perjantai 18. elokuuta 2017

Vähän sadettakin saatiin täällä Åhvenanmaalla

Aamulla tunnusteltiin rouvan kuntoa ja todettiin se senverran hyväksi että päätettiin koittaa vähän vielä kierrellä saaria. Nämähän kiertää moottoripyörällä aika helposti ihan läpikotaisin päivässä, ja kun eilen illalla säätiedotus lupasi että sateet alkais vasta myöhään iltapäivällä, niin eiku koneet tulille ja menoks.

Ensin mentiin Maarianhaminasta etelään Järsön suuntaan koska sitä oli kehuttu yhdeksi Ahvenanmaan kauneimmista teistä, melkoisen kaunista se olikin. Kelikin oli ihan kohdallaan, pilvipoutaista eikä edes kylmää.

Tiellä Järsöön

Tiellä Järsöön

Tiellä Järsöön

Tiellä Järsöön fiilistelyä
Seuraavaks sitten Lumparlandin suuntaan. Osa tiestä oli ihan 90 km/h isoa kantatietä mutta maisemat oli oikein kohdillaan! Perillä Långvikissa ei oikein kahvilaa löytynyt joten tultiin pätkän matkaa takaisinpäin ja löydettiin pieni antiikkikauppakahvila jossa kahvit. Ei uskaltanu käydä ollenkaan siellä kaupan puolella, ties mitä kivaa sieltä olisi löytynyt.

On vaan nää maisemat kauniita.

Vanha hylky Lumparlandin sillan vieressä



Julkinen liikenne vähän kesannolla



Seuraavaks suunnattiin Eckerön suuntaan ja päästiinkin melkein sinne asti kauniita mutkateitä kiinnostavia kohteita kierrellen, kunnes alkoi tihuuttaa ja varoiks vedettiin kumipuvut päälle tankkauksen yhteydessä, Frebbenbyn kaupan pihassa.

Eikä yhtään liian aikaisin. Se iltapäiväksi luvattu sade tulikin jo puolen päivän paikkeilla päälle ja Eckerössä mentiin Postireittimuseoon kahville ettei pahemmin kastuttais.

Sålis Batteri, harvoin tunnettua historiaa

Postireittimuseo Eckerön rannassa

Juustokakkuna toi myytiin mutta porkkanakakkua se oli...
Sitten taivas aukenikin ja sateessa ajettiin kumipuvut päällä takaisin hotellille. Huoneessa huomattiin että motoristit majoittuu mukavasti. Aina...

Kyl ne kuivuu illaks...

Onni on rättipatteri

Kaapin ovilla hyötykäyttöä
Sataa sen verran että saattaa mennä ilta hotellilla ihmetellessä. Huomenna Tallink-Silja kuljettaa puoliltapäivin manner-Suomeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti