntaina sielä oli joku kundi trubana, ei mitenkään luokaton hänkään. Mutta sitten tuli ne vähän pyöreet thai-daamit  ja johan alkoi tienoo soimaan. Kummallakin on varsin hyvä ääni ja musiikkikattaus oli ihan laidasta laitaan Creedensistä Scorpionsiin ja siitä väliltä. Tuli nimittäin sellaisia klassikoita koko ajan, ettei vaan voitu lähteä kesken pois, vaan piti tilata lisää juotavaa ja kuunnella mitä seuraavaksi tulee.

Maanantaina vietiin pyykkejä pesuun ja otettiin taksi Pattayan rannalle, Juha himoitsi sikareita ja tupakkatäytettä piippuunsa. Eevahan tarvitsi taas uusia kenkiä ja tanttuja, kun entiset on joko huonoja tai niitä on liian vähän.

Pari tuntia kierreltiin Pattayan keskustassa, jonka jälkeen mentiin hetkeksi rannan kuppilaan istuskelemaa ja pohdikelemaan. Ohi kulki muutama jäteauto peräkanaa, etumainen keräsi roskia ja toiset seurasivat perässä. Meille ei ihan selvinnyt tämän järjestelyn logiikka, mutta pääasia, että roskia kerätään.

Roskan määrä maailmassa on järjetön ja ekspotentiaalinen. Roskan tuottaminen on karannut aivan käsistä, eikä sillä tunnu olevan mitään rajaa. Tämän näkee konkreettisesti sellaisissa maissa, joissa ei ole tehokkaasti järjestettyä jätehuoltoa, kuten täällä Thaimaassa. 

Roska-astioita täällä on ja ne täyttyvät vinhasti, varsinkin muovista. Silti irtoroskia on kaikkialla teiden varsilla, katujen reunamilla, porttien ja kojujen pielissä, rannoilla ja pihoilla. Maaseudulla ja esikaupunkialueilla voi olla kaunis omakotitlo, jota ympäröi upea puutarha ja hieno aita, mutta vieressä kaatopaikkaa muistuttava tyhjä tontti tai alue.

Rannalla ajattelimme ensin, että onpa roskaisia turisteja, mutta seuraavana päivänä ymmärsimme, että roskat ovat paikallisten rannalle iltaisin syömään kokoontuneiden thailaisten jäljiltä: pullon korkeja, mehupillejä, tupakan tumppeja, muovisia aterimia, mukeja, vaikka mitä. Yleisiä roskiksia tai roskien keräilijöitä rannoilla ei näy. Turisteille on päivisin tarjolla rantatuoliyrittäjien roskiksia ja erillinen tupakointialue, niitä myös käytetään ja hyvä niin. 

Sununtaina katsoimme parvekkeelta kuinka jonkunlainen juoma-astioiden kierrätys täällä täytyy olla. Paikallinen papparainen kulki myymäläkärryn oloisella mopovaunulla roskikselta roskikselle, lapset kyydissä. Sivuvaunussa oli selvät paikat vesipulloille, tölkeille, lasipulloille ja paksummasta muovista valmistetuille jugurtti- ja pesuainepulloille. Hän avasi jokaisen roskapussin ja poimi niistä käyttökelpoiset pullot ja purkit. Ei se kaveri varmaan ilokseen niitä sieltä kaivellut. Tuli mieleen, että jos olisi erilaisia roskiksia eri kikkareille, toi homma olisi ollut paaaaaaaaaljon helpompaa.

Näitä mietittyämme hyppäsimme tuktukin kyytiin ja rallattelimme sillä hyppien ja keikkuen Jomtieniin, missä tämän hetkinen residenssimme sijaitsee. 

Pikaisen rannalla poikkeamisen jälkeen mentiin minnekäs muualle, kuin yötorille syömään herkullisa vartaita ja yllätys yllätys, kulman kuppilaan juuri kun pyöreät tytöt alkoivat  laulaa! Eeva ehdotti heille, että olis kiva kuulla Leonard Cohenin Hallelujah ja mimmit sanoivat, että ikinä ei oo tota vedetty, mutta koitetaan. Ja tulihan se parin kuuntelukerran jälkeen varsin puhtaasti ja hyvin kohtuu vaikee biisi, nuotit apuna. On ne aika kovia. Pulleampi veteli Sinatran My Waynkin melkein puhtaasti, pari ylä-ääntä jäi altolta vähän vajaaksi, mutta kertokaas montako Suomalaista sen vetää puhtaasti läpi! Itse tiedän muutaman.

Iloinen kanavartaita rakastava husky

Tiistaiaamuna pakattiin loput kamat ja poikettiin aamupalalla naapurikadun hotellissa. Juha kävi sopimassa taksipojan kanssa noutoaikataulun ja sitten vain odottamaan. Odotusaika meni melko ketterästi, kun siihen pelmahti hotellin uusi isäntä, Hollannin turkkilainen ja oikein mukava jantteri, joka oli pari päivää sitten ottanut tämän paikan hallintaansa. Juteltellessa jäi sellainen vaikutelma, että tää hotla saattaa nousta vähän paremmalle tasolle seuraavien kuukausien aikana.

Taksi tuli ja hilpaistiin Pattayan laiturille. Ihan tarkkaa havaintoa ei ollut miten menetellään, joten raahattiin kaikki kamat infotiskille ja käytiin kyselemään. Hemaisevan näköinen ja vimosen päälle laitettu lady kertoi, että kamat kyytiin ja puolisen kilsaa laituria merellepäin, niin sieltä lautta löytyy! Ja tädit rahastaa laiturilla.

No sinne siis koko omaisuuden kanssa. Ne tädit oli enemminkin mummoja ja jotain ne siitä hinnasta selvensi, mutta kun Juha ei saanut varsinaisesti selvää, niin kaivoi tuhannen bathin setelin ja lykkäsi mummoille kouraan. Kauhea posmitus alkoi ja kaikkia mahdollisia taskuja kaiveltiin, jonka jälkeen Juhalle ladattiin 940 Bathia kouraan. Liput oli siis 30 Bathia kappale, olisko jotain pari euroa yhteensä...

Kippo lähtikin melkein heti, kun saatiin itsemme ja kamat kyytiin. Matka Koh Larmille kesti vajaan tunnin ja perinteisesti laiturille tunkeutuminen tapahtui periaatteella "kaikki yhtä aikaa jotta ei tule ahdasta". Koitettiin olla hitaita ja mennä loppuporukassa, mutta aivan ei onnistuttu, päiväturisteja oli melkoisen runsaasti laivalla. Laiturille päästiin kuitenkin putoamatta ja kastumatta.

Jossain tuolla se lautta on

Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen

Sitten alkoikin hikinen urakka. Juha oli varannnut Rock-hotellin, jonka kaikki infot oli kiinan- tai thain kielellä. Matkaa laiturilta piti kuukkelin mukaan olla alle puoli kilsaa, mutta jostain syystä ei kuukkelikartta meinanut osoittautua yhteistyöhaluiseksi. Matkanjohtajalta karkasi jo pari karvaista ilmaisua. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Viimeinen kartanpäivitys tehtiin hengettömän kuja kohdalla (tällä saarella ei juuri muita olekaan) ja hotellin kiinalainen emäntä kimposi paikalle ja kyseli kuukkelikääntäjän avulla, että oletteko te ne suomalaiset jotka ovat tänne tulossa? Saatuaan myöntävän vastauksen ohjasi meidät eteiseen ja kertoi, että poiketkaa puolen tunnin virvoketauolla niin huone on valmis!

Näin tehtiin. Eeva ryyhälsi eteen päin, minkä tungosta, mopoja ja tuktukkeja väistellen pääsi. Juha jurnotti ja märisi ja oli tunkemassa jokaisesta myymälän tai privaatin asumuksen portista tai oviaukosta kyselemään: Onko tämä kahvila, saako täältä olutta ja muuta juotavaa? Ihan ei ehditty riitelemään, kun kylä on niin pieni ja pittoreski. Ja oikea kahvila ja kalijakin löytyi lopulta.

Hotellille palattiin ja nyt kyllä täytyy sanoa, että osui kerrankin kohdalleen! Huone ei ole mikään hehtaarihalli, mutta on suoraan meren päällä, kuten terassikin. Ilmastointi toimii ja maisemat hivelee silmiä. Paikalliset papat laskee ja nostaa kalaverkkoja tuossa edustalla ja itse kylän keskustaan ei ole kuin parin kolmen minuutin kävelymatka. Nyt kelpaa! Kattoterassilla oleva aamiaispaikkakaan ei pettymykseltä  näytä. Pitää vain ottaa aurinkolasit mukaan, että näkee syödä, koska aurinko nousee juuri siltä puolelta taloa.

Aamiaishuone

Pappa kalastaa

Virkistäydyttiin ja kierreltiin kylää, syötiin ja viihdyttiin. Tänään voisi mennä aikaisemmin nukkumaan, että huomenna jaksaisi saareen tutustua ihan kunnolla vuokrascootterin kanssa. Ja herra Kastariselle tiedoksi, paidat on pesty!