Itsenäisyyspäivä ja saaren vaihto Koh Sichangille, eli mehtään!

Aamulla pakattiin ja mentiin aamupalalle. Samalla kysyttiin isännältä että miten niitä lauttoja Pattayalle menee. Hän sanoi, että jos ootte valmiita syötyänne, niin ehditte seuraavaan. No mehän oltiin.

Henkisesti oli varauduttu köijäämään kamat satamaan, matkahan ei ole kuin 400 m, mutta hotellin renki totesi, että hänellä on toi sähkökäikäle, joten hän heittää sillä. Pakattiin kamat golfauton tapaiseen ja koitettiin lähteä liikenteeseen sieltä kujalta. Turhaan! Kone kyykähti ja yskäisi, että myöhemmin, kun olette ensin laihduttaneet! Pappa alkoi näyttää epätoivoiselta, sillä Eeva, Juha ja kaikki matkakamat ilmeisesti painoi hieman liikaa sähkövehkeelle. Juha hyppäsi pois kyydistä ja nuoruuden innolla ja raa`alla voimalla punnersi sähkömoottorin apuna niin, että kynnys saatiin ylitettyä ja matka satamaan pääsi alkamaan.

Laiva lähtikin melkein saman tien kun pyrstöt penkkiin saatiin. Nyt oli hieman tyhjempi kippo kuin tulomatkalla ja kippari työnsi kahvat eteen ihan rajoittajia myöten, joten Pattayalle tultiin puoleen tuntiin kun menomatkaan oli kulunut melkein tunti.

Käveltiin se piiiiiiiiiiitkä laituri terminaalille ja löydettiin nuori, jopa asiallista englantia puhuva taksisuhari. Selvittelimme minne ollaan menossa ja mitä maksaa ja lähdettiin kurvailemaan. Kundi oli ilmeisesti selvittänyt Koh Si Changin lautan aikataulun, koska paineli menemään kuin Kimi Räikkönen parhaissa kisoissaan.

Ja hyvä niin, purettiin kamat laiturille, maksettiin kyyti ja pakattiin itsemme ja elämämme kippoon. Ennenkuin kunnolla oli saatu takalistot penkkiin oli köydet irti ja matka kohti saarta alkanut. Matkalla katsottiin huuli pyöreänä, että minne me ollaan oikein nyt menossa. Tästä ei kuukkeli ollut maininnut mitään!

Saaren ja mantereen välinen muutaman merimailin levyinen salmi oli turvoksissa redillä olevia kuivalastialuksia, LPG-tankkereita ja proomuja joista kuivalastialuksia lastattiin! Koh Si Chang on ilmeisesti Thaimaan vilkkaimman sataman kohdalla...

Saarelle kuitenkiin päästiin ja todettiin, että täällä on varsin erikoinen muoti tuktukeissa. Kaikissa on joku ihme häristin moottorina, joko jostain romutetusta perheautosta tai sitten maamoottoreita tai prätkien koneita. Etupäät on joistain random moottoripyöristä ja takapäät varsin vapaamuotoisesti vesijohtoputkista kokoon hitsailtuja kärryjä. Perille hotelliin kuuitenkin päästiin.

Siellä olikin sitten seuraava jännäkakan paikka. Kukaan ei puhu mitään muuta kun thaita ja ilmeisesti sitäkin vähän "raumalaisella" aksentilla. Kuukkelikääntäjä kävi punaisena kun selvitimme, että nyt me tultais ja saisiko scootteria vuokralle ja olisiko jotain mitä olisi hyvä tietää saaresta ja niin pois päin.

Matka oli mennyt niin jouhevasti, että jouduttiin odottelemaan melkein kaksi tuntia huoneen saantia. Onneksi oli saatu skootteri vuokrattua, joten lähdettiin kiertelemään saarta, mikä ei siis ollut kovin kummoinen juttu. Tää saari ei ole turistirysä, täällä on paikallisia ja muutamia kalastuksesta innostuneita thaimaalaisia virvelöimässä pitkin rantoja.

Ja syynkin ymmärtää. Melko hyvin ehdimme saaren kiertää ja kokonaista yksi melkein uimarantakelpoinen ranta osui matkalle. Fasilitteetteina siellä on pieni kioski jonka yhteydessä on vessa jonka Eeva totesi riistolaitokseksi: ei paperia, 10 bathin maksu ja kauhakuuhtelu perinteiseen 10 cm korkeaan maljaan jossa oli jalanjäljet reunoilla.

Jo takaisin ajellessa alkoi kyteä ajatus, että jos tämä saari olisi huomenna nähty ja sunnuntaina siirryttäisiin eteenpäin, lähemmäs jonkinasteista sivistystä. Saarihan on siis todella kaunis ja keskustaajamassa on aika kivan oloisia ravintoloita, mutta veikkaamme, että huomisen päivän jälkeen tää on jo niin koluttu! Eli Juha laittoi samoilla lämpimillä Cha Amin hotelliin kyselyä, josko siellä oltaisiin vastaanottavaisia jo päivää suunniteltua aikaisemmin. Vastaus tuli aika pian: Tervetuloa.

Otettiin huone vastaan, vedettiin hetki henkeä rannalla joka kyllä on kaunis, mutta kivinen ja uimakelvoton, ja lähdettiin tallaamaan kylälle. Löydettiin pieni rantaravintola jossa käytiin nauttimassa aperitiivit, katsottiin kun melkein kaksimetrinen varaani koitti etsiä jätteiden seasta syötävää, ja päiviteltiin näiden tyyppien huolettomuutta merien roskaamisen suhteen.

Varaani syljeskeli muovinpaloja suustaan ja samaan aikaan naapuritalosta joku valopää heitteli pari kertakäyttö-muovimukia mereen ja toisen puolen katukeittiön pyörittäjä kävi suvereenisti kippaamassa käytetyt frittirasvat rantakiville. Suomessa kun on veneen kanssa liikkuessa tottunut siihen, että saaristakin tuodaan omat roskat pois ja mitään ei mereen kaadeta. Täällä on ranta sen oloinen, että Ämmässuon kaatopaikka on siisti alue!

Proomuja, paljon proomuja

Melkein kaksmetrinen varaanivekkuli!

Poikettiin syömässä hyvin läheisessä kansankuppilassa. Maininnan arvoista on, että kylällä Blue Hawai ja iso Singha, jotka nautittiin aperitiiveiksi, maksoivat kolmisen sataa Bathia (about 7 €, drinksut on kalliita). Lähikuppilassa kaksi runsasta skandinaavia söi itsensä ähkyyn alle 200 Bathilla (noin 4,5 €)...

Ei kun blogia tekemään ja suunnittelemaan huomisen aikatauluja. Ensin kuitenkin kuunneltiin Maammelaulu ja Finlandia.