Ylämäkeen kilpaa autolla!

Loppuviikko meni yleisessä ihmettelyssä. Pari pientä saderintamaa kulki alueen yli ja niiden väleissä lähinnä käveltiin ympäri lähiseutuja ja askarreltiin parempaa evästä. 

Tämä seutu kuuluu Teveren laaksoon, ja Tiber joki, joka virtaa Rooman läpi, saa alkunsa vähän matkan päästä täältä, vuorilta. Niitä alkulähteitä käytiin keskiviikkona etsimässä. Nimittäin jossain Todin ja Orvieton välissä åitäisi olla luonnonpuisto. Emme löytäneet, mutta sen sijaan löysimme hillittömiä hiekkaisia serpentiinniteitä, tosin ilman kaiteita. Tie päättyi johonkin lammaslaitumen tapaiseen ja auton kääntäminen oli melkoisen eksoottinen kokemus. Myöhemmin Marco kertoi meille, että juuri näiltä seuduilta ja vuorilta löydettiin maanalainen järvi, josta nyt tulee vesi paitsi Perugiaan myös kaikkialle lähialueille.

Lauantaina käytiin Marcon ja Lorellan kanssa pitkällä kävelylenkillä, jolla luonnollisesti pidettiin palautumistauko kylän trattoriassa, jonka emäntä alkaa jo luokitella meidät kalustoon kuuluviksi. Tää maaseutuelämä ylipäätään on ihan nastaa, kaikki moikkailee, ja iso osa myös pyrkii juttelemaan. Vaikkei olla täällä kuin kuukausi, niin aika hyvin täällä joukkoon sulautuu.

Kaupassa käyntiin saa kyllä varata aikaa. Siellä on välillä meininki kuin savolaisessa kyläkaupassa, jonne nonnot ja nonnat tulevat suorittamaan päivittäisten ostosten ohella myös sosiaalisen aktinsa! Mutta se kuuluu täällä elämään, naapureista pidetään huolta ja heidän kanssaan keskustellaan muutenkin kuin hyvää päivää sanomalla. Kaupan täti on kylässä tärkeä henkilö, hänen kanssaan kuuluu aina muutama sana vaihtaa, kun asioimassa käy.

Toinen huomionarvoisa seikka on nämä kylien trattoriat. Todellisia senioriväen sosiaalisen elämän keskuksia. Papat kokoontuu lasillisen ääreen pelaamaan korttia ja juttelemaan. Aina kun juomaa tilataan tulee snaksia pöytään. Täällä ei juoda, jos ei samalla edes suolapähkinöitä tai sipsejä natustella ja erityisesti humaltuminen on häpeällistä. Varsin suotava malli olisi Suomessakin toteutettavaksi, ei kai noi snaksit niin paljoa maksa, Conadin tukkupussi maksaa jotain puolitoista euroa ja siitä riittää viikoksi pikkukuppeihin jaettavaa. 

Eli italialaisen arjen keskellä täällä elellään. Aamulla paukkuu kyyhkysten metsästäjien haulikot lähimetsissä. Ihmiset lähtevät palkkatöihinsä, kouluihinsa ja opintoihinsa ja myöhemmin illan tullen saattaa kylän torilla olla näyttävä ilotulitus! Ainahan sitä jotain pientä juhlaa pitää järjestää.

Tykkäämme kovasti tästä maalaiselämästä, poissa turistikeskuksista ja ruuhkista, niitä ollenkaan väheksymättä.

Sunnuntaina olikin sitten aivan erilaista meininkiä tarjolla. Lähdettiin Marcon kanssa La Castellanan ylämäkikilpailuja katsomaan Orvietoon. Kisa on klassikko italialaisen autourheilun puolella, ja joka vuosi reilut 200 reikäpäistä sankaria vetää urku auki ylämäkeen mitä erilaisemmalla kalustolla.

Ja nythän kaikki kuvat hävis bittiavaruuteen koko tapahtumasta, ainoot mitä löytyy on iltapäivällä ladatut lyhyet juutuuppivideot! Voiko vitutukseen kuolla? Kuvia oli lähemmäs sata ja todella komeeta kalustoa!

Eevalle tämä oli varsinaisesti ensimmäinen kerta moottoriurheilutapahtumassa, jos ei nuoruuden RC-autokisoja ja Kaanaan Kahinoita lasketa. Eli hienoa settiä luvassa. Käytiin aluksi katsomassa prototyyppien varikolla sekä kuvaamassa kalustoa ja sitten innolla kohti kisa-aluetta, jonne onneksi parkkipaikalta oli pikkubussikuljetus. Toki kiivettävää ylämäkeen jäi senkin jälkeen reilusti, ylämäkikisa kun oli kyseessä.

Ehdittiin sen verran myöhään paikalle, että ensimmäinen hauska klassikkoluokka oli jo tulossa alas mäeltä. Siinä sarjassa oli pelkästään vanhoja klassikoita Fiat 500, 600, vanhat Minit ja Escortit sun muut. Olis ollu kivaa katsoa miten leikkiauton kokoinen Fiat 500, johon on jotenkin saatu survottua 1200 kuutioinen kone, kiipeää mäkeä! Ne on oikeesti pieniä, ohessa kuva Eevasta yhden Fiat 500 vieressä. Tuollaiseen on aikoinaan Marco survonut kaksilapsisen perheensä ja ajanut lomalle Sisiliaan, 1000 km suuntaansa! Laukut oli viritelty auton rättikaton päälle naruilla, kun eivät muualle mahtuneet.

Harpottiin pitkin metsään raivattuja polkuja kohti katselualueita ja todettiin, että täällähän on meininki kuin Holmenkollenin kisoissa. Osa porukkaa oli tullut ilmeisesti jo aamuvarhaisella kunnollisten telttatuolien ja grillien ja eväiden kanssa paikalle. Ihaillen katsottiin nelosmutkan sisäkaarteen porukkaa, jolla oli jokunen tonkka viiniä, oliiveja, kinkkua, leipää ja kaikkea naposteltavaa vaikka koko viikonlopun ajalle. Selvästi tänne tullaan viihtymään, samalla kun katsotaan urhojen suorituksia noissa ylämäkiohjuksissaan.

Luokkia oli katsottaviksi parit kevyemmät ralli/rata-autot, kovemmat ralli- ja rallicros-laitteet. Sen jälkeen tuli GT-luokka, jossa ajajat kisasivat puolen miljoonan Porcheilla ja Ferrareilla ihan tunteella. Lopuksi tuli prototyypi- ja formula-autot. Siinä olikin sitten pihinää ja pauketta, kunnes vajaa parikymmentä autoa ennen kisan loppua tuli keskeytys. Yhdellä kuskilla hieman lipesi laite kädestä ja auto kiipesi penkalle kääntyen melkein ylösalaisin. Kuski kömpi onneksi pulkasta pois ja näytti, että kaikki hyvin. Henkilökunta alkoi puhdistaa rataa hiilikuituroskasta ja toimittaa auton raatoa jonnekin hieman turvallisempaan paikkaan. Me todettiin, että tämä olikin meidän osalta tässä, mennäämpä kotiin.

Käveltiin alas parkkipaikalle asti, kun ei jaksettu sitä sukkulabussia jäädä odottelemaan. Oltiin melkein perillä autolla, kun kuultiin ensimmäisten jäljellä olevista starttaavan. Hyvä aika lähteä. Marco ehti kotiin juuri ajoissa, ennen kuin Lorella olisi alkanut hermostua. Olivat lähdössä illaksi Nocera Umbraan Langobardi-juhlille, historian elävöittämistä koko kylän toimesta. Kyselivät meitä mukaan, olisi ollut tosi mielenkiintoista lähteä heidän mukaansa, mutta päätettiin jäädä huilaamaan kämpille, sillä huomenna tulee ystävämme, Kari ja Marja-Leena, viikoksi kylään. Meillä on aamulla aikainen lähtö Rooman Fiumichinon lentokentälle heitä vastaan. 

Siitä ja sen jälkeen sitten myöhemmin!

Pari idyllistä kylää ja pientä ripeksimistä

Sunnuntaina päätettiin käydä Spellossa, jota moni pitää Italian kauneimpana kaupunkina. On me siellä toki poikettu ennenkin, mutta silloin se oli osana Umbrian kauneimpien kaupunkien kierrosta, mikä tarkoitti sitä, että koetettiin päivän aikana kiertää viisi  kauneimmksi listattua paikkaa Umbriassa. Ei silloin juurikaan jaksanut keskittyä, eikä etenkään ihan kaikkea ehtinyt ihastelemaan.

Tultiin Spellon porteille puolen päivän aikaan, ja ensimmäinen  puoli tuntia meni "iloisesti" parkkipaikan etsimiseen. Ei oltu näemmä ainoat, jotka kaupungin juuri tänään halusivat nähdä! Lopulta löytyi laillinen parkkipaikka tunnin kiekkopaikalta, ei laitettu kiekkoa, kun muillakaan ei näkynyt olevan. Sakkolappuakaan ei tullut, vaikka vierailu venyi useamman tunnin mittaiseksi.

Spello on hieman Assisin eteläpuolella ja paikallisen tavan mukaan rakennettu sen verran jyrkkään rinteeseen, että ei sadevesi jää kaduille seisomaan. Kaunis tämä paikka on kuin  karamelli! Kaupungin erikoisuus on julmat kukkamäärät aivan joka paikassa. Ruukuissa ovenpielissä, seinillä, muureilla, ikkunoilla ja ihan vain katujen varsilla. Välillä fiilis on kuin kävelisi jättimäisessä kukkakaupassa.

Ja ne korkeuserot! Kaupungin portilta Kapusiinimunkkien kirkolle on linnuntietä kilometrin verran, mutta korkeussuunnassa eroa on 250 m! Onneksi  matkalla on jokunen hyvä kahvila tai ravintola, joissa voi istuskella tasaamassa hengitystä. Ehdoton suositus on Bar Cafeteria Bonci, joka on hieman ennen puolta väliä pääkatua huipulle kiivettäessä. Kahvila on pieni, mutta sen takana on valtaisa terassi josta on huimat näkymät laaksoon ja Apenniinien vuorille.

Kaikilla Italialaisilla pienillä kapungeilla on joku ihan oma juttunsa, niin täälläkin! Jossain vaiheessa kesää, silloin kun kukat on kukkeimmillaan, kaupungin pääkatu koristellaan yön aikana kukkien terälehdistä tehdyillä hämmästyttävän taidokkailla  taideteoksilla. Päivän ajan ihmiset niitä ihastelevat ja seuraavana yönä Kapusiinikirkon suunnalla avataan iso vesihana ja vesi huuhtoo taideteokset pois kadulta. Pitääisi joskus päästä katsomaan se show! Samoin kuin Gubbion kylässä pyhän Ubaldon juhla, jossa 12 hengen joukkueet juoksevat kilpaa Ubaldon kirkolle (300 m kaupungin yläpuolella) roudaten mukanaan yli kolme metrisiä puisia tekokynttilöitä jonkunasteisissa kantotuolin tekeleissä. Ollaan nähty ne puupalikat ja Lauri Markkanen näyttää niiden rinnalla kääpiöltä! Naapurikyliä juhlineen mainitaan täällä yleisesti termillä "iso avohoitolaitos". Oman kylän juhlat kyllä ovat ihan normaaleja, vaikka sitten pyöritettäisiin juustokiekkoa kilpaa kylän pääkatua pitkin.

Spello on kuitenkin sellainen paikka, että jos on matkalla Assisiin, kannattaa ehdottomasti poiketa tässä eteläisessä naapurissa. Assisikin on hieno, mutta kyllä tämä on ihan omaa luokkaansa kauneudessa. Katsokaa vaikka!

Maanantaina lähinnä keskityttiin kävelyurheiluun ja olemisen keveyteen, mutta tiistaina poikettiin katsomassa Saraganoa. Yöllä oli satanut, mutta juuri kun lähdettiin rientämään alkoi taas komea keli. Saragano on pieni kylä joka on todellakin keskellä mörön pyllyä. Suorin tie sinne kulkee melkein 20 km yksikaistaisena vuoren kuvetta, huonokuntoisena ja jyrkkiä mäkiä ja tiukkoja mutkia täynnä. Taas oli ajoittain olo kuin olisi ollut käsilläseisonnassa auton rattia vasten. Mutta kaunista, niin kaunista!

Itse kylässä on joskus ollut muutama kymmenen asukasta, mutta kun syrjäinen sijainti ja viininviljelyksen keskittyminen isompiin yksiköihin olivat autioittaa kylän, joku neropatti keksi ajatuksen: Täällähän on rauhaa ja tyhjiä taloja, perustetaan rauhallinen hyvinvointikeskus tähän kylään!

Keskellä kylää on pieni respa, kylän 200 neliömetrin kokoisen torin laidalla ja kaksi ihan kurmettitason ravintolaa. Respasta saa avaimet varaamaansa taloon tai asuntoon ja eikun nauttimaan hiljaisuudesta ja häikäisevistä maisemista. Niin, ja niiden kahden ravintolan loistavista sapuskoista. Jokunen vuosi takaperin oltiin täällä Marcon ja Lorellan kanssa illallisella. Perjantaisin kylän torille rakennettiin pöydät, pieni ei liian häiritsevä, bändi soitteli poppia jossain oven syvennyksessä ja molemmat ravintolat raahasivat parhaita herkkujaan pöytiin. Valitettavasti hintataso oli aika rapsakka, mutta erilaisuutta ja rauhaa haluavan kannattaa vilkaista, vieläkö perjantai-illallisia tarjoillaan: Tämmöistä 

Alaspäin tulo Saraganosta samaa kinttupolkua pitkin oli vielä hauskempaa kuin ylös kiipeäminen. Vaikka matkaa Marscianoon ei ole kuin 20 km, antaa kuukkelikartta ajoajaksi helposti yli puoli tuntia. Mutta kaunista sielä on! Loppupäivän sitten ripeksikin vettä, joten meni ihan sisällä ruokahumalan hakemiseen koko ilta, paikallisista sienistä ei löydy ihan niin paljoa makua kuin suppilovahveroista.

Nyt suunnittelemaan uusia kujeita. Marco vihjaisi, että lähistössä olisi viikonloppuna ylämäkeen autolla-ajokilpailut. Kunnon hill climb skaba riittävän härskillä kalustolla ja asenteella. Katsotaan taivummeko paikalle, vai mennäänkö vain kiertelemään viinitiloja.

Ja taas kylässä tapahtuu!

Perjantaina vain käveltiin pitkin kylän laitamien hiekkateitä. Oltaisiin tehty kiertolenkki, mutta vastaan tuli pääsy kielletty-kyltti ja tie näytti menevän paikallisen maatilan pihan kautta. Vieressä oli kuva pittbullista ja varoitus nälkäisestä koirasta. Käännyttiin takaisin ja mentiin kämpille tekemään kanapastaa...

Lauantaina siivottiin. Marco oli ilmoitellut, että kun meille sopii hän tulisi Lorellan kanssa vaihtamaan pyyhkeet ja lakanat ja siivoamaan. Me vastattiin, että eihän meillä ole kuin aikaa ja teillä on kuulemma jotain puuha, joten ihan hyvin voidaan itse siivota ja vaihtaa petivaatteet. Tämä sopi ja näin tehtiin.

Iltapäivällä lähdettiin kylään, Marcon ja Lorellan mukaan siellä olisi Unitren tapahtuma, jossa esiintyisi naapurikaupungin Marscianon naisorkesteri. Unitre on useamman sukupolven opintosysteemi, jossa eri ikäiset voivat opiskella ja harrastaa yhdessä vaikka sun mitä. Tietoja löytyy italiaksi linkistä https://www.unitre-pg.it/

Marco ja Lorella jäi asettelemaan vanhankaupungin torille tuoleja ja me mentiin trattoriaan viinilasillisille, jouduttiin tyytymään valkkariin, kun kantispapat olivat kuuman päivän kunniaksi vetäneet korttia pelatessaan kaiken punkun naamaansa. Hyvää oli valkkarikin!

Ohjelmatietojen mukaan tapahtuman ja konsertin piti alkaa klo 16:00, mutta kun mentiin muutamaa minuuttia vaille paikalle, oli paikalla vain tekniikka ja muutama puuhahenkilö: Marco ja Lorella sekä juontaja ja muutama muu kuten paikkakunnan apteekkari joka on Unitren paikallisosaston puheenjohtaja. Pikku hiljaa soittajia alkoi valua paikalle, ja kun käsiohjelmat jaettiin huomattiin, että niihin oli painettu aloitusajaksi 17.00.

Eeva poikkesi katsastamassa paikallisen kirkon, kun messu oli juuri loppunut ja kirkko oli sopivasti vielä auki. Kaunis oli, mutta kaipaisi hieman kunnostusta, etenkin maalausten puhdistusta. Puolen viiden paikkeilla alkoi juontaja nostattaa tunnelmaa ja soitto alkoi kymmentä vaille viisi... Eli kumpikaan ennakkoon jaettu aikataulu ei pitänyt paikkaansa, mutta hällä väliä, mimmit soitti ja fiilinki oli mahtava.

Solistina naisbändillä oli loistavaääninen nuori nainen, joka veteli ihan tuelta Adelea ja klassikkoja, välillä duetoimaan tuli kundi, joka kyllä jäi hieman sen vahvaäänisen mimmin varjoon. Bändi soi hyvin ja nautittiin täysin siemauksin. Ja nää kaikki on paikallisia ihmisiä! Konsertin jälkeen tuli pitkät seisovat aplodit ja juontaja jakeli apteekkarille kunniakirjaa ja kiitoksia kylälle aktiivisesta Unitren toimintaan osallistumisesta.

Paikalla oli taas kolme- neljäsataa kyläläistä! Tää on oikeesti aika hauska paikka. Vaikka asukkaita on vain puolitoista tuhatta, on kylän toiminta varsin aktiivista ja uusia taloja rakennetaan tasaiseen tahtiin. Kunnanjohtaja on nelikymppinen mies ja ilmeisen sitoutunut kylän hyvinvoinnin edistämiseen. Täällä kehtaisi vaikka asua. Pari vuotta sitten Juha löysi täältä harvinaisen, myynnissä olleen, kämpän tuosta vanhasta kaupungista, suurinpiirtein siitä missä tämänpäiväinen konsertti järjestettiin. Mutta ei silloin ollut mahdollisuutta edes käydä harkitsemaan sen ostoa, vaikka hinta ja kunto olisikin ollut kohdallaan. Sen jälkeen niitä ei juuri ole ollut vapailla markkinoilla. Tarttee varmaan jatkaa etsintää.

Illalla jatkettiin oleilua hyvän illalisen parissa "kotosalla".