torstai 29. kesäkuuta 2023

Taas konepäivä Kasnäsiin

Aamulla herättiin oikein komeaan keliin, mutta tuulettomaan... Tavallaan ihan kiva mutta jos purjehtia haluaisi  niin ei ihan optimaalinen tilanne.

Aamupalan jälkeen napsautettiin kone käymtiin ja kierrettiin Hankoniemi ihan tasaisessa tuulettomassa kelissä. Aurinkorasvaa alkoi taas kulua melkein samaan tahtiin dieselin kanssa. Mutta on nää maisemat täällä vaan aika uskomattoman kauniita.





Ajeltiin koneella kohti Kasnäsiä ja kun päästiin syväväylälle alkoi tuuli hieman heräillä, mutta ihan väärästä suunnasta eli suoraan vastaisena. Muutamat venekunnat siinä kryssi ja ei kauheesti edistyneet, mutta etenihän se matka vähän eteenpäin. Me puskettiin koneella ja pilotti piti huolta suunnasta, kapteeni söi herneitä ja vastasi tämän päivän kalustotappioista rikkomalla lempipiippunsa varren kun piti jotain säätää ja se osui juuri käden alle. Nyt pitää varapiipulla tulla loppukeikka toimeen, ennen kuin saa kotoa korvaavan välineen massiin.

Vähän puolen päivän jälkeen iski pieni sadekuuro päälle joka ei itseasiassa edes kauheesti haitannut saati kastellut. Eeva kävi kajuutasta kaivamassa säänkestävät kuteet esille ja jäi sille tielleen kun kerran kansi ropisi sateesta. Juha luovutti ohjausvastuun pilotille ja istui sprayhoodin suojassa kuuron ajan katsomassa että ei törmätä mihinkään/kehenkään ja mennään suunniteltua linjaa pitkin. Ilman pilottia olisi saattanut kastua ja lievästi vituttaa, nyt söi herneitä ja pierskeli...






Siinä rauhallista vauhtia kiiruhtaessa oli aikaa tutkailla ympäristöä ja yksi asia joka kiinnitti huomiota, oli sinilevälautat. Ei toi Itämeri ihan terve voi olla, sinilevää oli yli puolet matkaa ja muutenkin nää olosuhteet huolestuttaa. Aikaisempina vuosina kansi on aamulla ollut märkä jossain elokuun puolella. Nykyisin on joka aamu kuin ämpärillä heitetty, selkeesti on ilman suhteellinen kosteus noussut melko paljon.

Kasnäsiin tultiin ennen kolmea ja loppupäivä meni päiväunilla, hyvin saunoen ja muiden purjehtijoiden kanssa maailmaa parantaen saunan lautteilla ja vilvoitellesa. Käytiin me syömässäki kuitekin tuossa Kasnäs Paviljongissa, eväät oli hyviä mutta pakko sanoa, että tuntee syövänsä kun kuorii ämpärillisen katkarapuja ja kiskoo ne sitten tuulensuojaan. Sitä lientä oli ihan joka paikassa ja sotkua kanssa.

Kyllä tää on nastaa hommaa, yksinkertaisia tarpeita (uni ja ruoka) ja muutenkin yksinkertaista elämää. Hyvää vastapainoa arjen vaateille.

Parempi mennä nukkumaan, jos huomenna pääsis purjeilla.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti