Oulusta lähdettiin perjantaina kohti Rovaniemeä mutta kun koskaan ei ollut tullut pysähdyttyä, niin ihan pakko oli poiketa katsomassa Keminmaan toista kuuluisuutta. Nimittäin edesmenneen kirkkoherra Rungiuksen muumiota joka köllöttää lasisessa arkussaan kohtuu hyvävointisen näköisenä ollakseen neljä sataa vuotta vanha ja luonnollisesti muumioitunut.
Kyllä toisaalta noissa maisemissa viihtyykin. Komealla paikalla kirkko sijaitsi. Poistuimme kuitenkin pikaisesti ennenkuin paikkakunnan toinen kuuluisuus saattaisi ilmaantua paikalle...
|
Komealla paikalla meren rannalla |
|
Riittävän paksut muurit |
Keminmaalta tuikattiin Rovaniemen taakse Vanttauskosken suunnalle Karu
Mc:n järjestämille Poronpuriaisille. Täytyy myöntää että kylmäähän
siellä aina on, yleensä sataa ja hyttysiä on enemmän kun ilmatilaan
sovinnolla mahtuu mutta meininki on ihan joka kerta loistava! Tarttee
sinne taas mennä uudelleen .
|
Koivu vetää lauantaiaamun bingoa |
|
Teltat mäellä |
Sunnuntaina aloitettiin aamupäivästä paleleminen poikkeamalla napapiirillä ja pukin pajassa. Kun nyt melkein oli jo kolme päivää kesään niin tuo muutaman asteen lämpötila ja reippaampi tuuli tuntui tulevan suoraan siperiasta.
|
Varsin kylmä napapiiri... |
Ranualle paletiin seuraavaksi! Poikettiin katsomassa eläinpuiston ihmeitä ja olihan niitä. Pari tuntia meni rattoisasti ja lämminkin alkoi tulla nahoissa kävelemisestä. Mutta kivaa oli ja etenkin jäi mieleen suloinen karhunpentu joka piti hassua yninää nuoleskeleessaan kiveltä jotain hyvää. Varsin keskittyneesti.
Majoitus oli Gasthaus Ranuassa. Loistava ja halpa paikka. Huoneet pieniä mutta riittäviä ja aivan loistava rantasauna kauniin järven rannalla. Tänne kannattaa majoittua jos on näillä kulmin liikenteessä.
|
Saunan kuistilta |
|
Vanha kunnon kuuppavesi |
|
Kaunista |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti