Nyt olis kaikki pakattu ja sitä vaille valmista että Laura tulee poimimaan kyytiin ja vie kentälle!
Ihan kauhee odotus ja polte! Pari kesää mennyt ilman että on mihinkään päästy. Ja nyt vielä Irlantiin jossa ei ole ennen poikettu ja jossa on kyl riittävästi tuttuja ja paljon asioita mitä on toivonut näkevänsä.
Kumma juttu se on sillai, vaikka on lähdetty joskus muutamankin kerran vuodessa, joskus poikettu kaukanakin ja nähty ja koettu vaikka mitä niin aina tää on yhtä kivaa odottaa lähtöä ja myös lähteä.
Mä oon sitä aina väliullä miettiny että mikä siinä on se juju. Ollaanko me vaan niin uteliaita ja kyltymättömiä näkemään ja kokemaan uutta? Ollaanko me vaan niin tottuneita näihin nykyisiin juttuihin että pitää aina uutta löytää ja ihailla uusia maailmoja ja paikkoja?
Muutama vuosi sitten oli ystäväni Frederic eteläranskasta äitinsä kanssa poikkeamassa meillä täällä Kivenlahdessa. Käveltiin tota rantaraittia kohti Laurinlahtea Amfin ohi ja Reetu räpsi arviolta 200 kuvaa sillä matkalla. Seureaavaks he molemmat hehkutti miten mä asun maailman kauneimmalla paikalla. Itse vaan totesin että: no niin tällaista täällä nyt vaan on... Sitä täytyy välillä käydä muualla että oma ympäristö taas nousee arvoonsa!
Eiku HANAA!
Ja nyt kentällä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti