Bielsko-Bialan kautta Suwalkiin ja Riikaan

Aamupala oli oikein hyvä täälläkin, B&B hotellissa. Jos näillä kulmin liikkuu niin tätä majoitusta voimme todellakin suositella, huoneet on siistejä ja palvelu kohdillaan sekä aamupala ihan mainio. Istuttiin aamiaishuoneessa ja katsottiin kun opiskelijat riensivät yliopistolle. Joukossa meni jokunen arviolta yli seitsemänkymppinen ja Juha tottesi heidän olevan varmaan jatko-opiskelijoita. Tämän seurauksena Eevalta meinasi tula kahvit nenästä. Pitää varmaan rajoittaa kommentointia vastaisuudessa, ei ole terveellistä.

Parkkihalli löydettiin ja auto saatin ulos ruudusta, katsottiin, että muillakin oli hieman ongelmia tavaroiden pakkaamisessa ja liikenne seisoi ajoittain, kun kulkuvälineitä oli otettava riittävästi ulos ruuduista, saadakseen ovet riittävän auki ja pakkaukset sisälle. Etenkin lastenrataat näyttivät tuottavan ongelmia.

Itävallan raja tuli yllättävän pian vastaan. Niin pian, että se viimeinen fyysisesti moottoritievinjettejä myyvä kioski oli jo kunnolla takanapäin, kun rajalle saavuttiin. Sen seurauksena oli suuri tuska ensimmäisellä huoltoasemalla rajan jälkeen, koska sieltä sai vinjettejä vain automaatista! Kymmenen minuutin painimisen jälkeen Juha onnistui kuin onnistuikin lunastamaan sähköisenä moottoriteiden käyttöön oikeuttavan luvan. Ilman sitä olisi matka-aika Bielsko-Bialaan venynyt  rapiat kolme tuntia ja pimeys olisi ehkä ennättänyt ennen perille saapumista.

Siispä nilkka suorana ja lappu lattiassa Itävallan läpi kohti Tsekkejä. Wienin läpiajo meni moottoritiellä yllättävän sujuvasti, ja Tsekin rajaa ei edes huomattu muusta kuin navigaattorin ilmoituksesta alueen vaihtumisesta! Tiet olivat mainiossa kunnossa ja tietöitä oli varsin maltillisesti, jos vertaa Italian kantatieverkkoon.

Tsekin puolella löydettiin mainio roadhouse tyyppinen ravintola jossa nautittiin lounas. Tatuoitu daami toi listat ja annokset ja lisäili välillä puita varsin näyttävään kaminaan, joka lämmitti salia. Ruoka oli hyvää ja erittäin runsasta. Kyseessä on ilmeisesti perheyritys, sillä naapuripöydässä laski edellisen viikon kassaa (kohtuu komea pino Korunoita) vanhempi herra jonkun näköinen bikeripaita päällään. Hän myös oli hyvin  saman näköinen tatuoidun tarjoilijan kanssa, no, + 30 kiloa ehkä enempi painoa. Keittiössä puuhasi saman näköinen vanttera vesseli, joka näytti myös vanhemman herran sukulaiselta. Hieno paikka kaikkiaan, ja hyvät oli eväät,

Kaminan mallia

Bielsko-Bialaan saavuttiin viiden jälkeen ja hotelli oli positiivinen yllätys; oikeaa menneen maailman meininkiä! Huonekorkeus lähemmäs neljää metriä, huoneet isoja ja tyylikkäitä. Kalusto uutta mutta vanhan oloista. Tälle Marczewskille myös ainakin tässä vaiheessa iso suositus, hyvällä paikkaa ja mukavan oloinen, jos aamiainenkin vielä on kohdallaan niin todellakin hintansa väärti kokemus.

Illalla poikettiin katsomassa toria, jolla muutamia vuosia sitten kuivateltiin sateessa kaupunkiin moottoripyörillä ajaessa kastuneita nahkavaatteita, Marjokin oli silloin mukana. Samalta näytti tori, paitsi pöytiä ja tuoleja ja aurinko-/sadekatoksia oli nyt tori täynnä, toisin kuin silloin. Kurkistimme myös pariin oluttupaan. Nyt on hyvä mennä kyljelleen tyytyväisenä.

Aamulla todettiin aamupala erinomaiseksi. Tämän paikan alakerta on ilmeisesti jonkinlainen teatteri tai juhlatila, sillä aamiaishuoneessa oli näyttämö ja ihan huikea atmosfääri kaikkineen. Oven vieressä on lipunmyyntiluukku. Jos on tarvetta poiketa Bielsko-Bialassa, niin tätä paikkaa voi suositella! Sijainti ja kaikki muukin ihan kohdillaan.

Pakattiin itsemme autoon ja alettiin taistelemaan Puolan läpi pohjoista kohden. Päivä meni ajaessa ja aukeita peltoja ihmetellessä. Illalla saavuttiin Suwalkiin, jossa oli varattu Air B&B keskustan kulmilta. Kaksi huonetta ja keittiö ötököiden raadoilla, joten kassit pidettiin parvekkeella tiukasti suljettuna ja ei juuri muuta tehty, kuin nukuttiin ja odoteltiin milloin alkaa kutittaa (uph!). Näistä ei varatessa koskaan tiedä, vaikka kuinka lukisi suosituksia ja toisten matkailijoiden kokemuksia, kallis tai halpa, uusi tai vanha, aina sama riski. Tätä emme todellakaan suosittele!

Ei kutitellut, ja taidettiin selvitä ilman isompia kalustotappioita, joten aamulla anivarhain pakattiin auto ja suunnattiin kohti Riikaa. Ajoissa lähdettiin, koska siitä on aikaa kun Riikassa viimeeksi käytiin ja ajatus oli tutustua vanhaan kaupunkiin. Hotellikin on sieltä varattu. Matkalla "ihasteltiin" neuvostoikaista betonibrutalismia entisien kolhoosien ohi ajaessa ja todettiin, että auton navigaattorin kartat pitäisi varmaan päivittää, sen mukaan ajeltiin pitkin peltoja puolet aikaa kun ei tunnistanut uusia teitä.

Hotellin löytäminen olikin oma juttunsa. Jätetiin auto ihan vaan kadun varteen, parinsadan metrin päähän hotellista ilman maksua, ja lähdettiin jalkaisin etsimään. Vanhaan kaupunkiin ei kannata autolla mennä. On ahdasta ja ajokieltoja ja kaikkea muuta mukavaa. Hotelli löytyi helposti ja erittäin puhelias respan nuori mies esitteli paikat ja kertoi missä on mahdollinen pysäköintipaikka. Niinpä jätettiin mukana tuodut kamat hotellille ja lähdettiin etsimään autolla sitä parkkihallia. Auto oli säästynyt kadun kulmassa pysäköintivirhemaksulta. Huh!

Kymmenkunta minuuttia ajeltiin yksisuuntaisia katuja google-kartan avulla ja löydettiin parkkihallin sisäänkäynti. Ruudut olivat melkein yhtä kapeita kuin Mariborissa, mutta kyllä toi laitos saatiin sinne mahtumaan. Viimeinen kassi mukaan ja noin kilometrin kävelyn jälkeen palattin hotellille. Respan kaveri  selvensi juuri laajoilla kaarilla saksalaispariskunnalle samoje juttuja, mitä meillekin oli selittänyt, yhtä iloisesti ja äänekkäästi edelleen. Hän on hauskan oloinen veikko!

Boutique Hotel Monte Kristo on myös ihan kiva löytö. Vanhan kaupungin keskellä, edullinen ja sopivalla tavalla vanhan maailman meininkiä edustava. Alhaalla kiva ravintola kellariholveissa ja henkilökunta todella mukavaa. Huoneet siistit ja kivat ja hintakin kohdillaan. Ei lutikoita... eli tälle suositus ainakin tässä vaiheessa.

Käveltiin pitkin kaupunkia, käytiin saksalaisessa basilikassa kuuntelemassa kuinka klassinen musiikki soi flyygelillä ja sen jälkeen syömässä hyvin. Tänne voisi tulla joskus myöhemminkin, vaikka viikonlopun viettoon.

