Moottoriveneilyä Elisaaren kautta Lähteelään

Aamulla soi kello ja herättiin reippaina, koska ajatus oli ajaa Elisaareen. jonne on ihan kunnon siivu Hangosta. Tuuliennuste lupaili mietoa tuulta ja melkein koko matkan vastaista, joten ennakkoon näytti jo varmalta moottorilla ajo päivältä.

Laiturista lähdettiin todella mallikkaasti ja merivaihdekin otti eteenpäin asennon, ilman nikoittelua. Tuuli oli juuri sellainen kuin ennusteissa uhkailtiin. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja Simo ohjasi, kunnes alkoi tulla niin kuuma että raukka oli päästettävä lepäämään. Se alkoi käännellä veneen kurssia kuin lokin poikanen menoaan, sinne minne nokka näytti, muuten tuo niin mainio laite.

Elisaareen tultiin ja alkoi laiturisähellys. Poijun liina oli takertunut jotenkin kiinni pelastusrenkaaseen ja minä ihmettelin, miksi ei vene suostu liikkumaan lähemmäs laituria. Eli työnsin kahvaa reilusti eteen ja silloin selvisi, että jumissa oli, vaan ei enää... Kuului iloinen poksahdus ja koko pelastusrengassysteemi telineineen päivineen uiskenteli jossain siellä poijun ja veneen välissä ja vene otti mahtavan loikan kohti laituria ja pienen pusun laiturin kanssa, vaikka siinä vaiheessa oli jo kaikki teho peruutuksessa. Ei vaurioita muuten kuin itsetuntoon ja ylpeyteen. Naapuriveneen isäntä oli uimaretkellä ja haki pelastusrenkaan meille kannelle.

Muutenkin oli ollut jännä matka, kun potkurin taaemman tukilaakerin voiteluöljy hupeni silmissä johtuen vastaisesta tuulesta ja aallokosta. Normaalisti sitä kuluu alle puoli desiä päivässä, mutta keskiviikon ajossa sitä meni noin kolme desiä. Eli se vara, minkä piti riittää kotiin asti! Onneksi yhden moottoriveneen kippari kuuli ongelmasta ja sanoi, että hänellä on ylimääräistä. Laskimme litran purkkiin ja se kyllä riittäisi kotiin asti.

Torstaina ei pidetty kiirettä lähdön kanssa, sillä ajatus oli mennä vielä Lähteelään fiilistelemään viimeiseksi yöksi ennen kotiin paluuta. Sama meininki kuin keskiviikkona, huomattavan heikkotuulista 0-3m/s keliä, täysin tai melkein vastaista nekin ja tappavaa auringonpaistetta. Eli koneella mentiin ja Simo piti perää, kunnes se taas Porkkalan selällä alkoi hakemaan suuntaa ja päästettiin raukka levolle. Jotain keleistä kertoo, että matkalla nähtiin Gullkronassa tavattu kaveri, joka purjehti klassikkoveneellä itään päin. Hänen veneensä on niittä oikein liukkaita ruotsalaisklassikkoja, jotka etenevät vaikka olisi melkein tyyntäkin. Ohitimme hänet tasaista neljän solmun vauhtia ja näytti kaveri vähän tuskaiselta. Jos tuo sukkula ei meinaa näillä tuulilla liikkua purjeilla, niin miten tän meidän kanootin kävisi. Lilluisimme siellä vieläkin.

Simon viilennystä

Lähteelään tultiin puolen neljän paikkeilla ja kun oli hoidettu kaikki viralliset satamaantuloproseduurit, jututettu naapuri ja autettu pari venettä laituriin, mentiin navigaatiojuomille rantaan. Siinä sitten katsottiin kun tuttu perinnevene lipui rauhallisesti ohi. Ainoa purjeilla liikkunut mitä sen tunnin istuskelun aikana nähtiin. On hän sissi!

Illan tuulet, kaikki viisarit eri asennoisssa

Huomenna sitten kotiin, jos sieltä vaikka askartelisi yhteenvedon tästä odysseiasta. 

Hankoon pyykille.

Maanantai valkeni melkoisen kauniina. Yöllä oli kauneus kaukana! Kahden aikoihin saimme suurin piirtein halvauksen, kun kuului pari kovaa pamausta ja ryminää, vene heitteli sellaista rodeota, että emme olleet kannelle päästä nousemaan. Joku oli ilmeisesti vetänyt sataman ohi jollain isommalla valtameriristeilijällä ja aiheutanut sellaiset peräaallot, että koko sataman kaikki veneet huojuivat ja rullasivat eri suuntiin! Aalto iski ensinnä meidän laituriin, onneksi olimme kiinnittäneet venee extra-tukevasti ja riittävälle etäisyydelle laiturista, sillä jossain foorumilla joku oli varoittanut mahdollisista aalloista ja se oli jäänyt takaraivoon talteen. Seisottiin sitten kannella ja katsottiin, kuinka laituri kerrallaan veneet alkoivat vatkata kuin pahassa myrskyssä. Emme tiedä mikä sen aallon aiheutti, mutta ihan pieni laitos se ei voinut olla, sillä ihan rantaan asti se aalto myllersi ja todella vahvasti. Tsunami Kasnäsin satamassa?

Aamulla varsin varhain irroitettiin köydet, vetokin meni päälle ja alettiin puskemaan vastatuulessa kohti Hankoa. Matkalla kauhisteltiin Itämeren tilaa. Hiittisten itäpään jälkeen vastaan alkoi tulla sellisia sinilevälauttoja, että välillä oli tunnelma kuin olisi hernesopassa seilannut. Moottoriveneiden peräaallot muuttuivat aina valkoisista vihreiksi kun ne osuivat tiukempaan sinilevälauttaan. Tälle kyllä pitää jotain saada tehtyä, sillä kohta ei ole enää Itämerta, vaan sinilevämeri, jos kehitys jatkuu tällaisena. Hankoa lähestyttäessä tilanne näytti menevän vieläkin pahempaan suuntaan.

Hankoon saavuttiin iltapäivällä ja saatiin kiva paikka Uusiseelantilaisen 48-jalkaisen purjeveneen vierestä. Taas oli tunne kuin olisi pieni rakkauslapsi ison äidin kainalossa. Juha kysyi naapurilta, että kauanko kestää tulla Uudestaseelannista tänne veneellä ja isäntä tyrskähti nauramaan. Ostivat veneen viime kesänä Saksasta ja se talvehtii siellä. Lentävät aina tänne pariksi kuukaudeksi purjehtimaan kun tällaisia paikkoja ei muualla maailmassa ole.

 

Ilta lepäiltiin pois edellisen päivän ja yön väsymystä ja käytiin saunassa.

Tiistaina pestiin pyykkiä, kierreltiin lähiliikennekulkineella pitkin Hankoa ja Juha kävi heittämässä kierroksen Frisbeegolffia paikallisella varsin kauniilla, ja osin haastavalla radalla.

Loppupäivä menikin uusiin purjehtijoihin tutustuen ja vanhoja tuttuja morjestaen. Täällä on kolme venettä kotikerhosta, joten saunassakin oli varsin antoisat keskustelut. Samalla saatiin päivitykset oman kerhosaaren Bergelän sähköongelmista ja todettiin, että paluumatkalla ei varmaankaan kannata siellä poiketa.

Naapuriin tuli vuosaarelainen vene, joka oli pompannut kivellä jossain Hangon länsipuolella, missä ei kiviä pitänyt olla. Nähtiin sukeltajakin joka kävi tutkimassa oliko köliin tullut vaurioita. Pariskunta oli varsin helpottunut, kun sukeltaja totesi, että siellä oli enemmän vanhoja kuin tuoreita naarmuja. Ei siis aihetta huoleen. 

Illalla pääsimme vielä meripelastustehtäviin kun vastapäiseen veneeseen joku vieraista päätti nousta käyttäen keulassa roikkuvaa ankkuria askelmana. Ankkurihan ei siis ollut kuin ketjulla kiinni ja keikkasi jalan alta saman tien kun satakiloinen mies sille painonsa laski. Ja kun ei ollut kunnon otetta mistään mantookivaijeria tukevammasta oli ukko meressä pulikoimassa. Komea molskahdus kuului ja iso huuto "mies meressä". 10 minuutin punnerruksen jälkeen saatiin sankari ongittua laiturille. Katsoin, että meni sitten veneeseen ihan silleen eri tavalla, kaiteista kiinni pitäen ja ankkuria vältelen. Onneks veden lämpötila on tässä matkan aikana noussut jopa täällä eteläkärjessä kolmestatoista yli kahden kymmenen asteen.

Mennään varmaan ajoissa nukkumaan, Huomenna on luvattu mietoa vastaista ja on varsin pitkä legi edessä. Alkaa päivät loppumaan, ennenkuin koti pitää olla tyhjä putkiremontin alta, joten Elisaari on huominen suunta.

Paratiisista kiirastulen kautta kummalliseen välitilaan.

Aamu valkeni kauniin aurinkoisena Gullkronassa ja tuultakin tuntui jonkun verran olevan, joten pikainen aamiainen, aamutoimet ja liikenteeseen. Vähän näyti siltä, että tänään pääsisi oikeasti ihan purjehtimaan! Ja kylä sitten purjehdittiinkin!

Sanottiin näkemiin paratiisille, ajettiin koneella saaren ahdas väylä ja heti kun siitä päästiin, nostettiin purjeet. Muutama tunti nautintoa hiljaisuudessa ja hyvässä purjehdussäässä ihan asiallista vauhtia edeten, kunnes tultiin Helsingholmenin kohdille. Tuuli kääntyi ja selvästi heikkeni. Alkuun oli tuullut koillisesta joka oli meille etenemistä ajatellen ihan optimisuunta, mutta nyt se kääntyi itään/kaakkoon, joka oli melko vastainen samalla tyyntyen varsin paljon.

Otettiin genua sisään ja ajateltiin laittaa kone käyntiin, että ehdittäisiin ajoissa Kasnäsiin, mikä oli asetettu tavoitteeksi. Mutta kas, merivaihde ei taaskaan mennyt päälle eteenpäin! Ilmeisesti se kartio, joka siellä sisällä on, killottuu eikä ota kiinni jos ajaa pitempään purjeilla. Tästä kun ei saa potkuria lukittua, joten akseli pyörii ajossa tyhjänä mukana koko ajan.

Genua takaisin ulos ja tiukkaa kryssiä miedossa vastatuulessa, että matka etenisi edes johonkin suuntaan. Monen venklauksen ja tarkan suuntavahtauksen jälkeen Högsåran pohjoispää saavutettiin ja siinä tuuli kääntyi aivan täysin vastaiseksi koska salmi on niin kapea ja ohjaa tuulen aina joko suoraan myötäiseksi, tai sitten vastaiseksi, kuten meillä nyt kävi.

Ehdimme jo pohtia, mitä teemme, jos vaihde ei vain yksin kertaisesti suostu menemään päälle ja jäämme ajelehtimaan. Tietenkin ajoankkuri perään ja yhteys Trossi-palveluun. Varsin ahdistavaa jo ajatuksenakin.

Eevalla oli stressitasot olleet kohtuu korkeat jo aamupäivästä asti ja nyt ne alkoivat hipoa punaisen rajaa, kun kokeiltiin taas koneen käynnistystä ja hurraa, veto lähti päälle! Purjeet sisään ja koneella viimeiset kolme- neljä mailia Kasnäsin vierassatamaan. Trossin aplikaatio oli jo varoiksi puhelimesta kaivettu esiin, mutta vielä sitä ei tarvittu.

Kasnäsin satamaan ajettiin ja katsottiin vapaita paikkoja. Vain uloimmassa laiturissa näytti olevan tilaa, eli sinne siis. Poiju oli todella lyhyen matkan päässä, tää on selvästi pienemmille veneille tarkoitettu. Harvoin poiju melkein hakkaa ahteriin... Naapuriveneen kippari kiroili kun sähköä ei tullut laiturille ja hänellä oli akku tyhjä ja eteenpäin pitäisi mennä. Kävin ilmoittautumassa satamakonttorissa (melkein kilometrin pässä) ja sain vahvan alennuksen satamamaksuista, sillä sähkö on ollut reunalaiturista poissa jo kolme vuotta, eikä sitä ole saatu korjattua. Vettäkään ei saa kuin huoltolaiturilta ja vessoihin ja suihkuihin on se melkein kilometri matkaa...

Käytiin kaupassa, siellä melkein kilometrin päässä, ja tehtiin safkat. Sitten suihkuun, sinne melkein kilometrin päähän, ja pian nukkumaan. Täältä on pakko päästä ajoissa aamulla liikenteeseen, tää on joku kiirastulen ja helvetin välinen välitila! Sen pituinen se.

Turusta Nauvon kautta Gullkronaan

Torstaina oli taas varsin tyyni ja paahteinen päivä. Ajettiin siis taas Airisto koneella ilman tuulen virettäkään ja kypsyttiin sitloodassa paahteessa, tuntui että pääkin pehmeni. Ei kyl Nauvoa pitemmälle olis tällä kelillä ja koneella jaksanutkaan. Onneksi Simo hoiti ohjaamisen ja miehistö saattoi taas keskittyä syvempiin henkisiin harjoituksiin.

Ihmetystä herätti yksi kivitalon kokoinen moottorivene joka veti ohi melkein partaita hipoen aiheuttaen massiiviset aallot ja sitten se hidasti ja jäi ajelehtimaan siihen meidän eteen. Ajattelin, että se päästää ohi saadakseen tehdä uudestaan ne aallot... Jonkun aikaa siinä väylän oikeasta laidasta vasempaan seikkailtuaan se sitten lähti menemään, onneksi meiden edestä joten säästyttiin uusilta peräaalloilta.

Nauvon satamassa oli melkoinen hässäkkä päällä, paljon veneitä tulossa yhtä aikaa ja paikannäyttäjäveneen tyttö ajeli ympyrää soitellen laituripojille, että mihin tän kokoinen saadaan hyvin mahtumaan. Mekin ajeltiin jokunen minuutti ja kaksi täyttä ympyrää muiden joukossa, kunnes meidät ohjattiin paikalle. Alkuun tyttö sanoi, että se on poijupaikka ja kiireessä laitettiin poijuhaka ja liinat valmiiksi, mutta kun ajeltiin poijujen kohdalle se laiturikaveri viittoikin meitä aisaan. Eli kannella oli osittain väärät kilkkeet ja aisa sellaisessa paikassa, että jouduttiin tulemaan siihen aika haastavassa kulmassa ja loppupelissä oltiin melkein poikittain, köysillä saat


in laituripojan avustuksella vene oikeaan moodiin. Nolotti, mutta sattuuhan sitä. Iso osa ongelmista johtui pienestä moottoriveneestä, joka oli siellä meidän ja toisen purjeveneen välissä todella löysissä köyissä ja poikittain niin, ettei sitä lähestymistä voinut tehdä ihan suoraan aisaan, ilman että olisi ollut vaara osua siihen.

Loppupäivä meni helteestä toipuessa ja varjostimia viritellen. Kaupassakin käytiin. Illan piristys oli perinnelaiva Svanhild joka tuli yöksi satamaan.

Perjantaina laiskotti, joten jäätiin Nauvoon. Käytiin kiertämässä jokusen kerran se pieni fribarata, mutta ei juuri mitään muuta mainittavaa saatu aikaan. Varjon kaipuussa virittelimme veneen avotilaan pressun auringon suojaksi. Eihän se maailman kaunein viritelmä ollut, mutta ajoi asiansa, tarjosi varjoa ja viilennystä rökittävältä auringolta.

Lauantaiksi laitoimme kellon soimaan seitsemäksi ja lähdettiin aamutuimaan köröttelemään kohti Gullkronaa, jota moni oli meille kehunut. Lauantaiksi oli luvattu ihan plägää keliä ja yhtä kuumaa kuin muutamana edellisenä päivänä. Koska tällä kiululla ei koneella ajeta kuin neljää solmua, ilman että vetoakseli sotkee pilssin pahan päiväisesti, ajateltiin lähteä aikaisin, jotta varmasti saataisiin paikka satamasta ja matkalla ei olisi vielä niin tuhottoman kuuma. Matkalla ajettiin kalankasvattamon ohi jonka nurkilla nähtiin halli kärkkymässä josko sieltä evästä irtoaisi.

Halli kärkkyy kalaa!

Gullkronaan saavuttiin jo yhden paikkeilla ja silloin oli vielä oikein hyvin tilaa satamassa. Vene kiinni ja navigointijuomille sataman ravintolaan. Tämä paikka on oikeasti juuri niin pittoreski ja hieno, kuin meille oli kehuttu. Kierrettiin luontopolku, käytiin pienessä Evan museossa ja löydettiin pieni fribaratakin, jota ei sovelukset edes tiedä. Tarttee katsoa, jos huomenna vielä täällä notkutaan, niin sen voisi käydä kiertämässä.

Mutta tää saari! Hyvin hoidettua nurmea, pensaita, silokallioita, varjostavia puita ja loistavan ystävällinen henkilökunta. Käveltiin ja fiilisteltiin täällä koko ilta, kuin pikkulapset karkkikaupassa. Istuttiin silokallioilla katsomassa auringonlaskua ja todettiin, että kyllä tähän voisi vaikka tottua. Tässä on jotain samaa kuin Kökarissa tai Porkkalanniemen eteläkärjessä, jotka myös kuuluvat meidän suosikkeihin. Kuvista ei saa kuin kalpean aavistuksen.

Nauvosta Turkuun tauolle ja sukuloimaan.

Tiistaina irroitettiin köydet puolipilvisessä Nauvossa melko kevyiden tuulien vallitessa. Ajatus oli kuitenkin ajaa Turkuun purjeilla, koska sääennuste lupaili suhteellisen kivoja tuulia mukavasta suunnasta. Niinpä nostettiin purjeet kolmen vartin koneella ajon jälkeen, kun eteen tuli tilaa kokeilla.

Kokeilu jäi melko lyhyeksi, tuuli alkoi kääntyillä ja hiljentyä. Kun oli puoli tuntia ajelehdittu alle solmun vauhtia, paloi käämit ja iskettiin kone tulille ja otettiin purjeet alas. Ainoo vain, että kone ei taaskaan suostunut yhteistyöhön. Kone käynnistyi nöyrästi, mutta kytkin oikutteli eteen päin yritettäessä. Kun vaihde meni pääle, päätettiin, että ajetaan sit  koneella Turkuun että ei tarvitse ruveta leikkimään Aura-joessa.

Aurinko paahtoi täydellä terällä ja istuinlootassa oli muuten kuumaa ja toisaalta tavallaan ihanaa. Simo hoiti ohjauksen ja miehistö keskittyi voileipiin, aurinkorasvan levittelyyn ja bluesin soittoon. Tuulet oli ihan nollissa ja muutama purjeet lepattaen lilluva purkkari nähtiin, muut ajoi koneella. Otin ihan kuvan tuulimittarista todisteeksi.

Turkuun saavuttiin neljän paikkeilla ja ilmeisesti toi tolppakiinnittyminen alkaa pikkuhiljaa mennä veriin, kun nyt osuttiin about ykkösellä oikeeseen pilttuuseen ja saatiin jopa tolpat lassottua ilman isompaa draamaa ja temmellystä. Niin kuuma oli kuitenkin kannella, että juostiin melkein samoilla lämpimillä raikkaaseen suihkuun.

Suihku kyllä meni lähes hukkaan, sillä seuraavana projektina oli kävely Joonaa ja Idaa moikkaamaan kirkkopuiston megaterassille. Sinne on vierassatamasta sellaine kevyt puoli tuntia kävellen. Ja lämmöt huiteli vieläkin hellerajan yläpuolella.

Terassi on rakennettu kirkkopuistoon, on vehreyttä ja tilaa, ja esiintyjiä melkein joka ilta. Kuunneltiin rouheaa indie-musaa soittavaa naisartistia  ja päivitettiin kuulumiset Joonan ja Idan kanssa hyvän juoman kanssa. Eli viihdyttiin varsin hyvin.

Osalla porukkaa oli nälkä, joten mentiin Wanhaan Rahtilaivaan tilaamaan ruokaa, junioriosasto kävi matkalla ruokkimassa  eläintarhansa ja tuli heti rankkasateen alettua Kafkan ja Juran kanssa ravintolaan. Nää karvaiset lapsenlapset on kyl varsin hellyttäviä, Kafka 5 v on täydellinen herrasmies ja pieneen päähän mahtuu vallan paljon ajatuksia ja hellyyttä, nimensä mukainen vesseli. Jura taas puolestaan on reilusti alle vuoden ikäinen varhaisteinityttö, joka on pelastettu Vilnan kaduilta pari kuukautta sitten, mutta elämää suloisempi ja ne silmät! Hänessä on ilmeisesti melko paljon huskyä perimässä.

Viihdyttiin, karvastettiin Wanhan Rahtilaivan salonki ja lähdettiin nukkumaan kun rankkasade loppui.

Keskiviikkona jo aamulla herätessä saattoi tuntea, että nyt on tulossa kuuma päivä. Päivä meni hellettä pidellen, pyykkiä pesten ja vetolaitteen säätöjä ihmetellen. Kaupassakin käytiin. Ihan oli pakko kävellä kylän isoimpaan Lidliin, kun pikakahvi alkoi käymään vähiin ja ainoa varteen otettava pikakahvi on niiden Gold. Paljon parempaa kun mikään Nescafen kura. Matkalla oli riemastuttava hetki kun vastaan pyöräili söpö 3-4 vuotias pikkutyttö kesämekossaan ja lauleli iloisesti. Tuli edelleen laulaen ohi takaa muutaman minuutin jälkeen ja iloisesti moikkasi. Päivä pelastettu.

Pyykkien pyöriessä koneessa otettiin koneen luukku ja sitloodan toinen puoli auki ja katsottiin veneen hallintalaitteen vaijerien rasvaus. Säätökahvan päässä oli yksi lukkomutteri löysällä ja kun sen kiristi, tuntui että veto menisi päälle hieman helpommin. Huomenna sen sitten näkee, että toimiiko se, vai mennäänkö pakilla ulos Aurajoesta...

Illalla raahustettiin Vinossan pop-up kesäterassille Aboa Vetuksen pihalle. Loistavaa viiniä, teatteriesitykseen ei ehditty ja se oliskin ollu loppuunmyyty kuulemma. Juteltiin Joonan kanssa sen, minkä hän asiakkaiden palvelulta jouti, heitettiin heipat ja mentiin takaisin veneelle. Huomenna toivottavasti purjeilla, varmaan Nauvon suuntaan.