Aamulla ei sit juurikaan tuullut. Siis ei tuullut ollenkaan. Naapurivene teki lähtöä kun me tehtiin aamupalaa. Juttelivat siinä että taitaa tulla koneajopäivä ja eivät edes puomipeittoa viitsineet riisua. Tuulia oli luvattu 1 - 3 m/s ja juuri vastaisia joten me tehtiin aamupalan jälkeen sama ratkaisu, koneella liikkeelle puomipeitto paikallaan.
Koneella ajettaessa on meillä aika tärkeetä toi koneen kierrosluku, liian isolla kyllä kulkee mutta se kuluttaa laakerin rasvauskamaa ihan sairaasti ja vetoakseli vatkaa ku kiimanen kaniini. Läydettiin sopiva kierrosluku ja sillä ei vatkaa akseli eikä rasva sotke pilssiä mutta vauhti jää jonnekin 4 - 4,3 solmun paikkeille. Eli sillähän me lähdettiin menemään.
Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja nahkaa rasvattiin tasaiseen tahtiin ettei vaan tulisi palovammoja. Merellä kun se on aika armoton. Pari takaa tullutta purjevenettä koitti purjeita mutta vauhti kuoli saman tien ja niilläkin lähti koneet tulille.
Maisemat oli niin upeita kuin vain näillä kulmin voi olla. Hieman ennen Jussaröä ohitettiin klassikkovene jossa pappa istui hellehattu päässä paikallaan, ei ollut minkäälaista moottoria klassikossa. Parempi tavallaan niin, olisi rikkonut kauniit linjat. Hieman ennen Jussaröä tuli pappa sitten hinauksessa ohi isomman purkkarin perässä. Luonnonvoimia vastaan ei näemmä kannata taistella. Katsottiin sitä hinausoperaatiota melkein Hankoon asti.
Aurinkorasvaa kului, kone rouskutti ja pilotti piti huolen suunnasta. Voisi se päivä huonomminkin mennä jumalaisissa maisemissa ajellessa.
Hankoon saavuttiin hieman ennen kuutta ja mentiin tyhjentämään septitankkia ja sehän ei ollutkaan ihan simppeli juttu. Tää kiulu peruuttaa ihan yhtä huonosti kuin edellinenkin ja keulan uimaportaat meinasi tottaa pientä osumaa mutta septi saatiin tyhjennettyä ilman isompia paskaräjähdyksiä ja tankkaamassakin käytiin. Onkohan tässä koneessa, tankissa tai sitten paikallisen bensa-aseman pumpussa jotain vikaa? Mun laskujen mukaan ollaan ajettu koneella about 12 tuntia mutta kiisseliä meni tankkiiin vain karvan alle 9 litraa!
Itäsatamasta löytyi vapaa poiju jasiihen kiinni. Ilmoittauduttiin, maksettiin ja otettiin tulojuomat. Ja saunottiin hyvin tutustuen taas uusiin hauskoihin ihmisiin. Elämä vaan on jjst nyt ihan huippua! Nahkakaan ei vihoitellut saunassa joten rasvaus päivän aikana ilmeisesti toimi. Aika napakka sävy alkaa olla jo kohdallaan.
Käytiin syömässä rantamakasiinin pizzeriassa jota voi kyllä suositella, on aika asialliset pizzat ja viinitkin oli kohdillaan. Eiku keulapiikkiin kyljelleen ja huomenna kohti Kasnäsiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti