Siinä vähän ennen Porkkalan selkää alkoi vihdoin tuulla ja nostettiin purjeet ja vauhtihan ei juuri muuttunut siitä kolmesta ja puolesta solmusta mitä tuolla vanhalla rouvalla kehtaa koneen kanssa marssivauhtina pitää. Mutta se suloinen hiljaisuus ja rauha kun purjeilla mennään.
Porkkalan selkä kun kävi aukeamaan niin vauhti nousi jo lähelle viittä solmua ja alkoi ola oikeesti kivaa. Navigointikin alkaa olla jo silleen hallussa, että ei ole kokoaika pientä jännäkakkaa housuissa että mikäs lahti tai niemennokka tuossa edessä siintää. Monet moottoriveneilijät kyllä jaksaa ihmetyttää, ilmeisesti osa on ostanut tänä keväänä uuden veneen, mutta laivurikurssit on jääny käymättä. Tänään yksi porhaltaja ajoi meidän ohitse ehkä 5-6 metrin päästä, vaikka meillä purjeet päällä. Vene jätti mittavat aallot. Marlene-raukka huojui kyljeltä toiselle ihan huolella. Onneksi ei mitään mennyt rikki eikä sisällä tavarat lennelleet pitkin seiniä.
Porkkalan selän jälkeen alkoi taas tuuli tyyntyä melkoisen nolliin ja niinpä sitten laskettiin purjeet ja ajettiin koneella loput puolitoista mailia Porkkalan vierasvenelaituriin, missä oli taas perinteinen säätö että missä niitä varattuja/vapaita paikkoja olikaan. Osa paikoista oli laputettu varatuiksi, mutta esim. meidän soittamaa ja meille luvattua varausta ei sitten löytynytkään mistään kirjoista. Paikka kuitenkin löytyi ja päästiin laituriin.
Nautittiin elämästä, syötiin ja juotiin hyvin ja sattui vielä Lehtisen Kari ja Hannikin poikkeemman Harrikalla pizzalla, joten oli vielä oikein kivaa seuraakin näiden veneilijöiden lisäksi. Se kyllä täytyy myöntää että nopeammin noissa pyöräpiireissä tutustuu porukoihin kuin näissä venepiireissä. Mutta periaatteessa sama meininki näidenkin kanssa on.
Huomenna katsotaan joko tullaan kotirantaan vai vieläkö otettan päivän jatkot jossain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti