Aamiaisen jälkeen noin kymmenen maissa kasasimme tavaroitamme ja kuuntelimme naaapuritalon viiden lintuhäkin asukkaiden pirteää piipitysä, siritystä, surinaa ja vihellystä " tsirp, tsirp, tsriiiiii, tsriiiii, tsiiii, piip, piip, fiiuuuuu, traptraptrap, tsirptsiiii...." Sinfonia oli monipolvinen ja äänekäs, kuin sademetsässä.
Saimme itsemme ulos hotellista ja lähdimme lampsimaan kohti uimarantaa, olimme päättäneet, että tänään on rantapäivä. Aamun lämpötila oli hieman inhimillisempi kuin eilen, hieman alle 30 astetta. Nousimme ylämäkeen pientä kujaa, josta käännyimme vasemmalle toiselle kapealle kujalle. Kujat olivat viileän varjoisia ja pittoreskeja. Muutama pappa istui terassillaan ja pienien myymälöiden ja toimistojen omistajia istuskeli aamukahvilla pienillä tuoleillaan ennen työpäivän kiireitään. Joitakin kujia kehystivät kauniit köynnöskasvit ja kukat, toisia reunusti itaisin ravintoloiksi muuttuvat pöytäjonot. Jotkut kaduista olivat hieman leveämpiä ja autojen reunustamia. Muutama kissa paistatteli päivää, puhdisti tassujaan. Kävely kapeilla kujilla onnistui vielä hyvin, toisin on iltapäivisin kun tuhannet turistit vaeltelevat kujilla ja pienissä myymälöissä.
 | |
| Päivän konttorin näkymä |
Tämä kaupunki, kuten monet paikat muuallakin Etelä-Euroopassa on mielenkiintoinen sekoitus uutta ja vanhaa, monikerroksista historiaa ja rakennustyyliä. Haniassa voi löytää samalta meren rannalta venetsialaisten rakentaman sataman ja ottomaanien aikaisen vanhan mosekijan. Monet vanhat ja nyt jo huonokuntoiset rakennukset seisovat rintarinnan uusien ja moitteettomien talojen välissä. Yhdessä kulmauksessa voit nähdä kauniin roosan värisen omakotitalon, jossa on kaunis patio ja kauniita kukkaistutuksia. Vähän matkan päässä kerman värinen tai hennon rusehtava talo kiiltää uuttuuttaan, ovissa ja ikkunoissa kauniit taokset ja jonka tiilen punainen porttikongi kutsuu sisemmälle. Niiden välissä on pari jo parhaat päivänsä nähnyttä taloa, joiden betoniseinät lohkeilevat ja rappaukset ja meren sininen maali hilseilee reilusti. Toisella puolella kujaa on tyhjä tontti, jonka kulottunutta heinää vartioi ruostunut verkkoaita ja unelias kissa, joka loikoo välinpitämättömän näköisenä, kuin viekkaana tarkkailijana kaukaisuuteen katsellen.
Ennen kuin ajattelimmekaan, olimme perillä aurinkorannalla, joka alkoi täyttyä vähitellen. Viilentävä tuuli ja lempeä lämpö teki olon raukeaksi. Aika meni lukiessa ja välillä uidessa. Juha oli varannut rannalle Johanna Lindforsin "Elämäni ranskattarena" ja minä vanhasta tehtailijasuvusta kertovan pokkarin. Oikein hyvää rantalukemista.
Lähempänä kolmea totesimme, että eiköhän tämä turistin työpäivä ala olla tässä. Keräilimme tavaramme ja lähdimme laahustamaan auringon uuvuttamina takaisin hotellille.
Kapeat kujanteet olivat edelleen hiljaisia ja uneliaita, jostakin kerrostalon avoimelta parvekkeelta kuului keskustelua ja rakennusjätteitä täynnä olevan lavan vierestä kuului rakennustyöntekijöiden työn ääntä. Edes kissat eivät viihtyneet iltapäivän kuumuudessa vaan olivat paenneet varjoisempiin paikkoihin.
Kävimme Juhan löytämässä oliivikaupassa, jossa oli kaikkea mahdollista oliivista: öljyjä, saippuoita, kynttilöitä, oliivipuusta tehtyjä astioita ja ties mitä. Hauska putiikki.
Hotellille päästyämme huomasimme, että ainakin Eeva oli polttanut niskansa. Kylläpä oli taas viisasta toimintaa. Onneksi Aloe vera ja pihkavoide auttavat hädässä.
Emme ole käyneet monella Kreikan saarella, mutta uskon täysin aikaisemmin kuulemani tiedon, että jokaisella saarella on oma luonteensa. Kreetan saari on aivan erilainen kuin Santorini tai Mykonos ja aivan erilainen kuin mantereen muutamat tietämäni kylät Olympos-vuoren juurella. Tämä vaikuttaa mielenkiintoiselta sekoitukselta arkea ja joutilaisuutta: yksinkertainen, konstailematon ja kosiskelematon.
Iltapäivä kului myöhäisen lounaan, vaatehuollon ja virkistäytymisen merkeissä. Naapuriravintolan lounas kaikkine oheislisukkeineen oli todella iso, ja liioittelematta oikein herkullinen, vatsat pinkeinä hakeuduimme takaisin hotellille suunnittelemaan tulevia. Sillä välin naapurin linnut jatkoivat trooppista konserttiaan.
Illalla, ennen päivällistä, kävimme varaamassa lauantaille retken Kreetan lounaisrannalle uimaan, luostariin ja viinitilalle. Siitä sitten kutkuttava odotuksen tunne sisällämme lähdimme etsimään ruokapaikkaa, nyt sisäkujilta kaupungin keskustasta. Löytyihän niitä, toinen toistaan houkuttelevampia. Pysähdyimme yhteen ja jäimme siihen asiakkaiksi. Voi hyvä ihme: kreikkalaiset ovat näemmä päättäneet ruokkia vieraansa tajuttomuuden tilaan. Kaikkialla annokset ovat olleet hyviä, mutta niin isoja, että puolella määrällä ruokaa olisimme tulleet enemmän kuin kylläisiksi. Naapuripöytä tilasi grillilajitelman. Ellei heillä ollut hevosen nälkä ja norsun vatsalaukku, on annoksissa ollut todella syömistä. Meillä puolestaan jäi jälleen ruokaa tähteeksi ja noloina pahoittelimme ystävälliselle tarjoilijalle kuinka emme jaksa millään yhtään enempää.
Se oli tänään - mitähän sitä huomenna keksitäisiin.
Tää oli siis Eevan panos tähän blogiin tänään, ja Juhan lisäykset: Löytyi suosikkiolut jota saa valitettavan harvasta paikasta. Pienpanimo Haniassa tekee Harma nimistä olutta, jotain IPAn ja lagerin välistä pienellä korianteri twistillä. Todella hyvää, ehdottomasti jatkoon! Ja Nicaragualaiset sikarit on kyllä hyviä ja maukkaita mutta palaa pikkasen epätasaisesti...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti