Kavereita ja lisää paikallisuutta

Elämä Hangossa alkaa asettua pikkuhiljaa urilleen, aamuisin kierros frisbeegolffia ja sitten öllöttelyä, leppoisaa olemista ja kikkailua. Eli vähän kuin lomalla olisi vaikkei tavallaan lomalla ollakaan.

Lauantaina tuli pieni piristys oloon kun Hensku ja Leo tulivat kylään. Hensku on vanhoja kavereita, jonka kanssa ollaan käyty moottoripyörillä Kroatiassa ja Leo puolestaan on syötävän suloinen mäyräkoiran poika, viisi kuukautta nuori ja täynnä energiaa ja suurta rakkautta! Illalla sen natiaisen kanssa käveltiin "turistireittiä", eli kasinon ja rannan villojen kautta Itäsatamaan ja poikettiin Hangon panimolla nauttimassa virvokkeet. Muille olutta, viiniä ja proseccoa, Leolle jääpaloja ja kaikkien rapsutuksia. Ihmeen sitkeesti se pieni jaksoi melkein viis kilometriä niillä parin sentin pituisilla jaloillaan kipitellä.

Sunnuntaina sitten Leo sai vielä kovemman haasteen vastaan kun mentiin heittämään frisbeegolffia kierros läpi. Leo kimpoili kiekkojen perässä ja aina kun löysi emännän heittämän kiekon istui sen päälle ilmoittaen, että täällä se on... Hyvä kiekkokoira hänestä vielä tulee! Juoksi kierroksen aikana varmaan viis kilometriä ja loppuvaiheessa oli jo niin innoissaan toiminnasta, että jos heitto ei lähtenyt juuri silloin kun Leo olisi halunnut, alkoi terhakka vaatimus toiminnan jouduttamisesta.

Kierros meni miten meni, Juhalla huonoin kautta aikojen täällä. Laitetaan sen parikiloisen suloisuuden piikkiin, kun aina välillä piti katsella missä se luuraa, ettei vaan vahingossa tallaa ikiliikkujan päälle!

Mentiin seuraavaksi Neljän Tuulen Tuvalle vetämään Marskin mansikkakakkua ja herättämään ihastusta. Tai siis Leo herätti, me muut oltiin lähinnää statisteja, kun tähti otti kaikki paikalla olevat ihmiset haltuun. Paikkahan on kaunis, mutta tästä eteenpäin vain viikonloppusin auki. Turistikausi alkaa olla lopuillaan. 

Hensku ja Leo sanoivat heipat ja lähtivät kotiin päin, Leo ilmeisesti nukkui koko matkan kaiken puuhastelun ja huomion jälkeen. Hangossa elämä palasi normaaliin rytmiin. Eli aamupäivisin fribaa, iltapäivisin huuhailua ja iltaisin ruokaa ja saunaa.

Tiistaina aamulla meinasi Fribakierros mennä hieman ketuilleen kun väylän 7 oli vallannut akvarellikurssi! Heitä siinä sitten kun tusina akvarellimummoja istuu tiillä ja pitkin väylän kallioita ikuistamassa rantamaisemaa. Maisema ei sillä väylällä edes ole se komein mahdollinen, olisivat menneet vaikka vaikeamman layoutin väylälle 8, siellä on aina vähemmän heittäjiä. Hyviä olivat kyllä tuotokset, ainakin ne mitä ohi kulkiessa katsottiin.

Iltapäivällä Vesku, Mano ja Siru tulivat poikkeamaan. Vesku ja Mano ovat vanhoja työkavereita ja rakkaita ystäviä ja Siru puolestaan on energiaa täynnä oleva 9-vuotias Jack Russel -terrieri, joka ei missään vaiheessa ole varsinaisesti kokoaan ymmärtänyt. Hän ajattelee olevansa vähintään Rotweilerin kokoinen ja luonteinen...

Käytiin heti illalla patikoimassa Manner-Suomen eteläisimpään kohtaan niemen nokkaan ja Siri sai runsaasti liikuntaa. Paikkahan on 3,5 km pitkän luontopolun päässä ja maisemat upeita. Mekään ei olla täällä ennen käyty, mutta kyllä kannatti. Hurmaavan kauniita silokallioita, tyrskyjä ja historiallisia sodan aikaisia paikkoja pitkin matkaa. Upeaa! Kyllä tänne tarvitsee tulla toistekin, etenkin jos onnistuisi tulemaan päiväsaikaan ja miedommilla tuulilla. Nyt tuntui välillä, että tukka lähtee päästä ja Sirullakin oli silmät ihan viirullaan vastatuuleen katsoessaan.

Keskiviikkona nukuttiin pitkään, eläkkeellä kun ei ole kiirettä, ja lähdettiin sitten koko porukalla kävelemään Kasinon vieressä olevalle rakkauden polulle. Silmiä hiveleviä maisemia ja paljon historiallisia muistomerkkejä täälläkin. Hiidenkirnukin siellä oli. Siitä sitten jatkettiin lounaalle satamaan missä tavattiin vielä sattumalta paikalla olleita vanhoja työtuttuja ja palailtiin rauhallista vauhtia Siru-vanhusta säästellen. Raukka aina välillä jäähdytteli itseään makaamalla kuin sammakko varjopaikan nurmikolla, mutta urheasti hän jaksoi kämpille asti.

Vieraat lähtivät ja elämä palasi taas hiljaiseloon, rauhalliseen moodiinsa. Hanko vaikenee hekeksi, kunhan taas jotain tapahtuu.

Ensiaskeleet Hangossa

Nyt on oltu muutama päivä hankolaisia. Vähän on ollut totuttelemista joihinkin asioihin, erityisesti tuohon hellaan! Kahteenkymmeneenkahteen vuoteen en oo tehnyt ruokaa "perinteisellä" hellalla! Aina on ollut käytössä kaasu tai induktio, jolloin valmistellaan kaikki ja siten aletaan kokata. Tän kamppeen kanssa laitetaan aamulla levy päälle ja sitten aletaan etsiä jääkaapista tavaraa pikkuhiljaa valmisteltavaksi. Ja kun levy on lämmin se ei sit ihan välttämättä saman päivän aikana enää jäähdykään... On taas totuttelemista, mutta onhan tässä kuukausi aikaa muistella menneitä kokkailutapoja.

Hanko on kaunis ja siisti pikkukaupunki, rauhallinen, lähes unelias. Taajaman muodostaa hyvin hoidetut omakotitalot joita ympäröi kauniit pihapiirit. Matala omakotirakentaminen ja isohkot pihat muodostavat puistomaisen tunnelman alueelle. Tämä meidän residenssi on kulmakunnan pienin mökki, mutta muuten tämä istuu hyvin ympäristöönsä. Eihän me isoa taloa tarvita kuukauden ajan asumiseen kahdestaan, tämä on meille riittävä. 

Kaupungille erityisesti leimallista on meri, joka ympäröi tätä niemikaupunkia kolmelta suunnalta. Näihin merimaisemiin ei kyllä kyllästy. 

Meillä ei ole ollut muuta kokemusta Hangosta aiemmin, kuin pienet piipahdukset aiemmin moottoripyörillä ja myöhemmin vierailut Hangon Itäsatamassa meriretkillämme. Olemme aina viihtyneet siellä, vaikka satama on yleensä vilkas ja veneitä ja venekuntia paljon. Nyt sitten tutustutaan tarkemmin tähän Suomen eteläisimpään kaupunkiin. 

Meidän elämässä ei varsinaisesti mitään erityistä juuri nyt tapahdu. Kukkia kastellaan ja ihmetellään säitä, jotka ovatkin nyt viime päivinä olleet kovin  tuuliset. Eilen tuuli niin, että meinasi pää irrota. Täällä mökillä kävi eilen roskakuski, se oli päivän päätapahtuma (heh). Niin, ja kesätori! Kesätori Hangon Itäsatamassa oli eilen viimeistä päivää auki tänä kesänä. Mekin mentiin satamaan eläkeläisinä ostamaan kassillinen vihanneksia ja juureksia ja fiilistelemään ja tapaamaan muita eläkeläisiä. Taina Espoosta nähtiin (ei taida olla vielä eläkkeellä, lienee lomalla) ja juteltiin hetki. Eli on aikaa ladata akuja ja hiljentyä aina käsillä olevien asioiden ääressä, kaikessa rauhassa. 

Onneksi kulmilla on frisbeegolfkenttä jossa on tullut päivittäin kierrettyä. Ihan kiva, ei liian vaikea mutta kuitenkin haastava ainakin Juhan tasoiselle heittäjälle vielä. Kivoja väyliä, osa metsäpillejä, osa kallioisia ja osa avonaisempia niittyväyliä ja todella eksoottisia korin paikkoja merellisessä ympäristössä. Floora ja faunakin on kohdillaan, eilen rantakäärme oli melkein Juhan kiekon päällä kiepillä kun hän oli menossa heittämään jatkoheittoa. Siirtyi kun kauniisti pyysi ja sai heiton tehtyä. Tulos on parantunut joka päivä, niin että kai tässä pikkuhiljaa kehittyy...

Etsi mato kuvasta

Tänään kierroksen jälkeen poikettiin paikallisilla pikkunähtävyyksillä Kappelisataman kulmilla: Varisniemen tykkiasemalla ja Kappelisataman hiidenkirnuillla. Vähitellen alkaa hankolainen kulttuuri ja historia tulla enemmän tutuksi. Kyllä se tästä.  

Vanhat lähitorjuntatykkien alustat

Hiidenkirnu Kappelisataman kallioilla

Veneretken lopputilinpäätös ja nykyisen session aloitus

Lähteelästä ajettin koneella kotiin paahtavassa, tuulettomassa helteessä, ja perinteisen kuvion mukaan kolmisen mailia ennen kotisatamaa oli ensimmäiset merkit jonkun asteisesta tuulesta... Laitettiin vene parkkiin, siivottiin ja tyhjennettiin matkakamoista ja aloitettiin kaiken kotoa löytyvän ryjän inventointi ja pakkaus.

Meillä siis alkaa linjasaneeraus ja sen takia jäi tuo meriretki päivää vaille kolmen viikon mittaiseksi, mutta olihan se silti jotain. Mitä siitä sitten jäi käteen?

Ensimmäinen viikko oli tihkusateinen, sumuinen, kylmä ja "väärän tuulinen". Lämmitintä käytettiin enemmän kuin kahtena edellisenä kesänä yhteensä, mutta silti tuntui, että vene on koko ajan kostea ja kylmä. Lämpötila ei missään vaiheessa edes päivisin noussut juuri 14 astetta korkeammalle. Sumun takia jouduttiin varsin paljon ajamaan plotterin viivaa seuraillen ja toivoen, että itänaapuri ei juuri nyt järjestä GPS-häirintää. Ne vähät tuulet mitä saatiin tulivat täysin vastaisena, ainoana poikkeuksena Hankoon meno josta osa päästiin purjeilla kunnes tuuli kuoli.

Sen jälkeen tilanne muuttui täysin, tuulet kuolivat, lämmöt nousivat lähelle 30 astetta ja veneen kannella alkoi läski käristä ja aurinkorasvaa kulua. Tätä jatkuikin sitten kotisatamaan asti. Eli koneella ajettiin enemmän kuin kahtena edellisenä kesänä yhteensä, vaikka tämä keikka kestikin vain kolmisen viikkoa.

Vene toimi lopulta varsin hyvin, mitä nyt merikytkin oikutteli, eteen päin lähtiessä. Tämä oli yksi syy miksi emme kevyillä tuulilla yrittäneet nostella purjeita, koska jostain syystä pitemmän purjeilla ajon jälkeen ongelma korostui. Aamuisin kytkin toimi nöyrästi, mutta nimenomaan purjeilla ajon jälkeen oli välillä melkoista kikkailua, että sai vedon päälle. Täytyy tulevana talvena perehtyä ongelmaan.

Varsinaisia kalustotappioita matkan varrelle sattui vain yksi: Juha oli käynyt Nauvossa viemässä roskia ja potkaisi Crocksit laiturille tullessaan keulasta veneeseen. Tarkoituksena oli sitten käydä täyttämässä vedet ja poimia ne samalla mukaan, mutta Eeva olikin jo letku kädessä valmiina, joten vedet tankkiin ja köydet irti. Sitten muutaman mailin jälkeen tuli mieleen, että muistiko kumpikaan ottaa niitä Crockseja sieltä laiturilta...

Kotiin paluun jälkeen tosiaan meni melkein kaksi viikkoa kämpän tyhjennyksessä, varastoon siirrossa ja loppujen, ei varastoon vietävien, tavaroiden suojauksessa. Nyt on kämppä paketoitu ja tultiin Hankoon Villa Mummolaan evakkoon. Täällä ollaan kuukauden verran ja tutustutaan Suomen eteläisimmän pikkukaupungin henkiseen elämään ja sen jälkeen poiketaan Espoossa vaihtamassa Hanko-kamat Umbria-kamoihin ja suunnataan auton keula kohti Italiaa, sillä lokakuun puolenvälin jälkeen vasta päästään muuttamaan takaisin kotiin.

Olohuone

Pikkumakkari, iso on ihan tyhjä

Villa Mummola Hanko

Villa Mummola Hanko

Villa Mummola Hanko

Villa Mummola Hanko

Villa Mummola Hanko

Miksi juuri Hanko ja "kotiseutu" Umbria? Katsoimme sijaisasuntotarjontaa Espoon suunnalla ja melkein mikä tahansa vaihtoehto oli 1200 - 1400 €/kk ja tarjolla kalustettuja yksiöitä ja kaksioita näköalana naapurin seinä! Jos halvemmalla voidaan olla söpössä omakotitalossa uneliaassa pikkukaupungissa meren lähellä ja lopppuosa Umbrian komeissa maisemissa tutuilla kulmilla, ei valinta ollut kovin vaikea. Umbriassa on lokakuun alkukin vielä kaunista ja kesäistä.

Päivityksiä tulee kun jotain tapahtuu, tai on tapahtumatta.

Moottoriveneilyä Elisaaren kautta Lähteelään

Aamulla soi kello ja herättiin reippaina, koska ajatus oli ajaa Elisaareen. jonne on ihan kunnon siivu Hangosta. Tuuliennuste lupaili mietoa tuulta ja melkein koko matkan vastaista, joten ennakkoon näytti jo varmalta moottorilla ajo päivältä.

Laiturista lähdettiin todella mallikkaasti ja merivaihdekin otti eteenpäin asennon, ilman nikoittelua. Tuuli oli juuri sellainen kuin ennusteissa uhkailtiin. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja Simo ohjasi, kunnes alkoi tulla niin kuuma että raukka oli päästettävä lepäämään. Se alkoi käännellä veneen kurssia kuin lokin poikanen menoaan, sinne minne nokka näytti, muuten tuo niin mainio laite.

Elisaareen tultiin ja alkoi laiturisähellys. Poijun liina oli takertunut jotenkin kiinni pelastusrenkaaseen ja minä ihmettelin, miksi ei vene suostu liikkumaan lähemmäs laituria. Eli työnsin kahvaa reilusti eteen ja silloin selvisi, että jumissa oli, vaan ei enää... Kuului iloinen poksahdus ja koko pelastusrengassysteemi telineineen päivineen uiskenteli jossain siellä poijun ja veneen välissä ja vene otti mahtavan loikan kohti laituria ja pienen pusun laiturin kanssa, vaikka siinä vaiheessa oli jo kaikki teho peruutuksessa. Ei vaurioita muuten kuin itsetuntoon ja ylpeyteen. Naapuriveneen isäntä oli uimaretkellä ja haki pelastusrenkaan meille kannelle.

Muutenkin oli ollut jännä matka, kun potkurin taaemman tukilaakerin voiteluöljy hupeni silmissä johtuen vastaisesta tuulesta ja aallokosta. Normaalisti sitä kuluu alle puoli desiä päivässä, mutta keskiviikon ajossa sitä meni noin kolme desiä. Eli se vara, minkä piti riittää kotiin asti! Onneksi yhden moottoriveneen kippari kuuli ongelmasta ja sanoi, että hänellä on ylimääräistä. Laskimme litran purkkiin ja se kyllä riittäisi kotiin asti.

Torstaina ei pidetty kiirettä lähdön kanssa, sillä ajatus oli mennä vielä Lähteelään fiilistelemään viimeiseksi yöksi ennen kotiin paluuta. Sama meininki kuin keskiviikkona, huomattavan heikkotuulista 0-3m/s keliä, täysin tai melkein vastaista nekin ja tappavaa auringonpaistetta. Eli koneella mentiin ja Simo piti perää, kunnes se taas Porkkalan selällä alkoi hakemaan suuntaa ja päästettiin raukka levolle. Jotain keleistä kertoo, että matkalla nähtiin Gullkronassa tavattu kaveri, joka purjehti klassikkoveneellä itään päin. Hänen veneensä on niittä oikein liukkaita ruotsalaisklassikkoja, jotka etenevät vaikka olisi melkein tyyntäkin. Ohitimme hänet tasaista neljän solmun vauhtia ja näytti kaveri vähän tuskaiselta. Jos tuo sukkula ei meinaa näillä tuulilla liikkua purjeilla, niin miten tän meidän kanootin kävisi. Lilluisimme siellä vieläkin.

Simon viilennystä

Lähteelään tultiin puolen neljän paikkeilla ja kun oli hoidettu kaikki viralliset satamaantuloproseduurit, jututettu naapuri ja autettu pari venettä laituriin, mentiin navigaatiojuomille rantaan. Siinä sitten katsottiin kun tuttu perinnevene lipui rauhallisesti ohi. Ainoa purjeilla liikkunut mitä sen tunnin istuskelun aikana nähtiin. On hän sissi!

Illan tuulet, kaikki viisarit eri asennoisssa

Huomenna sitten kotiin, jos sieltä vaikka askartelisi yhteenvedon tästä odysseiasta. 

Hankoon pyykille.

Maanantai valkeni melkoisen kauniina. Yöllä oli kauneus kaukana! Kahden aikoihin saimme suurin piirtein halvauksen, kun kuului pari kovaa pamausta ja ryminää, vene heitteli sellaista rodeota, että emme olleet kannelle päästä nousemaan. Joku oli ilmeisesti vetänyt sataman ohi jollain isommalla valtameriristeilijällä ja aiheutanut sellaiset peräaallot, että koko sataman kaikki veneet huojuivat ja rullasivat eri suuntiin! Aalto iski ensinnä meidän laituriin, onneksi olimme kiinnittäneet venee extra-tukevasti ja riittävälle etäisyydelle laiturista, sillä jossain foorumilla joku oli varoittanut mahdollisista aalloista ja se oli jäänyt takaraivoon talteen. Seisottiin sitten kannella ja katsottiin, kuinka laituri kerrallaan veneet alkoivat vatkata kuin pahassa myrskyssä. Emme tiedä mikä sen aallon aiheutti, mutta ihan pieni laitos se ei voinut olla, sillä ihan rantaan asti se aalto myllersi ja todella vahvasti. Tsunami Kasnäsin satamassa?

Aamulla varsin varhain irroitettiin köydet, vetokin meni päälle ja alettiin puskemaan vastatuulessa kohti Hankoa. Matkalla kauhisteltiin Itämeren tilaa. Hiittisten itäpään jälkeen vastaan alkoi tulla sellisia sinilevälauttoja, että välillä oli tunnelma kuin olisi hernesopassa seilannut. Moottoriveneiden peräaallot muuttuivat aina valkoisista vihreiksi kun ne osuivat tiukempaan sinilevälauttaan. Tälle kyllä pitää jotain saada tehtyä, sillä kohta ei ole enää Itämerta, vaan sinilevämeri, jos kehitys jatkuu tällaisena. Hankoa lähestyttäessä tilanne näytti menevän vieläkin pahempaan suuntaan.

Hankoon saavuttiin iltapäivällä ja saatiin kiva paikka Uusiseelantilaisen 48-jalkaisen purjeveneen vierestä. Taas oli tunne kuin olisi pieni rakkauslapsi ison äidin kainalossa. Juha kysyi naapurilta, että kauanko kestää tulla Uudestaseelannista tänne veneellä ja isäntä tyrskähti nauramaan. Ostivat veneen viime kesänä Saksasta ja se talvehtii siellä. Lentävät aina tänne pariksi kuukaudeksi purjehtimaan kun tällaisia paikkoja ei muualla maailmassa ole.

 

Ilta lepäiltiin pois edellisen päivän ja yön väsymystä ja käytiin saunassa.

Tiistaina pestiin pyykkiä, kierreltiin lähiliikennekulkineella pitkin Hankoa ja Juha kävi heittämässä kierroksen Frisbeegolffia paikallisella varsin kauniilla, ja osin haastavalla radalla.

Loppupäivä menikin uusiin purjehtijoihin tutustuen ja vanhoja tuttuja morjestaen. Täällä on kolme venettä kotikerhosta, joten saunassakin oli varsin antoisat keskustelut. Samalla saatiin päivitykset oman kerhosaaren Bergelän sähköongelmista ja todettiin, että paluumatkalla ei varmaankaan kannata siellä poiketa.

Naapuriin tuli vuosaarelainen vene, joka oli pompannut kivellä jossain Hangon länsipuolella, missä ei kiviä pitänyt olla. Nähtiin sukeltajakin joka kävi tutkimassa oliko köliin tullut vaurioita. Pariskunta oli varsin helpottunut, kun sukeltaja totesi, että siellä oli enemmän vanhoja kuin tuoreita naarmuja. Ei siis aihetta huoleen. 

Illalla pääsimme vielä meripelastustehtäviin kun vastapäiseen veneeseen joku vieraista päätti nousta käyttäen keulassa roikkuvaa ankkuria askelmana. Ankkurihan ei siis ollut kuin ketjulla kiinni ja keikkasi jalan alta saman tien kun satakiloinen mies sille painonsa laski. Ja kun ei ollut kunnon otetta mistään mantookivaijeria tukevammasta oli ukko meressä pulikoimassa. Komea molskahdus kuului ja iso huuto "mies meressä". 10 minuutin punnerruksen jälkeen saatiin sankari ongittua laiturille. Katsoin, että meni sitten veneeseen ihan silleen eri tavalla, kaiteista kiinni pitäen ja ankkuria vältelen. Onneks veden lämpötila on tässä matkan aikana noussut jopa täällä eteläkärjessä kolmestatoista yli kahden kymmenen asteen.

Mennään varmaan ajoissa nukkumaan, Huomenna on luvattu mietoa vastaista ja on varsin pitkä legi edessä. Alkaa päivät loppumaan, ennenkuin koti pitää olla tyhjä putkiremontin alta, joten Elisaari on huominen suunta.