Nyt tarttee vähä huilata ja mennä ajoissa nukkumaan, huomenna on ajo Tallinnaan. Toivottavasti tapamme kaverimme siellä ja sitten iltamyöhällä valmistuneen rempan keskelle kotiin, ilman kattovaloja ja kamat edelleen muovien takana. Jos vaikka varastolta hakis ensin telttapatjat ja makuupussit. 

Kotiinpäin, Padova ja Maribor

Lauantaina lähinnä pakkailtiin, käveltiin tuttuja maalaisteitä imien vielä viimeisiä lämpimiä auringon säteitä ja maisemia sekä tehtiin ruokaa. Oltiin nääs luvattu tehdä Marcolle ja Lorellalle ihan perisuomalainen illallinen ja sitä varten Kari ja Marja-Leena olivat urhoollisesti tuonut Suomesta tarvikkeita: kuivattuja kanttarelleja ja suppilovahveroita. Bonuksena tuli Fazerin sinistä ja Muumikeksejä.

Ilta aloitettiin kermaisella kanttarellikeitolla ja ihan lähellä oli, että jopa kattilakin olisi nuoltu. Hyvin näytti maistuvan ja Lorella vaati reseptiä. Oli kuulemma hieman parempaa kun paikallinen Porchinikeitto. Jatkettiin sitten rosmariiniperunoilla ja melkein 6 tuntia haudutetulla  karjalanpaistilla, johon yrtit oli kasattu Lorellan puutarhasta. Sama efekti, lihaa oli toista kiloa raakapainona ja ei juuri mitään jäänyt padan pohjalle.

Ilta kruunattiin Fazerin sinisillä ja Lorella kaivoi jostain muutaman sisilialaisen erikoisleivoksen, jotka olivat niin ruokaisia, että piti naauttia Kyrö Distillerin savuviskiä jatkoksi, että sai pötsin edes sen verran painumaan, että pystyttiin yläkertaan yömyöhään kiipeämään. Jätettiin Lorellalle loput kuivatut kanttarelit ja suppilovahverot reseptien kanssa.

Lauantai aamuna pakattiin auto, maksettiin vuokra ja sanottiin haikeat heipat Marcolle ja Lorellalle ja sovittiin, että nähdään, siellä tai täällä, mutta nähdään! Näkeminen meinasikin toteutua yllättävän nopeasti. Derutan paikkeilla Juha huomasi unohtaneensa yläkerran avaimen taskuunsa, joten pikainen soitto Marcolle ja auton keula takaisin kohti Fratta Todinaa ja nilkka suoraksi. Marco ja Lorella olivat jo ehtineet lähteä Matteon serkkupojan ristiäisiin, joten pudotettiin avain postilaatikkoon ja uudella vauhdilla kohti Padovaa...

Mentiin maisemareittiä. Vuorten yli pieniä teitä, kylien läpi ja ihan loppuviimeeksi Venetsian laguunin pengertietä kaupungin siintäessä horisontissa. Ei ollut ollenkaan huono reittivaihtoehto. Hotelliksi oli osunut Casa dei Colori kaupungin laidalla, mutta tälle vahva suositus. Rauhallinen, siisti ja loistava aamupala täkäläiseksi hotelliaamupalaksi. Ainoa ongelma oli, että kun ajateltiin mennä Padovan keskustaan, piti mennä autolla, sillä matkaa oli kuutisen kilometriä.

Padovan liikenne... Siitä voisi kirjoittaa kirjan, mutta se olisi vielä pitempi kuin Volter Kilven Alastalon salissa, mutta kattaisi lyhyemmän ajan jakson, ei iltapäivää vaan ihan vain tunnin! Ei ollut ensimmäinen kerta meille, kun Padovassa kierreltiin kortteleita tuskan hiki päässä ja aivan kujalla. Tässä kaupungissa on enimmäkseen yksisuuntaisia katuja, umpikujia ja kiellettyjä ajosuuntia. Sekä niin korkeita rakennuksia ja alituiseen avoinna olevia muuttuvia tietöitä, että mistään navigaattorista ei varsinaisesti ole juuri apua. Sekä auton navi, että googlen navi yhteistoimin julistivat ajoittain meidän ajavan väärään ajosuuntaan, vaikka muu liikenne soljui juuri sinne suuntaan ihan normaalisti. Niin, Ja parkkipaikkoja koko kaupungissa lienee varmaan 3 000, mutta autoja 20 000.

Tunnin epätoivoisen pyörimisen jälkeen löytyi puolivahingossa vapaa parkkiruutu ja eikun siihen, ja tallaamaan kohti keskustaa. Kaunishan tämä kaupunki on ja eläväinen. Nälkä voitti ja mentiin vaan Garibaldin aukion kupeeseen pizzalle, vaikka alkuperäinen suunnitelma oli etsiä se loistava gurmettiravintola, joka toissa keväänä vahingossa oli löydetty. Paluumatka autolle tehtiinkin sitten pimeässä ja mutkien kautta, vaikka auton sijainti oli google-naviin tallennettu. Ne korkeat kivitalot ja GPS-signaali eivät todellakaan aina kohtaa.

Paluumatkalla hotellille ajettiin taas navin mukaan puolet matkaa vasten kiellettyä ajosuuntaa sun muuta mukavaa. Ehkä seuraavalla kerralla pitää ottaa hotelli taas sellaiselta paikalta, että on oma parkkipaikka ja kävelymatka keskustaan.

Maanantaina päätettiin ottaa kalliimpi moottoritie koska tavoitteena oli Maribor Sloveniassa ja maisemareitti olisi navin mukaan ottanut kaksinkertaisen ajan motariin nähden. Kuukkeli oli samaa mieltä. Mariboriin tultiin kahden paikkeilla iltapäivällä ja hotellilta tulleen infon mukaan alettiin etsiä parkkipaikkaa. Hotelli, B&B Hotels, oli näet melkein kävelykeskustan laidalla. Mielenkiintoista oli, löydettiin yksi niistä hotellin ehdottamista parkkitaloista. Ajeltiin ympyrää ja mietittiin, että miten tää meidän keskikokoinen auto mihinkään noista ruuduista mahtuu. Siis niihin harvoihin, joissa ei ollut vielä autoa.

Lopulta löytyi ruutu, joka oli silleen uloskäyntiväylän vieressä, että kun Eeva kömpi tavaroiden kanssa keskellä hallia ulos autosta ja ohjasi kuolleita kulmia huutamalla "centti vasemmmalle ja sit suoraan" saatiin auto mahtumaan ruutuun niin, että naapuri saattaa mahtua könyämään sisään kauheesti meidän tai omaa autoaan kolhimatta. Ja Juhakin pääsi ulos, koska ulosajorampin levike oli siinä tolpan vieressä juuri sopivasti oven kohdalla. Ei kyllä ymmärretä miten tuohon olisi jonkun maastoauton tai edes kaupunkumaasturin saanut pysäköityä. Näytti siellä muillakin olevan melkoisia haasteita saada autojaan mahtumaan ruutuihin.

Seuraava haaste olikin sitten löytää ulos parkkihallista, ja havainnoida mihin kohtaan kaupunkia tultiin ja mihin suuntaan pitää lähteä, että hotelli löydetään! Hetken kikkailun ja kimpoilun jälkeen sekin onnistui. Hotelli on siisti ja kivalla paikalla, joten kamat sisään ja kaupunkiin tutustumaan. Ei nääs ole täällä ennen poikettu. 

Maribor on yliopistokaupunki, 25% asukkaista on opiskelijoita ja se näkyy katukuvassa. Porukka on nuorta ja kansainvälistä, englantia kuule paljon puhuttavan ja melkein joka paikassa saa palvelua todella hyvällä englannin kielellä. Kierreltiin kaupunkia ja ihasteltiin sen kauneutta. Ja sitten löytyi se helmi! Maribor on viinialuetta, kuten koko Slovenia, vaikkakin ei niin tunnettua kuin jotkut Italian, Ranskan, Saksan tai Itävallan alueet. Täällä myös kasvaa vanhin tunnettu, edelleen tuottava viiniköynnös. Sehän piti tietysti etsiä. Köynnös kasvaa viinituvan seinällä ja siellähän piti käydä maistelemassa paikallisia viinejä. Vanhuksen tuotosta ei lasiin saatu, sillä tuo yli 400 vuotias köynnös tuottaa 50-70 kiloa rypäleitä vuodessa ja niistä tehdään erikoiserä pormestarin arvovieraille tarjottavaksi. Hyviä olivat kyllä ne kaikki kuusi pientä maistiaista mitä testingissä saatiin.

Kaivon kansi, koska yliopisto

Tiettävästi maailman vanhin tuottava viiniköynnös

Seuraavaksi pööpöiltiin pitkin kaupunkia lähinnä huokaillen ja kuvaten. Poikkesimme myös katedraalissa, joka sekin on hyvin kaunis.

Nälkä alkoi vaania, joten paikalliseen ravintolaan katedraalin lähelle syömään. Oli hyvä ja varsin originelli paikka, kokin kalsarit oli ilmeisesti nostettu salin kattoon kuivumaan tai sitten ihan vaan decoratiivisessa mielessä koristeeksi. Muutenkin oli mainio meininki, samassa pienessä huoneessa oi neljä pöytää, yhdessä me, toisessa kuusi opiskelijapoikaa joilla oli mahtavan kivaa ja juttu luisti koko ajan välillä saksaksi ja välillä englanniksi. Toisessa pöydässä oli viisi opiskelijaneitokaista, joista kaikki räpläsivät kännyköitään tai ottivat hassuja selffieitä välillä keskittyen jopa syömään. Kaiken kruunasi pöytä, johon tuli kaksi pariskuntaa neljän, varsin vilkkaan 2-4 -vuotiaan vesselin kanssa. Saman tien kun he istuivat pöytään, ja lapset kimpoilivat, tarjoilija toi kaksi pakettia värikyniä ja piirustuslehtiöt. Lehtiöt olivat jo puoliksi täynnä, ennen kuin vanhemmat saivat tilauksensa tehtyä. Yllättävän hyvin lapset saatiin syötettyä sen piirustuksen sivussa. Elämän makuinen ravitsemusliike, eikä edes mikään tappohintainen sapuskan hyvään makuun ja tasoon nähden. Täyttyi ihan ääriään myöten ennenkuin lähdettiin pois.

Kokin kalsarit?

Taidetta pöydässä

Pimeässä takaisin hotellille tätä kirjoittelemaan ja akkuja lataamaan. Huomenna kohti Puolaa.

Loppu Italiassa lähenee

Alkuviikko Karin ja Marja-Leenan lähdön jälkeen on mennyt lähinnä kävelykuntoillen ja hyvin syöden. Alkaa täällä olo lähestyä loppuaan. Nyt on tarve imuroida kaikki viimeiset auringon lämmöt ja säteet sekä kauniit maisemat ennen kotiinpaluuta. On jo hieman kuitenkin aloiteltu pakkailuja ja mukaan tulevien tavaroiden puljailua. Illyn kahvia on hankittu, kun sitä on Suomesta vaikea löytää. Etenkään tähän hintaan mitä täällä siitä pyydetään, viimeeksi kun sitä Suomesta löytyi oli 125 g purkki melkein kympin. Paikallisessa Coopissa 250 g purkki maksaa 5,80 euroa. Eli mukaan tarttuu valittu ja pieni määrä hyvää ja edullista.

Sitten aivan toinen asia, mikä jaksaa täällä ihmetyttää, on tämä paikallinen liikenne "kulttuuri". Jos rajoitus on 50 km/h, niin kaikki kaikki autoileva kansa, jotka ajavat alle 80 km/h ovat selviä tien tukkoja ja niistä pitää päästä heti ohi! Toisaalta täällä kyllä nopeuksia valvotaan. Puolentoista vuoden takaa on tästä omakohtaisia kokemuksia! Savonan poliisi lähestyi kirjatulla kirjeellä hieman ylinopeuta ajanutta Juha-tuhmeliinia puolen vuoden viiveellä. Viivettä tosin selittää se, että ensin oli viranomaiset selvittäneet auton vuokraamon ja sieltä, kuka auton oli vuokrannut. Sen jälkeen oli etsitty suomen kielen tulkki kääntämään kaikki dokumentit suomeksi ja metsästetty jostain kaaharin osoite. Työmäärään nähden oli viidenkympin virhemaksu mielestäni kohtuullisen maltillinen...

Mutta nämä paikalliset kyllä vetää niillä ritsoillaan ihan reikä päässä koko ajan. Jos joku satunnaisesti noudattaa rajoituksia, on syynä yleensä moottorivika tai +80 vuoden ikä, hyvin vahvat silmälasit tai muu erittäin painava syy. Samoin risteyksistä ja pihoista liikenteeseen liittyminen tapahtuu usein varsin laajoilla lehmän käännöksillä, joten jos joku on vasemmalta kääntymässä vastaan, on ihan aiheellista hieman varoa! Koukkaus vastaantulevien kaistan kautta on varsin todennäköistä. Ilmankos melkein kaikki paria vuotta vanhemmat autot on hieman naarmuilla sieltä sun täältä.

Tänään kuitenkin päätettiin lähteä vielä tutkimusretkelle pariin kylään, joissa ollaan kyllä poikettu ennenkin, mutta kauan sitten ja melkoisen pikaisesti. Aloitettiin setti Montefalcosta, joka tunnetaan Umbrian yhtenä viinipääkaupunkina. Jo kaupunkia lähestyessä alkoi olla viinitilojen mainoksia ja kylttejä joka mutkassa ja risteyksessä ja viiniköynösrivejä pitkin rinteitä silmän kantamattomiin. Turistibusseja mateli pitkin serpentiiniteitä, täynnä innokkaita viinin metsästäjiä.

Montefalcossa tuotetaan sekä valkoista- että punaista lajiketta. Punaisista yleisin lienee Montefalco rosso, joka on ihan mukavan makuinen ja notkea, helppo juotava. Tällä kertaa kuitenkin metsästettiin sitä kruunun jalokiveä: Montefalco Sagrantinoa, jota nimeä saa käyttää vain jos viiniin käytetyt rypäleet ovat 100% Sagrantino-rypäleitä. Sen aitouden kyllä maistaa! Kaupungin talon piazalla  oli aivan pakko nauttia tuota herkkua ennen kuin kierreltiin reipas tunteroinen pitkin kukkulan huipulla olevan kaupungin idyllisiä katuja. Löydettiin pieni 1200-luvulla rakennettu Pyhän Lucian kirkko, joka oikeastaan oli enemmän kappeli. Mutta kaikessa karuudessaan todella kaunis ja puhutteleva. 

Koko kirkko kuvassa

Vihkivesimaljalla oli ikää

Tuolla kaukana Assisi ja Spello

Niin, ja viinikaupasta löytyi Sagrantinoa.

Seuravana oli vuorossa naapurikaupunki Bevagna, jonka nimi kaikuu melko ruåtsalaiselta ainakin meidän korviin, tosin täkäläinen ääntämys eroaa meille tutusta. Siellä on todella idyllinen keskiaikainen keskusta ja runsaasti hyviä ravintoloita. Istuskeltiin yhdessä nauttimassa kevyt lounas. Täällä oli harvinaista 2007 Montefalco Sagrantinoa maistettavana ja rehellisesti on tunnustettava, että auton mukana olo ja viinin korkea hinta meinasivat harmittaa. Oli ehkä parasta ja täyteläisintä mitä on vähään aikaan maistettu. Ja vain vajaa kuukausi sitten Perugian viinijuhlilla sentään maisteltiin Umbrian parhaiden tuottajien parhaat viinit!

Poikettiin vielä Fransiskuksen kirkossa ennen kämpille lähtöä. Oheisessa kuvassa on hieman selitystä miksi Fransiskusta täällä arvostetaan, ja sivualttarilta löytyi myös "Fransiskuksen kivi" jolla pyhimys oli aikoinaan istunut kun Bevaknassa pysähtyi matkalla Roomaan. Siellä oli myös kirja, johon sai kirjata rukoustoiveensa. Toivoimme rauhaa maailmaan, erityisesti Gasaan ja Ukrainaan, ja lohtua ja helpotusta kaikille sodista kärsiville.

Siitä se olikin sitten hyvä lähteä ajamaan silmiä hivelevien maisemien kautta ja oikein mäkisiä ja kippuraisia teitä pitkin, muutaman vuoren yli, takaisin kämpille. Ajettiin iso osa matkaa tarkoituksellisen hitaasti, että ehdittiin oikein imeä näitä maisemia muistoihin, kyllä ne Fiatit ohi pääsi jos tarvis oli.